Ei ole enää Soinin kaltaista supliikkia viihdyttämässä kansaa jutuillaan, sillä tilalle ovat tulleet takakireät Halla-Aho ja Purra. Heidän jutut eivät ole olleet hyviä, eivätkä hauskoja.
Vieläkin puolet liikaa entisessä SMP:ssa, eli Perussuomalaisissa.
Niille jotka eivät tiedä, niin SMP tulee sanoista Suomen Maaseudun Puolue.
Vieläkin puolet liikaa entisessä SMP:ssa, eli Perussuomalaisissa.
Niille jotka eivät tiedä, niin SMP tulee sanoista Suomen Maaseudun Puolue.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vakava populismi on tylsää, Soini takaisin.
Persut onkin kovasti työväenpuolue. Nimittäin työväenpuolueita jahtaavia EK:n rakkikoiria.
Elokuu, 2021, eduskunnan istuntosali, työväenpuolueen pj. Halla-aho totesi kuuluvalla äänellä ''Suomessa työttömyys johtuu liian korkeista palkoista''
Persut oli Tampereen lähellä perustamassa uutta urheiluseuraakin, Suomen Työnväen Ampujat.
odota leikkauksia ja korkojen nousua , niin näet todellisuuden.
Edellisessä hallituksessa perussuomalaiset kurkuttivat tavallisia työtätekeviä olan takaa. Silloin tein omat johtopäätökseni.
Jep- Tuli KIKY, tulo hoitajille lomarahaleikkaukset, ansiosidonnaista lyhennettiin 100 päivää. työnantajamaksuja siirrettiin työntekijöille ym ym. Kaikki tämä Persujen siunauksella.
Soini ja Sipi ei olleet persuja
Soinin aikana Persut olivat positiivinen ja iloinen puolue. Soini oli esiintyjänä hyvä ja humoristinen. Toki tuolloinkin vastustettiin maahanmuuttoa, EU:ta ja kallista bensaa, mutta hommassa oli kuitenkin hyvä henki ja jotain järkevääkin sanottavaa löytyi.
Halla-Ahon ja Purran persuista on tullut iloton, synkkä, näköalaton ja negatiivinen puolue, joka näkee mörköjä joka puolella ja vastustaa aivan kaikkea.
Puolueen agenda pyörii yhä enemmän ja enemmän maahanmuuton ja bensan hinnan ympärillä. Mihinkään muuhun ei ole oikein mitään sanottavaa ja mitään vakavasti otettavia vaihtoehtoja ei esitetä.
Kyllä se iloksi muuttuu kun jaetaan ilmaista bensaa maahanmuuttajille 🚗🧍🏿🧍🏿♀️
Kallista bensaa persut vastustuvat muiden mukana nostamalla hintaa.
Nämä nykyiset persuthan ovat jonkinlainen Lapuan liikkeen kakkosversio.
Ei ollut huumorintajua Lapuan miehilläkään. Katsokaa kuvia vuoden 1930 "talonpoikaismarssista". Miehet ovat sen näköisiä, että haluavat murhata jokaisen vastaanväittäjän.
Jussi Niinistön mukaan Lapuan liikkeen tekemät murhat ja pahoinpitelyt olivat pohjalaista hurttia huumoria.
SMP tuli sanoista Sirkka, Minä ja Pekka.