Helluntailaisten usko on este perheen pelastukselle.

Anonyymi

Jeesus asetti yhden ja saman kasteen kaiken ikäisille ihmisille, jotka ovat syntisiä jo sikiämisestä alkaen. Ef.4:5 "Yksi kaste", hen baptisma on ihan sama kaiken ikäisille ihmisille.

Jeesuksen mukaan pienin lapsi on kaikista paras ottamaan vastaan kasteessa kaikki taivaan lahjat ja siunaukset, Pyhän uskon Hengen lahjan sydämeensä, koska siellä ei ole vielä mitään väärää lahkouskoa tukkimassa esteenä pohjalla, kuten helluntailaisilla on väärä tukos esteenä ja tukoksena.

Uutta viiniä (Pyhää Henkeä) kun vuodatetaan vain uusiin tyhjiin leileihin.

"Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi sen ottaa vastaan, ei sinne pääse sisälle."

Kristukseen kastettu lapsi on Kristuksen ikuisesti elävän ruumiin jäsen.
Ikuisen elämän lahja annetaan Kristittyjen kastessa.

1. Kor. 12:13

Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

"Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa."

73

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parhamin oppien mukainen usko on revittävä juurinensa pois.

      Helluntailaisten käännyttämällä aikaansaatu lahkousko on revittävä juurinensa pois.

      Matt. 15:13

      Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois."

      Luuk. 14:33

      "Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni. "

      • Anonyymi

        "juurineen",

        sekin kertoo juurikin koko ihmiskuntaa koskevasta perisynnistä, minkä helluntailaiset kieltää:

        "Sentähden niinkuin yhden ihmisen kautta, tuli synti maailmaan, ja synnin kautta kuolema,
        niin
        kuolema on tullut KAIKKIEN ihmisten osaksi, koska KAIKKI ovat syntiä tehneet"
        Room: 5: 12

        ei sitten ole Jumalan henki päässyt helluntailaisille "avaamaan sanaa" !!
        helluntailaisuus on ihmistekoinen oppi, eikä Jumalalle kunniaa, vaan kaikki on
        OMA teko, eivät siis anna kunniaa Jumalalle.

      • Anonyymi

        Luterilaisuus ei ole ikään este pelastukselle vaan levittää juuri sitä pelastuksen sanomaa, toisin kuin tuo lastenraiskaaja väittää

      • Anonyymi

        Miten kukaan voi olla kaltaisesi inttävä kakara, jonka koko elämän tarkoitus on herjata niitä, jotka ymmärtävät Raamatun opetuksen kasteesta olevan "ensin usko ja sitten kaste".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kukaan voi olla kaltaisesi inttävä kakara, jonka koko elämän tarkoitus on herjata niitä, jotka ymmärtävät Raamatun opetuksen kasteesta olevan "ensin usko ja sitten kaste".

        Miten kukaan voi inttää tuollaista asiaa "ensin usko ja siten kaste" kun kastettuna oleminen ja usko ovat jatkuvaa toimintaa eikä niiä voida laittaa mihinkään muottiin

        Jos teillä on ensin usko ja sitten kaste niin mihin se usko sitten kasteesa häviää???

        Miksi te vainoatte niitä jotka uskovat mitä Raamattu sanoo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisuus ei ole ikään este pelastukselle vaan levittää juuri sitä pelastuksen sanomaa, toisin kuin tuo lastenraiskaaja väittää

        Täällä maan päälläkään oikeuslaitos ei tuomitse syyntakeettomia.
        Mikä Jumala se sellainen on, joka tuomitsisi vastasyntyneen viattoman ihmistaimen kärsimään iankaikkisesti helvetin tulessa.
        Luterilaisten kannattaisi tarkistaa Raamatusta, millainen rakastava Abba-Isä Jumala on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kukaan voi inttää tuollaista asiaa "ensin usko ja siten kaste" kun kastettuna oleminen ja usko ovat jatkuvaa toimintaa eikä niiä voida laittaa mihinkään muottiin

        Jos teillä on ensin usko ja sitten kaste niin mihin se usko sitten kasteesa häviää???

        Miksi te vainoatte niitä jotka uskovat mitä Raamattu sanoo?

        "Jos teillä on ensin usko ja sitten kaste niin mihin se usko sitten kasteesa häviää???"

        Kuka on väittänyt, että se mihinkään häviää?

        "Miksi te vainoatte niitä jotka uskovat mitä Raamattu sanoo?"

        Asia on juuri päin vastoin. Te luterilaiset muotojumaliset vainoatte niitä, jotka pyrkivät koko sydämestään elämään ja kilvoittelemaan ja pyhittäytymään Raamatun sanan mukaisesti.
        Me olemme Kristuksessa vapaat. Emme lyö kanssapalvelijoitamme.

        Miten me voisimme kunnioittaa luterilaisen kirkon opetuksia, kun sen johtajatkaan eivät enää kunnioita Raamattua Jumalan sanana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kukaan voi inttää tuollaista asiaa "ensin usko ja siten kaste" kun kastettuna oleminen ja usko ovat jatkuvaa toimintaa eikä niiä voida laittaa mihinkään muottiin

        Jos teillä on ensin usko ja sitten kaste niin mihin se usko sitten kasteesa häviää???

        Miksi te vainoatte niitä jotka uskovat mitä Raamattu sanoo?

        >> Jos teillä on ensin usko ja sitten kaste niin mihin se usko sitten kasteesa häviää??? <<

        Mitä ihmettä hölötät?! Onko sinulla joku tonttulakki päässäsi?!

        Eihän se usko siitä kasteesta mihinkään häviä!

    • Anonyymi

      Kuulitte aloittajaa. Hakekaa vesipyssyt. Hän siunatkoon veden että se voidaan vihmoa päin epäiskoisten näköä ja niin he pelastuvat. Nyt on aika alkaa pelastamaan sieluja toden teolla.

      • Anonyymi

        JUMALA on se joka näkee sydämen ,EI helluntaisaarnaaja !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JUMALA on se joka näkee sydämen ,EI helluntaisaarnaaja !!

        Lahkosaarnaajan ammattiin ja mootoripyöräkerhon jäseneksi on sama kelpoisuusvaatimus:
        vähintään yksi henkirikos.

      • Anonyymi

        >> Hakekaa vesipyssyt. Hän siunatkoon veden että se voidaan vihmoa <<

        😂💧👈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkosaarnaajan ammattiin ja mootoripyöräkerhon jäseneksi on sama kelpoisuusvaatimus:
        vähintään yksi henkirikos.

        >> Lahkosaarnaajan ammattiin ja mootoripyöräkerhon jäseneksi on sama kelpoisuusvaatimus: vähintään yksi henkirikos. <<

        "joka vihaa veljeänsä, on murhaaja"

        "Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii"

        "Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?"

        "Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    • Anonyymi

      Kristittyjen lapsien saaman pyhän kasteen kolme yhtäpitävää todistajaa: Kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

      7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
      8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    • Anonyymi

      Monet julkisuudessa esiintyvät luterilaiset, vaikka ovat kaikki lapsena kastettuja, ovat kaikki kertoneet, että ovat tulleet uskoon myöhemmällä iällä. Kukaan ei ole väittänyt tulleensa vauvana kasteessa uskoon.

      Muun muassa luterilaisen Leif Nummelan uskoontulosta voi kuunnella One Way TV:ltä ohjelmasarjasta "Merellä".

      https://oneway.tv/fi/video/KmotckW3FDY?cid=PLdZAghCIk-sHiJCrw-rdIUrwB9RShM1RQ

      Ohjelmassa Leif kertoo tulleensa ns. Jeesus-herätyksen aikaan uskoon, tai "lähteneensä tielle", kuten hän itse asiaa kuvailee. Kyseinen hippityyppinen Jeesus-herätys tuli Amerikan kautta ja levisi eri puolille maailmaa. Nämä Jeesus-nuoret kertoivat, kuten apostolit raamatussa, että Jeesus pitää ottaa vastaan ja kääntyä hänen puoleensa. Ohjelmassa Leif puhuu myös mm. Jumalan sanan käännyttävästä voimasta ja herätyksestä, jossa ihminen näkee olevansa syntinen, hyvän uutisen kuulemisesta ja siitä, kuinka Jumalan sana on se väline, jolla Jumala murtaa sydämen. Hän myös sanoo, ettei autuuden kysymys ole se, kuuluuko kirkkoon, vaan uskooko Jeesukseen jne.

      • Anonyymi

        >> Monet julkisuudessa esiintyvät luterilaiset, vaikka ovat kaikki lapsena kastettuja, ovat kaikki kertoneet, että ovat tulleet uskoon myöhemmällä iällä. Kukaan ei ole väittänyt tulleensa vauvana kasteessa uskoon. <<

        Ottakaahan luterilaiset raittimmista kanssaveljistänne mallia.

    • Anonyymi

      Aloittajan pitäisi jo hankkia apua jharhoilleen ja pakkomielteilleen !

      ei ole kaikki ookoo jos joka päivä laittaa aloituksia jotka ovat kopioita edellisestä, jokin ongelma jäytää vintillä.

    • Anonyymi

      Miksi palloilet täällä kippokasteineen? Kuulut vauvakasteineen luterilaisuus palstalle. Teet agitaattori pakkosyöttöä. Sivistyksestä et tiedä mitään.

      • Anonyymi

        Jos ei kukaan ole sinulle koskaan sanonut, niin nyt sanon, että olet olet sivistymätön moukka, joka kaiken lisäksi todistat, että tyhjät tynnyrit ne täällä eniten kolisee.

    • Anonyymi

      >> Jeesuksen mukaan pienin lapsi on kaikista paras ottamaan vastaan kasteessa kaikki taivaan lahjat ja siunaukset, Pyhän uskon Hengen lahjan sydämeensä <<

      Koko raamatussa ei lue missään tämmöisiä asioita!!!

      • Anonyymi

        Raamatun mukaan Kristillinen yksi kaste saadaan syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamisiseksi.

        Kasteessa Jumala puhdistaa ihmisen kaikesta syntisyydestä ja liittää puhtaan sielun Kristuksen ikuisesti elävään ruumiiseen.

        Sitä tapahtumaa kasteessa nimitetään uudestisyntymiseksi ylhäältä vedestä ja Hengestä.

        1. Kor. 12:13

        "Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

        Pyhä ympärileikkaus Vanhan liiton jäseneksi tehtiin lapselle vain yhden kerran.

        Pyhä Kristillinen kaste lapselle Uuden liiton jäseneksi tehdään vain yhden kerran.

        >> kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä <<

        Ei se juominen hiusten kautta käynyt.
        Eikä kasteessa saa syntejä anteeksi.
        Synnit on pyydettävä anteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä <<

        Ei se juominen hiusten kautta käynyt.
        Eikä kasteessa saa syntejä anteeksi.
        Synnit on pyydettävä anteeksi.

        Kasteessa synnit pyyyhitään pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhä ympärileikkaus Vanhan liiton jäseneksi tehtiin lapselle vain yhden kerran.

        Pyhä Kristillinen kaste lapselle Uuden liiton jäseneksi tehdään vain yhden kerran.

        >> Pyhä ympärileikkaus Vanhan liiton jäseneksi tehtiin lapselle vain yhden kerran.
        Pyhä Kristillinen kaste lapselle Uuden liiton jäseneksi tehdään vain yhden kerran. <<

        Vanhan liiton ympärileikkaus tehtiin lihassa. Kerran.
        Uuden liiton ympärileikkaus tehdään sydämessä. Kerran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasteessa synnit pyyyhitään pois

        Kyllä. Pyhän Hengen kasteessa, jonka Jeesus tekee.

    • Anonyymi

      Mistäs se kastamaton ateistin tai lahkouskoisen lapsi olisi sen Pyhän uskon Hengen saanut, kun Kristillinen kaste on heiltä kielletty hurjien uhkausten avulla.

      Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa."

      Ja jolla se Kristuksen Henki on, niin hänellä on se palastava uskon Henki.

      Raamatun mukaan Kristillinen yksi kaste saadaan syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi puhtaaseen sydämeen.

      • Anonyymi

        "Ja jolla se Kristuksen Henki on, niin hänellä on se palastava uskon Henki."

        Ne, joissa Henki on, eivät lyö kanssapalvelijoitaan, niin kuin sinä teet ja näin todistat, ettei sinulla ole Kristuksen Henkeä, eikä Hänen aikaansaamaa rakkautta lähimmäisiäsi ja uskon sisariasi ja -veljiäsi kohtaan.

    • Anonyymi

      Ylivainiokin katui muistiinpanoissaan kun luopui lapsen uskostaan ja lähti helluntailaiseksi.
      Mutta kun saanut mainetta, niin myöhäistä se oli enää irrottautua helluntailaisuudesta, vaikka mieli teki.

      Ylivainio kuoli pahaan äkkikuolemaan Espanjassa ennen aikojaan
      Väitti parantuneensa täydellisesti omissa kokouksissaan siitä sairaudesta, jonka kohtaukseen kuoli.

      • Anonyymi

        >> Ylivainiokin katui muistiinpanoissaan kun luopui lapsen uskostaan ja lähti helluntailaiseksi.
        Mutta kun saanut mainetta, niin myöhäistä se oli enää irrottautua helluntailaisuudesta, vaikka mieli teki. <<

        Tässäkin nähdään, että tärkeää on on elää katuen ja uskossa. Koska vesikasteella ei taivaaseen mennä, vaan mielenmuutoksella.

        Helluntailiikkeen jäsenkirja on vain jäsenkirja Jumalan edessä, yhtä turha kuin sekin, jos nimi on kirjoitettu luterilaisiin kirkonkirjoihin.

        Juuri näin.

    • Anonyymi

      Onko luterilaiset Leif Nummela ym. harhaoppisia, koska väittävät tulleensa uskoon vasta myöhemmin, eivätkä kasteessaan?

      • Anonyymi

        Jumala synnyttää uskon ja uskossa ovat monet muutkin, vaikka ei AKTIIVIJÄSENIÄ seurakunnissa, vaan "sydämen usko", ja se myös LAHJAUSKO.

        Jeesus sanoo:
        "ette te valinneet minua, vaan minä valitsi teidät"

      • Anonyymi

        Raamatun mukaan oikea usko ei ole mikään ihmisen oma ratkaisu, ihmisen oma kokemus tai mielentilan muutos eli kreikaksi "metanoia". Jota moni luulee siksi oikeaksi pelastavaksi uskoksi.
        Jaak. 2:20 "Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön."

        Raamatun mukaan oikea pelastava sydämen usko on kasteessa lahjaksi saatavan Pyhän uskon Hengen hiljainen osallisuus ihmisen sielussa.

        Kasteessa lahjaksi saatavan Pyhän Hengen ominaisuuksia on usko, toivo, rakkaus, rauha ja ilo.

        Oikea uskonlahja on hengellinen asia ja hengellinen yhteys Jeesuksen kanssa.

        Matt. 11:29

        Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

        Raamatun uskon esikuvat eivät olleet mitään uskonlahkoissa kiertäviä ja riehuvia ja kaatuilevia pellehermanneja.

        Oikeata uskoa sanotaankin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan antamaksi uskoksi.

        "Jaakob sitä vastoin oli hiljainen mies, joka pysyi kotosalla" 1.Ms.25:27

      • Anonyymi

        Uskovat silti että kaste on Jumalan teko

    • >>Helluntailaisten usko on este perheen pelastukselle.>>

      Mikä pakko sitä on koko perhettä pelastaa?

      • Anonyymi

        Raamattu ei tunne kokonaisten perhekuntien pelastumista. Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
        ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
        Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
        Paavalinkin kysyi: Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?

        Kyllä Raamatusa kastettiin perhekuntia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Raamatusa kastettiin perhekuntia.

        Jeesus käski kastaa opetuslapsikseen kokonaisia kansoja, ketää ihmistä erikseen niistä poistamatta erileen kasteelle kelpaamattomaksi, koska kaikki ovat syntisiä jo syntymästään alkaen.

        Jeesus ei tehnyt ketään kasteelle sopimattomaksi ja kelpaamattomaksi minkään syyn vuoksi.

        Kristillinen kaste on syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.
        Nehän on täysin Jumalan tekoja kasteessa.

        Raamatun mukaan Jumala pesee ihmisen syntisyyden pois kasteessa ja lahkoittaa ihmiselle omaa uskon Henkeään vakuudeksi ja sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi ja Kristuksen ruumiin jäseneksi.

        1. Kor. 12:13

        Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Kristityt on kastannu lapsensa Jeesuksen opetuslapseksi jo 2000 vuotta ja kastavat edelleen Jeesuksen paluuseen asti. Sitten ei enää ketään ehditä kastaa Jeesuksen omaksi.

        Sodomiasta kiinni jääneen miehen perustama uskonlahko helluntailaisuus ei kasta lapsia Jeesuksen omiksi, koska helluntailaisuus on pelkkä harhaoppinen lahkoliike.
        Parhaimi ei ollut kristitty eikä helluntailaiset ole kristittyjä, vaan harhaoppisia lahkolaisia.
        Joilla on omat harhaisat opit ja käytännöt. He ovat jakautuneet moneen keskenään riitetään kuppikuntaan, eikä heillä ole mitään yhteistä kristinoppia esillää kenellekään.

        Kasteessa Jumala lahjoittaa kastettavalle omaa uskon Henkeään sinetiksi ja vakuudeksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.

        Jumala otti lapsen vanhan liiton jäseneksi ympärileikkauksessa, eikä sitä tarvinnut koskaan uusia.

        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
        Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."

        Liitto ei ole mikään kauppa, sopimus tai muu kahden sananarvoisen osapuolen tekemä diili.

        JUMALAN TEKEMÄ LIITTO ON JUMALAN YKSIPUOLINEN VARMA PELASTUSTEKO.

        Room. 9:18

        "Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
        Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."

        Liitto ei ole mikään kauppa, sopimus tai muu kahden sananarvoisen osapuolen tekemä diili.

        JUMALAN TEKEMÄ LIITTO ON JUMALAN YKSIPUOLINEN VARMA PELASTUSTEKO.

        "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa eikä lukenut heille heidän
        rikkomuksiaan"
        2 Kor: 5: 19

    • Anonyymi

      Aloittaja

      Olet todella pelkuri. Haluaisit tulla uskoon ja olla helluntailainen. Olet kiinni isien perinnäissäänöissä. Olet todella raukkamainen. Tuot tänne sylivauvojen kasteen. Pysy harhaoppeineen luterilaisuus osuudella. Sinne kuulut. Agitaattori. Pakkosyöttäjä. Hitlerin henki vaikuttaa sinussa.

      • Anonyymi

        helluntailaisuus on maailmaan lähetetty eksytys.

    • Anonyymi

      Aloittaja

      Eikö luterilaisista ole väittelijöiksi kun täällä kirjoittelet kirkon oppeja ?????? Otsikossa et pysy. Impropatur hylätään.

      • Anonyymi

        >> Eikö luterilaisista ole väittelijöiksi kun täällä kirjoittelet kirkon oppeja ?????? <<

        Ei ole. Luterilaisten palstalla kirjoittelevat ihan muut ihmiset. Vain harva EvLutti käy siellä, koska meno ja vastustus omalla palstalla on aika kovaa.

        Sen takia He pakenevat tänne kiltimpien seuraan. Ollaan iloisia, koska "joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta".

    • Anonyymi

      Lopeta lahkolainen höpinät.

      • Anonyymi

        KR 1933/-38, 1Piet. 1:1-10
        Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
        1:1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa, ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
        Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
        turmeltumattomaan
        ja saastumattomaan
        ja katoamattomaan perintöön,
        joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
        jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen,
        joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
        Sentähden te riemuitsette,
        vaikka te nyt,
        jos se on tarpeellista,
        vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
        että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta,
        joka kuitenkin tulessa koetellaan,
        ja koituisi kiitokseksi,
        ylistykseksi
        ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
        Häntä te rakastatte,
        vaikka ette ole häntä nähneet,
        häneen te uskotte,
        vaikka ette nyt häntä näe,
        ja riemuitsette sanomattomalla
        ja kirkastuneella ilolla,
        sillä te saavutatte uskon päämäärän,
        sielujen pelastuksen.
        Sitä pelastusta ovat etsineet
        ja tutkineet profeetat,
        jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,

        Onko tuo mielipide. Minullakin on kolme raamattua. Ei tarvi kopioda. Tämä on mielideosuus.!!!!!!!

    • Anonyymi

      >> Helluntailaisten usko on este perheen pelastukselle <<

      Miten niin? Jumalalle on tärkeää, että rakkammekin eli lähimmät perheenjäsenetkin pelastuisivat. Siksi itsekin rukoilen päivittäin niiden perheenjäsenteni puolesta, jotka eivät vielä usko. Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

      Oma mieheni koitti minun siivelläni päästä taivaaseen. Kun hän vielä oli pelastumaton, ihmettelin, miksi hän niin suotuisasti hymyilee joidenkin puhumieni raamatunkohtien kohdalla, vaikka ei näytä merkkiäkään Jeesukseen uskomisesta. Sitten Pyhä Henki puhui, että mieheni uskoo pääsevänsä taivaaseen sen vuoksi, että minä olen uskossa. Sanoin miehelle, että jos nyt kummatkin kuolisimme, siinä kävisi niin, että minä menisin taivaaseen, mutta sinä et. Miehen leuka tipahti. Sanoin, että Jeesus on otettava henkilökohtaisesti vastaan. Mieheni rukoili Jumalan edessä ja uudestisyntyi.

      Kyllä Jumalalle on tärkeää perheitten pelastumiset. Mutta jokaisen on itse tultava Herran tykö.

      • Anonyymi

        uudestisyntyminen = "vedestä ja Hengestä"

        "jos joku ei SYNNY vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
        Joh: 3: 5

        "uudestisyntyminen on JUMALAN teko, - ei ihmisen.
        kristillisessä kasteessa Jumala ottaa lapsekseen, ja:
        "teidän elämänne on KÄTKETTYNÄ Kristuksen kanssa Jumalassa, kun KRISTUS meidän
        ilmestyy, SILLOIN tekin hänen kanssaan ilmestytte KIRKKAUDESSA"
        Kol: 3: 3-4
        Raamattu sanoo myös: "Sinä olet SALATTU Jumala"

      • Anonyymi

        Amerikasta tänne tulleissa uskonlahkoissa ei ole mitään Jeesusta.

        Kaatolahkoissa on villitseviä henkiä ja siellä noudatetaan riivaajien oppeja.

        Väärästä paikasta Jeesusta ei löydy, vaikka sieltä sitä etsisi koko ikänsä kävisi siellä itseään maahan kaadattamassa ja hurmoskieliä opettelemassa.

        Oikea usko on luottamusta Jumalan lupauksiin, että hän pitää huolen kerran kasteessa lapsena huomaansa ottamasta sielusta. Jumala vihaa hylkäämistä. En minä sinua hylkää, enkä sinua jätä, sanoo Herra sinun lunastajasi.

        Hes. 34:11

        "Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. "

        Hes. 34:15

        "Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra."

    • Anonyymi

      Alkuseurakunnan aikaan Jumala pelasti koko perheen saman tien kun kaikki perheenjäsenet saivat Pyhän Kasteen uskonhenkineen lahjaksi kuulumisesta uuden liiton jäseniksi.
      "Ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta", jopa keskellä yötä pelastus koitti koko perheelle, kun kaikki, koko perhekunta kastettiin heti samaan pelastavaan uskoon perheenpään kanssa. Ainuttakaan perheenjäsentä ei jätetty kastamatta erikseen mainituissa viidessä perheessä. Kastettuja perheitä oli tietenkin paljon enemmän kuin ne erikseen maininut viisi perhettä. Periaate tuli täysin selväksi. Kaikki perheenjäsenet saivat pelastuksen samalla kertaa kun heidät kasteessa liitettiin Kristuksen ruumiin jäseniksi ikuisen elämän perillisiksi.

      • Anonyymi

        Jenkkilahkojen strategia on erilainen.

        Kristittyjen laumasta katsotaan heikoin yksilö, jota tarkkaillaan ja sitten tehdään suunnitelma kuinka vähintäin kaksi lahkolaista hyökkää tuon yksilön kimppuun ja kaataa hänet maahan selälleen ja vie mennessän omaan luolaansa.

        Mene edes hiihtämään. Sulla on vapaa-ajan ongelmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkkilahkojen strategia on erilainen.

        Kristittyjen laumasta katsotaan heikoin yksilö, jota tarkkaillaan ja sitten tehdään suunnitelma kuinka vähintäin kaksi lahkolaista hyökkää tuon yksilön kimppuun ja kaataa hänet maahan selälleen ja vie mennessän omaan luolaansa.

        Biblia 1776
        Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka merta ja mannerta ympäri vaellatte, tehdäksenne yhtä uutta Juudalaista; ja kuin se tehty on, niin te hänestä teette kaksikertaa enemmän helvetin lapsen kuin te itse olette.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkkilahkojen strategia on erilainen.

        Kristittyjen laumasta katsotaan heikoin yksilö, jota tarkkaillaan ja sitten tehdään suunnitelma kuinka vähintäin kaksi lahkolaista hyökkää tuon yksilön kimppuun ja kaataa hänet maahan selälleen ja vie mennessän omaan luolaansa.

        tarkkaillaanhan siellä suurennuslasilla ennekuin HE varmistavat omine "erityissääntöineen", onko joku takuuvarmasti uskossa > uskoo Jeesukseen, - kasteelle EI mennä ennenkuin HE HYVÄKSYVÄT . . .

        semmosta siellä ihan vitsinä pitävät Jeesuksen käskyä: "kaikki kansat" . . .

        >> kasteelle EI mennä ennenkuin HE HYVÄKSYVÄT . . . <<

        Onhan siitä uskosta kysyttävä ennen kuin kastetaan, ettei kasteta turhaan, niin kuin vauvoja.

    • Anonyymi

      Jeesus ei edes tunne helluntailaisia. Totuus heille selviää vasta taivaanportilla.

      Mt.7
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'

      • Anonyymi

        Voipi olla niin, mutta sen Jeesus tuntee, jonka hän on pessyt puhtaaksi omalla verellään, olipa ihminen mikä tahansa lainen tai läinen.

    • Anonyymi

      Pelastus ei tule millään kädennostolla tai lattialle kaatamisesta kun lahkosaarnaaja sinut maahan kaataa. Vaikka henkiä menisi kuin hollituvassa. Pelastus ei ole missään uskonratkaisuissa ja mielenmuutoksissa, ne ovat pelkkää ihmistekoisia yrityksiä pelastaa itse itsensä. (metanoia, sanoin kreikkalainen)

      Totuus on Jumalan sanassa.

      1. Piet. 3:21

      "Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"

      1. Kor. 12:13

      Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita,
      ON KASTETTU YHDEKSI RUUMIIKSI. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

      • Anonyymi

        >> Pelastus ei tule millään kädennostolla tai lattialle kaatamisesta kun lahkosaarnaaja sinut maahan kaataa. Vaikka henkiä menisi kuin hollituvassa. <<

        Ei tuollaista kädennosto- ja kaatamisuskoontuloa kukaan muu väitäkään kuin luterilaiset. Teillä on kaikki väitteet uskoontulosta pielessä, niin itsenne kuin muittenkin suhteen.

        >> Pelastus ei ole missään uskonratkaisuissa ja mielenmuutoksissa, ne ovat pelkkää ihmistekoisia yrityksiä pelastaa itse itsensä. <<

        Raamattu käskee muuttumaan mielen uudistuksen kautta. Ja puhuu uskoon tulemisesta monissa kohdissa, joista selviää, että evankeliumi on ensin kuultu tai luettu ja sitten tultu uskoon. "Ratkaisu" on siis se, että uskoo Jeesukseen.

        "muuttukaa mielenne uudistuksen kautta" Room. 12:2

        "näin te olette uskoon tulleet" 1. Kor. 15:11
        "muutamat heistä tulivat uskoon" Ap. t. 17:4
        "kun te tulitte uskoon" Ap. t. 19:2

        "Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon" Hepr. 4:3

        Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Matt. 3:11

        Jeesuksen antama Pyhän Hengen kaste on se, mikä vaaditaan, jotta pelastuu.

    • Anonyymi

      Jenkkilahkoissa hyökätään ja kirotaan lapsena saatua Kristillistä kastetta, sillä Jenkkilahkot eivät ole Kristinuskoa ollenkaan, vaan sen vastavoima, antikristillinen voima.

    • Anonyymi

      Parhami olisi yrittänyt tehdä Jeesukselle ympärileikkauksen toiseen kertaan,
      koska Jeesus oli vasta 8 pv. ikäinen lapsi, kun ympärileikkaus hänelle tehtiin.
      Eihän siinä Jeesukselta silloin kysytty haluaako hän sen vai ei.

      • Anonyymi

        Ajatuksesi ovat koko ajan alapäässä. Raamattu käskee uudistumaan mieleltään.

        Vai etkö ole lainkaan uskossa Jeesukseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatuksesi ovat koko ajan alapäässä. Raamattu käskee uudistumaan mieleltään.

        Vai etkö ole lainkaan uskossa Jeesukseen?

        Parhamin pyllyleikit kyllä tiedetään ja mihin sellainen usko ihmisen johtaa.

      • Anonyymi

        >>Eihän siinä Jeesukselta silloin kysytty haluaako hän sen vai ei. <<

        Jeesus eli vanhan liiton aikaa ja ympärileikattiin sen takia, että hän syntyi juutalaiseksi.
        Hän tuli tekemään uuden liiton, jossa ei enää tehdä lihan, vaan sydämen ympärileikkaus.

        "oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä" Room. 2:29

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhamin pyllyleikit kyllä tiedetään ja mihin sellainen usko ihmisen johtaa.

        "haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii - Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia"

    • Anonyymi

      "Syntiä ei ole olemassa"!!!

      • Anonyymi

        "kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä" Room. 14:23

    • Anonyymi

      Suurin osa täällä kommentoivista luterilaisista ei selvästikään edes lue vastauksia, vaikka vastaajat ottavat ne suoraan raamatusta, perustellakseen asioita. Se, jos mikä on täydellistä pimeydessä olemista.

      Jos on usko Jeesukseen, on pelastettu ja Pyhä Henki asuu sisimmässä. Näin on raamatun mukaan. Aamen. Niin todistavat myös pelastuneet luterilaiset, jotka ovat uskoon tulleet, raamatun sanan mukaisesti.

      Siunausta ja hyvää yötä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe