-70 luvun eroitukset oli oikein

Hei !
Kohta on kulunut kolme vuosikymmentä kun minunkin perheenjäseniä ja sukulaisia eroitettiin rauhanyhdistyksestä.

Olen tullut siihen tulokseen että eroitukset oli oikein, niin kovapäisiä uskovaisia nämä ihmiset ovat, eivät anna minkäänlaista arvoa muille uskovaisille, todella lakihenkisiä.

Samaan hengenvetoon täytyy todeta että varmasti siinä samalla voitiin erottaa "rapatessa" syyttömiäkin, vilpittömiä uskovaisia.

Mutta ne joita minä tunnen ovat muita uskovia kohtaan erittäin nuivia, vieläkin.

En ihmettele että heidät eroitettiin, varmasti oikea ratkaisu.
131561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Edelliseen, en ole koskaan kuulunut rauhanyhdistykseen.

Tämä lisäys myös sen takia ettei VL:lle tulisi käsitys että kaikki ihmiset ovat eroitettujen puolella.

Vuodet ovat osoittaneet monissa eroitetuissa saman "vian", lakihenkisyyden ja sydämen kovuuden kaikkia uskovia kohtaan.

Äänestä
  • Kamalasti ottaa silmään tuo "eroittelu". Sana taipuu ero - erottelu - erottaminen. Ilman iitä.

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    Kamalasti ottaa silmään tuo "eroittelu". Sana taipuu ero - erottelu - erottaminen. Ilman iitä.

    Ja jotkut on uskossa, toiset uskomassa :)

    Äänestä

  • Omainen kirjoitti:

    Ja jotkut on uskossa, toiset uskomassa :)

    Ja toisessa on kysymys kielen alkeiden osaamisesta ja toisessa uskonnollisesta jargonista...

    Äänestä

  • Käytetään kyseistä erottamiskäytäntöä vieläkin? Ja voiko siis olla odotettavissa, että Kicki ja Larssi erotetaan rauhanyhdistyksestä?

    Äänestä

Nykypäivän natsit muuten suhtautuvat jännän kahtiajakautuneella tavalla natsisaksan juutalaisvainoihin.

Toiset kiistävät että mitään keskitysleirejä ei koskaan ollutkaan ja toiset taasen suhtautuvat siten että juutalaisten vaino oli aivan oikein ja perusteltua. Huomaako kukaan mitään yhtäläisyyttä joihinkin muihin?

Eipä sillä... Avauksesi menee katekoriaan TROLLIT, joten eipä tämän enempää;)

Äänestä
  • Juutalaisvainoilla ja -70 luvun hoitokokouksilla on ehkä hieman eri mittasuhteet, trollimainen vertaus.

    Äänestä

  • lukemaan admatalta yleensä perusteltuja ja kohtuu hyviä puheenvuoroja, vaikka en niihin ole voinut yhtyäkään. Tämä kuitenkin on jo mautonta. Sitä paitsi trolliksi leimaaminen on aivan turhaa.

    Äänestä

  • tottunut kirjoitti:

    lukemaan admatalta yleensä perusteltuja ja kohtuu hyviä puheenvuoroja, vaikka en niihin ole voinut yhtyäkään. Tämä kuitenkin on jo mautonta. Sitä paitsi trolliksi leimaaminen on aivan turhaa.

    >>
    Tämä kuitenkin on jo mautonta. Sitä paitsi trolliksi leimaaminen on aivan turhaa.
    >>

    Kun hoitokokouksista on tehty useita hyviä avauksia, joissa on pohdittu aidosti sitä henkisen väkivallan kamaluutta, mitä ne viattomille uskovaisille olivat ja jopa vl-kirjoittelijat ovat pohtineet anteeksipyyntöä väärinkäytöksistä ja tunnustaneet että väärin toimittiin, niin en voi pitää tällaista avausta minään muuna kuin trollina, jolla yritetään vain mustata vl:ien mainetta.

    Sinänsähän on tietysti aika ronskia verrata vl-hoitajia natseihin, mutta aivan samalla tapaa yksi vl kiistää ettei mitään hoitokokouksia koskaan ollutkaan, toinen myöntää ja yrittää lakaista ne maton alle yksittäisinä ylilyönteinä kun taasen kolmas kertoo niiden olleen "aivan oikein". Samalla tavalla nykypäivän natsit suhtautuvat juutalaisvainoihin...

    Tässä aiemmin keräämäni linkkipaketti hoitokokouksista. Näistä voi jokainen lukea, mikä oli meininki ja ketkä olivat niitä "lakihenkisiä":

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000002283091#22000000002283091

    Äänestä

Kertoisitko jonkinmoisen esimerkkitapauksen niinkuin malliksi? Miten sinä ymmärrät sanan "lakihenki" ja miten se sinun nähdäksesi ilmeni?

Hoitokokousten aikana hyvin yleinen syyte oli juuri lakihenki. Sen vastakkaisena henkenä mainittiin hempeä henki. Lisäksi senkin seitsemät muut väärät henget.

Vielä yksi "utelu" : Mikä saa sinut nyt noin kovasti takajaloillesi näissä asioissa?

Äänestä
  • On armoton muita kohtaan ja usein itseäänkin kohtaan. On harvoin parannuksen tekijä. Ei pyydä anteeksi muilta kuin korkeintaan puolisoltaan. Synnistä tai arveluttavista elämäntavoistaan kiinni jäädessään usein laittaa nauruksi kun ei pysty selittämään tekemisiään. Lakihenkisten lapset ovat usein ahdistuneita kovan uskonnollisen kasvatuksen takia, heistä tuleekin yleensä arkoja ihmisiä tai alkoholin ja vapaitten suhteitten väärinkäyttäjiä.

    Kyllä kolikolla on toinenkin puoli.

    Äänestä

  • Omainen kirjoitti:

    On armoton muita kohtaan ja usein itseäänkin kohtaan. On harvoin parannuksen tekijä. Ei pyydä anteeksi muilta kuin korkeintaan puolisoltaan. Synnistä tai arveluttavista elämäntavoistaan kiinni jäädessään usein laittaa nauruksi kun ei pysty selittämään tekemisiään. Lakihenkisten lapset ovat usein ahdistuneita kovan uskonnollisen kasvatuksen takia, heistä tuleekin yleensä arkoja ihmisiä tai alkoholin ja vapaitten suhteitten väärinkäyttäjiä.

    Kyllä kolikolla on toinenkin puoli.

    Enpä osaa näin äkkiseltään kommentoida, tarvinneekokaan.

    Millainenhan se kolikon toinen puoli on...?

    Hyvää yötä, terveisiä erotetuille omaisillesi, kerro näistä palstoista heillekin, elleivät tiedä!

    Jospa me itsekukin olisimme taivaskelpoisia, kun se aika koittaa.

    "Jää lähellemme Jeesus, jää kaikkiin vaiheisiin..."

    Äänestä

NIIN, ketä ei kumartanut SRK-KEPUA niin alkoi vaiva hirmuinen: nimittäin väärin ei saa äänestää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omainen kirjoitti:

Hei !
Kohta on kulunut kolme vuosikymmentä kun minunkin perheenjäseniä ja sukulaisia eroitettiin rauhanyhdistyksestä.

Olen tullut siihen tulokseen että eroitukset oli oikein, niin kovapäisiä uskovaisia nämä ihmiset ovat, eivät anna minkäänlaista arvoa muille uskovaisille, todella lakihenkisiä.

Samaan hengenvetoon täytyy todeta että varmasti siinä samalla voitiin erottaa "rapatessa" syyttömiäkin, vilpittömiä uskovaisia.

Mutta ne joita minä tunnen ovat muita uskovia kohtaan erittäin nuivia, vieläkin.

En ihmettele että heidät eroitettiin, varmasti oikea ratkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu