Kadutko sinä mitään

Etkö voi hyväksyä ihmisen vajavuuttasi ja antaa itsellesi anteeksi tapahtunutta? Kun ei ikuinen katuminen, saati asian "vatvominen" tee yhtään mitään positiivista...

randombypasser kirjoitti:

Etkö voi hyväksyä ihmisen vajavuuttasi ja antaa itsellesi anteeksi tapahtunutta? Kun ei ikuinen katuminen, saati asian "vatvominen" tee yhtään mitään positiivista...

Olen aika huono antamaan itselleni anteeksi, muille anteeksi antaminen on helpompaa.

Kyllä mä yritän, mutta herään joskus painajaiseen kyseisestä, se rävähtää jostain pintaan ja ahdistaa. Tulee syyllinen olo.

JasuM kirjoitti:

Olen aika huono antamaan itselleni anteeksi, muille anteeksi antaminen on helpompaa.

Kyllä mä yritän, mutta herään joskus painajaiseen kyseisestä, se rävähtää jostain pintaan ja ahdistaa. Tulee syyllinen olo.

Ja tämä koskee asioita, jotka todella tiedän tehneeni todella väärin. Vakavia asioita.

JasuM kirjoitti:

Olen aika huono antamaan itselleni anteeksi, muille anteeksi antaminen on helpompaa.

Kyllä mä yritän, mutta herään joskus painajaiseen kyseisestä, se rävähtää jostain pintaan ja ahdistaa. Tulee syyllinen olo.

Sehän on aika tavallista, että muut saavat armon helpommin, mutta itseä voi ja pitääkin muka ruoskia hamaan tappiin asti. Paitsi että ei sen pitäisi niin mennä.

Itselle tuli joskus aikoja sitten oivallus, kun jotain tikulla-silmään-vanhoja-märehdin juttua kelailin ja tajusin, että voisin märehtiä sitä koko ikäni eikä se enää muuta mitään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja jos olen pyytänyt vilpittömästi katuen anteeksi, niin asia on todella on osaltani loppuun käsitelty, voin jättää sen taakseni ja säilyttää siitä saamani oppitunnin. Vanhojen juttujen katuminen ja märehtiminen jäi siihen pisteeseen ja siirryin muistamaan ne opetuksina siitä, millaiset tekemäni teot aiheuttavat itselleni henkistä tuskaa eli katumista.

JasuM kirjoitti:

Ja tämä koskee asioita, jotka todella tiedän tehneeni todella väärin. Vakavia asioita.

Ihminen on erehtyväinen, vaillinainen otus, joka sokeudessaan tekee väärin muita kohtaan. Mutta ei sen tarvitse antaa painaa itseä pohjaan, vaan ottaa opiksi virheistään. Ja tietysti mahdollisuuksien mukaan vilpittömästi pyytää anteeksi siltä jota kohtaan on rikkonut, myös siis itseltään, jos on asiaa ryhtynyt katumaan.

randombypasser kirjoitti:

Sehän on aika tavallista, että muut saavat armon helpommin, mutta itseä voi ja pitääkin muka ruoskia hamaan tappiin asti. Paitsi että ei sen pitäisi niin mennä.

Itselle tuli joskus aikoja sitten oivallus, kun jotain tikulla-silmään-vanhoja-märehdin juttua kelailin ja tajusin, että voisin märehtiä sitä koko ikäni eikä se enää muuta mitään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja jos olen pyytänyt vilpittömästi katuen anteeksi, niin asia on todella on osaltani loppuun käsitelty, voin jättää sen taakseni ja säilyttää siitä saamani oppitunnin. Vanhojen juttujen katuminen ja märehtiminen jäi siihen pisteeseen ja siirryin muistamaan ne opetuksina siitä, millaiset tekemäni teot aiheuttavat itselleni henkistä tuskaa eli katumista.

Olen mäkin noin kelannut asiaa, mutta silti mun herkkä omatunto soimaa välillä yhä. Siksi suutunkin kun perkele, jos joku syyllistää aiheettomasti tai syyttömästi.

Silloin ko. ei yhtään tajua mimmoinen olen, herkkä ja ehdottoman rehellinen, omatuntoni ei salli kusipäilyä itseltäni. Joten ikinä en tahallani satuta tai puno juonia. Pienikin moka rikkoo herkästi ja jää kalvamaan.

JasuM kirjoitti:

Olen mäkin noin kelannut asiaa, mutta silti mun herkkä omatunto soimaa välillä yhä. Siksi suutunkin kun perkele, jos joku syyllistää aiheettomasti tai syyttömästi.

Silloin ko. ei yhtään tajua mimmoinen olen, herkkä ja ehdottoman rehellinen, omatuntoni ei salli kusipäilyä itseltäni. Joten ikinä en tahallani satuta tai puno juonia. Pienikin moka rikkoo herkästi ja jää kalvamaan.

Siksi vaadin rehellisyyttä muiltakin kanssaihmisiltäni. Vaikka sekin voi satuttaa, mutta on avointa ja vilpitöntä.

randombypasser kirjoitti:

Ihminen on erehtyväinen, vaillinainen otus, joka sokeudessaan tekee väärin muita kohtaan. Mutta ei sen tarvitse antaa painaa itseä pohjaan, vaan ottaa opiksi virheistään. Ja tietysti mahdollisuuksien mukaan vilpittömästi pyytää anteeksi siltä jota kohtaan on rikkonut, myös siis itseltään, jos on asiaa ryhtynyt katumaan.

I know. Silti olen tämmöinen.

JasuM kirjoitti:

Olen mäkin noin kelannut asiaa, mutta silti mun herkkä omatunto soimaa välillä yhä. Siksi suutunkin kun perkele, jos joku syyllistää aiheettomasti tai syyttömästi.

Silloin ko. ei yhtään tajua mimmoinen olen, herkkä ja ehdottoman rehellinen, omatuntoni ei salli kusipäilyä itseltäni. Joten ikinä en tahallani satuta tai puno juonia. Pienikin moka rikkoo herkästi ja jää kalvamaan.

Hmmm. Sun on täytynyt silloin joskus tekosi kohdalla kolaroida aika rajusti omia arvojasi vastaan, että se noin jää kalvamaan, vaikka osin ehkä arvosi ovat teon jälkeen myös jalostuneet parempaan suuntaan, olettaisin.

Niin tiukassa sulla on toi syyllisyys, siltä ainakin vaikuttaa, että anteeksianto itselle on vielä matkalla kohteeseensa...

JasuM kirjoitti:

I know. Silti olen tämmöinen.

Kaikki me ollaan tämmösiä, tommosia tai simmosia, kullakin omat vahvat puolensa ja sitten ne vähemmän vahvat 😊

randombypasser kirjoitti:

Hmmm. Sun on täytynyt silloin joskus tekosi kohdalla kolaroida aika rajusti omia arvojasi vastaan, että se noin jää kalvamaan, vaikka osin ehkä arvosi ovat teon jälkeen myös jalostuneet parempaan suuntaan, olettaisin.

Niin tiukassa sulla on toi syyllisyys, siltä ainakin vaikuttaa, että anteeksianto itselle on vielä matkalla kohteeseensa...

Joo, näin juuri on käynyt. Moraalinen selkärankani katkesi ja se jos mikä on raskas taakka. Puhunkin aina arvoista ja arvojen samankaltaisuudesta kumppanin kanssa. Ne on tärkeät.

Ehkä joku päivä annan itselleni anteeksi.

randombypasser kirjoitti:

Kaikki me ollaan tämmösiä, tommosia tai simmosia, kullakin omat vahvat puolensa ja sitten ne vähemmän vahvat 😊

Heh, ihan niin. 🙃

JasuM kirjoitti:

Joo, näin juuri on käynyt. Moraalinen selkärankani katkesi ja se jos mikä on raskas taakka. Puhunkin aina arvoista ja arvojen samankaltaisuudesta kumppanin kanssa. Ne on tärkeät.

Ehkä joku päivä annan itselleni anteeksi.

Niin, sitä on käynyt itsellekin, että moraalinen selkäranka on muuttunut hetkellisesti uskomattoman joustavaksi ja se on sitten hyvinkin pian alkanut sattumaan sisimpään. Mutta nekin on tosiaan menneet ohi, kun on hyväksynyt tehneensä mitä tuli tehtyä ja todentanut vastuunsa tehdyistä asioista. Arjessa osaan kyllä olla armoton itselleni, mutta vähenmään päin sekin.

Toivotan onnea sen anteeksiannon kanssa, se kyllä parantaisi elämänlaatuasi 👍

JasuM kirjoitti:

Heh, ihan niin. 🙃

Ja nyt hyvät yöt, kiitos keskusteluista! 😊

randombypasser kirjoitti:

Niin, sitä on käynyt itsellekin, että moraalinen selkäranka on muuttunut hetkellisesti uskomattoman joustavaksi ja se on sitten hyvinkin pian alkanut sattumaan sisimpään. Mutta nekin on tosiaan menneet ohi, kun on hyväksynyt tehneensä mitä tuli tehtyä ja todentanut vastuunsa tehdyistä asioista. Arjessa osaan kyllä olla armoton itselleni, mutta vähenmään päin sekin.

Toivotan onnea sen anteeksiannon kanssa, se kyllä parantaisi elämänlaatuasi 👍

Varmasti kaikilla on niitä hetkiä, kun edes vilahtaa mielessä, ei näin. Tekee kuitenkin.

Tattista. 😊👍

randombypasser kirjoitti:

Ja nyt hyvät yöt, kiitos keskusteluista! 😊

Kiitos samoin, hyvät yöt. ☺️

Mieheksi sinun aborttien suhteen on varmasti harvinaisen hiljaista ja provoilu kipeällä aiheella on erittäin tuomittavaa. Mutta uskokaa te muut ilman muuta joka sana mitä joku sadisti nettiin kirjoittaa. Oliko totuudentorvea jo ikävä?