sillä kaikkeen muuhun on tuntunut löytyvän rahaa sen jälkeen, kun kyseinen puolue on istunut hallituksessa, hoitaja pulan synkin hetki on vielä näkemättä.
Oliko hoitajien lomarahaleikkaus arvovalinta keskustalta,
Anonyymi
32114
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Saarikko sanoi ylen vaalitentissä eilen, että vanhoja ei ole tarpeen muistella, eli haluaa haudata pöydän alle sen tosiasian, että keskusta puuttui tähän tällä hetkellä näkyvään pulaan hoitajista.
Keskusta on suhmuroinut ihan tarpeeksi. Synkät muistot Sipilän hallituksesta. En ikinä anna ääntäni tälle sakille.
Oliko...oliko...eikö ollut...oliko...
Sitä onneton vuosia hokee.
Mitenkäs on se politiikan etupiiriajattelu. Nyt sitä ollaan maakuntiin rakentamassa.
Ihan samalla tapaa, kuin maiden omat tarpeet isommalla tasolla.
Onneksemme kepulaiset äänestäjät eivät tarvitse jatkossakaan terveydenhoitoa?
Kun muita kyykyttää, osuma tulee omaan jalkaan, vanha viidakon sanonta.
Aikanaan pösilökin tarvitsee vaipanvaihtajaa vanhustensäilytyslaitoksessa. Toivottavasti hoitajilla on pitkä muisti, eivätkä pidä kiirettä vaipanvaihdon kanssa. Kerta viikossa lienee hyvä tahti pösilölle.
Hys, hys, tästä ei saa puhua vaalien alla, nyt on sensuuri päällä demokratian osalta.
Kepu on kyllä melkoinen takinkääntäjä.
Nyt maakuntavaaleissa haetaan paikkoja, että voidaan ajaa omaa politiikkaa maakunnissa, sillä toden totta siellä sitä kannatusta vielä on.
Kirjoitan pohjois-pohjanmaan vaalipiiristä ja enempää ei tarvinne sanoa uskoisin, niin ymmärtää, mitkä taustaryhmät KEPUn kautta tulevat edustetuksi.
Raa'asti sanottu, mutta näin se vain on. Piirit pienet pyörii ja katsotaan, jääkö maakuntiin mitään, kun OULU vie paikat. Asiantuntijoita maakunnasta kyllä löytyy, mutta, mutta..
Aika näyttää, mitä tapahtuu, mutta pelkona on, että taantuvat taantuu. Byrokratiaa lisää ja matkat hoitoon pitenee. Ei ole kyytiä ja polttoaine maksaa suunnattomasti. Täällä ei pääse keskuksiin edes vihreällä siirtymällä.
On täysi hölmö joka tätä rupusakkia äänestää.
Äänet menee sinne hyvinvointi alueella, missä on eniten äänestäjiä ja sitä myöten päätöksenteko valittujen myötä, käsityksen mukaan näitä alueita johtavat muut kuin kepulit, nyt ollaan käymässä viimeistä taistoa ja ovi on jo raollaan pienpuolueiden joukkoon.
Ei kaikki ole persuja todellakaan, jotka kritisoi Kepun tapaa käyttää "valtaa" maakunnissa. Se vain on niin läpinäkyvää ja ylimielistä.
Se oli puhdasta keskustalaisuutta. Pienipalkkaiset naiset kyykkyyn ja maataloustuet taivaisiin.
suurkepuimaami Sipilä
Jos Saarikolla olisi ollut vähänkin empatiaa hoitohenkilökuntaa kohtaan nyt vaikeana pandemia aikana, olisi halutessaan voinut korjata oman puolueen virheen, mutta ei, eikä sitä ole löytynyt vasemmiston riveistäkään, vaikka moni toivoi niin ja uskoi kaikkea ennen vaaleja, vappusatasesta puhumattakaan.
Hei ei nyt muistella vanhoja. Jokainen on jossain elämänsä vaiheessa vienyt leivän köyhän suusta, eikö?
Asia on hyvinkin ajankohtainen näiden vaalien osalta, kenen suuhun ollaan leipää asettelemassa, hoitajat taitavat olla viimeisiä siinä jonossa, ainakin mitä etukäteen jo kaavaillaan, näkyy olevan helppoa rekrytointi hillovirkojen osalta, mutta olennainen näkyy jäävän katsojan rooliin.
Juha Sipilä ja asiaa
tappava kepu
Valheelliset argumentit kasvaa, mitä lähemmäksi vaaleja mennään, hoitohenkilökunta vaihtaa alaa ja suurissa määrin lähtee eläkkeelle, kansanedustajilla on omasta takaa tilipussinkasvattajat, ei tarvitse käydä ainaista taistelua palkankorotuksista, eivät ymmärrä edes sitä, että he kuuluvat samalla tavalla julkisenpuolen menoihin.
Sipilä euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen!!!!!!!
Miksi ei alennettu hoitohenkilökunnan lomarahojen leikkauksen yhteydessä kansanedustajien tilipussia, ovatko he jossain erikoisasemassa julkisten menojen suhteen, Sipilän kiky koski vain pienituloisia julkisenpalvelun tuottajia, siinä kepulien arvot, joita arvostavat.
Viinanmyyjille suunnitellaa kauheita tukirahoja mutta sairaanhoitajille ei ole tulossa mitään
Niinpä, kyllä viinan myynti on aina kannattanut ja nyt se kannattaa vaikka ei saa myytyä, aina kannattaa tukea valtion toimesta alaa, joka ei ole kansanterveyden kannalta järkevää. terv. puska
Hoitajat istuu kahvilla ja huokailevat kuinka raskasta heillä on. Kansa istuu tuntikaupalla jonossa ja huokailee kuinka kivaa tämä on.
Vaikuttiko lomarahojen leikkaus julkisilla aloilla myös eläkekertymään?
Kaikilta leikatuilta poistettiin eläkkeet.
Juha-Lesta Sipilä leikkasi lesta-agendoillaan Suomen tulevaisuutta pilalle.
Opiskelijoista yksikään ei esimerkiksi enää äänestä keskustaa, tuskin ikinä.
Kyllä minä äänestin Suomen keskustaa.
Oletko aivan höpönassu?
Aivan, totta, lestat äänestävät keskustaa, opiskelijoinakin.
Keskusta Sipilän johdolla vei leivän hoitajien suusta leikkaamalla lomarahoista kepuli tyyliin, vaikka ovat saaneet tukieuroja viljan osalta veronmaksajilta, mikään ei riitä näille pohjattomille, siitä seurauksena nyt hoitajapula, mutta hallintoon tuntuu olevan maakunnissa kova hinku, mutta onneksi kaikki ei toteudu kepulien osalta. sillä mikään ei ole unohtunut.
Saiko Väyrynen paremmat voitot noina vuosina?