Maallistuminen on romahduttanut vähemmistöjen itsemurhat

Yhteiskunnan maallistuessa on itsemurhien määrä samalla romahtanut. 1990 itsensä tappoi 1500 suomalaista vuodessa, mutta vuonna 2000 enää 1200 ja nykyään vain 700. Liikaa tietysti sekin, mutta alle puolet entisestä silti.

Aitouskovienkin luulisi riemuitsevan tästä kehityksestä, mutta eipä. Syy on tietysti se, että mitä todennäköisimmin keskeinen aihe itsemurhien vähenemiselle on seksuaalivähemmistöjen voimakkaasti edennyt yleinen hyväksyminen ja siitä seurannut todella raju itsemurhien väheneminen homo-ja transpiireissä.

Väärin sammutettu siis, ja helposti tuleekin mieleen erinomainen kehitys aborteissa, joka sekin saa näennäisesti abortteja mutta todellisuudessa aborttioikeutta vastustavat aitouskovat vain mutristamaan huultaan entistäkin norsunalapäämäisemmäksi.

52

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei muuten pidä paikkaansa.
      -Koronakeväänä 2020 itsemurhat päinvastoin nousivat 15 %.
      -2015 itsemurhia oli vähemmän kuin viime vuonna, joten itsemurhia on nykyään siis enemmän, ei vähemmän.
      -Itsemurhien määrä myös kasvoi vuosina 2016–2017, joten mitään jatkuvaa laskua ei ole havaittavissa, vaan pikemminkin määrät sahaavat edestakaisin.
      -Nuorten itsemurhat ovat edelleenkin Euroopan suurimpia.
      -Mikään näistä faktoista ei tue väitettä, että maallistuminen vähentäisi homoseksuaalisten itsemurhia. Seksuaalivähemmistöjen mielenterveydelliset ongelmat ovat edelleen samat kuin aikaisemminkin, koska ne johtuvat sisäisistä syistä.

      • Anonyymi

        >>>Seksuaalivähemmistöjen mielenterveydelliset ongelmat ovat edelleen samat kuin aikaisemminkin, koska ne johtuvat sisäisistä syistä.<<<

        Tarkoitatko että ne johtuvat saatanasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ilmeisimmin tarkoittaa. Harvenevien lahkouskovien syyllistämisillä ja tuomitsemisilla ei silloin tietenkään voi olla osuutta asiaan, kun havaittiin Piru.

      • Anonyymi

        Trendi on laskeva aina 1990-luvulta tähän päivään. Tällä hetkellä ollaan 1950-luvun tilanteessa.
        Tilastokeskuksen luvut löytyvät verkosta.

        Aloitus on väärässä, mutta se on ihan puhdasta matematiikkaa. Seksuaalivähemmistöillä on korostunut itsemurhariski, kyllä. Mutta se ei riitä mitenkään selittämään itsemurhien laskua. Em. Onnettomuuskeskuksen tutkimusten mukaan nuorten kohdalla (about 100 vuodessa) n. 2-3% itsemurhista liittyy jollain tavalla seksuaalisuuteen. Vertailun vuoksi 600 itsemurhasta 3% on 18, jos oletetaan hyväntahtoisesti, että aikuisuus ei vaikuta seksuaalivähemmistöisssä.

        Aloittaja ei siinä ole väärässä, että korrelaatio seksuaalisuuden ja itsemurhien välillä on olemassa, se ei vaan selitä itsemurhien laskua kuin ehkä pieneltä osin.

      • Anonyymi

        Repe kylläkin kirjoitti seksuaalivähemmistöjen itsemurhista ja kyllä ne ovat olleet laskusuunnassa sitten 1990-luvun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten itsemurhan tehneen seksuaalisuus tutkitaan?
        😮

        Meinaat ettei perhe ja kaverit tiedä siitä mittään? 😮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Repe kylläkin kirjoitti seksuaalivähemmistöjen itsemurhista ja kyllä ne ovat olleet laskusuunnassa sitten 1990-luvun.

        Luepas aloitus uudestaan. Repe perustelee kantaansa yleisillä tilastoilla ja tekee siksi loogisen virheen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luepas aloitus uudestaan. Repe perustelee kantaansa yleisillä tilastoilla ja tekee siksi loogisen virheen.

        Millä niitä sitten pitäisi perustella jos tilastoilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä niitä sitten pitäisi perustella jos tilastoilla?

        Jos väittää, että lehmien määrän väheneminen on syynä eläinten määrän laskemiseen, niin silloin sitä ei voi perustella pelkästään eläinten määrän vähenemistä kuvaavilla tilastoilla. Syy-seuraus-suhdetta ei voi todistaa niin. Duh?

    • Anonyymi
      • Kyllähän ne ovat.

        Eikö muuten ole mielenkiintoista, että kun lapsikuolleisuus oli monisatakertaista ja elinikä 40, mielenterveysongelmia ei rahvaan keskuudessa juurikaan tunnettu joitakin täyshulluja lukuun ottamatta?

        Tästä voisimme kai päätellä, että jos pienten lasten ja synnyttäjäin lääkintä lopetettaisiin eli vauvain annettaisiin kuolla vapaasti, masennukset poistuisivat ja kansan mielenterveyden taso nousisi muutenkin huimasti...

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kyllähän ne ovat.

        Lähes 10 000 lasta kuolee surmaamalla vuosittain vieläkin ennen syntymäänsä Suomessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lähes 10 000 lasta kuolee surmaamalla vuosittain vieläkin ennen syntymäänsä Suomessa.

        Aitouskovan ilo aborttien määrän romahtamisesta on käsin kosketeltavaa. 👋

      • Mutta kauheaa se olisi, jos niin tehtäisiin! Äitikin kuolisi verenvuotoon. 😱

    • Anonyymi

      Suuret ikäluokat olivat parhaassa itsemurhaiässä 90-luvun alussa. Neli-viisikymppinen mies on tyypillisin itsemurhaaja. Itsekin tapan itseni viimeistään siinä iässä, jos vain ehdin saada työni valmiiksi sitä ennen.

      • Tämä oli minun kommenttini.

      • Älä siis pidä turhaa kiirettä töilläsi. Toisaalta onnistunutta itsemurhaa ei ole kukaan katunut, vaikka epäonnistumisia voidaankin katua.

      • herrens_tiggare kirjoitti:

        Tämä oli minun kommenttini.

        Olisin arvannut sen ilman nimimerkkiäkin.👍

    • https://www.hs.fi/paivanlehti/11012022/art-2000008515457.html

      "Itseltään hengen riistäneitä oli vuosituhannen alussa vuosittain noin 1 200, nyt enää runsaat 700. Ero on vielä selvempi, jos katsoo vuoteen 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa."

      https://findikaattori.fi/fi/10

      "Vuonna 2020 itsemurhia tehtiin 717, mikä on 29 vähemmän kuin vuonna 2019. Itsemurhien määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa. Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 2016–2017, jonka jälkeen itsemurhien määrä on taas vähentynyt."

      • "Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 2016–2017"

        Tämä kasvu johtui Juha Sipilästä.

      • herrens_tiggare kirjoitti:

        "Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 2016–2017"

        Tämä kasvu johtui Juha Sipilästä.

        Vastaavasti kasvu vuoden 1990 alla johtui pettymisestä siihen, että jopa Neuvostoliitto alkoi luopua sosialismista. Huippuvuonna 1990 rautaesirippu oli murtunut, kaikki paskana ja viimeiset fanaattiset taistolaiset jojoutuivat.

      • Ehkäpä someöyhöttäminen on hänelle modernia kokeiluvaiheen terapiaa. Tehosta vielä kiistellään. 🤔

    • Kuolleisuus on edelleen 100 %

    • Anonyymi

      "Yhteiskunnan maallistuessa on itsemurhien määrä samalla romahtanut. 1990 itsensä tappoi 1500 suomalaista vuodessa, mutta vuonna 2000 enää 1200 ja nykyään vain 700. Liikaa tietysti sekin, mutta alle puolet entisestä silti."

      Todistaa kuinka rajusti huumeisiin ja viinaan kuolevien lukumäärä on noussut!

      • Anonyymi

        Mitenkä niin todistaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkä niin todistaa?

        Raamatulla?

    • Anonyymi

      Tai sitten romanit ja poromiehet ei vedä itseään enää jojoon yhtä paljon kuin ennen valtiolta tulevien tukien eli eurojen takia.

    • Kieltämättä vähän fraseeraava otsikko.

      Se on totta, että itsemurhien määrä on vähentynyt. Mutta mitkä tekijät siihen vaikuttavat, ei ihan noin yksikertaista ole.

      Turun yliopiston psykiatrian professori Jyrki Korkeila tuo mielestäni tärkeitä seikkoja esille: "
      ”Kun Suomi alkoi 1980–90-luvulla keikkua Japanin kanssa maailman itsemurhatilastojen kärjessä, päättäjät heräsivät. He alkoivat lisätä resursseja mielenterveyden hoitoon.”

      Aloitettiin projekti itsemurhien ehkäisyyn ja samaan aikaan markkinoille tuli uudet entistä paremmat lääkkeet.

      Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä kun talous lähti nousuun ja elintaso nousi huimasti ihmisillä 80 luvulla, samaan aikaan lisääntyivät itsemurhat. Mutta mitä tapahtui, kun tuli lama?
      ”Itsemurhien määrä jatkoi laskuaan läpi 1990-luvun laman, vaikka monet joutuivat vararikkoon ja pahimpana vuonna 1994 työttömänä oli noin joka kuudes suomalainen.”

      Selitys lienee siinä, missä määrin yksilö kokee olevansa yhteisöä tai kokee joutuneensa yhteisön ulkopuolelle.

      Puhutaan esim. ”…“egoistisista itsemurhista”, jotka johtuvat yhteisöllisten suhteiden katkeamisesta. Näin voi käydä esimerkiksi nousukauden aikana yhteiskunnassa, jossa kilpailua ja omia päämääriä korostetaan. Ihminen ei löydä paikkaa yhteisössä ja pettyy. Kun yhteisöllisyys vahvistuu ja kaikki ovat samassa veneessä, itsemurhien määrä vähenee.”

      Eli kun tulee ero, jotkut kokevat joutuvansa yhteisönsä ulkopuolisiksi. Tai kun sosioekonominen tilanne romahtaa, sama kokemus on taustalla. Aivan vastaavasti kun puhutaan vaikka homoseksuaaleista, niin yhteisö mikä hyväksyy hänet, laskee itsemurhan vaaraa ja päinvastoin, jos yhteisö on tuomitseva ja syrjii, se lisää itsemurhan vaaraa.

      “Ilmiö on havaittu esimerkiksi sotien aikana. Itsemurhakuolleisuus laskee”, Korkeila kertoo.”
      Ilmiö on havaittu esimerkiksi sotien aikana. Itsemurhakuolleisuus laskee”, Korkeila kertoo.
      laaketieteensensaatio.fi ” Itsemurhien määrä on puolittunut, mutta nuoret huolettavat” 26/08/2021

      • Anonyymi

        "Se on totta, että itsemurhien määrä on vähentynyt. Mutta mitkä tekijät siihen vaikuttavat, ei ihan noin yksikertaista ole."

        Suurin syy että ihmiset ovat siirtyneet aineiden ja perverssioiden käyttöön, minkä vuoksi kuolemat itseasiassa ovat vaan lisääntyneet. Ja samaan syssyyn on saatu sitten mielenterveysongelmien räjähdyksen omainen kasvu, että lääkäreitä ja hoitajia ei enää riitä yhtään. Tämä on seurauksena maallistumisen kasvusta, aikaisemmin ehkä reilu tuhat teki itsemurhan mutta aineiden ja perverssioiden käyttäjien ja mielenterveyspotilaiden määrä jo lasketaan sadoissa tuhansissa. Valtava muutos huonompaan on siis käynnistynyt, kiitos ihmisten villiintymisen.

        Viidakossa, jossa ei ole tietoa muusta maailmasta, niin ihmisillä on hyvä rauha elämässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Se on totta, että itsemurhien määrä on vähentynyt. Mutta mitkä tekijät siihen vaikuttavat, ei ihan noin yksikertaista ole."

        Suurin syy että ihmiset ovat siirtyneet aineiden ja perverssioiden käyttöön, minkä vuoksi kuolemat itseasiassa ovat vaan lisääntyneet. Ja samaan syssyyn on saatu sitten mielenterveysongelmien räjähdyksen omainen kasvu, että lääkäreitä ja hoitajia ei enää riitä yhtään. Tämä on seurauksena maallistumisen kasvusta, aikaisemmin ehkä reilu tuhat teki itsemurhan mutta aineiden ja perverssioiden käyttäjien ja mielenterveyspotilaiden määrä jo lasketaan sadoissa tuhansissa. Valtava muutos huonompaan on siis käynnistynyt, kiitos ihmisten villiintymisen.

        Oletkos sinä Korkkiruuvi nykyään Lääkekaapin kannattaja? Siinä porukassa ei jumalauta villiinnytä eikä käytetä perversioita! Lääkekaappi itsekin varmaan kaatuu, jos liikaa villiintyy.

        Mistä tilastosta Suomen kuolemien lisääntymisen löysit? Puhuiko joku taas jonain aamuna radiossa?

      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Omassa elämänpiirissäni on tehty itsemurhia 1960-luvulta lähtien. Tuttuja ihmisiä ja työkavereita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Se on totta, että itsemurhien määrä on vähentynyt. Mutta mitkä tekijät siihen vaikuttavat, ei ihan noin yksikertaista ole."

        Suurin syy että ihmiset ovat siirtyneet aineiden ja perverssioiden käyttöön, minkä vuoksi kuolemat itseasiassa ovat vaan lisääntyneet. Ja samaan syssyyn on saatu sitten mielenterveysongelmien räjähdyksen omainen kasvu, että lääkäreitä ja hoitajia ei enää riitä yhtään. Tämä on seurauksena maallistumisen kasvusta, aikaisemmin ehkä reilu tuhat teki itsemurhan mutta aineiden ja perverssioiden käyttäjien ja mielenterveyspotilaiden määrä jo lasketaan sadoissa tuhansissa. Valtava muutos huonompaan on siis käynnistynyt, kiitos ihmisten villiintymisen.

        Pitääkö kommenttisi ymmärtää niin, että ennen oli paremmin kun ripustivat itsensä leukakiikkuun.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Pitääkö kommenttisi ymmärtää niin, että ennen oli paremmin kun ripustivat itsensä leukakiikkuun.

        On vaikea sanoa, ymmärtääkö Korkkiruuvi oikeasti mitään siitä, miten hänen viestinsä ymmärretään.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Oletkos sinä Korkkiruuvi nykyään Lääkekaapin kannattaja? Siinä porukassa ei jumalauta villiinnytä eikä käytetä perversioita! Lääkekaappi itsekin varmaan kaatuu, jos liikaa villiintyy.

        Mistä tilastosta Suomen kuolemien lisääntymisen löysit? Puhuiko joku taas jonain aamuna radiossa?

        "Mistä tilastosta Suomen kuolemien lisääntymisen löysit? Puhuiko joku taas jonain aamuna radiossa?"

        Aineitten, väkivallan, itsemurhien ja perverssioitten kautta tapahtuvat kuolemat ovat lisääntyneet massiivisesti. Viranomaisten puolelta syynä on ainakin se, että lääkäreitä ja hoitajia ei saada oikeastaan enää ollenkaan, kun määrä on niin massiivinen, että he eivät voi kauaa hoitaa yhtä ihmistä ja siksi ongelmat vain kasautuvat.

        Eikö sinun tulisi olla huolissaan näistä ihmisistä jotka nyt systemaattisesti johdatellaan kuoleman pariin ja eksymään tiesmillaisiin kauheuksiin?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        On vaikea sanoa, ymmärtääkö Korkkiruuvi oikeasti mitään siitä, miten hänen viestinsä ymmärretään.

        "On vaikea sanoa, ymmärtääkö Korkkiruuvi oikeasti mitään siitä, miten hänen viestinsä ymmärretään."

        No tässä lienet aika lailla oikeassa, sillä vaikeaa on aina ymmärtää millaisella kierteellä jumalattoman ihmisen ajatus kulkee, mutta tosiasioita silti tulee suoltaa ja rukoilla että ainakin on yksi ihminen joka ymmärtää kuinka kauheassa ja vaarallisessa maailmassa elämme, eikä kyse ole ollenkaan nyt koronasta. Ateismi, liberaalius ja nimikristillisyys kun niittää julmaa satoaan nyt varsinkin nuorten keskuudessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mistä tilastosta Suomen kuolemien lisääntymisen löysit? Puhuiko joku taas jonain aamuna radiossa?"

        Aineitten, väkivallan, itsemurhien ja perverssioitten kautta tapahtuvat kuolemat ovat lisääntyneet massiivisesti. Viranomaisten puolelta syynä on ainakin se, että lääkäreitä ja hoitajia ei saada oikeastaan enää ollenkaan, kun määrä on niin massiivinen, että he eivät voi kauaa hoitaa yhtä ihmistä ja siksi ongelmat vain kasautuvat.

        Eikö sinun tulisi olla huolissaan näistä ihmisistä jotka nyt systemaattisesti johdatellaan kuoleman pariin ja eksymään tiesmillaisiin kauheuksiin?

        Huumekuolemat ovat kyllä lisääntyneet eli siinä kohtaa kerrankin puhut totta, mutta henkirikokset ja itsemurhat ovat historiallisen alhaalla eivätkä suinkaan "lisääntyneet massiivisesti", kuten valehtelet.

        En löydä tilastoa perversiokuolemista. Voitko auttaa?

        En myöskään ole kuullut, että olisi paljonkin lääkäreitä jotka eivät enää halua harjoittaa tuottoisaksi tunnettua ammattiaan. Mistä tämä "tieto" on peräisin?

        "...mutta henkirikokset ja itsemurhat ovat historiallisen alhaalla eivätkä suinkaan "lisääntyneet massiivisesti", kuten valehtelet."

        Ja kun tähän lisätään aineitten, huumeiden ja alkoholin uhrit, niin nämä ovat massiivisesti lisääntyneet.

        "En myöskään ole kuullut, että olisi paljonkin lääkäreitä jotka eivät enää halua harjoittaa tuottoisaksi tunnettua ammattiaan."

        En minäkään, mutta lääkäri ja hoitajapula on huutava myös mielenterveysalalla, että hoitoa käytännössä ei enää saada ollenkaan. Hoidot voivat olla niin lyhyitä, että tulosta ei tule eikä näitä saada edes ulkomailtakaan enää riittävästi koska työvoimapula alkaa olla maailmanlaajuista.

        Kuulostat siltä, että sinulla on omakohtaista kokemusta mielenterveyspotilaana.

        Hoitoa ei selvästi saa enää ollenkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Se on totta, että itsemurhien määrä on vähentynyt. Mutta mitkä tekijät siihen vaikuttavat, ei ihan noin yksikertaista ole."

        Suurin syy että ihmiset ovat siirtyneet aineiden ja perverssioiden käyttöön, minkä vuoksi kuolemat itseasiassa ovat vaan lisääntyneet. Ja samaan syssyyn on saatu sitten mielenterveysongelmien räjähdyksen omainen kasvu, että lääkäreitä ja hoitajia ei enää riitä yhtään. Tämä on seurauksena maallistumisen kasvusta, aikaisemmin ehkä reilu tuhat teki itsemurhan mutta aineiden ja perverssioiden käyttäjien ja mielenterveyspotilaiden määrä jo lasketaan sadoissa tuhansissa. Valtava muutos huonompaan on siis käynnistynyt, kiitos ihmisten villiintymisen.

        ”Suurin syy että ihmiset ovat siirtyneet aineiden ja perverssioiden käyttöön, minkä vuoksi kuolemat itseasiassa ovat vaan lisääntyneet”

        Siis kuolemat vai itsemurhat, joista tässä nyt keskustellaan?
        Itsemurhat ovat vähentyneet jopa 2020, eli poliin kuolemansyyntutkinnassa kirjattiin tammi–lokakuussa 572 epäiltyä itsemurhaa. Eli toiseksi vähiten kymmeneen vuoteen!

        Ja jos noita ”perversioita” tarkastellaan, niin niitä ovat ilmeisesti ne riskitekijät, jotka ovat monen itsemurhan tehneen taustalla.

        Niitä on mm. koettu yksinäisyys, leskeksi jääminen, avioero, taloudelliset vaikeudet (kuten työpaikan menetys), fyysiset sairaudet (usein rankat kipusairaudet), lapsettomuus. Myös koettu syrjintä, edeltänyt konflikti tai onnettomuus. Samoin kaupungissa asuminen sekä korkea elintaso saattavat olla riskitekijöitä heikko-osaisuuden lisäksi.

        Mitä tulee huumeisiin niin 2020 huumemyrkytyksiin kuoli 228 henkilöä. 2000 luvulla niihin on kuollut 2627 ihmistä.

        ” Ja samaan syssyyn on saatu sitten mielenterveysongelmien räjähdyksen omainen kasvu, että lääkäreitä ja hoitajia ei enää riitä yhtään. Tämä on seurauksena maallistumisen kasvusta, aikaisemmin ehkä reilu tuhat teki itsemurhan mutta aineiden ja perverssioiden käyttäjien ja mielenterveyspotilaiden määrä jo lasketaan sadoissa tuhansissa.”

        Eli laskettelet täyttä luikuria, ei kuolemia ole noin paljon ollut.

        Mitä tulee taas mielenterveys ongelmiin, niin ne ovat kyllä kasvussa, hyvin monesta eri syystä nekin.
        Yksi tekijä on, että esim. työssään uupumiseen, joiden kipusairauksien kohdalla ei saa sellaista diagnoosia, joka oikeuttaisi joko sairaslomaan tai työkyvyttömyyseläkkeeseen. Vain masennusdiagnoosilla saa nuo oikeudet.
        Toinen tekijä on entistä parempi tietämys, eli sairaudet tunnistetaan entistä paremmin.
        Kolmas tekijä on mielenterveyshoidon ”alas ajaminen”, eli kunnat säästää näistä. Toimipaikkoja ei perusteta, jos joku on, niiden hoidot ovat avohoitoa, eli yleensä annetaan reseptikäteen ja vähän jutellaan jotain. Onneksi auttavat puhelimet yms. ovat tulleet avuksi. Terapiaan pääsy on kiven takana, se on hyvin monimutkaista eikä kaikilla voimat riitä siihen.

        Näiden perusteella sanon, ettet tosiaan ole ”tästä maailmasta” vaan elät vahvaa omaa mielikuvitusmaailmaasi.

      • mummomuori kirjoitti:

        >Yksi tekijä on, että esim. työssään uupumiseen, joiden kipusairauksien kohdalla ei saa sellaista diagnoosia, joka oikeuttaisi joko sairaslomaan tai työkyvyttömyyseläkkeeseen.

        Eräs ystäväni sairasteli pitkään selittämättömiä kipuja. Sitten hänen pantiin eläkkeelle nupistaan, vaikka se on selvästi täysin terve ellei jopa erittäin. Näinkin tehdään Korkkiruuvin tilastoihin mielenterveyspotilaita.

        Korkkiruuvin todellisuus on 179 asteen kulmassa oikeaan nähden, ja se viimeinenkin aste on vaarassa kadota nykyjutuilla.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        ”Suurin syy että ihmiset ovat siirtyneet aineiden ja perverssioiden käyttöön, minkä vuoksi kuolemat itseasiassa ovat vaan lisääntyneet”

        Siis kuolemat vai itsemurhat, joista tässä nyt keskustellaan?
        Itsemurhat ovat vähentyneet jopa 2020, eli poliin kuolemansyyntutkinnassa kirjattiin tammi–lokakuussa 572 epäiltyä itsemurhaa. Eli toiseksi vähiten kymmeneen vuoteen!

        Ja jos noita ”perversioita” tarkastellaan, niin niitä ovat ilmeisesti ne riskitekijät, jotka ovat monen itsemurhan tehneen taustalla.

        Niitä on mm. koettu yksinäisyys, leskeksi jääminen, avioero, taloudelliset vaikeudet (kuten työpaikan menetys), fyysiset sairaudet (usein rankat kipusairaudet), lapsettomuus. Myös koettu syrjintä, edeltänyt konflikti tai onnettomuus. Samoin kaupungissa asuminen sekä korkea elintaso saattavat olla riskitekijöitä heikko-osaisuuden lisäksi.

        Mitä tulee huumeisiin niin 2020 huumemyrkytyksiin kuoli 228 henkilöä. 2000 luvulla niihin on kuollut 2627 ihmistä.

        ” Ja samaan syssyyn on saatu sitten mielenterveysongelmien räjähdyksen omainen kasvu, että lääkäreitä ja hoitajia ei enää riitä yhtään. Tämä on seurauksena maallistumisen kasvusta, aikaisemmin ehkä reilu tuhat teki itsemurhan mutta aineiden ja perverssioiden käyttäjien ja mielenterveyspotilaiden määrä jo lasketaan sadoissa tuhansissa.”

        Eli laskettelet täyttä luikuria, ei kuolemia ole noin paljon ollut.

        Mitä tulee taas mielenterveys ongelmiin, niin ne ovat kyllä kasvussa, hyvin monesta eri syystä nekin.
        Yksi tekijä on, että esim. työssään uupumiseen, joiden kipusairauksien kohdalla ei saa sellaista diagnoosia, joka oikeuttaisi joko sairaslomaan tai työkyvyttömyyseläkkeeseen. Vain masennusdiagnoosilla saa nuo oikeudet.
        Toinen tekijä on entistä parempi tietämys, eli sairaudet tunnistetaan entistä paremmin.
        Kolmas tekijä on mielenterveyshoidon ”alas ajaminen”, eli kunnat säästää näistä. Toimipaikkoja ei perusteta, jos joku on, niiden hoidot ovat avohoitoa, eli yleensä annetaan reseptikäteen ja vähän jutellaan jotain. Onneksi auttavat puhelimet yms. ovat tulleet avuksi. Terapiaan pääsy on kiven takana, se on hyvin monimutkaista eikä kaikilla voimat riitä siihen.

        Näiden perusteella sanon, ettet tosiaan ole ”tästä maailmasta” vaan elät vahvaa omaa mielikuvitusmaailmaasi.

        "Mitä tulee taas mielenterveys ongelmiin, niin ne ovat kyllä kasvussa, hyvin monesta eri syystä nekin."

        Ja kuinka paljon nykyään tarvitaan disinfoa että todellisuus voidaan peitellä, koska se todellisuus on niin raaka ja julma - satoja tuhansia mielisairaita ihmisiä, että viranomaisten lähes koko energia menee disinfon tuottamiseen tällä alalla, koska todellisuus ei saa paljastua ihmisille. Vassaripolitiikan suojelu on tärkeämpää kuin ihmisten terveys. "Suomettuminen" siis jatkuu yhä ja on jo välttämättömyys yhteiskuntarauhan kannalta. Tästä syystä hoitoon ei enää riitä aikaa kuin minimaalisesti.

        Olet esimerkki siitä että mielisairaiden hoitoon on liian vähän resursseja. Päättäjät herätkää!

    • Minä käyn kirkossa. Ei kiinnosta vaikka puolet suomalaisista tekisi itsemurhan.

      • Haju- ja tautihaitta koskisi sinuakin, jos yhtä aikaa tekisivät.

    • Anonyymi

      Iloitsen. Työni puolesta tunnen monta itsemurhaa yrittänyttä ja aika monta siinä onnistunutta. Kriisi tai masennus on tuntemissani jutuissa harvoin ollut uskontoa sivuava. Toki se on määrittelykysymys. Jollekin kaikki on politiikka, jollekin filosofiaa ja kolmannelle uskontoa.

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2515
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1595
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1548
    8. 75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      105
      1368
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe