Uskaltaako enää lapsia vastaanottaa?

Anonyymi

Paljon on uskovaisia perheitä hajonnut viime aikoina. Useimmissa tapauksissa jompikumpi vanhempi, tai molemmat ovat uupuneita. Terapeutit herkästi neuvoo keskittymään omaan hyvinvointiin. Isossa perheessä se ei aina toteudu. Meilläkin kasvava perhe. Voimat välillä lujilla. On sanottu, että on hyvä luottaa Jumalan huolenpitoon, sillä hän antaa aina tarvittavat voimat kulloiseenkin tilanteeseen. Ympärillä kuitenkin perheiden vanhempia uupuu ja erotkin olleet kasvussa. Antaako se Jumala sittenkään niitä voimia??!

61

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Antaa,, antaa. Ehkäsyä ei tule käyttää.
      Uskovaisen tulee sietä ihan simona. Jos vaimo kulee, antaa jumala uuven.
      Ja laps tuo leivänki tullessään. Siellä naisen kohdussa on semmonen leipomo.
      Uskovaiset lapset syntyvät maailmaan uunilämmin rieska kainalossa. Tai no, saattaa se rieska olla siellä takamuksen kohallakin.
      Mutta ehkästä ei piä!

    • Anonyymi

      Kerro nyt hyvä ihminen miksi niitä lapsia pitää synnyttää vaikka kuinka paljon? Mikä merkitys sillä on ja kuka sitä vaatii? Annappa Raamatullinen peruste miksi?

      • Anonyymi

        noko raamatuissa käsketään täyttää maapallo. tänne tellukselle mahtuu ainaski 100000000000000000000000000000000 miljardia ihmistä, ja siltiki jää vielä muutama neliö tyhjää tillaa

    • Anonyymi

      Kerron yhden jakeen joka liittyy tähän .
      Joh 35:41 Pala lintuja pallata kukkia ja aamulla nänniesi pihat puhuvat kieliä jolle puheet eivät riitä ja eeva tuli ja aatamillakin tuli lasti housuun yöllä..

    • Jt! Jos et ole feikki,niin kerron Sinulle rakkaudella. Ole siinäkin asiassa Pyhän Hengen ohjauksessa, niinkuin kaikissa uskon kysymyksissä, toimi tilanteen mukaan. Usko on onnellisuuden lähde.

      • Anonyymi

        Kuules, valehtelijoilla ei ole Pyhää Henkeä. Oppinne on valhetta.

      • Anonyymi

        Noin mikäkin lapsena uskoin. Koska niin oli opetettu. Mutta isompana rupesin havaitsemaan, että ei se taivaan isä ehdi meistä uskovaisistakaan huolta pitää. Niin paljon oli ympärillä huolta ja kärsimystä. Yhtään merkkiä ei huolenpidosta ole vieläkään ilmaantunut. Kyllä elämän sujuminen on omissa käsissä (ja tuurissa).

        Uskonkysymyksissäkin itse suosittelen käyttämään harkintaa. Onko ehkäisy ihan oikeasti synti vai vain vl- liikkeen synti? Kuten monet muut vl-synnit. Kannattaako omaa elämäänsä ihan oikeasti uhrata millekään liikkeelle? Ne kun perinteisesti ovat äärimmäisen sisäänpäin lämpiäviä, väkimäärästä kilpailevia instituutioita.

    • Anonyymi

      Mikäli tekee enemmän kuin 2 lasta, niin pahentaa maailman liikakansoitusta.

      Kohta on 8 miljardia ihmistä täällä planeetalla. 1700-luvulla oli arviolta alle 1 miljardi ihmistä. Yksi miljardi on tuhat miljoonaa, eli 8 tuhannella miljoonalla on 1700-luvun jälkeen ihmismäärä kasvanut.

    • Anonyymi

      EI kaikille "siunaannu" lapsia ja se voi olla raskas asia pariskunnalle, monet "konstit" käyty läpi ja lasta ei vain "kuulu" !
      Tästäkään asiasta ei tarvitse tehdä pilkkaa, kun tuokin asia on Luojan käsissä !
      Sitten on tapauksia kun tuntuu jo "vieressä istuessa " tulevan raskaaksi ! heh !!
      Siis lapsia ei aina "vain tehdä" !
      Ison perheen kanssa varmaan joskus tulee uupumus, mutta siitäkin asiasta olisi hyvä keskustella aviopuolisoiden kesken. Ei ole kielletty antaa Äidille "rauhottumis" aikaa !
      Avioelämä on muutakin kuin sitä "pelehtimistä" sängyssä !
      Jos äiti väsyy, niin kyllä se vaikuttaa myös isän eloon, vastuuta on jaettava sopivasti, se on vain perheen parhaaksi !
      Joku isä oli saanut kaveriltaan neuvon, "Jospa et ahnehtisi tuossakaan asiassa" !!
      Olisiko tuo viisas neuvo ? !
      VL-piireissä yleensä mennään avioon nuorina ja silloin on vielä "virtaa" kaikkeen. Itsekin voi olla vielä "kasvun" alussa ja nuoruus jää elämättä, sitten siihen tulee lapsi ja pitäisi olla valmiudet lapsen kasvatukseen.
      Lapsuuskodissa olisi tarvetta puhua näistä asioista ja opastaa mitä on perhe-elämä, vastuineen ! Lapsi muuttaa paljon asioita parisuhteessa, siihen ei juurikaan ole "koulutusta", vaan "kantapään" kautta tulee oppi tuohonkin elämänvaiheeseen !
      Näinä aikoina eroperheitä on joitakin VL-piireissä, johtuvatko ne tämän ajan "paineista", nuorena avioituneita, vai mitä lienevät. Kaikki tietysti surullisia kohtaloita, ennen kaikkea lasten kannalta !
      Kaikella on tarkoituksensa ! Voimia vaan kaikille, pien-perheille ja suur-perheille ja niillekkin joilla on "tyhjä syli " !!

      • Anonyymi

        Kertokaa jo miksi niitä lapsia pitää synnyttää henkensä uhalla? Kuka niitä vaatii lisää, lisää ja mikä on se lopullinen peruste että niitä pitää olla valtava määrä?
        Nyt VL uskovat, antakaa raamatullinen peruste tuolle lapsitehtailulle. Tiedän ettei kukaan uskalla kertoa miksi, koska teidän lahkonne niitä vaatii.

      • Anonyymi

        Saako isäntä vettää kätteen sinä aikana, kun hän antaa vaimolleen "rauhoittumisaikaa"?
        Vai tuleeko isännän käydä vieraissa, ettei siemen vaan valu hukkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako isäntä vettää kätteen sinä aikana, kun hän antaa vaimolleen "rauhoittumisaikaa"?
        Vai tuleeko isännän käydä vieraissa, ettei siemen vaan valu hukkaan?

        Tuo "rauhoittumisaika" on vaimon terveydenhoitoa ! Olisiko sen "ukon" vähän mietittävä sitäkin vaihtoehtoa että hillitsee himonsa !!??!!
        Eikä se ole mikään autuuden ehto, jos ottaa "lomaa" synnytyksistä, että jaksaa hoitaa ne lapset ja perheenkin, kun vielä ukko "vonkaa" kintereillä !!
        Miten käy niille vaimoille jotka eivät jostain syystä voi saada lasta, onko he suorilta jaloin tuomittu kadotukseen, lapsettomina, tai entä "sinkku" naiset !! Vielä voisi lisätä nuoret lesket, jotka eivät halua uuteen avioliittoon miehensä kuoleman jälkeen !?
        Lapsettomuus voi johtua myös miehestä ! Ei se nainen ole aina se "syntipukki"!
        Ei se käytäntö aina ole sitä minkä ulkopuolinen näkee VL-väen "talostelussa"!
        Siis ei ole taivaaseen pääsyn "avain" monilapsisuus !
        "Äidit vain nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät", tuohon voi vielä lisätä, että nekin "vara" äidit, jotka hoitavat esim. sisarusten lapsia, kummilapsia jne. Monta lasta on syliä vailla, jos vain kuka haluaa ottaa lapsen syliin !! Nekin tyhjän sylin naiset, joille on tullut monta keskenmenoa, hekin ovat olleet hetken äitejä, odottaessaan sitä toivottua lasta, joka on otettu heiltä pois, ennen syntymää, kohtukuolemassa !
        Älkää hyvät ystävät syyllistäkö VL.-äitejäkään, eikä ketään, jos ette tunne niitä tapauksia, missä he elävät !! On tämä maailma nykyään niin raakaa, voi surkeutta !!

        Niinpä, voi VL- äitien surkeutta.
        Eläinsuojelulaki kieltää liiallisen pennuttamisen esim. koirilla, mutta VL- naisilal ei tuota lain tuomaa turvaa ole.
        Kamala lahko!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo "rauhoittumisaika" on vaimon terveydenhoitoa ! Olisiko sen "ukon" vähän mietittävä sitäkin vaihtoehtoa että hillitsee himonsa !!??!!
        Eikä se ole mikään autuuden ehto, jos ottaa "lomaa" synnytyksistä, että jaksaa hoitaa ne lapset ja perheenkin, kun vielä ukko "vonkaa" kintereillä !!
        Miten käy niille vaimoille jotka eivät jostain syystä voi saada lasta, onko he suorilta jaloin tuomittu kadotukseen, lapsettomina, tai entä "sinkku" naiset !! Vielä voisi lisätä nuoret lesket, jotka eivät halua uuteen avioliittoon miehensä kuoleman jälkeen !?
        Lapsettomuus voi johtua myös miehestä ! Ei se nainen ole aina se "syntipukki"!
        Ei se käytäntö aina ole sitä minkä ulkopuolinen näkee VL-väen "talostelussa"!
        Siis ei ole taivaaseen pääsyn "avain" monilapsisuus !
        "Äidit vain nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät", tuohon voi vielä lisätä, että nekin "vara" äidit, jotka hoitavat esim. sisarusten lapsia, kummilapsia jne. Monta lasta on syliä vailla, jos vain kuka haluaa ottaa lapsen syliin !! Nekin tyhjän sylin naiset, joille on tullut monta keskenmenoa, hekin ovat olleet hetken äitejä, odottaessaan sitä toivottua lasta, joka on otettu heiltä pois, ennen syntymää, kohtukuolemassa !
        Älkää hyvät ystävät syyllistäkö VL.-äitejäkään, eikä ketään, jos ette tunne niitä tapauksia, missä he elävät !! On tämä maailma nykyään niin raakaa, voi surkeutta !!

        Naimiselle tulee panna piste heti jahka naisen lisääntymiskyky on lopussa.
        Jos VL- mies nai lisääntymiskyvytöntä naista, sortuu hän siinä Onanian syntiin, ts. siemen valuu hukkaan.
        Tämä uskovaisten avioparien on syytä tiedostaa.

      • Anonyymi

        Tässä mielipiteessä on totuuden sieman. 1800-luvun jälkipuoliskolla Lestadiolaisuus oli Luterilaisen kirkon herätysliike ja L.L. Laestadius oli Luterilaisen kirkon pappi. Laestadius tunnusti Luterilaisen kirkon opit ja tunnustuskirjat. Lestadiolaisen alkuherätyksen aikaan ulkopuolelta liityttiin herätysliikkeeseen, tehtiin se parannus. Eksklusiivisuus lestadiolaisuudessa tuli esikoislestadiolaisuuteen ja vanhoillislestadiolaisuuteen 1900-luvun puolella. Vanhoillislestadiolaisuus oli pienin lestadiolaisista liikkeistä. Pappiseriseurassa 1960-luvulla nykyinen oppi sai alkunsa ja muotoutui. Vanhoillislestadiolaisuus lakkasi olemasta herätysliike ja siitä tuli kasvatuskristillisyyttä nuorisotöineen. Lapset pakotettiin mukaan pyhäkouluun, raamattuluokkaan ja seuroihin, usein karkin voimalla. Vanhoillislestadiolaisuuden oppi muuttui ja valjastettiin palvelemaan liikkeen kasvua sisältäpäin. Vanhoillislestadiolaisuus kasvoi alun noin 10 tuhannen ihmisen herätysliikkeestä noin 100-150 tuhannen kasvatuskristilliseksi yhteisöksi ehkäisykieltoineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naimiselle tulee panna piste heti jahka naisen lisääntymiskyky on lopussa.
        Jos VL- mies nai lisääntymiskyvytöntä naista, sortuu hän siinä Onanian syntiin, ts. siemen valuu hukkaan.
        Tämä uskovaisten avioparien on syytä tiedostaa.

        Oonan ei tehnyt syntiä. 3. Moos. 20:21

      • Liturgiaa?
        Lapsi tulee kun nainen ja mesi on yhdynnässä. Se on fysiologinen tosiseikka.
        Mutta Jumala perää viisautta, n 300 kertaa Raamatussa, ja on antanut sitä eläimillekin, joista sikaa lauottamatta lopettavat sikiämisen, kun on tulossa huono vuosi. On tärkeitä pitää jo syntyneet hengissä.
        Nyt näiden "vähemmällä viisaudella varustetut" hokevat jumalaien lahjoja, ja maa on ylikansoitettu ja miljoonia lapsia kuolee aliravittuina, mutta vähemmän viisaampia eläimiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oonan ei tehnyt syntiä. 3. Moos. 20:21

        Kyä Onan sortui itsesaastutuksen syntiin. Tästä olemme kuulleet Jumalan monasti puhuvan puhujaisveljien suiden kautta.
        Siks kannataaki olla uskovainen ja jättää se munan raplaaminen pois poikkeen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naimiselle tulee panna piste heti jahka naisen lisääntymiskyky on lopussa.
        Jos VL- mies nai lisääntymiskyvytöntä naista, sortuu hän siinä Onanian syntiin, ts. siemen valuu hukkaan.
        Tämä uskovaisten avioparien on syytä tiedostaa.

        Missä Raamatussa kerrotaan, että Ona teki syntiä?
        Kerroppa se?

        Oliko se ennen Egyptin reissua vai jälkeen?
        Olen aika vakuuttunut, ettet tiedä, kuullut puhveliltä ainoastaan.
        Kokeilepa.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Liturgiaa?
        Lapsi tulee kun nainen ja mesi on yhdynnässä. Se on fysiologinen tosiseikka.
        Mutta Jumala perää viisautta, n 300 kertaa Raamatussa, ja on antanut sitä eläimillekin, joista sikaa lauottamatta lopettavat sikiämisen, kun on tulossa huono vuosi. On tärkeitä pitää jo syntyneet hengissä.
        Nyt näiden "vähemmällä viisaudella varustetut" hokevat jumalaien lahjoja, ja maa on ylikansoitettu ja miljoonia lapsia kuolee aliravittuina, mutta vähemmän viisaampia eläimiä.

        Vapaitten suuntien eläimellinen perheneuvoja on jumalaton.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyä Onan sortui itsesaastutuksen syntiin. Tästä olemme kuulleet Jumalan monasti puhuvan puhujaisveljien suiden kautta.
        Siks kannataaki olla uskovainen ja jättää se munan raplaaminen pois poikkeen.

        Missä sen niminen synti on kirjattu Raamatussa?
        Onko puhveli viisaampia, mitä Raamattu, ja Jumala?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vapaitten suuntien eläimellinen perheneuvoja on jumalaton.

        Raamatussa sanotaan, että perheen koko on miehen asia, ei perheneuvojan?
        Heillä on omaa viisautta.
        Taas Lahkolaiset elävät lahkonsa orjina.
        Gal. 5:1 Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Missä Raamatussa kerrotaan, että Ona teki syntiä?
        Kerroppa se?

        Oliko se ennen Egyptin reissua vai jälkeen?
        Olen aika vakuuttunut, ettet tiedä, kuullut puhveliltä ainoastaan.
        Kokeilepa.

        Oonanin synti oli coitus interruptus eli keskeytetty yhdyntä, eli spermat masukalle roiskuen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako isäntä vettää kätteen sinä aikana, kun hän antaa vaimolleen "rauhoittumisaikaa"?
        Vai tuleeko isännän käydä vieraissa, ettei siemen vaan valu hukkaan?

        Tietenkin saa. Kaikkihan niin tekevät. Se tuntuu paljon paremmalta kuin vanha muori.

      • Anonyymi

        Paineet on varmasti kovat, mutta onhan lapsiperherumban pyörittäminen hemmetin rankkaa. Ainakin, ku se kestää ja kestää. Uutta tulee, ku aiempia on lentänyt pesästä. Kotoa pois muuttaneet taas ei tahdo pysyä uskovaisina. Tuntuu täysin turhalta Jumalan valtakuntaan juurruttaminen, jos lapset järkiään kuitenkin jättää tämän uskon. Kuskata heitä pyhäkouluissa ja raamattuluokissa, viedä seuroihin ja kustantaa leirejä yms. Eivät sittenkään juurru. Puhun tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä. Meillä kaikki kotoa muuttaneet ovat jättäneet uskon. Nuorin on pieni vauva, omat voimat ovat koetteilla ja rahastakin on koko ajan tiukkaa. Samalla yhteiskunnallinen keskustelu tahtoo olla perinteisiä arvoja pilkkaavaa. Isoja perheitä kummeksutaan laajalti myös terveydenhuollossa. Vakaumustamme on saanu olla jatkuvasti perustelemassa. Ja nyt en enää itsekään jaksa pysyä tässä vakaumuksessa. Lähinnä vain jurppii. Vanhemmat lapset ovat osoittaneet katkeruutta uskon tuputtamisesta. Ovat kuulemma niin monesta joutuneet luopumaan…..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oonanin synti oli coitus interruptus eli keskeytetty yhdyntä, eli spermat masukalle roiskuen.

        Kerro missä se esiintyy Raamatussa syntinä.
        Se ei ole synti siellä missään.

    • Anonyymi

      Aloittajalle. Älä valita kun on ehkäisy. Luuletko että SRK:n opin mukaan lapsi on Jumalan lahja ja nainen pelastuu synnyttämällä lapsia. Aivopesua !

      • Anonyymi

        Taivaaseen pääsee vain mikäli ei käytä ehkäsyä tahi vedä kätteen.
        Ehkäisimet on pahulaisen keksintö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaaseen pääsee vain mikäli ei käytä ehkäsyä tahi vedä kätteen.
        Ehkäisimet on pahulaisen keksintö.

        Paholaisen keksintö? Maailman paras vitsi! 🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taivaaseen pääsee vain mikäli ei käytä ehkäsyä tahi vedä kätteen.
        Ehkäisimet on pahulaisen keksintö.

        Kerro miten ilmenee se, että joku ihminen pääsee Taivaaseen, josta jopa Jumalakin on tulossa alas, Jerusalemiin?
        Laita vaikka Raamatun kohta.

      • Anonyymi

        Jussi ei tajua, että hänen kommenttiin ei tule lisäarvoa vaikka sen toistaa tuhat kertaa.Aika veitikoita pinna ja saalerikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jussi ei tajua, että hänen kommenttiin ei tule lisäarvoa vaikka sen toistaa tuhat kertaa.Aika veitikoita pinna ja saalerikko.

        Eli myönnät, että olette parantumattomia lahkomme orjia.

    • Anonyymi

      Alta 20mukulaa ei nyt ole mikään kasvattaa. Mutinat pois ja pukille rakas uskonväki.

    • Anonyymi

      Lestat on niin tyhmää porukkaa että eivät osaa edes kortsua käyttää... Pitäiskö kattoa vähän peiliin missä se vika mahtaa olla?

    • Anonyymi

      E pilleri vaan nielaistaan ja vettä päälle. Käytän niitä kun en ole vl sääntöjen orja.
      Vl nainen.

      • Anonyymi

        Jumala tökkää sinnuu kuumalla hiilihangolla pyllyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala tökkää sinnuu kuumalla hiilihangolla pyllyyn.

        Se on sielun vihollinen, eli musta enkeli, eli saatana, joka niin tekee.

    • Anonyymi

      Moni mieski uupuu suurperheen pyöritykseen. Talous voi olla lujilla, joka ajaa sitten tekee vaikka remonttimyyntiä tms. Pakko jollain rahoittaa elämisen kulut. Moni ajaa ittensä piippuun. Vaimot taas uupuu alituiseen vaipparalliin yms.

      • Anonyymi

        Monet uskovaiset äidit tekevät vielä puhelinmyyntityötä hoitovapaan aikana. Että rahat riittäisivät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Monet uskovaiset äidit tekevät vielä puhelinmyyntityötä hoitovapaan aikana. Että rahat riittäisivät.

        Ilokseni näen että palstan taso on noussut, enää ei näe niitä ala-arvoisia törkeyksiä joita varsinkinkin vl-äiteihin kohdistettiin. Kauhulla luin ketjua, ettei vaan "rämemajavia" vastaa tulisi.

        Ymmärrän toki, että tämä on herkullinen aihe, joka johtaa helposti ylilyönteihin. Tällaisissa me- ja ne asetelmissa , tulee kuin automaationa, huomaamatta, toisen osapuolen epäinhimillistäminen. Halveksunta- pilkka-ja suoranainen viha ei auta tippaakaan suurperheellisiä.

        Vl-äiti- ja isä ovat paljon muutakin kuin yksiuloteisesti velluja.

        Ihmisarvo! Pidetäänkö siitä kiinni, ettemme käy halventamaan kenenkään ihmisarvoa?

        Room. 12:10 Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne

      • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Tulipas se monta kertaa ☺

      • Anonyymi

        Onko sinulle vielä karvat edes kasvaneet?

    • Anonyymi

      Ei ole vanhoillislestadidolaisuus enää rauhaa, vapautta ja iloa!

      • Anonyymi

        Onkop se sitä koskaan ollutkaan?
        Sääntöjä, kieltoja, määräyksiä, velvoitteita, alistamista, alistumista, pelkoa, kauhua, hyväksikäyttöä, kaksinaamaisuutta, kaksinaismoralismia yms. Sitä se VL-uskovaisuus on

      • Anonyymi

        Rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Niinhän sitä sanotaan. Tarkoittanee niiden alkamiseen asti. Vl:nä olkessa en kyllä kokenut mitään noista. Aina oli joku väärin muka. Rakkautta aina korostettiin. Mutta se tarkoitti, että sinun tulee rakastaa yhteisöä. Ei oikeasti niin, että sinua rakastetaan, vaikka olisit vajavainenkin. Ja jos olet köyhästä kodista......niin kenenkäs lapsia sinä oletkaan.

      • Anonyymi

        Ei se ole sitä ollu koskaan muualla, kuin Päivämiehen lehdillä ja seurapuheissa. Muuten ollut yhtä selviytymiskamppailua päivästä toiseen. Ovet paukkuu, huuto raikaa yms. Kova työ pitää roti talossa!

    • Anonyymi

      Lapsia ei kannata tehdä, niitä tulee kyllä aivan itsestään halusi tai ei. On vain kurjaa kun lähes kaikki nuoret kieltävät uskonsa. Siinä valossa on parempi mitä vähemmän on lapsia, silloin on vähemmän murhetta. Kaikkein paras on kun ei mene naimisiin vaan elää vapaata ja mukavaa elämää aivan itsekseen. Sillon ei murheita ole pahmmin, voi metsästellä, kalastella ja vaikka harrastaa jotain aikaa vievää mukavaa. Ja voi myös tehdä töitä niin paljon kuin jaksaa, ei ole eukko vinkumassa joka asiasta. Näin tekisin nyt jos saisin kääntää kelloa muutamia kymmeniä vuosia taaksepäin. Sinkkuna on paras elämä. Muistan ne ajat ja kateeksi käy itsenäiset tutut.

      • Anonyymi

        Se on täysin valintakysymys. Voi mennä naimisiin tai olla menemättä. Pitää vaan muistaa ettei mikään ulkopuolinen taho saa eikä voi puuttua kenenkään elämään. Jokainen päättää itse niistä.
        Eihän voi olla niin että uskonlahko määrittää miten tulee elää. Sillä ei ole siihen mitään oikeutta.
        Mutta kun kasvatus on pienestä pitäen sitä että on pakko elää ulkopuolisen tahon määrittelemällä tavalla niin siitä tulee pakkomielle. Se on melkein kuin pohjois-Koreassa jossa määrätään miten kansalaisen pitää hymyillä !!
        Yksin kun elää ja pysyy poissa uskonveljistä ja sisarista, se on omaa vapaata elämää jota ei määrää kukaan.

      • Anonyymi

        Vai eukko vinkumassa. No ei käy kateeksi. Minulle vaimo sanoo, että mene vain. Ja tulee mukaankin retkille. Lapsia meillä ei ole, emmekä usko mihinkään yliluonnolliseen. Ja voi sanoa, että hyvin on. Eli voi se siltä osin parisuhteessakin mennä hyvin. Mutta jos olisi paljin lapsia, totta kai molempien heistä pitää huolehtia. Sitten kyllä voi melkein unohtaa menemiset, jos hyvin haluaa hoitaa.

        Lapset hoitaa toisesa ja jumala tuo ruuvan pöytään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset hoitaa toisesa ja jumala tuo ruuvan pöytään

        Niinpä. Toivottavasti nuoret ymmärtävät ajoissa harkita, mitä elämässään haluavat. Eihän se niin saa olla, että joku tulkitsee Raamattua omalla tavallaan ja sanoi, että et pelastu jos et toimi näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset hoitaa toisesa ja jumala tuo ruuvan pöytään

        Lapset myös pieksää toisensa. Vahvimmat jyrää ja heikoimmat jää alle. Mutta näin on tarkoitettu: vahvemmista tulee remonttimyyjiä ja yrittäjiä. Heikommista halpaa työvoimaa! Ja Jumala kiittää!

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4260
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4172
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      3946
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2787
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2495
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2088
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2084
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      193
      1986
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1639
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe