Viides askel (AA-asiaa ilman rakenneriitoja)

Olen sopinut kummini kanssa, että helatorstaina varaamme koko päivän askeltyöskentelylle (3.-8. askel).

Siitä on melkein päivälleen kaksi vuotta, kun tein silloisen askelkummini kanssa "siivousaskeleet". Nyt olisi tarkoitus jatkaa nykyisen kummin kanssa siitä, mihin silloin jäin, eli käydä läpi ne asiat, jotka ovat palanneet muistin syövereistä vasta tuon edellisen istunnon jälkeen. Niitä on kertynyt aika paljon, osan olen saanut kirjoitettua muistiin mutta osa on vielä sikinsokin pään sisällä. Yritän ehtiä jonakin yönä raapustaa ne paperille, jotta on jotain konkreettista mihin tarttua sitten torstaina.

"Kesäoppaan" neljännessä askeleessa sanotaan, että neljäs askel vaatii rohkeutta. Oman kokemukseni mukaan neljäs askel ei vaadi niinkään rohkeutta, mutta viides vaatii sitäkin enemmän. Sen vuoksi toivoisinkin kuulevani palstan AA-laisilta omakohtaisia kokemuksia viidennestä askeleesta. Kaikki(en) kokemukset tervetulleita!
12834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei sAAmari :)

Tästäkin näkee kuinka paljon kokemusta alkoholisteilla on ohjelman toteuttamisesta...

Minun kokemus on sama kuin sinun. Neljäs askel oli tosi yksinkertainen ja helppo, mutta viidennessa tarvitsin kaiken tahdonvoimani.

Tekemättähän se olis jääny, mutta onneksi kummi tekin sen ensin minulle. Silloin minullekin tuli tunne, että nyt tai ei koskaan...

Viides oli siis yksinkertainen, mutta ei helppo :)

Minulla on ollut ilo tehdä ohjelmaa kymmenien alkoholistien kanssa ja nähdä tulokset omin silmin. IHMISET TOIPUVAT!!!

Neljännen askeleen luettelo on tulevaisuutemme avain ja

VIIDES ON ONGELMIEMME RATKAISU!!!

T. Pöljä mutta onnellinen :)

Äänestä
  • "persona non grata" joillekin palstailijoille, eivätkä he halua jakaa kokemuksiaan ;-)

    Äänestä

  • sAAmari kirjoitti:

    "persona non grata" joillekin palstailijoille, eivätkä he halua jakaa kokemuksiaan ;-)

    Kyllä sinä olet kelpo AA-lainen.

    Äänestä

Hei! Keräämme tyhmiä ilmeitä. Koska sinulla on nyt sellainen naamallasi, kiitämme avusta!

Äänestä

Käsitykseni vain vahvistuu :)

Vaimo tuntuu olevan samaa mieltä 8D

Kauppaneuvos Tuuran päätä ei käännä mikään... :(
Sillä on sellainen LUONNE...

Heko heko

T. Uuno

Äänestä
  • Missä sanassa on 24 A:ta?
    - Kaljakorissa.

    Äänestä

Ryömintää?
Konttausta?
Taapertamista?
Haparoivaa kävelyä?
Hidasta kävelyä?
Normaalia kävelyä?
Kovaa kävelyä?
Kevyttä hölkkää?
Kovaa juoksua?
Juoksua hengen hädässä?

Mikä sopii Sinulle sAAmari?
2,5 vuotias yleensä taapertaa.
Juoksetko hengen hädässä?
Kiire?
Minulle ei sovi mikään niistä.
Minä hiivin.

Olen silti tasapainoinen, onnellinen raitis ihminen

Äänestä
  • >>Olen silti tasapainoinen, onnellinen raitis ihminen >>

    No sehän on perkeleen hyvä.

    Äänestä

  • Kautta likaisten varpaitteni, minustakin on hirmuisen mukavaa hiipiä.

    Mutta joskus on kammottavan kivaa testata jalkojaan ja ottaa kunnon spurtti, niin että tuuli humisee korvissa. Silloin saa elimistökin enemmän happea ja harjoitusta.

    Joka aamu kannattaa ottaa kolme askelta ennen kuin nousee ylös ja sitten päivän mittään töppöstä toisen eteen sitä mukaa kun tilanteiat eteen tulee.

    Meillä Röllimetsän ryhmässä tämmöistä kutsutaan Intensiiviseksi Intervalliaskeltyöskentelyksi. Ii-Ii-kerho onkin ryhmämme virallinen nimi.

    Äänestä

  • Rölli kirjoitti:

    Kautta likaisten varpaitteni, minustakin on hirmuisen mukavaa hiipiä.

    Mutta joskus on kammottavan kivaa testata jalkojaan ja ottaa kunnon spurtti, niin että tuuli humisee korvissa. Silloin saa elimistökin enemmän happea ja harjoitusta.

    Joka aamu kannattaa ottaa kolme askelta ennen kuin nousee ylös ja sitten päivän mittään töppöstä toisen eteen sitä mukaa kun tilanteiat eteen tulee.

    Meillä Röllimetsän ryhmässä tämmöistä kutsutaan Intensiiviseksi Intervalliaskeltyöskentelyksi. Ii-Ii-kerho onkin ryhmämme virallinen nimi.

    Teidän ryhmässä ois varmaan kiva, saada joskus vierailla!Josko oppisin minäkin puupää,ottaan askeleita ennen ylösnousua.Hyvää ja raitista jatkoa,sinne Röllimetsään.Kiva nimikin ryhmällänne,Ii-Ii-kerho.

    Äänestä

  • Joonatan* kirjoitti:

    Teidän ryhmässä ois varmaan kiva, saada joskus vierailla!Josko oppisin minäkin puupää,ottaan askeleita ennen ylösnousua.Hyvää ja raitista jatkoa,sinne Röllimetsään.Kiva nimikin ryhmällänne,Ii-Ii-kerho.

    Vaikeinta asiassa onkin ottaa ne kolme askelta juuri ennen ylösnousua. Jos ei ota, on kuulemma 50 prosentin mahdollisuus nousta väärällä jalalla. Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, kumpi jalka on väärä. Miksei asiat voi olla yksinkertaisia, kun me Röllitkin kerran olemme yksinkertaisia?

    Joskus tuntuu että olisi parempi viettää vällypäivä kuin nousta sängystä ylös. Tänään on kuitenkin hieno päivä ja äitienpäivä, onnea kaikille äideille.

    Lisäksi minua on pyydetty alustamaan Röllimetsän parhaaseen ja ainoaan ryhmään, nimeltään Ii-Ii-kerho. Löytäisitpä sinäkin sen nyt!

    Nimenomaa löytäisimpä minäkin sen ryhmän,mutta se röllimetsäkin on vielä hakusalla::

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sAAmari kirjoitti:

Olen sopinut kummini kanssa, että helatorstaina varaamme koko päivän askeltyöskentelylle (3.-8. askel).

Siitä on melkein päivälleen kaksi vuotta, kun tein silloisen askelkummini kanssa "siivousaskeleet". Nyt olisi tarkoitus jatkaa nykyisen kummin kanssa siitä, mihin silloin jäin, eli käydä läpi ne asiat, jotka ovat palanneet muistin syövereistä vasta tuon edellisen istunnon jälkeen. Niitä on kertynyt aika paljon, osan olen saanut kirjoitettua muistiin mutta osa on vielä sikinsokin pään sisällä. Yritän ehtiä jonakin yönä raapustaa ne paperille, jotta on jotain konkreettista mihin tarttua sitten torstaina.

"Kesäoppaan" neljännessä askeleessa sanotaan, että neljäs askel vaatii rohkeutta. Oman kokemukseni mukaan neljäs askel ei vaadi niinkään rohkeutta, mutta viides vaatii sitäkin enemmän. Sen vuoksi toivoisinkin kuulevani palstan AA-laisilta omakohtaisia kokemuksia viidennestä askeleesta. Kaikki(en) kokemukset tervetulleita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu