Toiveuusinta Mummo

Voi kun ei tätä typerää sarjaa näytettäisi uusintana, tästä kaistapäisestä mummosta. Aivan älytön. Ei realismin hajuakaan tässä sarjassa. Olisi voitu tehdä aikoinaan sarjaan, hieman luonnollisempikin eläkeläismummo. Ei tuollainen mieleltään täysin sekopään oloista vanhaa ihmistä. Ehkä tälläistä tehdessä on vähän haluttu pilkata höperöksi menneitä vanhuksia. Ei tuollainen komediana niin hauskaa ole, kun on luultu. Kyllä isä osaa sarja oli hiukan samanlainen. Siinäkin mentiin komediassa pahasti yli. Perheen isä oli aina, typerä jostakin leuhkiva ja isotteleva töpeksijä.
Joka halusi usein olla jotain reteämpää mitä oli. Muuten perhe näytti kyllä ihan tavalliselta suomalaiselta perheeltä ja heidän kotinsakin suomalaiselta kodilta.
Vaikka kyseessä oli komediasarja. Silti olisi siis ollut kiva katsella, tässä perheessä edes ajoittain hieman luonnollisempaa perhe-elämää. Mutta kun oli kuitenkin yritetty liikaa vääntää mukaan, sitä "muka hauskaa" Se meni sitten liian överiksi.
Tuija Ernamo oli kuitenkin eleineen ja ilmeineen tässä sarjassa paras. Myös perheen lapsia esittäneet Maiju Jokinen ja Jarno Jokinenkin aika hyviä lapsinäyttelijöitä siihen aikaan.
Tom Lindholmkin tietysti vaan teki sitä, mitä ohjaaja käski. Kyllä Isä osaa Ei kyllä ole ainoa hänen höpöukkoroolinsa. Olihan hänellä yhdessä sarjassa se viinaanmenevän suntion Piiparisen överiroolikin. Mutta Kyllä Isä osaa sarjassa olisi Lindholm varmaan osannut esittää, hauskaa, mutta (ei kuitenkaan ihan niin tärähtänyttä) Sellaista hieman normaalimpaakin perheen isää.
15117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Taisi tulla tv kakkoselta tämäkin elokuva, joka kertoi myös vanhuksesta. Joka ei tosin ollut mummo, vaan eläkeläinen. Elokuvan nimi oli Aliisa. Aliisa on Aulikki Oksasen kirjoittama ja Jukka Sipilän Yleisradiolle ohjaama televisioelokuva vuodelta 1970. Pääosaa elokuvassa näytteli Siiri Angerkoski. Angerkosken viimeinen rooli.
Tämä ei ollut tarkoitettu komediaksi. Enemmänkin tuon ajan selviytymistarina.
Elokuva oli hyvin tehty. Eikä tämä vanhus ollut mitenkään sekopäinenkään. Eli, tässä esimerkki, voi mummoikäisistä ihan tälläisiä asiallisiakin ohjelmia tehdä.

Äänestä

Alisa oli tosi realistinen kuvaus.Koskettava.
Samoin kyllä Mummon uudestaan katsoo.Harmitonta huumoria tähän synkkään aikaan.

Äänestä
  • Jep. Toisilla vaan EI ole Huumorintajua. Tosikkoja ovat.

    Äänestä

Yle on innostunut uusimaan 90-luvun tuotantoaan, joka nyt katsottuna näyttää aika kammottavalta. Ei tämän vuosituhannen puolella tehty Pulkkinenkaan sen paremmalta näytä.

Miksi tätä tavaraa näytetään parhaaseen katseluaikaan? En kuvittele, että Ylen rahat olisivat loppu. Ehkä kyse on viitseliäisyyden puutteesta: on helpompi ostaa uutta tavaraa ulkomailta tai kaupallisilta firmoilta. Kotimaiset uudet dokumentit ja muut vähänkään syvemmälle paneutuvat asiaohjelmat ovat vähissä huumorista puhumattakaan.

Äänestä

Ylen onjelmisto on samaa paskaa,kun mainoskanavienkin.
Mtv,3 pomo tuli ylelle hommiin,niin alkoi todellinen alamäki ylen ohjelmistossa.
Eihän sieltä muuta tulekkaa,kun uusintaa,uusintaa,uusintaa...

Äänestä
  • Ei ole Ylen ohjelmisto mitään samaa p*skaa, ei ainakaan niin p*skaa kuin mainoskanavilla!

    Äänestä

Nykyajan huumoria: sohvaperunat, ihmiset katsoo sohvilla telkkarista ns. realityviihdettä ja nauraa sitten, kohta tulee sellainen, "viihdeohjelma" että ihmiset katsovat sohvilla tv-ohjelmaa jossa ihmiset katsovat sohvilla jotain tv-ohjelmaa.
Tämäkö sitten on viihdettä?
Ennen kun suvakkeja ei ollut, ihmiset osasivat ottaa viihdeohjelman oieana viihteenä, eikä etsinyt niistä kaikkea höpöä. Sellaisia oli esim. Pulttibois, Kummeli, Reinikainen, Tankki täyteen ja kaikki maalaisveijari komediat, Dir.kant. Piiparinen oli muuten loistava hahmo.

Äänestä
  • Nuo vanhanliiton komediat oli huippuja ja muutenkin 2000 luvun alussa tehdyt maalaiskomediat kaikkineen.
    Enää ei uskalleta tehdä kunnon komediaakaan, koska aina joku pahoittaa mielensä ja maalaiskomediat/sarjat eivät sovi itseään "sivistyneinä" pitävien pirtaan.

    Äänestä

Jossain jaksossa Kyllä isä osaa. Perheen luona oli pieni vauva ja isää näyttelevä oli vieressä joku viinalasi kädessä ja poltti sikaria. Terveellistä meininkiä?

Äänestä
  • Monessa perheessä tänäänkin todellisuutta.Siitä vain vaietaan kun sosiaalihuolto ei tavoita ja ei ole resursseja.

    Äänestä

Noi vanhan ajan komediat joita Yle esittää, on PALJON PAREMPIA KUIN MAIKKARIN SONTA!

Äänestä

Entisaikojen huumorisarjat, niin suomi kuin brittisarjat oli sitä parasta, nykyään ei enää osata tehdä hyviä viihdytysohjelmia. Nykyään pelkkää homoilua, nakuilua, sekoilua, hillumista etc.

Äänestä

Pertsa Reposen jälkeen loppui tv viihde ja tilalle tuli mautonta posse ja putous ym. sontaa. Joka naurattaa kovasti vain ohjelmien tekijöitä itseään.

Äänestä

Mummo-sarjan esittäjä ei ollut siviiissä ollut mummo ja se kieltämättä näkyi myös sarjassa :)
Ja se Kyllä isä osaa on melko suora kopio tai vastine amerikkalaiselle Pulmuset-sarjalle (Married with children) siinäkin päähahmo Al Bundy höpötteli ikuisesti jostakin yläkoulussa mahdollisesti suoritetusta touchdownista (jota kukaan ei pystynyt todentamaan)

Äänestä

Ylen johdossa on sellainen läskitankki, että ohjelmat on samaa plaatua.
Radion puolella Enskaan soittelee just tällaiset mummot. Hyi saatan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voi kun ei tätä typerää sarjaa näytettäisi uusintana, tästä kaistapäisestä mummosta. Aivan älytön. Ei realismin hajuakaan tässä sarjassa. Olisi voitu tehdä aikoinaan sarjaan, hieman luonnollisempikin eläkeläismummo. Ei tuollainen mieleltään täysin sekopään oloista vanhaa ihmistä. Ehkä tälläistä tehdessä on vähän haluttu pilkata höperöksi menneitä vanhuksia. Ei tuollainen komediana niin hauskaa ole, kun on luultu. Kyllä isä osaa sarja oli hiukan samanlainen. Siinäkin mentiin komediassa pahasti yli. Perheen isä oli aina, typerä jostakin leuhkiva ja isotteleva töpeksijä.
Joka halusi usein olla jotain reteämpää mitä oli. Muuten perhe näytti kyllä ihan tavalliselta suomalaiselta perheeltä ja heidän kotinsakin suomalaiselta kodilta.
Vaikka kyseessä oli komediasarja. Silti olisi siis ollut kiva katsella, tässä perheessä edes ajoittain hieman luonnollisempaa perhe-elämää. Mutta kun oli kuitenkin yritetty liikaa vääntää mukaan, sitä "muka hauskaa" Se meni sitten liian överiksi.
Tuija Ernamo oli kuitenkin eleineen ja ilmeineen tässä sarjassa paras. Myös perheen lapsia esittäneet Maiju Jokinen ja Jarno Jokinenkin aika hyviä lapsinäyttelijöitä siihen aikaan.
Tom Lindholmkin tietysti vaan teki sitä, mitä ohjaaja käski. Kyllä Isä osaa Ei kyllä ole ainoa hänen höpöukkoroolinsa. Olihan hänellä yhdessä sarjassa se viinaanmenevän suntion Piiparisen överiroolikin. Mutta Kyllä Isä osaa sarjassa olisi Lindholm varmaan osannut esittää, hauskaa, mutta (ei kuitenkaan ihan niin tärähtänyttä) Sellaista hieman normaalimpaakin perheen isää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu