Viime päivinä olemme nähneet harvinaisen paljon vuorojen peruutuksia onnibussin liikennöimillä linjoilla. Mistä tämä kertoo? Pikkulinnut ovat laulaneet, että huonosti myytyjä linjoja perutaan surutta tappioiden pienentämiseksi. Onko tämä lain mukaista? Miten tämä hyvitetään asiakkaille? Yritys tietysti puolustelee tätä koronalla, mutta tämä ei ole todellinen syy. Joku talon sisältä tiesi kertoa, että kalustoa on pajalla niin suuri määrä, että peruutukset ovat aiheutuneet tästä syystä. Ei todellakaan vaikuta hyvältä yrityksen tilanne eikä herätä vähääkään luottamusta.
Onnibussin alamäki
47
2501
Vastaukset
- Anonyymi
Kerrotko yhdenkin kaukoliikenteen bussifirman joka ei ole peruuttanut vuorojaan ja jolla menisi taloudellisesti hyvin?
- Anonyymi
Muut firmat supistavat aikatauluja tarpeen ja kysynnän mukaan, mutta noudattavat pilkulleen voimassa olevia aikatauluja. Onnibussin tyyli on perua vuoro, jos nettimyynti näyttää heikolta. Maksaville asiakkaille tämä on lähinnä haistattelua tyyliin "sori siitä..."
- Anonyymi
Onnibus on YLISTETTY liikennöitsijä!
- Anonyymi
Liikennöitsijä on se henkilö joka omistaa linja-autoyhtiön.
Onnibus on vain yhtiö, tuskin enää kauan, mutta vielä on.
Ylistyksestä voisin olla hieman toista mieltä, mutta makunsa kullakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikennöitsijä on se henkilö joka omistaa linja-autoyhtiön.
Onnibus on vain yhtiö, tuskin enää kauan, mutta vielä on.
Ylistyksestä voisin olla hieman toista mieltä, mutta makunsa kullakin.Enpä ole ikinä nähnyt MH:n aikatauluhaun kohdassa "Liikennöitsijä" mainittavan bussiyrityksen omistajan nimeä. Kyllä siinä lukee esim. "Väinö Paunu Oy" eikä suinkaan "Martti Paunu".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä ole ikinä nähnyt MH:n aikatauluhaun kohdassa "Liikennöitsijä" mainittavan bussiyrityksen omistajan nimeä. Kyllä siinä lukee esim. "Väinö Paunu Oy" eikä suinkaan "Martti Paunu".
Matkahuollolla on sitten siellä virhe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkahuollolla on sitten siellä virhe.
"Matkahuollolla on sitten siellä virhe."
Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Matkahuollolla on sitten siellä virhe."
Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku.nojoo, onpa se sana liikennöitsijä tainnut laajeta käsittämään yhtiöitäkin.
Hyväksytään.
- Anonyymi
Pikkulinnut laulavat näinä aikoina melkoisesti.
Ja laulu kertoo että todennäköisin selviytyjä koronapiinasta on Onnibus.
Muiden tulevaisuus näyttää alkoholinhuuruiselta- Anonyymi
Onnibus ei tule selviämään tästäkään aiheuttamastaan kriisistä, ei ainakaan nykymuodossa.
Onhan se ollut jo 10 vuotta Musta Pekka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnibus ei tule selviämään tästäkään aiheuttamastaan kriisistä, ei ainakaan nykymuodossa.
Onhan se ollut jo 10 vuotta Musta Pekka.Täällä on moneen kertaan todettu, että ob olisi kyykähtänyt jo ainakin kolme kertaa lyhyen olemassaolonsa aikana, mutta joka kerta aneltu apu on pelastanut. Tämä viimeinen liike oli sitten se neljäs kerta, kun Punapöksy onnistui lähes kaatamaan Koivisto-konsernin.
Miksi kukaan ei ole vastannut aloittajan aiheelliseen kysymykseen suuresta peruttujen vuorojen määrästä? Onko tämä jokin salaisuus vai onko totuus niin nolo että ei voi ääneen lausua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on moneen kertaan todettu, että ob olisi kyykähtänyt jo ainakin kolme kertaa lyhyen olemassaolonsa aikana, mutta joka kerta aneltu apu on pelastanut. Tämä viimeinen liike oli sitten se neljäs kerta, kun Punapöksy onnistui lähes kaatamaan Koivisto-konsernin.
Miksi kukaan ei ole vastannut aloittajan aiheelliseen kysymykseen suuresta peruttujen vuorojen määrästä? Onko tämä jokin salaisuus vai onko totuus niin nolo että ei voi ääneen lausua?Autoja on niin paljon poissa ajosta, että siksi vuoroja joudutaan perumaan useita päivittäin. Kuljettajia on myös sairaana, mutta se on toissijainen syy. Autojen aikaisemmin laiminlyödyt huollot ja korjaukset ovat alkaneet kostautua.
- Anonyymi
Todennäköisesti on näin, ja tulevaisuudessa emme koskaan voi olla varmoja, ajetaanko vuoro, johon on lippu ostettu. On palattu Onnibusin aikojen alkuun, jolloin liikenneyhtiö vain ilmoitti, tai ei ilmoittanutkaan, ettei vuoroa ajeta. Tänäänkin oli muistaakseni kahdeksan vuoroa, joita ei ajettu operatiivisista (lue taloudellisista) syistä.
- Anonyymi
Tänään ei menty alamäkeen vaan luisuttiin ojaan piihovissa. Turvallista matkaa!
- Anonyymi
HALPA, LUOTETTAVA, TURVALLINEN!
- Anonyymi
Bussi kyljellään ja Helke syyttämässä tietä. Vinkkinä toimarille, että onnikkaankin on olemassa talvipinnalla olevia pyöriä.
Eihän niitä tietenkään ilmaiseksi saa. Ja iso plussa on tietenkin, jos kuljettajat keskittyisi ajamiseen...- Anonyymi
Tämähän on kuulunut alusta alkaen ob:n toimintakulttuuriin. Kaikki negatiiviset tapahtumat ovat aina muiden syytä ja positiivisista tapahtumista (niitä tosin on ollut aika harvakseltaan) kerätään kunnia itselle.
- Anonyymi
Tuollaisella jäätiköllä, joka bussin tiekamerasta näkyy, ei pidä mikään talvirengas. Bussi oli ajanut vain 30-40 km/h ennen liukastumistaan. Jos siinä vauhdissa auto ei pysy tiellä (eikä tuollaisella jäätiköllä toki pysykään) niin on kyllä täysin aiheellista syyttää huonoa tienpitoa.
Onneksi Onnibusseissa on tiekamerat niin ei jäänyt tässäkään mitään epäselvyyttä siitä, mikä potentiaalisen suuronnettomuuden aiheutti. Onneksi myös Onnibusseissa on 3-pisteturvavyöt, ja niitä oli myös käytetty, niin pahoja loukkaantumisia ei tullut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisella jäätiköllä, joka bussin tiekamerasta näkyy, ei pidä mikään talvirengas. Bussi oli ajanut vain 30-40 km/h ennen liukastumistaan. Jos siinä vauhdissa auto ei pysy tiellä (eikä tuollaisella jäätiköllä toki pysykään) niin on kyllä täysin aiheellista syyttää huonoa tienpitoa.
Onneksi Onnibusseissa on tiekamerat niin ei jäänyt tässäkään mitään epäselvyyttä siitä, mikä potentiaalisen suuronnettomuuden aiheutti. Onneksi myös Onnibusseissa on 3-pisteturvavyöt, ja niitä oli myös käytetty, niin pahoja loukkaantumisia ei tullut.Jep, peilijäätikkö sulan motarin ja rampin alun jälkeen on sellainen yllätys, että harva siihen pystyy varautumaan.
Ei se bussi ehdi hidastumaan jo jäätikölle tultuaan.
Syytehän tästä tulee kuljettajalle ja liian suuri tilannenopeus, mutta en kivittäisi kuljettajaa.
- Anonyymi
Tänään on taas peruttu lukuisa määrä vuoroja. Onko henkilökuntaa liian vähän vai onko kalustoa jälleen liian paljon korjaamolla? Vai onko kyse vuorojen peruutuksista johtuen surkeasta ennakkomyynnistä? Olipa syy mikä tahansa, niin ei todellakaan herätä luottamusta.
- Anonyymi
Toiminta ajetaan hiljalleen alas. Kun nykyiset kaksikerrosautot on ajettu loppuun, mikä muuten on hyvin lähellä, eivät omistajat enää investoi uuteen kalustoon. Miksi investoisivatkaan, kun vanhoillakin autoilla tuotetaan miljoonatappiot vuosittain. Toinen vaihtoehto on, että vain lippukauppa ob:sta jää jäljelle ja alihankkijat alkavat hoitaa niitä linjoja, joilla on jonkinlainen tuotto-odotus.
- Anonyymi
Sama juttu tänäänkin, melkoinen lista on peruttuja vuoroja. Tämä on maksavien asiakkaiden pettämistä härskillä tavalla. Eikö seuraavat aikataulut voitaisi laatia siten, että kaikki vuorot pystytään liikennöimään? Olen katsellut onnibussin muutamia vuoroja viime aikoina ja ihmetellyt entisestään vähentyneitä matkustajamääriä. Olisiko tällä yhteyttä lukuisiin vuorojen ajamatta jättämiseen?

Eiköhän tuo operatiivinen syy ole se, ettei kannata operoida.
Reiteillä, joilla on monopoliasema, tai lähes monopoli, ei matkustavilla ole muuta mahdollisuutta kuin alistua tuohon "pelleilyyn". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän tuo operatiivinen syy ole se, ettei kannata operoida.
Reiteillä, joilla on monopoliasema, tai lähes monopoli, ei matkustavilla ole muuta mahdollisuutta kuin alistua tuohon "pelleilyyn".Ob antaa jokaisen peruttuun vuoroon lipun ostaneille avoimen lippukoodin jolla saa ilmaisen matkan mihin tahansa Ob:n vuoroon. Vaihtoehtoisesti lipusta palautetaan rahat täysimääräisesti.
Tänä korona-aikana varakuljettajia ei valitettavasti noin vain löydy koska Ob:han liikennöi valtavan määrän vuoroja myös tänä poikkeusaikana. Eri asia toki olisi jos liikennöitäviä vuoroja olisi Ob:llakin vain muutama hassu kappale per päivä ja lomautetun henkilökunnan lukumäärä triljoona. Kyllä silloin helposti yksi tai kaksi varakuljettajaa tarvittaessa löytyisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ob antaa jokaisen peruttuun vuoroon lipun ostaneille avoimen lippukoodin jolla saa ilmaisen matkan mihin tahansa Ob:n vuoroon. Vaihtoehtoisesti lipusta palautetaan rahat täysimääräisesti.
Tänä korona-aikana varakuljettajia ei valitettavasti noin vain löydy koska Ob:han liikennöi valtavan määrän vuoroja myös tänä poikkeusaikana. Eri asia toki olisi jos liikennöitäviä vuoroja olisi Ob:llakin vain muutama hassu kappale per päivä ja lomautetun henkilökunnan lukumäärä triljoona. Kyllä silloin helposti yksi tai kaksi varakuljettajaa tarvittaessa löytyisi.Kerrotko vielä, miksi muut eivät alennu tällaiseen pelleilyyn, vaikka tällä hetkellä moni vuoro varmuudella ajetaan tappiolla. Samoin korona kohtelee kaikkia yrityksiä tasapuolisesti. Mitä hyötyä asiakkaalle on avoimesta lippukoodista, jos hänellä on tärkeä syy matkustaa tiettyyn aikaan, esim. jatkoyhteys tai työhön liittyvä matka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko vielä, miksi muut eivät alennu tällaiseen pelleilyyn, vaikka tällä hetkellä moni vuoro varmuudella ajetaan tappiolla. Samoin korona kohtelee kaikkia yrityksiä tasapuolisesti. Mitä hyötyä asiakkaalle on avoimesta lippukoodista, jos hänellä on tärkeä syy matkustaa tiettyyn aikaan, esim. jatkoyhteys tai työhön liittyvä matka?
Jos ei kuljettajaa mistään saada niin valitettavasti auto ei liiku. Muut yhtiöt ajavat niin vähän vuoroja että ongelmia ei paljon tule henkilökunnan sairasteluista.
Sen sijaan paikallisliikenteessä, jossa ajetaan paljon vuoroja korona-aikanakin, on myös ollut paljon peruuntuneita vuoroja. Syy on ihan sama kuin Ob:lla. Terveenä olevaa henkilökuntaa ei aina riitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei kuljettajaa mistään saada niin valitettavasti auto ei liiku. Muut yhtiöt ajavat niin vähän vuoroja että ongelmia ei paljon tule henkilökunnan sairasteluista.
Sen sijaan paikallisliikenteessä, jossa ajetaan paljon vuoroja korona-aikanakin, on myös ollut paljon peruuntuneita vuoroja. Syy on ihan sama kuin Ob:lla. Terveenä olevaa henkilökuntaa ei aina riitä.Ei niitä Onnibusilla ihan niin paljoa vuoroja ole, että sairastapausten johdosta pitäisi vuoroja perua. Kyllä se on raaka matematiikka, jos kuski sairastuu, niin ei edes yritetä paikata ja maksaa kahta tai kolmea palkkaa, vaan perutaan vuoro.
Onko tilanne se, että muista Koiviston yhtiöistä ei enää apua anneta Ob:lle?
Eli reserviä on, mutta sitä ei haluta käyttää. Mielummin pyllistetään niille vähille asiakkaille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä Onnibusilla ihan niin paljoa vuoroja ole, että sairastapausten johdosta pitäisi vuoroja perua. Kyllä se on raaka matematiikka, jos kuski sairastuu, niin ei edes yritetä paikata ja maksaa kahta tai kolmea palkkaa, vaan perutaan vuoro.
Onko tilanne se, että muista Koiviston yhtiöistä ei enää apua anneta Ob:lle?
Eli reserviä on, mutta sitä ei haluta käyttää. Mielummin pyllistetään niille vähille asiakkaille.Olen nyt parisen viikkoa seurannut tätä pelleilyä "peruttu operatiivisista syistä". Selvästi on huomattavissa, että peruutukset keskittyvät ma-to -päiville, jolloin on vähän matkustajia. Samoin perutaan sellaiset vuorot, jotka oletettavasti ovat hiljaisia. Lisäksi mielenkiintoinen seikka on, että perutaan pääosin niitä vuoroja, joiden lähtöajan lähellä ei ole kilpailijoiden vuoroja. Tosin sanoen tehdään kiusaa matkustajille, että eivät vahingossakaan voisi matkustaa toisen yrityksen vuorolla. Saman tyyppistä pelleilyä esiintyi silloin, kun korona oli pahimmillaan ja vuoroja vähennettiin. Nyt voidaan siis lopettaa hurskastelu, että nämä vuorojen peruutukset johtuisivat koronan aiheuttamasta kuljettajapulasta. Saattaa silläkin olla osuutensa asiaan, mutta kyllä selvästi näkee, että kyseessä on raaka taktikointi ja säästöjen hakeminen keinoja kaihtamatta. Tämä toiminta alkaa olla sen verran läpinäkyvää, että tyhmempikin sen jo huomaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen nyt parisen viikkoa seurannut tätä pelleilyä "peruttu operatiivisista syistä". Selvästi on huomattavissa, että peruutukset keskittyvät ma-to -päiville, jolloin on vähän matkustajia. Samoin perutaan sellaiset vuorot, jotka oletettavasti ovat hiljaisia. Lisäksi mielenkiintoinen seikka on, että perutaan pääosin niitä vuoroja, joiden lähtöajan lähellä ei ole kilpailijoiden vuoroja. Tosin sanoen tehdään kiusaa matkustajille, että eivät vahingossakaan voisi matkustaa toisen yrityksen vuorolla. Saman tyyppistä pelleilyä esiintyi silloin, kun korona oli pahimmillaan ja vuoroja vähennettiin. Nyt voidaan siis lopettaa hurskastelu, että nämä vuorojen peruutukset johtuisivat koronan aiheuttamasta kuljettajapulasta. Saattaa silläkin olla osuutensa asiaan, mutta kyllä selvästi näkee, että kyseessä on raaka taktikointi ja säästöjen hakeminen keinoja kaihtamatta. Tämä toiminta alkaa olla sen verran läpinäkyvää, että tyhmempikin sen jo huomaa.
Pakko on punhousujen yrittää pienentää tappiota edes 5 miljoonaan.
Mutta pianhan uusi omistajaa lahtaa tuollaisen tappiotehtaan.
- Anonyymi
Huhu kertoo että VanHool olisi perustamassa korjaamoa Suomeen keskittyen pelkästään Onnibussin Astromegojen liikennöintikelpoisina pitämiseen.
- Anonyymi
Syytä olisi, on ne niin karmeassa kunnossa jo koko kalusto. Ja Flexit vielä huonommassa. Mutta ei kannattane korjaamoa perustaa, kun niillä ei ole varaa maksaa noista autojensa korjauksista niin vähän huonoa businesta on talkoilla noita harsia kasaan.

Sen lisäksi, että autot ovat huonossa kunnossa, niitä on kolhittu oikein urakalla. Tänäänkin yksi ob-kuljettaja antoi Tampereella todellisen taidonnäytteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen lisäksi, että autot ovat huonossa kunnossa, niitä on kolhittu oikein urakalla. Tänäänkin yksi ob-kuljettaja antoi Tampereella todellisen taidonnäytteen.
Minä kyllä väittäisin, että kolhuja konsernin autoissa ei juurikaan näy. Niitä varmasti tulee, mutta ainakin aikaisemmin ne korjattiin hyvin nopeasti. Suurempi ongelma taitaa sittenkin olla tekniset murheet, joiden korjaamiseen ei aina ole otettu tarpeeksi vakavasti. Näistä suurimmat puutteet ovat ob-autoissa, vanhat konsernin yritykset ovat pitäneet kaluston suhteellisen hyvässä kunnossa.
- Anonyymi
Hyvä, halpa, luotettava....
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008709990.html
Miksiköhän kaikki alan huonot uutiset kohdistuvat tähän feikki-liikennöitsijään?- Anonyymi
Tienpito laiminlyöty, jäinen, ei suolaa, ei hiekkaa
- Anonyymi
Eiköhän se alan suurin ja häpeällisin skandaali koskenut aivan muita kuin Onnibussia?
- Anonyymi
Tässä tapauksessa Onnibus oli vähän liiankin oikeamielinen liikennöitsijä? Viimeistään ojan puolen aurausviitat kertovat liikaa oikealla olemisesta.
Tappion puolellehan tuo menee, jos oli 10 matkustajaa x 3 euroa =30 euroa tuloja..
No leikki leikkinä, eilen oli haastava keli myrskytuulineen ja jäätyneine tienpintoineen, sopivalla hetkellä tuo voisi käydä kenelle vaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä tapauksessa Onnibus oli vähän liiankin oikeamielinen liikennöitsijä? Viimeistään ojan puolen aurausviitat kertovat liikaa oikealla olemisesta.
Tappion puolellehan tuo menee, jos oli 10 matkustajaa x 3 euroa =30 euroa tuloja..
No leikki leikkinä, eilen oli haastava keli myrskytuulineen ja jäätyneine tienpintoineen, sopivalla hetkellä tuo voisi käydä kenelle vaan.Kumpi kertoo asiansa ymmärrettävämmin:
OB:
C9 Jyväskylä-Tampere kello 01:30
Tampereelle saavutaan tuntia myöhemmin 4:30
Vainio:
HELSINKI–TURKU:
Klo 01.15 Helsinki–Salo–Turku vuoro lähtee aikataulun mukaisesti talviaikaa Helsingistä. Vuoro saapuu perille Turkuun kesäaikaa tunnin myöhässä aikataulustaan klo 05.10. - Anonyymi
Onneksi tällä kerralla selvittiin aineellisilla vahingoilla. Hyvä tuuri ei kuitenkaan jatku ikuisesti ja jossakin vaiheessa saamme lukea vakavammistakin seurauksista. Eikö olisi korkein aika myöntää, että kaksikerroksinen bussityyppi ei sovellu Suomen oloihin? Normaali bussi olisi myös paljon mukavampi matkustajille, kuljettajalle ja lisäksi tavaratilojen puolesta ylivertainen näihin rotteloihin verrattuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän se alan suurin ja häpeällisin skandaali koskenut aivan muita kuin Onnibussia?
Kyllä näistä suuremmista onnettomuuksista valtaosa koskee juurikin Onnibussia. Jos tarkoitat Konginkankaan tapausta, siinähän bussiyhtiöllä ei ollut tekemistä onnettomuuden aiheuttamisen ja syyllisyyden kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi tällä kerralla selvittiin aineellisilla vahingoilla. Hyvä tuuri ei kuitenkaan jatku ikuisesti ja jossakin vaiheessa saamme lukea vakavammistakin seurauksista. Eikö olisi korkein aika myöntää, että kaksikerroksinen bussityyppi ei sovellu Suomen oloihin? Normaali bussi olisi myös paljon mukavampi matkustajille, kuljettajalle ja lisäksi tavaratilojen puolesta ylivertainen näihin rotteloihin verrattuna.
Van Hool on arvostettu autovalmistaja. Ja Astromegat superturvallisia busseja kolmipisteturvavöineen ja lukuisine hätäuloskäynteineen. Edellyttää toki, että liukkaudentorjunta on ajan tasalla mitä se ei aina kyllä Suomessa valitettavasti ole ollut. Kuten ei eilenkään Hankasalmella. Sitä ennen Ykköstiellä. Jne. Järkyttävää, ja kritiikin oikea osoite on kyllä surkeassa tienpidossa eikä Van Hoolissa tai Onnibussissa!!!

Todellakin. Onneksi Onnibusseissa on tiekamerat. Näky vetää sanattomaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Van Hool on arvostettu autovalmistaja. Ja Astromegat superturvallisia busseja kolmipisteturvavöineen ja lukuisine hätäuloskäynteineen. Edellyttää toki, että liukkaudentorjunta on ajan tasalla mitä se ei aina kyllä Suomessa valitettavasti ole ollut. Kuten ei eilenkään Hankasalmella. Sitä ennen Ykköstiellä. Jne. Järkyttävää, ja kritiikin oikea osoite on kyllä surkeassa tienpidossa eikä Van Hoolissa tai Onnibussissa!!!
Suomen tienpito todellakin on nykyään täysin ala-arvoista, siitä olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Kysymys olikin siitä, onko tällainen 2-kerroksinen bussi paras mahdollinen valinta suomalaiseen liikennöintiin. Toinen pointti on se, että miksi muille yrityksille tapahtuu paljon vähemmän näitä kiusallista huomiota kerääviä onnettomuuksia? Olisiko sittenkin niin, että kalustolla olisi vaikutusta näihin tapahtumiin? Monelta ob-kuljettajalta olen lisäksi kuullut, että he joutuvat jatkuvasti tuskailemaan matkatavaratilojen riittävyyden kanssa näillä autoilla ajaessaan. Koronan aikakaudella matkustajia on ollut niin vähän, että ongelma on ollut pieni, mutta jos ja kun matkustus jälleen elpyy, ollaan taas ihmeissään laukkujen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Van Hool on arvostettu autovalmistaja. Ja Astromegat superturvallisia busseja kolmipisteturvavöineen ja lukuisine hätäuloskäynteineen. Edellyttää toki, että liukkaudentorjunta on ajan tasalla mitä se ei aina kyllä Suomessa valitettavasti ole ollut. Kuten ei eilenkään Hankasalmella. Sitä ennen Ykköstiellä. Jne. Järkyttävää, ja kritiikin oikea osoite on kyllä surkeassa tienpidossa eikä Van Hoolissa tai Onnibussissa!!!
No kai nyt Van Hool on sentään YLISTETTY ja OIKEAMIELINEN koritehtailija?
Aika harvoin tuntuu syy olevan Ob:n toiminnassa.
Van Hool on oikeasti laatumerkki, kaksi kerrosta ei välttämättä tarkoita siuperturvallista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kai nyt Van Hool on sentään YLISTETTY ja OIKEAMIELINEN koritehtailija?
Aika harvoin tuntuu syy olevan Ob:n toiminnassa.
Van Hool on oikeasti laatumerkki, kaksi kerrosta ei välttämättä tarkoita siuperturvallista.Ei olisi ollut Astromegalla mitään ongelmaa, jos tie olisi ollut edes hiekoitettu. Ongelma ei ollut 2 kerrosta, vaan peilijäinen tie.
Kai ymmärrät että jos bussi ajaisi koko ajan selvää alinopeutta kahdeksankympin alueella, muut autot alkavat ohitella pitkää bussia jäisellä tiellä. Se vasta jumalaton liikenneturvallisuusriski olisi. Kyllä se niin vaan on, että tienpito on oltava edes välttävällä tasolla että tuollaiset tapaukset voidaan välttää jatkossa.
Muut bussiyritykset ovat olleet tänä talvena vähemmän otsikoissa koska ne ajavat tällä hetkellä niin kovin vähän vuoroja Koivistoon-Onnibussiin verrattuna. Mutta ennen koronasupistuksia kyllä heidänkin busseja ojaan ajeli joka talvi huonon tien kunnon takia. Eipä niissäkään juuri koskaan kuljettajaa tai autoa ole syytelty. Liikennöitsijästä tai auton valmistajasta puhumattakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olisi ollut Astromegalla mitään ongelmaa, jos tie olisi ollut edes hiekoitettu. Ongelma ei ollut 2 kerrosta, vaan peilijäinen tie.
Kai ymmärrät että jos bussi ajaisi koko ajan selvää alinopeutta kahdeksankympin alueella, muut autot alkavat ohitella pitkää bussia jäisellä tiellä. Se vasta jumalaton liikenneturvallisuusriski olisi. Kyllä se niin vaan on, että tienpito on oltava edes välttävällä tasolla että tuollaiset tapaukset voidaan välttää jatkossa.
Muut bussiyritykset ovat olleet tänä talvena vähemmän otsikoissa koska ne ajavat tällä hetkellä niin kovin vähän vuoroja Koivistoon-Onnibussiin verrattuna. Mutta ennen koronasupistuksia kyllä heidänkin busseja ojaan ajeli joka talvi huonon tien kunnon takia. Eipä niissäkään juuri koskaan kuljettajaa tai autoa ole syytelty. Liikennöitsijästä tai auton valmistajasta puhumattakaan.Joo kun kalusto seisoo varikolla homehtumassa niin ei tule ojaanajojakaan :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo kun kalusto seisoo varikolla homehtumassa niin ei tule ojaanajojakaan :)
Kyllähän nyt ajetaan noin 2/3 linjakilometreistä, joita ajettiin ennen korona-aikaa, eikä varmaankaan niin, että 1/3 autoista olisi seissyt koko ajan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1801975
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1591697Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461656- 1231443
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1541223Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia501082Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen58990- 15879
- 69872
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26867