Siis arvovalintoja

Ymmärrän, että asiakasmaksuja ei Saarikko voi luvata poistettavaksi, mutta sitä en ymmärrä, että ne pitää porrastaa.
Kertoi eilisessä vaalitentissä, että parempituloinen eläkeläinen maksaa isompia maksuja.

Periaatteessa hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtion tulosiirtoina ja nämä tulosiirrothan on tietysti pohjimmiltaan verorahoitteisia. Veroahan maksetaan tulojen mukaan, eikös niin. Näin se on sekä valtio. että kunnallisverotuksessa. Nytkö sitten tehdään tai ylläpidetään progressiivista hoitomaksuhimmeliä yllä. Kepuhan on pahempi kuin mikään äärivasemmistolainen kaiken kaikkiaan.

Ihan sillä tapaa kysymys kepulaisille vaaliehdokkaille. Kuinka paljon kannattavampaa on olla perimättä terveyskeskus tms. maksua ? Oletan, että perintä, laskutus ja muut kustannukset tulee kalliimmaksi, kuin laskusta saatava hyöty. Vielä kun osalla maksut rästissä ja maksuhäiriömerkintä. Moni vanhus jättää menemättä lääkäriin, kun se tällä alueella oleva 41,20€/ käynti on paljon, jos niitä käyntejä tulee useampia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ymmärrän, että asiakasmaksuja ei Saarikko voi luvata poistettavaksi, mutta sitä en ymmärrä, että ne pitää porrastaa.
Kertoi eilisessä vaalitentissä, että parempituloinen eläkeläinen maksaa isompia maksuja.

Periaatteessa hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtion tulosiirtoina ja nämä tulosiirrothan on tietysti pohjimmiltaan verorahoitteisia. Veroahan maksetaan tulojen mukaan, eikös niin. Näin se on sekä valtio. että kunnallisverotuksessa. Nytkö sitten tehdään tai ylläpidetään progressiivista hoitomaksuhimmeliä yllä. Kepuhan on pahempi kuin mikään äärivasemmistolainen kaiken kaikkiaan.

Ihan sillä tapaa kysymys kepulaisille vaaliehdokkaille. Kuinka paljon kannattavampaa on olla perimättä terveyskeskus tms. maksua ? Oletan, että perintä, laskutus ja muut kustannukset tulee kalliimmaksi, kuin laskusta saatava hyöty. Vielä kun osalla maksut rästissä ja maksuhäiriömerkintä. Moni vanhus jättää menemättä lääkäriin, kun se tällä alueella oleva 41,20€/ käynti on paljon, jos niitä käyntejä tulee useampia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu