Keskusta kiittää vielä vaaleissa SDP kehnoa johtoa

Keskustalla noususuhdanne, se odotettu, kun persut alkaa tippumaan.
20 % menee että helähtää vielä yli. Persut kuin kommunistit, mitään muuta kuin huutoa. Soini oli toista maata, tohti hallitukseenkin.
Myös SDP onneton johto tulee vielä antamaan keskustalle apuja.
Mutta suurimmat avut tulee persuilsta, kun heidän alamäki taisi jo alkaa, syy mitäänsanoman politiikka, ei vastuita, huutoja ja arvosteluja vain. Joten persutkin nähtäisiin tuevassa hallituksessa, niin nähdään miten vielä tulee nenille.
Kokoomus ja keskusta lienee televaa EK valttia. SDP ja vasemmistoliitto saa taistella kukkulan herruudesta Stalin myönteisissä puolueissa. Vihreät menetti paikkansa ilmasto vouhotuksellaan ja energian vaatimuksillaan nostaa hintoja.
4134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Opella on poikkeuksellisen heikko äidinkielen taito. Onko pätevyys hankittu samaan tapaan kuin persu-Huhtasaari, plagioimalla? Tuo Keskustalle ennustelu viittaisi siihen, että asialla olisi taasen itse palstapölhö Pankkomajuri. Kuinkas se sinun ennustelu oikein onnistuikaan vuonna 2019? Menikö noin puolella metsään? Kurvinen sattui juuri käryämään iltalypsystään siltarumpuhankkeessa. Siihen saattoi tyssätä Keskustan nousu.

Äänestä
  • Minkä+taakseen+jättää+sen+edestään+löytää.+Politiikkaa+ja+kannatukset+on+yhtä+aaltoliikettä+vain.+Oikeastaan+sitä+tulekkaan+yhdestä+2015+vuodesta++ottaa+mallia,+kutenPankkolängvitsi+tekee.Eikä+2019+vuodestakaan,+kun+ne+keskustalle+antaa+keskiarvonakin+ihan+mukiin+menevän+tuloksen.2015+ennen+EK+VAALIA++GALLUPIT+OLI+KESKUSTALLE+YLI+28+%,+VAALISSA+TULI+21,1+%.Nyt+Gallupit+aluevaaliin+on+sekalaiset,+jotkut+ottaa+kuntavaalista+ja+sitä+Galluppeina+pyörittävät,+että+soitettiin+yli+2000+:nelle,+joista+45+%+ei+osannut+sanoa+mitään.+Niin+mitä+virkaa+sellaisistakin+Gallupeista+on.Kaksi+armon+yötä,+niin+näemme+lopulliset+tulokset.+Voittajat+heiluttelee+neliapila-lippujaan,+ja+häviäjät+Stalin++punalippujaan,+selityksineen+että+väärin+äänestetty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä+taakseen+jättää+sen+edestään+löytää.+Politiikkaa+ja+kannatukset+on+yhtä+aaltoliikettä+vain.+Oikeastaan+sitä+tulekkaan+yhdestä+2015+vuodesta++ottaa+mallia,+kutenPankkolängvitsi+tekee.Eikä+2019+vuodestakaan,+kun+ne+keskustalle+antaa+keskiarvonakin+ihan+mukiin+menevän+tuloksen.2015+ennen+EK+VAALIA++GALLUPIT+OLI+KESKUSTALLE+YLI+28+%,+VAALISSA+TULI+21,1+%.Nyt+Gallupit+aluevaaliin+on+sekalaiset,+jotkut+ottaa+kuntavaalista+ja+sitä+Galluppeina+pyörittävät,+että+soitettiin+yli+2000+:nelle,+joista+45+%+ei+osannut+sanoa+mitään.+Niin+mitä+virkaa+sellaisistakin+Gallupeista+on.Kaksi+armon+yötä,+niin+näemme+lopulliset+tulokset.+Voittajat+heiluttelee+neliapila-lippujaan,+ja+häviäjät+Stalin++punalippujaan,+selityksineen+että+väärin+äänestetty.

    Oletko sinä kehittänyt tuosta mongerruksestasi eli Kapin nimeämästä pankkolängvitsistäsi itsellesi mielikuvituskaverin?

    Kepulaisten on syytäkin heilutella neliapilalippuaan, koska nykyinen hallitus on ollut sille kuin ihmelääkettä nousuun siitä kannatusalhosta, mihin Sipilä puolueen johdatti. Keskustalla on siis suuri syy kiittää hallituskumppaneitaan ja eritoten SDP:tä, jotka järjestivät sille tämän "ihmeen" mahdollisuuden. Porvarihallitus olisi ollut Keskustalle viimeinen rotko. Todelliset häviäjät heiluttelevat hakaristilippujaan.

    Ei sitä alkujaan Kapi nimennyt vaan jatkoi sinun Pankkolängvitsi nimeämäsi saatesanaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ope_Oulusta kirjoitti:

Keskustalla noususuhdanne, se odotettu, kun persut alkaa tippumaan.
20 % menee että helähtää vielä yli. Persut kuin kommunistit, mitään muuta kuin huutoa. Soini oli toista maata, tohti hallitukseenkin.
Myös SDP onneton johto tulee vielä antamaan keskustalle apuja.
Mutta suurimmat avut tulee persuilsta, kun heidän alamäki taisi jo alkaa, syy mitäänsanoman politiikka, ei vastuita, huutoja ja arvosteluja vain. Joten persutkin nähtäisiin tuevassa hallituksessa, niin nähdään miten vielä tulee nenille.
Kokoomus ja keskusta lienee televaa EK valttia. SDP ja vasemmistoliitto saa taistella kukkulan herruudesta Stalin myönteisissä puolueissa. Vihreät menetti paikkansa ilmasto vouhotuksellaan ja energian vaatimuksillaan nostaa hintoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu