Taas on prinssi Harry tehnyt julkisia paljastuksia Englannin kuninkaallisesta perheestä ja ilmeisesti haukkunut ja arvostellut heitä. Kaikki taisi muuttua prinssi Harryn elämässä sen jälkeen kun hän meni naimisiin ex-näyttelijä Meghanin kanssa.
He olivat vaatineet samanlaista asuntoa ja etuja kuin kruunuprinssi William Catherine vaimoineen, mutteivat saaneet. Harry ja Meghan olivat kohdelleet huonosti heidän palvelijoitaan, joista moni oli sen takia irtisanoutunut työstään.
Englannin iäkkäällä, 95-vuotiaalla Elisabeth kuningattarella on ollut erittäin raskas vuosi, koska hänen pitkäaikainen aviomiehensä prinssi Philip kuoli huhtikuussa. Lisäksi hänen Andrew pojan sotkeutuminen ikävään seksiskandaaliin ja oikeudenkäyntiin joutuminen varmasti painaa kuningattaren mieltä. Vaikka aikuinen Andrew on tietenkin vastuussa itse omista tekemisistään.
Minä luulen, että Harry ja Meghan ovat erittäin itsekkäitä ihmisiä, jopa narsistisia. He ajattelevat ennen kaikkea itseään ja omia etujaan ennen ketään muita ihmisiä. Narsistiset ihmeset saavat aikaan yleensä paljon pahaa oloa paitsi omassa parisuhteessaan, myöskin omissa lapsuuden ajan perheissään ja omilla työpaikoillaan. He rikkovat heidän läheistensä välejä, mutteivat piittaa tästä ollenkaan, oma itse on aina kaikkein tärkeintä ja omat tuntemukset.
Jos prinssi Harry olisi fiksu ja hienotunteinen, niin hän puhuisi kahden kesken oman prinssi Charles isänsä kanssa ja selvittäisi välinsä ja pyytäisi jopa anteeksi isältään. Anteeksi anto on kaikin puolin hyvä asia, kun saa ja antaa anteeksi, niin se poistaa raskaan henkisen taakan ihmisen harteilta ja tulee hyvä ja vapautunut olo.
Mutta Harry ja Meghan haluavat paistatella julkisuudessa ja antaa tv-yhtiöille ja lehdille haastatteluja ja ottaa niistä isot rahalliset palkkiot. Samalla he kerjäävät itselleen ihailua ja sääliä, niin kuin narsistiset ihmiset yleensä tekevät.
Prinssi Harryn tapaus
73
1647
Vastaukset
- Anonyymi
Näinhän se taitaa vähän olla.
- Anonyymi
Ei hän ole syyllinen perheen . Hovin huonoon kohteluun
Rohkea mies kun uskaltaa kertoa elämästä mitä tuon kulissin takana tapahtuu- Anonyymi
Valehtelee koko ajan, ei ole rohkeutta valehdella, se on pelkuruutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelee koko ajan, ei ole rohkeutta valehdella, se on pelkuruutta.
Ainoa järkevä ihminen kun sieltä lähti
Täysin fiasko koko hovi
Katsokaa mitä kaikkea siellä on seläntakana tapahtunut - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelee koko ajan, ei ole rohkeutta valehdella, se on pelkuruutta.
Heillähän on esm , sähköpostissa keskusteluista ym faktat
Eikä pariskunta ole ainoa joka on tälläistä sietänyt
Jos nämä olisi valheita olisi pariskunta haastettu jo ajat sitten käräjille
- Anonyymi
Harry vaatii nyt oikeudelta, että aina kun hän tulee laumoineen britteihin hänen täytyy saada met policen suojelu jonka tosin aikoo itse maksaa. Outoa että hän haluaa perheensä britanniassa käymään kun maa on rasistinen, kuninkaalliset ovat rasisteja, eurooppa on rasismi ja valkoinen ihminen on rasisti.
- Anonyymi
Kaiken lisäksi on uutisoitu, että jonkin lakikiemuroiden ja Britannian turvallisuuden vuoksi tuo suojelu ei edes olisi mahdollista. Kyseessä on Britannian veronmaksajien kustantama palvelu, jonka toimintavaltuudet on tarkoin laissa määritelty. Kuningatar ei voi järjestellä mitään ohi Britannian kansalaisten tahdon. Brittien monarkia on edustuksellinen. Kuulemma vähintään Harryn lakimiehen pitää tietää tämä, vaikka Harry itse esittäisi tyhmää.
Kyseessä on vain pr-temppu, jonka avulla taas Harry ja Meghan pyrkivät näyttäytymään uhreina ja marttyyreina joita kuninkaallinen perhe kaltoinkohtelee. Oprahin haastattelussakin Meghan ja Oprah päivittelivät sitä, kuinka heidän mielestään kuningatar voi halutessaan määrätä ihan mitä vaan tahtoo. Taas pariskunta antaa ymmärtää, että muka kuningatar kyllä voisi määrätä heille suojelun mutta ei halua.
Osuva nimitys on kyllä tuo, minkä joku on keksinyt, että Harry on nykyään professional victim eli ammattilaisuhri. Häntä ei selkeästi milliäkään kiinnosta vanhan isoäitinsä vointi, koska kiusaa tätä jatkuvasti edelleen itkupotkuraivareillaan ja mahdottomilla vaatimuksillaan kuin uhmaikäinen lapsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken lisäksi on uutisoitu, että jonkin lakikiemuroiden ja Britannian turvallisuuden vuoksi tuo suojelu ei edes olisi mahdollista. Kyseessä on Britannian veronmaksajien kustantama palvelu, jonka toimintavaltuudet on tarkoin laissa määritelty. Kuningatar ei voi järjestellä mitään ohi Britannian kansalaisten tahdon. Brittien monarkia on edustuksellinen. Kuulemma vähintään Harryn lakimiehen pitää tietää tämä, vaikka Harry itse esittäisi tyhmää.
Kyseessä on vain pr-temppu, jonka avulla taas Harry ja Meghan pyrkivät näyttäytymään uhreina ja marttyyreina joita kuninkaallinen perhe kaltoinkohtelee. Oprahin haastattelussakin Meghan ja Oprah päivittelivät sitä, kuinka heidän mielestään kuningatar voi halutessaan määrätä ihan mitä vaan tahtoo. Taas pariskunta antaa ymmärtää, että muka kuningatar kyllä voisi määrätä heille suojelun mutta ei halua.
Osuva nimitys on kyllä tuo, minkä joku on keksinyt, että Harry on nykyään professional victim eli ammattilaisuhri. Häntä ei selkeästi milliäkään kiinnosta vanhan isoäitinsä vointi, koska kiusaa tätä jatkuvasti edelleen itkupotkuraivareillaan ja mahdottomilla vaatimuksillaan kuin uhmaikäinen lapsi.Ettet nyt vaan ihan uskoisi kaikkea mitä kirjoitetaan . Hehheeee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken lisäksi on uutisoitu, että jonkin lakikiemuroiden ja Britannian turvallisuuden vuoksi tuo suojelu ei edes olisi mahdollista. Kyseessä on Britannian veronmaksajien kustantama palvelu, jonka toimintavaltuudet on tarkoin laissa määritelty. Kuningatar ei voi järjestellä mitään ohi Britannian kansalaisten tahdon. Brittien monarkia on edustuksellinen. Kuulemma vähintään Harryn lakimiehen pitää tietää tämä, vaikka Harry itse esittäisi tyhmää.
Kyseessä on vain pr-temppu, jonka avulla taas Harry ja Meghan pyrkivät näyttäytymään uhreina ja marttyyreina joita kuninkaallinen perhe kaltoinkohtelee. Oprahin haastattelussakin Meghan ja Oprah päivittelivät sitä, kuinka heidän mielestään kuningatar voi halutessaan määrätä ihan mitä vaan tahtoo. Taas pariskunta antaa ymmärtää, että muka kuningatar kyllä voisi määrätä heille suojelun mutta ei halua.
Osuva nimitys on kyllä tuo, minkä joku on keksinyt, että Harry on nykyään professional victim eli ammattilaisuhri. Häntä ei selkeästi milliäkään kiinnosta vanhan isoäitinsä vointi, koska kiusaa tätä jatkuvasti edelleen itkupotkuraivareillaan ja mahdottomilla vaatimuksillaan kuin uhmaikäinen lapsi.Hän sentään itse olisi suojelun maksanut . Ei maksattanut niinkuin muut
Mutta laillisesti se ei ole mahdollista
Isänsä toiveesta tulisi vierailulle
Eiköhän asia jotenkin järjesty
Todellakin ymmärrettävää että Julkkiksia tuolla tasolla suojellaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän sentään itse olisi suojelun maksanut . Ei maksattanut niinkuin muut
Mutta laillisesti se ei ole mahdollista
Isänsä toiveesta tulisi vierailulle
Eiköhän asia jotenkin järjesty
Todellakin ymmärrettävää että Julkkiksia tuolla tasolla suojellaanScotland yard ei halua jakaa tietojaan minkään yksityisen turvapalvelun kanssa. Se on aina riski, pelkkä kommunikaatiokin. Luulisi että entinen sotilas sen ymmärtäisi ellei sitten ole viettänyt aikaansa bunkkerissa kun muut soti Afganistanissa.
- Anonyymi
Tottakai haluaa , typerää ajatellakkaan muuta
Kuka ei kotonaan kävisi ! Normaalia toimintaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Scotland yard ei halua jakaa tietojaan minkään yksityisen turvapalvelun kanssa. Se on aina riski, pelkkä kommunikaatiokin. Luulisi että entinen sotilas sen ymmärtäisi ellei sitten ole viettänyt aikaansa bunkkerissa kun muut soti Afganistanissa.
Hän soti muiden joukossa , ongelmaksi tuli se että hänen tittelin takia joutuivat muut sotilaat vaaraan
Kuningatar itse määräsi hänet sieltä pois
Älyttömän rohkea kun vaihtoehtona olisi ollut lokoilu hovissa tai katkaisemassa nauhoja kauppakeskuksissa
- Anonyymi
Nämä kaksi sai narsistisen voimahörpyn siitä, kun voittivat tekijänoikeusjutun daily mailia vastaan.Nyt sitten uhataan lakimiehillä että pitää saada valtiollisen poliisin suojelua kun Just Harry tulee lomailemaan kotimaahansa, jota kuulemma vihaa.
Ovat palkanneet muuten jonkun entisen pyramidihuijarin tekemään sometutkimusta siitä, kuinka youtubessa kanavia pitävät ovat Meghanin kohtaaman vihapuheen takana. Siellä on nyt newsweekin toimittajat jonkun vanhan walesiläisen naisen kimpussa, kun tämä on käyttänyt termiä Bloody foreigners ja sanonut Mohamedia joka kuoli Dianan kanssa samassa autossa apinan näköiseksi mieheksi.- Anonyymi
Hän vihaa lehdistöä ei maataan
- Anonyymi
Aivan älyttömksi on maailma mennyt ettei edes voi tulla kotimaahansa ilman henkivartijoita tapaamaan isäänsä ja sukuaan. Prinssi Harryllahan ei ole mitään poliittista valtaa, sattunut syntymään vain vanhanaikaiseen monarkiaan josta sitten eroutunut.
Kuka hänet tai vaimonsa tai lapsensa haluaisi tappaa tai vahingoittaa, oma sukunsako?- Anonyymi
Harryn exät ovat kertoneet, että mies pelkäsi jo silloin joka ikistä puskaa ja kulmaa ja joutui joka rasahduksesta pois tolaltaan. Armeija-ajoilta tiedetään tovereiden kertoneen, kuinka sielläkin säntäili karkuun ja piileskeli bunkkereissa. Nythän on tullut tietoon, että Dianallakin oli vainoharhoja ja outoja epäluuloja. Dianan veljellä tiedetään olleen vihanhallintaongelmia ja erikoista käytöstä. Jotkut mielenterveysongelmat kulkevat suvussa. On hyvin mahdollista, että Harrylle on äitinsä puolelta periytynyt näitä.
Ennen Meghanin tapaamista Harry avautui yhteisessä haastattelussa Catherinen ja Williamin kanssa siitä, kuinka pitävät arvossa terapioita ja kaikenlaista tukea mitä mielenterveyden haasteisiin Briteissä saa.
Britit ovat loukkaantuneet nyt siitä, että Harry suurella metelillä on antanut ymmärtää kuinka Britit ovat rasistisia ja nyt muka niin uhkaavia ettei hän uskalla tuoda perhettään sinne. Ehkäpä olisi syytä suhtautua ei-niin-vakavasti Harryn puheisiin. Mahtaakohan kukaan pariskunta olla haastanut oikeuteenkaan niin montaa tahoa - edes koko elämänsä aikana - kuin tämä kaksikko parin vuoden aikana… - Anonyymi
Hulluja on monenlaisia , Kidnappauksen riski on olemassa ja se on kova , sekä Meghaniahan on alusta asti värinsä takia uhattu väkivallalla . Ym jos et tiedä
Kuka tahansa julkkis on aina tuossa mittakaavassa
Riskinä
- Anonyymi
Philipin äiti oli skitsofreenikko. Tosin tuohon aikaan diagnoosit eivät varmasti olleet aivan selkeitä saattoi olla myös kaksisuuntaista. Charleshan oli jossain vaiheessa tokaissut kun Harry oli lapsi, että tämä on outo.
- Anonyymi
Samoin Diana oli tokaissut kerran hovin henkilökunnalle, että onneksi Williamista tulee kuningas kun hän on fiksu. Ja lisännyt vielä, että Harryhan on ”air-head” kuten äitinsäkin.

Diana sanoi että Wiliam tulee isäänsä luonteeltaan . Eikä ollut innoissaan että hänestä tulee kuningas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin Diana oli tokaissut kerran hovin henkilökunnalle, että onneksi Williamista tulee kuningas kun hän on fiksu. Ja lisännyt vielä, että Harryhan on ”air-head” kuten äitinsäkin.
No ei tuo Williamkaan ole kovin ruudinkeksijänä pidetty, Windsorin suku painolastina, en pidä Willeä kovinkaan fiksuna, lapsellinen kiukuttelija!
- Anonyymi
Rahanahneus ja sosiaalisen kiipeämisen tarve paistavat tästä parista kyllä lävitse, mutta toisaalta Harryllä on aika selvästi pahoja mielenterveysongelmia, enkä ole lainkaan varma auttaako niihin se että on liitossa narsistisen julkisuudenkipeän naisen kanssa. Voisi tehdä miehelle hyvää jos todella vetäytyisivät pois kaikesta, myös some, julkisuudesta niinkuin alunperin lupasivatkin.
- Anonyymi
Meghan oli kuuluisa jo ennen Harrya ja jos olisi julkisuuden perässä niin paistatteli päivät pitkät julkisuudessa
Hän esiintyy erittäin harvoin , pääosiltaan työhän liittyen
Ihmeen hyvinhän Haarry on pärjännyt kun miettii tätä haukkumista ym
Hyvin tasapainoisen oloinen hän kyllä on
Sekä ovat perheenä onnellisia . Liitto ei olisi tälläistä myllytystä kestänyt jollei olisi syvää rakkautta
- Anonyymi
Tällä palstallahan taitaa varsinaiset terapeutit olla.......voi voi teitä.
- Anonyymi
Kommenttinsa Trump esitti tuolloin Howard Sternin radio-ohjelmassa. Haastattelun aikana Stern tiedusteli Trumpilta, uskooko hän, että hän olisi voinut päätyä harrastamaan seksiä prinsessa Dianan kanssa tämän eläessä.
– Luulen, että olisin voinut.
Trumpilla oli kuitenkin ehtonsa sille, että hän ja Diana olisivat päätyneet intiimiin suhteeseen keskenään: hänen mukaansa Dianan olisi tätä ennen pitänyt käydä HIV-testissä.- Anonyymi
Harry ja Meghan eivät antaneet ääniä Trumpille ! Vaikka Harry tuskin oli Trumpin kommentista mielissään, prinssi ei luultavasti ole pitänyt Trumpia ennenkään kovinkaan suuressa arvossa. Vuonna 1997, vain muutama kuukausi Harryn äidin prinsessa Dianan traagisen kuoleman jälkeen Trump esitti julkisesti kommentteja edesmenneestä kuninkaallisesta, todeten muun muassa, että olisi mieluusti harrastanut seksiä Dianan kanssa tämän eläessä.

Donald Trumpin kommentit prinsessa Dianasta vuodelta 1997 nousivat jälleen pintaan – kertoi halunneensa intiimin suhteen: "Hän oli hullu, mutta tiedäthän, pikkujuttuja"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Donald Trumpin kommentit prinsessa Dianasta vuodelta 1997 nousivat jälleen pintaan – kertoi halunneensa intiimin suhteen: "Hän oli hullu, mutta tiedäthän, pikkujuttuja"
Ihmetystä herättää kuinka Wiliam edes suostuu tapaamaan häntä ?
- Anonyymi
Sussexin herttua leikkasi 1,1 miljoonan punnan shekin apua tarvitseville lapsille omista varoistaan, ei avustuksena Archewell-säätiöstään.
Rahat menevät ensisijaisesti Nottinghamin organisaatioille, "jotka luovat mahdollisuuksia, vaalivat potentiaalia ja auttavat nuoria rakentamaan valoisampaa tulevaisuutta", tiedotteen - Anonyymi
Brown sanoi myös, että kuningas kokee Williamin huolellisesti vaaliman imagon rakastavana isänä, vaikka se onkin aito, "hiljaiseksi kritiikiksi" hänen omista aiemmista puutteistaan vanhempana
- Anonyymi
Tatlerin, Vanity Fairin ja The New Yorkerin entinen päätoimittaja Brown on sanonut paluunsa Britanniaan olleen suuri menestys Kaliforniassa asuvalle kuninkaalliselle, mikä on "huono uutinen Walesin prinssille".
- Anonyymi
Joko jossain on kerrottu totuus heistä? Se että ovat shapeshiftereitä jotka syö ihmisiä ja juo meidän verta.
- Anonyymi
Hän on selventänyt pyytäneensä matkalle lupaa Britannian hallitukselta ja vahvistaneensa Meghanin kanssa, että tämä oli tyytyväinen matkaan, ennen kuin sai virallisen kutsun Ukrainan hallitukselta .
Jätettyään itse asevoimista Harry on ollut haavoittuneiden veteraanien vankkumaton tukija ja käynnisti Invictus Games -tapahtuman vuonna 2014 korostaakseen urheilun terapeuttista voimaa entisille palveluksessa oleville.
Hänen neitsytmatkansa Ukrainaan sanotaan kuitenkin jättäneen hänen vanhemman veljensä, prinssi Williamin , täysin raivoon palatsin virkamiehiä kohtaan.- Anonyymi
Mirrorin mukaan onnekkaan tapaamisen jälkeen keskuksen toimitusjohtajan Olga Rudnievan kanssa New Yorkissa ehdotettiin, että hänen pitäisi vierailla itse Kiovassa, joka on paljon lähempänä konfliktialuetta kuin Ljiv .
- Anonyymi
Aloittelijan mielestä.työtötekevät ihmiset on narsisteja
- Anonyymi
UK: Senior and young royals join thousands in London as VE Day...
Harryn matka Kiovaan, kaupunkiin, jossa merkittäviä hallintorakennuksia osuivat venäläiset ohjukset viime viikonloppuna, tapahtuu vain muutama kuukausi hänen edellisen maan-vierailunsa jälkeen, jossa hän vietti aikaa Lyivin Superhuman Trauma Centressä, amputoituja avustavassa laitoksessa.
Phillip Schofieldin ITV-ura pyyhittiin pois kolmessa minuutissa National Television Awards -gaalassa.
Davina McCall aikoo mennä naimisiin Michael Douglasin kanssa salaisen kihlauksen jälkeen.
Mirrorin mukaan onnekkaan tapaamisen jälkeen keskuksen toimitusjohtajan Olga Rudnievan kanssa New Yorkissa ehdotettiin, että hänen pitäisi vierailla itse Kiovassa, joka on paljon lähempänä konfliktialuetta kuin Ljiv .
Prinssi William ja prinssi Harry, molemmat puvuissa, seisoivat ulkoalueella.
Harryn Ukrainan-vierailu saattaa pahentaa jännitteitä Williamin kanssa (Kuva: In Pictures via Getty Images)
Saatat pitää
Finland and Norway citizens can apply for U.S. citizenship – Check your eligibility to apply
americ24
|
Sponsoroitu
Päivittäinen ennätys
Saat uusimmat uutiset suoraan sähköpostiisi sekä valikoituja tarjouksia ja kilpailuja
Anna sähköpostiosoitteesi...
Tilaa
Käytämme rekisteröitymistäsi tarjotaksemme sisältöä tavoilla, joihin olet suostunut, ja parantaaksemme ymmärrystämme sinusta. Tämä voi sisältää meidän ja kolmansien osapuolten mainoksia, jotka perustuvat tietoomme sinusta. Lisätietoja
Hän on selventänyt pyytäneensä matkalle lupaa Britannian hallitukselta ja vahvistaneensa Meghanin kanssa, että tämä oli tyytyväinen matkaan, ennen kuin sai virallisen kutsun Ukrainan hallitukselta .
Jätettyään itse asevoimista Harry on ollut haavoittuneiden veteraanien vankkumaton tukija ja käynnisti Invictus Games -tapahtuman vuonna 2014 korostaakseen urheilun terapeuttista voimaa entisille palveluksessa oleville.
Hänen neitsytmatkansa Ukrainaan sanotaan kuitenkin jättäneen hänen vanhemman veljensä, prinssi Williamin , täysin raivoon palatsin virkamiehiä kohtaan.
Artikkeli jatkuu alla
138216238558
William on myös ollut Ukrainan vankkumaton puolustaja Venäjän miehityksestä vuonna 2022 lähtien, mutta hänen kerrotaan estyneen vierailemasta maassa "turvallisuussyistä" vuonna 2024.
Hänen sallittiin matkustaa Puolaan, missä hän tapasi brittiläisiä joukkoja ja ilmaisi kiitollisuutensa "vapauksiemme suojelemisesta".
Prinssi Harry saapuu Ukrainaan
Prinssi Harry saapuu keskusrautatieasemalle Kiovan alueella Ukrainassa (Kuva: AP)
Artikkeli jatkuu alla
Vuoden 2025 löytö: Voit laihtua missä iässä tahansa
Glukoroli PRO
|
Sponsoroitu
Hän matkusti myös Viroon, jossa hänellä oli tilaisuus keskustella ukrainalaisten pakolaisten kanssa ja tutustua sotilastukikohtaan, joka toimii tärkeänä strategisena sijaintina Naton itärajalla.
Daily Mailin mukaan tulevalle monarkille kuitenkin sanottiin kategorisesti, ettei hänen sallittaisi vierailla itse Ukrainassa.
Vaikka hän oli "kauan toivonut" pääsevänsä matkalle, se "hylättiin jyrkästi" vaihtoehtona. Kruunuperillinen ilmaisi turhautumisensa Kensingtonin palatsin henkilökunnalle, "järkyttynyt" siitä, että hänen nuorempi veljensä oli saanut lähteä.
Artikkeli jatkuu alla
138525403216
Kahden veljeksen vastakkaiset kokemukset ovat olleet jatkuva jännitteen lähde heidän välilleen .
Harryn asema Williamin perillisen "varaperheenä" on niin olennainen osa hänen identiteettiään, että hän jopa valitsi sen nimeksi räjähtäville muistelmilleen, jotka julkaistiin vuonna 2023.
Harry paljastaa kirjassa, että kilpailu ja ahdistuneisuus olivat ilmeisiä veljesten suhteessa jo varhaisimmista vuosista lähtien, ja hän jopa kuvailee Williamia "rakkaaksi veljekseen ja arkkivihollisekseen".
- Anonyymi
Kiva kun Harry sai tavata isäänsä 55 minuutin ajan aivan rauhassa tällä syyskuun matkallaan . Ei ollut äitipuolikaan tällä kertaa sekaantumassa keskusteluihin.
- Anonyymi
Kuten tällä viikolla A Right Royal Podcastin jaksossa paljastettiin , lähde vahvisti juontajille Andrea Caamanolle ja Emily Nashille, että vaikka Harry ei osallistunut Kentin herttuattaren hautajaisiin , hän matkusti yksityisesti Kensingtonin palatsiin "osoittamaan henkilökohtaisesti kunnioitustaan ja esittämään surunvalittelunsa"
- Anonyymi
Neljän päivän Lontoon-vierailunsa aikana Harry vieraili useissa hyväntekeväisyysjärjestöissä ja organisaatioissa, jotka ovat edelleen lähellä hänen sydäntään. Hän osallistui Wellchild-palkintogaalaan, vieraili Community Recording Studiolla Nottinghamissa ja esiintyi Diana-palkintogaalassa, hyväntekeväisyyskohteessa, jonka hän jakaa veljensä prinssi Williamin kanssa, muiden merkityksellisten vierailujen ohella.
- Anonyymi
Nyt otettu IsossaBritaniassa kruunuprinssi reportterin hampaisiin, koska Kentin vanhan herttuattaren hautajaisissa William ollut happamen näköinen prinssi Andrewin yrittäessä jutella hänen kanssaan.
Ja ettei edelleenkään halua tavata veljeään, eikä antaa anteeksi veljensä toilailuja vaimoineen.
Toivottavasti kuninkaaksi tultuaan ottaisi molemmilta noilta pois tittelit ja nakkaisi Andrewin ex-vaimon pois tiluksilta yhdessä ex ukkonsa kanssa. Voishan he mennä lastensa luokse asumaan, eikä olla veronmaksajien kontolla vuodesta toiseen. Miksi kahdella ihmisellä täytyy olla kymmenien huoneitten palatsi, hevoset ja palvelijat kun kumpikaan ei tee töitä "firmalle". - Anonyymi
Telegraph - lehti raportoi tänään , että nainen, jonka lehti huomautti mahdollisesti kärsivän mielenterveysongelmista, nähtiin WellChild-palkintogaalassa 9. syyskuuta ja uudelleen kaksi päivää myöhemmin, kun prinssi osallistui räjähdysvammojen tutkimuskeskuksen tapahtumaan. Lehden mukaan nainen on prinssin suojelutiimin listalla fiksoituneista henkilöistä ja että hänen kerrotaan aiemmin seuranneen herttua Nigeriaan. "Herttuan yksityishenkilökunnan jäsen tunnisti naisen ja 'estoi' hänet varmistaakseen, ettei hän pääsisi lähemmäksi, vaikka ei tiennyt, kantaako hän asetta", lehti raportoi.
”Nämä tapaukset eivät ole epätavallisia kuningasperheen jäsenille”, tapauksiin perehtynyt turvallisuuslähde sanoi tänään. ”Tilanne on kuitenkin erilainen, koska poliisia tai lähihoitajaa ei ollut läsnä – kahden hänen yksityistoimistonsa työntekijän tehtäväksi jäi puuttua asiaan. Tällä kertaa heillä oli onnea, sillä he tunnistivat pakkomielteisen henkilön. Onneen luottaminen ei ole pitkän aikavälin ratkaisu.” Lähde lisäsi, että ”koko tähän asiaan liittyy väistämättä paha aavistus”.- Anonyymi
Niinpä! Lähihoitajaa Harry eniten kyllä tarvitseekin. Sellaisen ehkä Britannian veronmaksajat hänelle ehkä voisivatkin kustantaa. Tyynnyttelemään niissä itkupotkuraivareissa, kun ei saa vaimolleen enempää rahaa Britannian veronmaksajien kukkaroista vaikka kuinka monta oikeusjuttua nostaisi.

Hän oli itse valmis maksamaan suojasta ! Mutta tuolta taholta sitä ei voida heille antaa !
Siinäkin on lainsäädäntö
Tuon turvan he todella tarvitsevat
Sitähän mieltä itse Elisabhet oli
Mutta eivät pysty vaikuttamaan siihen laki on laki
Hyvin asiallisesti mies käyttäytyy, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän oli itse valmis maksamaan suojasta ! Mutta tuolta taholta sitä ei voida heille antaa !
Siinäkin on lainsäädäntö
Tuon turvan he todella tarvitsevat
Sitähän mieltä itse Elisabhet oli
Mutta eivät pysty vaikuttamaan siihen laki on laki
Hyvin asiallisesti mies käyttäytyy,Diana ei saanut myös tuota suojaa
Ja kävi huonosti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän oli itse valmis maksamaan suojasta ! Mutta tuolta taholta sitä ei voida heille antaa !
Siinäkin on lainsäädäntö
Tuon turvan he todella tarvitsevat
Sitähän mieltä itse Elisabhet oli
Mutta eivät pysty vaikuttamaan siihen laki on laki
Hyvin asiallisesti mies käyttäytyy,Älä viitsi olla naiivi! Meghan ei taviksiin päin vilkaisekaan, vaatii vain sokeita ihailijoitaan puolustamaan itseään täysin kritiikittömästi.
Hän halveksii tavallisia ihmisiä, eikä esim. koskaan ole kelpuuttanut kuin rikkaita valkoihoisia poikaystävikseen. Ystävänsäkin ovat aina olleet valkoihoisia, kunnes tutustui upporikkaisiin kuuluisuuksiin Serena Williams ja Oprah Winfrey ja Tyler Perry.
- Anonyymi
Harry istuu nurmikolla ringissä toisten surujaan purkavien kanssa ja he kaikki puhuvat asioista, joista on tapana vaieta. He eivät peittele, vaan antavat kameroiden ja nauhurien ikuistaa keskustelut. He ovat tavallisia ihmisiä ja julkkiksia – lapsia ja aikuisia, miehiä ja naisia poistamassa stigmoja ja leimoja, purkamassa tuskaa, valheita ja muureja, vapautta etsimässä.
Brittiläinen psykiatrian professori sir Simon Wessley sanoi, että Harry teki julkisella esiintymisellään ja ongelmistaan puhumisella enemmän hyvää 25 minuutissa kuin hän 25 vuoden urallaan.- Anonyymi
Näillä lapsellisilla avautumisillaan Harry heittää menemään sen ainoan valuutan, joka kuninkaallisilla enää nykymaailmassa on. Kuka tahansa julkkis voi jonkin aikaa kerjätä sääliä taviksilta ja saada tavikset hetken tuntemaan jotain samastumispintaa ihailemansa julkkiksen kanssa kun tämä ryöpyttää kaikki yksityiselämänsä ongelmat kaikkien kuultavaksi.
Oikeilla kuninkaallisilla on ympärillään salaperäisyyden ja elegantin yksityisyyden tunnelma. Harryllakin oli. Mutta eihän hän ressukka sitä ymmärtänyt näköjään. Koska hän Katie Price -tyyliin revittelee kaikki yksityisasiansa ja sukunsakin vielä päälle päätteeksi.
Mitä hyötyä muka oikeasti jollekulle on kuulla jonkun hemmotellun upporikkaan brittiaristokraatin ongelmien kuulemisesta!? Ehkä korkeintaan joku sairaalloisesti kuninkaallisille kateutta tunteva voi hetkeksi saada kateuteensa helpotusta.
- Anonyymi
Walesin prinssi teki harvinaisen esiintymisen Eugene Levyn Apple TV+ -palvelussa tarjoamassa matkaohjelmassa "The Reluctant Traveler", jossa hän käsitteli prinssi Georgen tulevaisuutta. 43-vuotias William sanoi, että hänen vanhempiensa myrskyisä avioliitto – joka eteni maailmalla – vaikutti siihen, miten hän kasvattaa kolmea lastaan, erityisesti Georgea, joka on kruununperimysjärjestyksessä toinen.
Brittiläinen televisiotoimittaja ja valokuvaaja Helena Chard kertoi Fox News Digitalille, että William on edelleen syvästi sitoutunut antamaan lapsilleen vakaan ja onnellisen kasvatuksen, jota hänellä ei koskaan ollut täysin, varsinkin heidän kasvaessaan- Anonyymi
Hyvä asia tässä on se että Wiliam kertoo nyt samat asiat mistä Harry on puhunut
Ainoa ero on se etteivät solvaavat solvaa
Ja pilkkaa eikä syytä valehtelijaksi
Tämä olisi voinut tapahtua jo aikaisemmin niin veljesten välit olisi ehkä läheisemmät
.toivotaan että tämä lähentää heitä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä asia tässä on se että Wiliam kertoo nyt samat asiat mistä Harry on puhunut
Ainoa ero on se etteivät solvaavat solvaa
Ja pilkkaa eikä syytä valehtelijaksi
Tämä olisi voinut tapahtua jo aikaisemmin niin veljesten välit olisi ehkä läheisemmät
.toivotaan että tämä lähentää heitäSiihen liittyy varauma. Toivon, ettemme palaa joihinkin menneisyyden käytäntöihin, joissa Harryn ja minun piti kasvaa – ja teen kaikkeni varmistaakseni, ettemme taannu siihen tilanteeseen", William sanoi.
Molemmille pojille on erittäin tärkeää luoda lapsille turvallinen lämminhenkinen koti
Siinä vaimot auttavat loistavasti on ollut kovat ajat wiliamilla vaimonsa sairastuessaan
- Anonyymi
Prinssi Harryn vainoaja piiloutui hotellin vessaan.
Vain minuutteja ennen kuninkaallisten saapumista vartijat heittivät hänet ulos.
Nyt päätös antaa prinssin elää ilman poliisin suojelua herättää vihaa.- Anonyymi
Valheita, valheita jälleen. Harry saa kyllä Briteissä turvamiehet kunhan ilmoittaa tulostaan ajoissa. Mutta tämähän ei kukkoilevalle ammattilaisuhrille sovi. Hän kun tahtoisi itselleen ja varsinkin vaimolleen IPP-statuksen. Joka myönnetään vain valtioitaan merkittävissä tehtävissä edustaville VIP-tyypeille. Joihin noloista julkisuustempuistaan nykyään tunnettu pariskunta H&M eivät kuulu.

Poliisi suojelusta kyse

Nuo tiedot on vahvistanut poliisivoimat
Joten mitään valetta ne ei ole
Britannian kuninkaallisten suojelu perustuu Turvallisuus- ja tiedustelupalvelun (Security and Intelligence Service) jäsenten vahvaan, ammattimaiseen suojeluun. Suojelua hoitaa yleensä Yhdistyneen kuningaskunnan erityinen poliisiyksikkö, Kuningattaren suojelupalvelu (Queen's Protection Service). Tämä palvelu on ollut olemassa jo useita vuosia ja se on osoittautunut erittäin tehokkaaksi suojelujärjestelmäksi.
Tässä muutamia keskeisiä seikkoja, jotka liittyvät brittikuninkaallisten suojeluun:
Kuningattaren suojelupalvelu: Palvelun tarkoituksena on suojella kuningasperhettä kaikenlaisilta uhilta, kuten terroriteoilta, murhayrityksiltä ja kidnappauksilta.
Turvallisuussuunnittelu: Palvelu tekee tiivistä yhteistyötä muiden turvallisuusviranomaisten kanssa varmistaakseen kuninkaallisten turvallisuuden kaikissa tilanteissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo tiedot on vahvistanut poliisivoimat
Joten mitään valetta ne ei ole
Britannian kuninkaallisten suojelu perustuu Turvallisuus- ja tiedustelupalvelun (Security and Intelligence Service) jäsenten vahvaan, ammattimaiseen suojeluun. Suojelua hoitaa yleensä Yhdistyneen kuningaskunnan erityinen poliisiyksikkö, Kuningattaren suojelupalvelu (Queen's Protection Service). Tämä palvelu on ollut olemassa jo useita vuosia ja se on osoittautunut erittäin tehokkaaksi suojelujärjestelmäksi.
Tässä muutamia keskeisiä seikkoja, jotka liittyvät brittikuninkaallisten suojeluun:
Kuningattaren suojelupalvelu: Palvelun tarkoituksena on suojella kuningasperhettä kaikenlaisilta uhilta, kuten terroriteoilta, murhayrityksiltä ja kidnappauksilta.
Turvallisuussuunnittelu: Palvelu tekee tiivistä yhteistyötä muiden turvallisuusviranomaisten kanssa varmistaakseen kuninkaallisten turvallisuuden kaikissa tilanteissa.Kyllä! Tuo poliisisuojelu on tarkoitettu työskenteleville kuninkaallisille, ei grifterseille jotka oli omasta mielestään liian suuria staroja tekemään kuninkaallisille kuuluvia velvollisuuksia tavallisen kansan parissa. Näinhän Meghan aikoinaan välitti viestiä Omid Scobien kautta maailmalle.
Tavallinen kansa kelpaisi kyllä kustantamaan Meghanille poliisisuojelun ja IPP-statuksen verovaroillaan. Mutta heidän parissaan työskentely olisi Omid Scobien mukaan ollut Meghanin tähteyden tuhlaamista ja hukkaan heittämistä. Eikä Omid Scobie uskaltanut sanoa sanaakaan ilman Meghanin toimeksiantoa.
- Anonyymi
Mutta en kyllä yhtään tykkää Williamista ja sen akasta, ovat sellaisia nirppanokkia ja aina ÄRSYTTÄVÄ naurunvirne Katen naamalla, ei luulisi olevan heilläkään varaa naureskeluun kun koko suku on tuollaisia PASKIAISIA ja tämä setä-ANDREW, ennustan ettei williamista ja katesta tule kuningasparia, TULEE VIELÄ ISO ROMAHDUS KUNINGASHUONEESEEN, pikku-Georgesta voisi tulla presidentti, hän voisi saada uudistuksia aikaan!
- Anonyymi
ON myös erittäin paha asia että Harrya ja Meghania aina mollataan, minusta tekivät fiksun tempun kun lähtivät ajoissa pois hovin "sairaasta ilmapiiristä", olisivat hekin tuhoutuneet siellä, eivät varmaan ole yhtään sen narsistisimpia kuin William ja Kate, tunnen jopa myötätuntoa Meghania kohtaan, hän oli tullessaan hoviin "tavallinen tyttö" ja oli varmasti vaikeata yrittää sopeutua sinne, minullekin kävisi varmaan samoin!
- Anonyymi
Et näköjään yhtään tiedä, mitä Meghan ajattelee! Hän ei todellakaan pidä itseään minään tavallisena tyttönä. Tulisit haukutuksi ja jyrätyksi maan rakoon, jos Meghanin kohtaisit ja luonnehtisit häntä joksikin tavalliseksi tytöksi. Se on vihoviimeinen asia, mitä hän kokee olevansa.
Hän kokee olevansa Hänen kuninkaallinen korkeutensa duchess Meghan, siten allekirjoittaa viestinsä kavereilleen. Vaikka lupasi kuningatar Elisabetille, ettei käytä tuota titteliä. New Yorkin köyhälistökorttelin koulussa luki kirjaa köyhille lapsille kymmenien tuhansien dollarien asussa ja koruissa, ja kertoi lapsille olevansa oikea prinsessa. Lisäksi hän on aina kokenut olevansa tähti.
- Anonyymi
Kuninkaallinen perhe LIVE: Kuningas Charles kohtasi vastakkainasettelun prinssi Andrew'n, prinssi Edwardin ja Sophien vierailusta ja muusta
Uutiskirje
Kotiin
Kuninkaalliset
Elää:
Päivitetty
54 minuuttia sitten
Kuninkaallinen perhe LIVE: Kuningas Charles kohtasi vastakkainasettelun prinssi Andrew'n, prinssi Edwardin ja Sophien vierailusta ja muusta
Kaikki uusimmat kuninkaalliset uutiset ja päivitykset maanantaista 27. lokakuuta lähtien, kun Edinburghin herttua ja herttuatar astuvat yhdessä ulos Readingiin
Kuningas Kaarle osallistui LGBT+ -asevoimien vihkiäisseremoniaan National Memorial Arboretumissa Staffordshiressä © POOL/AFP Getty Imagesin kautta
HEI!
Danielle Stacey
Kuninkaallinen online-kirjeenvaihtaja
- Lontoo
Nicky Morris
Toimiva TV- ja elokuvaleikkaaja
Francesca Shillcock
Digitaalinen matkatoimittaja
Georgian pato
Kirjailija
Päivitetty: 54 minuuttia sitten
27. lokakuuta 2025, klo 17.30 GMT
Jaa tämä:
TÄMÄN PÄIVÄN KUNINKAALLISET KOHOKOHDAT
Prinssi Edward ja Sophie osallistuvat yhteiseen kuninkaalliseen tapaamiseen
Kuningas Kaarle laskee kukkia Britannian ensimmäiselle kansalliselle LGBT-asevoimien muistomerkille
Kuningas Kaarle vierailee Lichfieldin katedraalissa
Belgian kuningas Philippe ja kuningatar Mathilde tapaavat paavin
Francesca Shillcock
Digitaalinen matkatoimittaja
54 minuuttia sitten
Ciao nyt
Se on kaikki minulta, jätän teidät toimittajamme Georgia Weirin taitavien käsiin, joka tuo teille kaikki päivitykset loppupäivän ajaksi.
Jaa tämä:
Francesca Shillcock
Digitaalinen matkatoimittaja
1 tunti sitten
Äiti-tytär-kaksikko
Kuten aiemmin mainitsimme, oli ihanaa nähdä Sussexin perheen uppoutuvan aavemaiseen kauteen kurpitsojen kaiverruksella. Mutta oli myös ihanaa nähdä Meghan Marklen äidin, Doria Raglandin , osallistuvan myös!
69-vuotias sosiaalityöntekijä teki lyhyen cameo-kuvan Meghanin Instagramissa jakaman videon loppupuolella. Neuleeseen ja harmaisiin housuihin pukeutunut Doria näkyy istumassa pöydän ääressä kaivertamassa itse suunnittelemaansa suurta kurpitsaa. Meghan kirjoitti videolle kuvatekstin: "Hyvää sunnuntaita". Rakastamme heidän vakaata sidettään.
Doria Ragland veistää kurpitsaa© Instagram / @meghan
Doria veistää kurpitsaa
Jaa tämä:
Francesca Shillcock
Digitaalinen matkatoimittaja
2 tuntia sitten
Kuningas Kaarle pilkkasi kihlauksen aikana
Kuningasta häirittiin maanantaina Staffordshiren-vierailunsa aikana veljensä prinssi Andrew'n ympärillä vallitsevan jännittyneen ilmapiirin vuoksi. Kuningas Kaarle saapui Lichfieldin katedraaliin tapaamaan yhteisöryhmiä ja vapaaehtoisia, kun yksinäinen mielenosoittaja esitti kuninkaalle sarjan epämukavia kysymyksiä.
”Kuinka kauan olette tienneet Andrew’sta ja Epsteinista? Oletteko pyytäneet poliisia peittelemään Andrew’ta? Pitäisikö kansanedustajien saada väitellä kuninkaallisten kanssa alahuoneessa?” mielenosoittaja kuultiin sanovan. - Anonyymi
Paul Burrell puhuu prinssi Harrysta
Vääjäämättä he törmäävät johonkin, jonka he ovat joskus kuulleet siitä, kuinka kuninkaalliset maksavat meille vain muutaman pennin kappale ja ovat erittäin hyvä vastine rahalle, kun ottaa huomioon kaiken sen hauskanpidon, jonka saamme heidän kustannuksellaan. Sillä suurin temppu, jonka kuninkaalliset koskaan tekivät, oli vakuuttaa talonpojat siitä, että kaikki kulta ja palatsit olivat arvottomia ja että he tanssivat meidän pillimme mukaan.
Charles ja Camilla vilkuttavat parvekkeelta
Katso 4 kuvaa
"Ahoy, ihmiset! Teemme tämän vain teidän vuoksenne!" (Kuva: PA)
Jos kysymäsi henkilö on prinssi Andrew, hän kysyy sinulta, kuka helvetti luulet olevasi, häipyä hänen talostaan ja mitä tarkoitat sillä, että minun täytyy maksaa vuokraa. Oikea vastaus olisi tietenkin: "Me olemme vuokranantajasi, se on meidän talomme, etkä sinä ole kuningas, joten vuokra on maksettava tai sitten sinun on maksettava se ulosottomiesten, kaveri". Ja jos hovimiesten tiedot pitävät paikkansa – mikä ei tietenkään luultavasti pidä paikkaansa – juuri tätä keskustelua kuningas Kaarle käy tällä viikolla tämän hankalan, huolestuttavan pikkuveljen kanssa.
Saatat pitää
Liity 45+ sinkkujen yhteisöön alueella Jääli
Yli 95 % onnistumisprosentti – tuhannet tapaavat joka päivä. löytää yhteisö läheltäsi.
Flirttisuomi
|
Sponsoroitu
Tilaa päivittäinen kuninkaallinen yhteenvetomme suoraan sähköpostiisi
Anna sähköpostiosoitteesi...
Tilaa
Käytämme rekisteröitymistäsi tarjotaksemme sisältöä tavoilla, joihin olet suostunut, ja parantaaksemme ymmärrystämme sinusta. Tämä voi sisältää meidän ja kolmansien osapuolten mainoksia, jotka perustuvat tietoomme sinusta. Lisätietoja
Andrew asuu nimittäin 30-huoneisessa kartanossa Windsorin kartanolla ilman selviä tuloja, mikä on johtanut epämiellyttävien tyyppien seuraan, joiden vuoksi hänen huomionsa on usein vastahakoisesti viety pois lastenjuhlien herkuista Pizza Expressissä Wokingissa. Ja kun hän on paljastanut, ettei ole maksanut penniäkään vuokraa kahteen vuosikymmeneen, on herännyt kunnioittava ehdotus, että veronmaksajat eivät ehkä saa täyttä vastinetta rahoilleen kaupasta.
No ei. Mutta emme ole saaneet rahoillemme vastinetta kuningasperheeltä sitten Alfred Suuren. Maahanmuuttovirtoja on ollut toistuvia, joista viimeisin on helposti vähiten miekoitettu, biljoonia puntia on menetetty turhissa ulkomaisissa sodissa, sisällissodissa, kamalia parisuhdepäätöksiä, ja he ovat menettäneet kruununjalokivet ainakin kahdesti.
Valitettavasti se, että kuningasperhe on nykyään enimmäkseen koristeellinen, ei ole parantanut tilannetta. Vaikka heidän hallituksensa kerää ja käyttää veroja, Windsorit nappaavat tuntemattoman osan siitä tietämättänne. Andrew'n Royal Lodgen koti voisi tuottaa meille miljoonia joka vuosi, jos se vuokrattaisiin kaupallisella vuokralla, ja luulen, että me kaikki tiedämme, että Venäjä ja Kiina maksaisivat yli tämän todennäköisyyden. Andrew'ta siis tuemme me, ja tuetaan hänen päiviensä loppuun asti, ellei hän vuokraa perävaunua Dorkingista ja saa jatkaa elämäänsä rauhassa. - Anonyymi
Andrew asuu nimittäin 30-huoneisessa kartanossa Windsorin kartanolla ilman selviä tuloja, mikä on johtanut epämiellyttävien tyyppien seuraan, joiden vuoksi hänen huomionsa on usein vastahakoisesti viety pois lastenjuhlien herkuista Pizza Expressissä Wokingissa. Ja kun hän on paljastanut, ettei ole maksanut penniäkään vuokraa kahteen vuosikymmeneen, on herännyt kunnioittava ehdotus, että veronmaksajat eivät ehkä saa täyttä vastinetta rahoilleen kaupasta.
No ei. Mutta emme ole saaneet rahoillemme vastinetta kuningasperheeltä sitten Alfred Suuren. Maahanmuuttovirtoja on ollut toistuvia, joista viimeisin on helposti vähiten miekoitettu, biljoonia puntia on menetetty turhissa ulkomaisissa sodissa, sisällissodissa, kamalia parisuhdepäätöksiä, ja he ovat menettäneet kruununjalokivet ainakin kahdesti.
Valitettavasti se, että kuningasperhe on nykyään enimmäkseen koristeellinen, ei ole parantanut tilannetta. Vaikka heidän hallituksensa kerää ja käyttää veroja, Windsorit nappaavat tuntemattoman osan siitä tietämättänne. Andrew'n Royal Lodgen koti voisi tuottaa meille miljoonia joka vuosi, jos se vuokrattaisiin kaupallisella vuokralla, ja luulen, että me kaikki tiedämme, että Venäjä ja Kiina maksaisivat yli tämän todennäköisyyden. Andrew'ta siis tuemme me, ja tuetaan hänen päiviensä loppuun asti, ellei hän vuokraa perävaunua Dorkingista ja saa jatkaa elämäänsä rauhassa.
Artikkeli jatkuu alla
138437485146
LUE LISÄÄ : Prinssi Andrew ja Sarah Ferguson "haluavat kaksi kotia jätettyään kuninkaallisen loosin"
Prinssi Andrew näyttää vihaiselta
Katso 4 kuvaa
"Dorking? Eivätkö palvelijat sano noin, kun Kaarle on sotapolulla?" (Kuva: PA)
Tiedonvapauspyyntöön, joka paljasti Andrew'n vuokrasopimuksen yksityiskohdat, vastattiin niin nopeasti, että kyseinen toimittaja tunnusti hämmästyneensä: vielä hämmästyneempää, koska tietoja ei ollut muokattu. Jos Fleet Streetillä on hiukkaakaan sananvaltaa jäljellä, sen asukkaat ovat pyytäneet Crown Estatea toimittamaan samat tiedot Williamista, Edwardista, Annesta ja joukosta heidän lähipiiriään. Sen tietopyyntötiimi yrittää luultavasti nyt löytää vankan oikeudellisen syyn, miksi he voisivat paljastaa Not My Handsy Andyn vuokran, mutta eivät joutuisi tekemään samaa vielä tahrattomalle kruununperijälle.
Mutta voit lyödä vetoa viimeisestäkin merirosvostasi, ettei kukaan heistä maksa markkinahintaa yksinkertaisesti siksi, että vain kahdella kuninkaallisella on varaa elättää itseään tavalla, johon he ovat tottuneet. Charles oli ensimmäinen miljardööriksi luokiteltu kuninkaallinen, ja hän jakaa vanhimman poikansa kanssa kaksi herttuakuntaa, joiden vuokrat, yritykset ja henkilöstö tuovat heille huomattavan osan maan bruttokansantuotteesta. He eivät vain maksa siitä paljon veroa – ei yhteisöveroa, ei myyntivoittoja eivätkä edes maanviljelijöille määrättävää alennettua perintöveroa. - Anonyymi
Tiedonvapauspyyntöön, joka paljasti Andrew'n vuokrasopimuksen yksityiskohdat, vastattiin niin nopeasti, että kyseinen toimittaja tunnusti hämmästyneensä: vielä hämmästyneempää, koska tietoja ei ollut muokattu. Jos Fleet Streetillä on hiukkaakaan sananvaltaa jäljellä, sen asukkaat ovat pyytäneet Crown Estatea toimittamaan samat tiedot Williamista, Edwardista, Annesta ja joukosta heidän lähipiiriään. Sen tietopyyntötiimi yrittää luultavasti nyt löytää vankan oikeudellisen syyn, miksi he voisivat paljastaa Not My Handsy Andyn vuokran, mutta eivät joutuisi tekemään samaa vielä tahrattomalle kruununperijälle.
Mutta voit lyödä vetoa viimeisestäkin merirosvostasi, ettei kukaan heistä maksa markkinahintaa yksinkertaisesti siksi, että vain kahdella kuninkaallisella on varaa elättää itseään tavalla, johon he ovat tottuneet. Charles oli ensimmäinen miljardööriksi luokiteltu kuninkaallinen,
Prinssi William maksaa vapaaehtoisesti tuloveroa Cornwallin herttuakunnan voitoista, mutta vasta sen jälkeen, kun hän on ottanut miljoonia kuluja virallisista tehtävistään, eikä hän kerro kenellekään, kuinka paljon hän maksaa. Meillä ei ole aavistustakaan, miten Edward tuo ruoan pöytään tai miten Anne maksaa omaisuutensa perintölaskun Gloucestershiressä, mutta on syytä huomauttaa, että kuninkaallisista, joiden talous on selkeimmin määritelty, rehellisin ja julkisesti tiedossa, on prinssi Harry, joka onnistui lähtemään
Joka vuosi kuningashuone julkaisee väitteitään tileistä, jotka paljastavat valtionavustuksen kokonaistulot sekä helikoptereiden, Bentleyjen ja ulkomaanvierailujen kokonaiskulut. Viimeisimmän erän mukaan tulot nousevat tänä vuonna 132 miljoonaan puntaan ja kokonaiskustannukset 77 penniä henkeä kohti. Vastineeksi pääsemme katsomaan tuhannen vuoden reality-show’ta kuninkaallisista paljastuksista rasistisista kömmähdyksistä epäilyttäviin kavereihin. - Anonyymi
Eroneuvotteluissa palatsin kanssa Sarah Fergusonin kerrotaan haluavan muuttaa Adelaide Cottageen , Windsorin linnan lähellä sijaitsevaan kiinteistöön , jossa tällä hetkellä asuvat prinssi William ja prinsessa Kate . Sarahin kerrotaan tuntevan, että hän ansaitsee toisen kuninkaallisen kodin, jos hän muuttaa pois kuninkaallisesta loosista prinssi Andrew'n kanssa .
- Anonyymi
Prinssi William ja prinsessa Kate voittivat oikeustaistelun "törkeän tunkeilevista" perhelomakuvista
Walesin prinssi ja prinsessa ovat haastaneet ranskalaisen Paris Match -lehden oikeuteen yksityismatkansa kuvien julkaisemisesta.
Hyvä että pidetään rajoista kiinni jokaisella kuuluu olla yksityisyyttä
Wiltsu teki oikein haastaessaan nämä oikeuteen - Anonyymi
Onko Harry seuraava joka menettää prinssin tittelinsä ?
- Anonyymi
Prinssi Harryn ja Meghan Marklen kuuden viikon lomamatka ennen sensaatiomaista omaehtoista karkotusta kuninkaallisesta elämästä oli niin salainen, ettei edes heidän lastenhoitajansa tiennyt heidän suunnitelmistaan, ja kuninkaallisen perheen kirjailijan mukaan riita sai osan henkilökunnasta kyyneliin.
Nyt alkaa tulemaan totuudet esiin- Anonyymi
Henkilökunnasta oli heitäkin jotka piti heistä eivätkä lähteneet solvauksiin mukaan he todella halusivat ettei sussexit lähde
Kate nauttii juurikin siitä että titteli
tuleva suojaa hänet kaikelta asema tuo sen kerta kuninkaan sädekehää kiilloitetaan kaikella tavalla
- Anonyymi
Harryn Prinssin arvonimeä ei voida riistää kun siihen ei ole mitään syytä
Jos hän olisi vaihdellut niin siinä tapauksessa - Anonyymi
Jos Harryn muistelmat ei olisi totta sekä vaimonsa puheet
Olisi hovista tullut haaste jo ajat sitten - Anonyymi
Herttuatar Shopie paljastukset , hups
Olikin aika rankkoja
Nauhoituksissa Sophie muun muassa juorusi tuolloisen prinssi Charlesin ja Camilla Parker-Bowlesin suhteen yksityiskohdista ja arveli, etteivät he menisi naimisiin ennen kuin kuningataräiti olisi kuollut. Sophie myös möläytti, että Charles ja Camilla olivat ”ykkösiä epäsuosittujen listalla” ja kutsui kuningataräitiä ”vanhaksi naiseksi”. Kuningatar Elisabetiin hän viittasi sanoilla ”vanha kulta”.
Vielä kiusallisempia asioita päästi suustaan Sophien kollega Murray Harkin, joka kommentoi prinssi Edwardin seksuaalista suuntautumista vihjailevasti.
Edwardista oli jo pitkään liikkunut huhuja, joiden mukaan hän olisi homo. Vaikka prinssi avioitui Sophien kanssa, spekulaatiot jatkoivat leviämistään.
– Edwardista on ollut huhuja. Uskon vahvasti, ettei ole savua ilman tulta, Sophien kollega vihjaisi vuodetulla nauhoilla.
Kuin kirsikkana kakun päällä Sophie ilmaisi tyytymättömyytensä tuolloiseen pääministeriin Tony Blairiin. - AnonyymiUUSI
Juhlat olivat todellakin A-listan juhlat, joissa olivat läsnä paitsi sussexilaiset ja Kardashian-Jennerit, myös laulajat Adele ja Mariah Carey , näyttelijät Sarah Paulson ja Naomi Watts (jotka jakavat ruudun Kim K:n kanssa Disney+:n uudessa sarjassa All's Fair ), The Real Housewives of Beverly Hills -tähti Kyle Richards ja Oprah Winfrey . Vieraiden listalla olivat myös juontaja Gayle King, yrittäjä ja tv-persoona Martha Stewart sekä Microsoftin perustaja Bill Gates .
Meghan näytti upealle - AnonyymiUUSI
Elämänkerrassahan kerrotaan omat kokemukset
Hän ei pidä instituutista
Mutta rakastaa perheenjäseniä myös kaipaa heitä
Avoimuus on hyvä
Andrewin tapaushan kertoo juuri siitä mitä salailu on ollut
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 352196
- 841293
- 561278
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...351215- 631161
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39874Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.122759- 31721
Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55565Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi21562