Lauantaina tuli taas todistettua kuinka nuori tod. näköisesti juuri kortin saanut syntyperältään ulkomaalainen käyttäytyi kehä3:lla vappuhumuissaan vantaanlaaksonliittymältä tullessaan todella typerästi. Hyypältä loppui kaista kesken ei tiennyt pysäyttääkö vai tullakko suoraan eteen niin eteenhän tämä tuli. Olisi vain pitänyt rysäyttää päälle ja olisinkin jos vasen kaista ei olisi ollut vapaa. Tämä idiootti suuttui töötin painalluksestani ja kiilasi oikealta kaistalta suoraan eteen hänen edessä olleen auton takapuskuria ja omaa etupuskuriani hipoen ja katosi horisonttiin sillä tavalla, että jos en olisi jarruttanut rankasti olisi mazdan kylki ollut pakettiauton keulassa ja mazdan kuskista ja kyydissä olleista olisi tullut matkustajia siinä vaiheessa. Rekkari on kyllä ylhäällä ja palautetta tulee vielä aivan varmasti.
näin taas
minä
121042
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tumma hipiäisen yli ?
Liikennettä oli sen verran paljon, että mielummin sitä teki kaikkensa ettei mitään sattuisi. Olisikohan kuski ollut vappumaisteissa sitä en tiedä. Onko kenelläkään aikaisempaa kokemusta, jos vastaavanlaisista liikenteenvaarantajista ilmoittaa poliisille niin tekevätkö he asialle mitään ja mihinkä heistä voi ilmoittaa hätänumeroa on varmaan aivan turha tukkia moisilla soitoilla. Tarkistin vielä varmuuden vuoksi rekisteritunnuksen, että näinkö sen varmasti oikein ja kyllä se oikein tuli.
jos ei ala useampia soittoja tulla samasta autosta. Ei ole aikaa ravata sellaisten takia.
Menikö siis sinun edessäsi toinen auto ja tämä hurjapää tuli liittymästä teidän väliin?
Joo liittymästä änkesi minun ja edellä olevan auton väliin. Muuten ei olisi välttämättä ollutkaan ongelmaa, jos tämä kyseinen hurjapää olisi saanut sovitettua nopeuden liikennevirtaan joka kulki mittarin mukaan tasan 80kmh. Rajoitusten mukaan sillä hetkellä. Eli hurjapää änkesi eteen huomattavasti pienemmällä nopeudella kuin vastaavasti minulla oli. Sitä en tiedä olisiko törmäys vältetty paniikkijarrutuksella, mutta en jäänyt ottamaan siitä selvää olisi saanut vielä takana tulleet huonolla tuurilla päälle.
Onko mahdollista, että turvavälisi edellä menevään oli niin lyhyt, ettei parempikaan kuski olisi selvinnut juuri paremmin tilanteesta? Jos välit näyttää liian lyhyiltä, niin on täyttä arpapeliä lähteä kiihdyttämään täyteen nopeuteen tietämättä, että kohdalle osuu sopiva väli.
Tapana ei ole roikkua puskureissa kiinni. Tiedän kyllä, että se on arpapeliä, mutta sitten jäädään sinne kiihdytyskaistalle kiltisti odottamaan pidempää rakoa. Ei risteyksissäkään tulla kolmion takaa lotolla, että tuleeko sieltä auto vai ei vaan jäädään kiltisti odottamaan. Liittymä on kyllä paha jos liikennettä on paljon. Liittymään tullaan mutkan kautta ja kiihdytyskaista ei ole mitenkään erityisen pitkä.
"...suoraan eteen hänen edessä olleen auton takapuskuria ja omaa etupuskuriani hipoen..."
"Tapana ei ole roikkua puskureissa kiinni."
Aika pitkä auto taisi sitten olla liittymästä tulijalla?
Liittymät ovat monet tosiaan aika hankalia, eikä kaikissa tapauksissa voida puhua edes kiihdytyskaistasta. Suoraan ajaessani ajankin yleensä ainakin liittymien kohdat vasenta kaistaa, jolloin liittymästä tulevat eivät häiritse omaa menoani. Suoraan ajavalla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet nähdä liittymästä tulevat riittävän ajoissa.
"...suoraan eteen hänen edessä olleen auton takapuskuria ja omaa etupuskuriani hipoen..."
Tuolla tarkoitin sitä, kun jouduin vaihtamaan vasemmalle kaistalle äkisti hänen ansiostaan niin hän pysytteli sen jälkeen rinnalla oikealla kaistalla ja jäi taakse hieman koska siinä vaiheessa minulla oli ehkä n. 5kmh ylinopeutta ja edessäni ei ollut siis ketään siinä vaiheessa. Hänellä taas oli auto edessään. Hetken aikaa ajoin kaikessa rauhassa vasenta kaistaa kunnes suhari kilahti en tiedä oliko hänellä hitaat hoksottimet vai miksi hän vasta siinä vaiheessa suuttui ja kiihdytti oikealta ohi ja vaihtoi oikealta kaistalta vasemmalle niin, että hänen auton kylki hipoi minun ajamaa auton etupuskurin oikeaa etukulmaa ja hänen etupuskurinsa edessä olevan auton takapuskuria. Hän välttämättä halusi ohi ja se ei olisi enää ollut mahdollista jos olisin kerennyt hänen edessään olevan auton rinnalle. Sinne olisi jäänyt puremaan kynsiään. Hänen ohituksen syynä saattoi olla "murhaava" katseeni mitä hän ei itse huomannut, mutta hänen kyydissään olleet saattoivat huomata.
"Suoraan ajaessani ajankin yleensä ainakin liittymien kohdat vasenta kaistaa, jolloin liittymästä tulevat eivät häiritse omaa menoani. Suoraan ajavalla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet nähdä liittymästä tulevat riittävän ajoissa." Aivan! Täytyy varmaan itsekin ruveta rikkomaan lakia tässä suhteessa. Liittymistä tulevillehan ei saa tietääkseni antaa tietä vaihtamalla kaistaa. Eikös se ole sakkojen paikka. Ainahan kaistaa voi vaihtaa ajoissa mikäli tietää missä liittymät ovat, mutta sekin temppu kuuluu periaatteessa vähemmän laillisiin eli tarpeettomaksi kaistanvaihdoksi.
"Aivan! Täytyy varmaan itsekin ruveta rikkomaan lakia tässä suhteessa."
Ei tarvitse. Oikeanpuoleisen kaistan käyttö on suosituksen omaista. Eli vasemmalla kaistalla ajaminen ei ole rangaistavaa eikä siitä sakoteta. Moottoritiellä asia on toisin.
Tässäkin kohtaa se eri ihmisten erilaiset pykälien tuntemiset tekee kepposen. Moottoritielle tullessaan kaveri olisi varmaan ymmärtänyt miten ajetaan, ja siellä oleva oikea kiihdytyskaistakin olisi helpottanut liittymistä. Mutta tavalliselle tielle tullessaan lähinnä ihmetteli, miksi toinen ei yhtään vapaaehtoisesti jousta, vaikka vasen kaista on vapaa ja näkee, että liittymästä tuleva on lähes paniikkitilanteessa.
No, loppujen lopuksi kolmion takaa tulevan pitää väistää, on kyse sitten moottoritiestä tai tavallisesta tiestä.
Pitäisi vähän ajatella milloin sitä torveaan toitottaa. Jos tööttäyksen aikana auto ei ollut edessäsi, niin kuljettaja mitä ilmeisemmin luuli, sen tarkoittavan "tunari eteen sieltä ja sassiin, kun on tilaakin". Eli oikeasti ei suuttunut vaan ilahtui suunnattomasti saadessaan näin kovaäänisesti tilaa itselleen. säästäkää sitä tööttäystä vain todella tärkeisiin tilanteisiin.
Heti sen jälkeen kun näin, että auto tulee eteen katsoin peileistä ettei vierellä ole ketään ja torven soitto tapahtui vasta silloin kun olin kaistojen välissä. Hän oli juuri kerennyt tulemaan eteeni, kun painoin torvea.