Aiheesta alkoholi.

Palstaystäväni Numba tuolla toisaalla oli kommentoinut otsikon asiaaan sopivaa, joten ajattelin sen johdosta tehdä tämän aloituksen kahdesta eri syystä.
Ensimmäinen joka minua kiinnostaa, voisiko olla ensimmäinen aloitus tällä palstalla jossa ei kirjaannu piruiluja.
Toinen mielenkiintoinen näkökantani, saisiko lukea aivan rehellisiä kommentteja asianosaisten osalta ja seuraavassa omani, jossa joka sana on totta.

Nuoruuden bailat ym. jätän tästä pois, sanotaan nyt vaikka näin että kirjoitan 40v eteenpäin.

Aikoinaan työelämässä oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että työpäivän päätteeksi kotona tuli otettua lasi konjakkia, joskus useampikin.

Olutta en ole koskaan ostanut kotiin, enkä ravintolassakaan juonut kuin pizzan kanssa. Tosin on ollut tilaisuuksia missä on ollut tarjolla vain kaljaa ja silloin on sitä juotu, mutta omat saunajuomat on ollut enemmänkin lonkeron tyyppisä jne.

Konjakki vaikka siitä kovasti pidän, on minulle liian voimakasta ja yksikin lasi hurahtaa päähän heti, siksi se on jäänyt.
Kyllä tuolla on rivistö yhtä sun toista juomaa hyllyllä, mutta Kuksassa konjallia on ollut viimeeksi varmasti yli vuosi sitten.

Olenko riippuvainen, taidan olla.
Nimittäin tiedätte varmaan että joskus voi tulla himo salmiakkiin tai suklaaseen ym. niin minullakin drinkkiin.

Kun himo yllättää, niin laannutan sen Bacardilla ja perinteisellä kokiksella.
Jos nautin yhden lasin, niin yöunet on levottomat ja jos hörppään kaksi tai enemmän, niin aamulla kaduttaa, koska olo on outo.

Toinen mistä pidän ja on minulle sopiva kuten naisväellekin makeutensa johdosta drinkki jonka joskus teen kun on enemmän porukkaa.
Vahvaa kahvia, 50/50 bacardia ja kahlua likööriä, teelusikallinen fariinisokeria pohjalle ja päälle makeaa kermavaahtoa jossa sokeria ja vaniliinisokeria, sekä ripaus kaakaojauhetta päälle.
Tuota voin juoda vaikka ämpärillisen ilman aamuvaikutuksia.

Viinit on enemmänkin mieleen ihan sellaisenaan ja varsinkin ruokailun yhteydessä.

Mainitun johdosta ja monen elämänkokemuksen tuomana minulla on aiheesta ja alituiseen alkon kanssa läträävistä omat mielipiteeni aivan kuten vastavuoroisesti olen saanut palautetta omasta sikaarin tupruttelustani hajuineen, kun minä taasen en pidä eilisen viinanhajuisista ihimisistä jotka aina haisee samalle lähes joka päivä.

En väitä että tuprutteluni olisi oikein, enkä että en delaisi siihen, mutta se on minun paheeni, enkä noteeraa sen arvostelua ainakaan Sbugelta.

Olisi mukava lukea muutama rehellinen kommentti palsta-aktiivien omista tavoista.

17

105

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuulosti hyvin pitkälti sellaisen alkoholistin selittelyltä, joka yrittää vähätellä omaa juomistaan ja koettaa saada oman juomisensa kuulostamaan jotenkin hienolta.

      Kuulosti siltä että lääkäri on rajoittanut juomistasi ja siksikin hienostelet asian kanssa. Sinulla on aivan varmasti rasvamaksa, kolestrolia, korkea verenpaine läppävikoineen (jonka olet kertonutkin) ja suonet tukossa. Syöt Marevania säännöllisesti?

      Olet todennäköisesti kokenut pari haimatulehdusta ja lääkäri sanoo seuraavan olevan viimeinen. Siksi kadehdit ihmisiä, joilla terveys on kunnossa ja juominen hallinnassa. Meitä jotka voimme ilman huolta juoda silloin tällöin kelpo kännit.

      Sama syndrooma koskee miehisiä kykyjä. Kun saaristomaksan kiggelssån ei enää toimi, hän tuomitsee koko lisääntymisvietin syntisenä ja likaisena touhuna. Sukupuoliterveys on kuitenkin olennainen osa ihmisen kokonaisterveyttä.

      Kaksinaismoralismi ja tekopyhyys siis rehottaa teidän "molempien" jutuissa.

      Tuo tupruttelu lisää koronakuoleman riskiäsi jopa kymmenkertaiseksi. Siihen kun yhdistetään surkea kunto ja se ettet liiku laisinkaan, tekee hapenottokyvyn vaikeaksi ilman koronaakin.

      Olet ehdottomasti riskiryhmässä ja jos sinulla vieläkin on rokotekammo, niin lähtösi on suht varma kun se korona osuu kohdalleen. Kannattaa siis maleksia sisätiloissa.

      Koronasta selviämiseen on suositeltu ikäihmisille ja huonokuntoisille liikuntaa. Sellaista liikuntaa jossa hengästyy, eikä sellaista "uintia" jossa rinnalla kelluva tamppooni menee kovempaa viereisellä radalla.

      Kaivinkone ei valitettavasti pelasta sinua koronalta.

      T 2010

      • Kiitos kommentistasi, luin sen mielenkiinnolla ja koska vaivauduit vastaamaan, niin kohteliaisuuttan vastaan sinulle takaisin.

        Aloitat kirjoituksesi maininnalla, että kuullostan joltakin, johon totean että niin sinäkin kuullostat, mutta en viitsi sanoa, koska aloituksessani kuten kirjoitin että ei palautteet olisi piruilua.
        Tosin sinulle se on mahdottomuus.

        Minulla ei ole koskaan ollut alkoholiongelmaa eikä tule, sekä aloituksen kertomani on totta.
        Sinä olet omasta aiheen ongelmastasi kirjoittanut, sekä lähes jokainen kirjoituksesi jotenkin aihetta sivuaa, mutta se on sinun tapasi ja mielenkiintosi.

        Ihmiset jotka tykkää ottaa kännit on heidän asiansa, mutta minä en kykene juomaan känniin asti syystä, että nukahdan sitä ennen, enkä pidä mainitusta olotilasta.

        Minun terveyteni on hallinnassa vaikka lieneekin kuolinsyy aikanaan, eli liikaa steressiä työelämän aikana, läpän vahvistuen ja se on yksi syy miksi elän leppoisasti nykyään.

        Vaimoni ei ole valittanut miehisistä kyvyistäni, se riittää minulle vaikka ei sinulle.

        Minulla ei ole rokotekammoa ja olen saanut 3 rokotusta, sekä harrastan liikuntaa kohtuullisesti omasta mielestäni.

        Kyllä kuten kirjoitin tuprutteluni ei ole hyväksi.

        Kirjoitiko nyt Numballe, Numban mielikuvitushenkilölle, vai minulle?

        Mukavaa jatkoa sinulle hileviskiesi ja siihen liittyvän psyykkisen ja fyysisen hyvinvointisi kanssa, mutta olisi ollut mukavempi lukea mitä pyrin puheenaiheeksi aloittamaan, että minkälainen on kommentoijien omat mieltymykset ja tavat.

      • Anonyymi

        Kirjoitatko tuollaista paskaa ihan totisella mielellä vai onko tuo huumoria... Vai oletko tavanomaista ahdistuneempi tänään.
        By NumBall HHN 61v.

      • Anonyymi

        Sikariveijarit Zumba Ja Bumba kirjoittavat toistensa puolesta, vastaavat toistensa puolesta ja esiintyvät itsenään ja toisena toisen puolesta, ovat toisen puolesta eri mieltä muiden kanssa ja samaa mieltä toistensa kanssa aivan kaikesta. Siinä se on sitten paraskin "kaksikko" puhumaan häiriintyneistä. Tuolle kaksikolle ei löydy lääkärikirjoistakaan diagnoosia, ellei lue koko kirjasarjaa.

    • Anonyymi

      Kommentoikaa nyt aloitustani, olen niin yksin.

    • Anonyymi

      Oletko mitannut kiljusi alkoholipitoisuuden?

      nimerkki epätietoinen.

    • Anonyymi

      Jos on kuksallinen kiljua niin paljonko siinä on alkoholia?

    • Anonyymi

      Onko vuosikerta kiljua myynnissä?

    • Anonyymi

      "Vaimoni ei ole valittanut miehisistä kyvyistäni, se riittää minulle vaikka ei sinulle"
      Ei varmaan valitakaan, koska vaimosi on Thaimaassa ja sinä Suomessa. Hänen sukupuolielämänsä on varmaankin täysin kunnossa.

    • Anonyymi

      Sporttia Buriramissa! Buriram United voitti juuri Bangkokin vastaavan 1-0. Ekaa kertaa liikenteessä koronan jälkeen ja spugeilin yhden bissenkin siinä samalla.

      Maratoneja oli eilen juostu sateessa, niihin en ehtinyt sen enempää perehtyä. Moto- kisat tulossa, nyt en muista milloin mutta ne on mentävä katsomaan. Liput tarjoaa Ducati.

      T 2010

    • Anonyymi

      Aloittajan aihe on tainnut olla arka asia arvelen kommenteista päätellen.

      • Anonyymi

        Älä viitsi puhua itsestäsi kolmannessa persoonassa, se on noloa ja yleensä sitä kuulee vain nuoren nousukkaan suusta, jonka tilille ensimmäiset suuret rahat ovat saapuneet ja hän esittelee niitä kokonaan ominaan.

        Muistan kerran Pattayalla elviksen, joka puhui kolmannessa persoonassa itsestään kertoen että "se xxxxxxx akan poika se sitten tienasi viime vuonna 60 tuhatta euroa kouraan" ja nosti maljaa itselleen. Oli pakko kuitata että "hei tuohan on melkein puolet xxxxxxxxxxxx akan pojan yhden päivän liikevaihdosta"

        Puhuminen itsestään kolmannessa persoonassa on yhtä ärsyttävää ja lapsellista kuin valehdella alkoholinkäytöstään varsinkin itselleen.

        Pahimmat valehtelevat juopot on juuri niitä jotka kertoo hienoista drinkeistä tarinoita kuola suusta valuen, kun totuus on pottu Garilloa ja Pöytäviinaa, sekä kiljut ja viinit porisemassa tuvan nurkassa.

        Kyllähän sitä tuli kaappijuopoteltua aikoinaan silloin tällöin stressipäissään, kun firmat ja liitot oli vähän niin ja näin. Auttoiko se? Auttoi se eroamaan ja kaatamaan firman. Tilannetta ei helpottanut sekoilu vieraiden naisten kanssa.

        Seuraavan vaimon kanssa tuli niin paljon sporttailtua ja harrastettua kaikenlaista, ettei aikaa enää ollut juomiselle jäänyt, eikä ollut haluakaan.

        Sen eron jälkeen lähdin Thaimaahan ja huitaisin alkajaisiksi viiden viikon kännin suomalaisseurassa. Sen viiden viikon seurauksia on tusina hyvää ystävää. Kaksi heistä on poistunut keskuudestamme sittemmin. Kumpikaan ei viinaan.

        Sen viiden viikon aikana tapasin vanhoja thainyrkkeily- kavereita, joista kaksi treenasi Pattayan lähistöllä sattumalta.

        Otettiin nuorisodiskossa keittoa ja innostuttiin ottamaan leikkimielistä matsia thainuorison kanssa (ilman osumia) kunnioittavaan sävyyn.

        Siitä herkesi sitten vedonlyönti "äijät kuntoon"- projektin hengessä. Lupasin pudottaa seuraavan 8-9 viikon aikana painoni alle sataseen. Siinä olikin projektia, sillä viisari näytti 127 kiloa.

        Onnistuin siinä Hua Hinin lähettyvillä olevalla leirillä. Viimeisinä päivinä treenasin kuusi tuntia päivässä, siitä suurimman osan ulkoilmassa 36 asteen lämmössä. Painoa oli tasan 99 kiloa sovitun ajan jälkeen. Shortsit meni uusiksi kun päälle 20 senttiä oli vyötäröstä pois.

        Se oli mukavaa aikaa. Minulla oli kämpällä oma naispuolinen hieroja ja tsemppaaja, joka ajeli rinnalla fillarilla lenkeillä usein ja huuteli rannalla "ui poika ui perkele". Se neitokainen oli turskan kanssa kihloissa, mutta ei se tahtia haitannut sängyssäkään.

        Kerroinkin sen joskus, että kun menet Cha amin lähimmän luonnonpuiston (sisämaassa lännessä) Tum Ma Yum luolaan, niin luolaston "aulan" seinässä vasemmalla on suuri raaputettu sydän, jonka sisällä lukee xxxxx ja Punnawi.

        Kyseiseen lepakkoluolaan kannattaa mennä hyvän lampun kanssa, sillä siellä on kobran nahoista päätellen aika hyvä päivystys kyseisten kärmeksien taholta.

        T 2010

      • Anonyymi

      • jäi singeeraus pois...

        S

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalauta 165 pitkä ja painaa 127 kiloa, se on jo kuolemaksi, ja niin kävikin.

    • Anonyymi

      Skoolasin kuksallisella kiljua, koska kokomusta voitti vaalit.

    • Anonyymi

      Miten on kiljuntekijät? Löytyykö sitä vuosikertakiljua vai ei?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      855
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      149
      808
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      673
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      441
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe