En koskaan aiemmin ole ajatellutkaan syöpään sairastumista

En osaa sanoa muuta, kuin että yhdessä joukko-papa-tutkimuksessa hoitaja otti minulta lisää näytteitä ja kaiveli ihan kunnolla. Minähän säikähdin, että nyt löytyi jotain. Pakkasin seuraavana viikonloppuna rinkan ja lähdin pienelle hermovaellukselle. Siinä toisessa ympäristössä sitten mietin, että tunnenko itseni sairaaksi. Vastaus oli, että en. Myöhemmin selvisi, että minulla on Nabothin kystia, ja jatkossa aina kirjoitan sen ennakkotietoihin, ettei kukaan ala kaivelemaan tarpeettomasti normaalia muutosta. Mutta tosi asia on, että asiaa alkaa miettiä eri tavoin, kun on edes se mahdollisuus, että itsellä on jotain pahempaa. Tieto lisää tuskaa niin kutsutusti.

Nyt ei auta kuin odottaa. On ihan mahdollista, että huonot solut saadaan sinulta pois, ja että olet ihan kunnossa. Odottelu on kieltämättä kurjaa. Ymmärrän. Kyllä sinun varmaan kannattaa jotain miehesikin kanssa puhua. Hän todennäköisesti on huomannut sinusta, että pohdit jotain. Yleensä rakastavat ihmiset huomaavat asian läheisestään.

Voimia!

Minulta löydettiin rintasyöpä neljä vuotta sitten, juuri näihin aikoihin.
Kasvain oli kookas ja niin pahassa paikassa että ei ole voitu leikata.
Onkologini mukaan se on ollut minulla jo useita vuosia, ja hidaskasvuinen kun on, ja vasta kun oli tarpeeksi kookas ilmaisi olemassa olonsa. En ollut koskaan käynyt mammografiassa jossa se olisi löytynyt aikaisemmin. Kannattaa siis käydä!
Minulle tehtiin mammografia ja otettiin kaksi paksuneulanäytettä. Diagnoosiksi tuli siis intasyöpä joka on hormooniherkkä, hidaskasvuinen ja huonosti etäpesäkkietä lähettävä. Niitä minulta ei ole sitten löytynytkään. Viimeisin ct-kuvaus kolme kuukautta sitten oli puhdas muun kuin rinnan osalta joten levinnyt ei ole nytkään.
Kun kasvain ja sen laatu varmistui, aloin hormoonilääkityksen joka on tehonnut tähän asti hyvin. Kasvain on jopa pienentynyt vaikka koskaan ei tule paranemaankaan.
En ole saanut kemoterapiaa enkä sädehoitoa. Niihin voidaan siirtyä sitten jos syöpä alkaa aktivoitua.
Elän täysin normaalia elämää. Fyysiseen vointiini tämä ei vaikuta mitenkään. Huomenna olen menossa taas onkologille seuranta tarkastukseen jossa käyn kolmen kuukauden välein. Joka kerta myös verikokeet.
Minua tämä ei pelota enkä ajattele normaalisti arjessa juuri ollenkaan. Haluan elää nyt ja tässä ilman mitään kauhuskenaarioita ja tunnen olevani onnekas kun sairastuin tämänlaatuiseen syöpään.
En tule siis koskaan paranemaan mutta kukaan ei voi sanoa kuolenko tähän vai johonkin muuhun, vaikka vanhuuteen. Olen nyt 66-vuotias.

Minulla ei ole syöpää, koska haluan elää terveenä ja hyvävoimaisena.

Kiitos vastauksista 😊

Tuntuu jotenkin niin, ihmeelliseltä...aloittaja taas tässä kirjoittelemassa.
Olen siis uskossa oleva, se voi olla yks syy että luotan, että kaikki menee omalla kohdalla hyvin, enkä ole sairastunut syöpään. Tai en ainakaan pelkää mennä tutkimuksiin.
Mutta, sain juuri kuulla yhden tuttavan sairastuneen keuhkosyöpään. Hän itse tuli kertomaan ja pyytämään rukousta puolestaan, ja oli niin kova paikka kuulla siitä. Aloin itkeä ja aina kun mietin häntä, niin alkaa itkettää niin paljon.
Mietin, miltä hänestä tuntuu, lapsiakin kun on. Se on pelottavaa, kun joutuu miettimään, ettei ehkä selviä siitä. Ja ehkä kuolee. Mietin miten pelottavaa voi olla, kun tietää kuolevansa.
Mutta, usko Jeesukseen tuo kuitenkin sellaista rauhaa ja luottamusta, että ei ikinä tarvi olla yksin. Rukoilin niin mielelläni hänen puolestaan, voi kun pystyisin kertomaan, miten paljon Jeesus häntäkin rakastaa. Mutta vielä enemmän tahdon, että hän saisi kokea sen rakkauden.
Hänestä välitetään. Toivon, että osaisin lohduttaa oikealla tavalla.

Olikohan tämä se syy, että olen viime aikoina käynyt lueskelemassa syöpiin liittyviä juttuja. Tuntuu niin käsittämättömältä, että yhtäkkiä syöpäsairaudet pyörii niin paljon mielessä. Ja sitten saa taas kuulla jonkun sairastuneen.

Olen ollut kolme kertaa kolonoskopiassa suolistokipujen vuoksi.
Pelkäsin syöpää. Osoittautui, että on umpipussitauti (ilman suolen puhkeamista
ja paisetta). Se on kehittynyt kuitenkin pahaksi. Vatsa on lähes aina kipeä ja tukossa
ja välillä räjähtelee ripulina 10 kertaa päivässä.
Se pahentaa myös olemassa olevia rytmihäiriöitä.
Elämä on yhtä helvettiä, mutta "onneksi" olen eläkkeellä.
En pystyisi töihin.
Arki kotonakin on kamalan sairaalloista.
Tsemppiä aloittajalle !
Joko olet ollut tutkimuksessa ?