"Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni,
hän kieltäköön itsensä,
ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä,
kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni
kadottaa, on sen löytävä."" (Matt.16:24-25)
Mitä itsensä kieltäminen, ristin kantaminen
käytännössä tarkoittaa?
Millä tavalla elämä tulisi kadottaa jotta
sen voisi löytää?
-etsijä
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni,
hän kieltäköön itsensä,
ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä,
kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni
kadottaa, on sen löytävä."" (Matt.16:24-25)
Mitä itsensä kieltäminen, ristin kantaminen
käytännössä tarkoittaa?
Millä tavalla elämä tulisi kadottaa jotta
sen voisi löytää?
-etsijä
Vastaukset 16
Vanhimmat
En yritä itse vastata ihan suoraan, tuohon melko monitahoiseen kysymykseesi, mutta muutaman sanan laitan tuohon alemmaksi, eli jatkan sanoilla.
Siis, Kristuksen sanoja mukaillen ja omaa uskoani myötäillen, lainaan vaan muutaman jakeen raamatun sivuilta ja vastaan niidenkin avulla.
Sekä muutaman oman pienen sanaseni avulla.
Matt. 22:37
Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
Joh. 4:34
Jeesus sanoi heille: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.
Ja sitten lisäksi opetusmielessä lainaan vain tämän jakeen.
Matt. 15:16
Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä? (Me ihmiset, olemme joskus hyvin hitaita oppimaan uutta ja vanhaa)
Ja sitten lisään vain muutaman sanasen kaikille Jeesususkoisille "juutalaisille"
, jotka ovat tietenkin itsensä ympärileikanneet, niin kuin mooseksen laki sen yksiselitteisesti määrää kaikkien osalle! ;)
(Minä en ole ympärileikattu juutalainen vaan kristinuskoinen, joten Jeesus ei ole kuninkaani.)
:)
Siis Kristus itse muutamassa kohdassa todistaa olevansa Juutalaisten kuningas ja hallitsevansa israelia kandentoista apostolin kanssa yhdessä. Samankaltaisia todistuksia on koko kirja täynnä.
Joh. 8:31
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; (loppuu vähän huonoon paikkaan)
Matt. 19:28
Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.
Matt. 27:11
Mutta Jeesus seisoi maaherran edessä. Ja maaherra kysyi häneltä sanoen: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Niin Jeesus sanoi: "Sinäpä sen sanot".
Loppusanoiksi lisään tämän; Ei kukaan voi enää seurata Kristusta, muutoin kuin ottamalla vastaan hänen todistuksensa taivaallisesta Isästämme, Luojastamme ja hänen julistamansa ilosanoman sekä oppimalla hänen antamalla opetukseellaan inhimilliseksi ihmiseksi, joka myös osaa rakastaa ihmisyyttä, kaiken muun lisäksi.
"Ei kukaan voi enää seurata Kristusta, muutoin kuin ottamalla vastaan hänen todistuksensa taivaallisesta Isästämme, Luojastamme ja hänen julistamansa ilosanoman sekä oppimalla hänen antamalla opetukseellaan inhimilliseksi ihmiseksi, joka myös osaa rakastaa ihmisyyttä, kaiken muun lisäksi. "
Minusta tuntuu, että Kristuksen seuraaminen
oleellisesti liittyy rakkauden kaksoiskäskyyn.
Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen lisäksi
on syytä muistaa myös itse ("rakasta lähimmäistä
kuin itseäsi").
Toisaalta paradoksaalisesti meitä kehottamaan
kieltämään itsemme (Matt.16:24). Miten itsensä
kieltäminen ja itsensä rakastaminen sovitetaan
yhteen?
-etsijä
Niin, Kristus vaati ehdottomuutta vain opetus-lapsiltaan, joidenka täytyi luopua kaikesta maaallisista menoista ja riennoista seuratakseen sitten Kristusta niillä opetus- ja juslitus-matkoilla ympäri arabian niemimaan ja lähi-idän.
Sitä se on siis se itsensä kieltäminen myös, eli kun ihminen luopuu kaikista omista itsekkäistä tavoitteistaan ja päämääristään toisten hyväksi,
ilman nurjamielistä katumusta ja epäilyn häivää, siis täysin epäitsekkäästi, vailla minkäänmoista oman edun ja voiton tavoittelua. Ja ehkä myös, kun ihminen rakkaudesta tekee tekoja, itseään säästämättä, toisten hyväksi. Tai uhraa aikaansa vaivaloisesti jonkun sellaisen päämäärän hyväksi
joka ei ole ihmisen itsensä asettama itselleen.
Tai, kuten myös, erittäin opettavainen tarina laupiaasta samarialaisesta, joka sekin meitä ohjaa itsemme kieltämiseen, aivan erinomaisella tavalla. Siis samarialaisesta miehestä, joka uhrasi omaa varallisuuttaan sekä omaa aikaansa toisen ihmisen hyväksi pyyteettömästi.
Kiitos Trubaduuri,
annoit hyviä vastauksia.
Itsensä kieltäminen liittyy siis egominän,
minäkeskeisyyden "kuolettamiseen".
Mitä sitten on itsensä rakastaminen?
("Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"
Matt 22:39)
-etsijä
Itsensä rakastaminen on myös sitä, kun osaa antaa itsestään osan muille ja osaa jakaa omia taitojaan sekä avujaan muille hyödyksi ihmisenä ja myös lähimmäisenä ja kun osaa ottaa huomioon muut ihmiset joita kohtaa elämänsä aikana tai joidenka kanssa jakaa yhteistä aikaa tai jakaa heidän kanssaan jotakin yhteistä tilaa, eli osaa huomioida kaikinpuolin kanssaeläjiään, myös mukaan lukien eläimet ja kasvit sekä maaperän että ilman ja veden.
Itsensä rakastamista, on näinollen kaikki se, jolla ihminen kieltää itseään muita silmällä pitäen, omasta vapaasta tahdostaan, mutta unohtamatta silti itseään.
Esimerkiksi, jos ihminen tapaa toisen ihmisen nälissään, on se itsensä rakastamista, kun tunnistaa myös toisen ihmisen hädän itsessään.
Ja tunnistaa sen mahdollisuuden olemassa olon myös, että voi olla joskus itse vailla ruokaa, siis nälissään. Ja toki silloin toivosi itsekukin
, ainakin normaali ihminen, että vastaan tulisi ihminen, joka osaa rakastaa itseään niin paljon, että on valmis jakamaan omistaan, jotta voisi nähdä sen rakkauden sekä itsessään että toisessa ihmisessä samaan aikaan ja toisen toipuvan nälästään, jotta hän jaksaisi rakastaa enemmän.
Kiitos vastauksesta.
Voisiko itsensä rakastamisen idea liittyä
myös siirtymiseen minäkeskeisyydestä
Kristuskeskeisyyteen; mikäli "keskipisteessämme",
sydämessämme on Kristus niin Kristuksen
rakastaminen olisi itsen rakastamista?
-etsijä
Toki voisi olla niin kuten ehdotat, mutta
tuostakin voisi myös äkkiä alkaa kehittyä vain uusia pakanallisia palvonta riittejä ja menoja.
Joten ehkä kuitenkin ihmisen täytyisi osata siirtyä minäkeskeisyydestä vain ympäristöään aistivaan ja tuntevaan monikeskeisyyteen.
Tuskinpa Kristus enää on riippuvainen ihmisten rakkaudesta, vaan taitaa sittenkin olla, niin kuin hän kehotti ihmistä olemaan ja elämään, eli rakasta lähimmmäistäsi niin kuin itseäsi ja rakasta itseäsi niin kuin vihamiestäsi.
Toisin sanoen, ihmisen on osattava ottaa koko luomakunta huomioon, varsinkin silloin, kun hän on aktiivinen toimija. Ja tuo olisi sitten sitä yhdenlajin oikeaa rakastamista ja välittämistä, josta jo taivaallinen Isäkin, tämän luomakunnan Luoja olisi iloinen, koska Hänhän nimenomaan asetti ihmisen suojelemaan ja varjelemaan sekä hallitsemaan tätä luomakuntaa.
Ja näin on myös käynyt, mutta ihminen unohtaa usein roolinsa ahneuden ja omien himojensa takia.
Kuten on nytkin käynyt, sen voi jokainen todeta ihan itse, kun vertaa tätä maailmamme tilaa niihin aikaisimpiin aikoihin, jolloin ei ihminen
ollut vielä ihan yhtä ahne keskimäärin kuin nyt.
Siis, kyllä taivaallista Isää, Luojaamme ja ihmisen Poikaa, Kristusta täytyy osata rakastaa
kunhan pitää sen mielessä, että he molemmat rakastavat eniten "iloista antajaa", eli ihmisiä jotka osaavat olla epäitsekkäitä ja antelijoita.
Enkä tietenkään tarkoita tässä nyt jotakin ihmisen seksuaalisuuteen viittaavaan, vaan hieman yleistäen, oikeaan elämänasenteeseen.
Palaan yhä uudestaan rakkauteen, koska
olen vakuuttunut että siinä on ydinasia.
Jumala on Rakkaus.
Jumala rakastaa ihmistä.
Todellinen ihmisyys toteutuu vasta kun
ihminen liittyy myös tietoisella tasolla
Jumalan rakkauteen. Tarkoitan tällä sitä,
että uskon ihmisen olevan joka hetki
Jumalan Rakkauden kantama - todellinen
elämän tarkoitus ja onni toteutuu kun
ihminen saa sydämessään elää todeksi Jumalan
Rakkautta.
-etsijä
Niin, varmasti elämän tarkoituksia löytyy monia, lähes yhtä monta kuin on ihmistä. Kuitenkin rakkauden sisäistäminen ja yhtäläisyysmerkkien alle asettaminen Jumalan kanssa, ilman hänen omaa persoonallisuuttaan tuntuu melko vieraalta, varsinkin kun Hän on osittain tämän ihmiskunnan
'tekijä ja valmistaja', Luoja, eli Isä.
Ja tietenkin Hän on myös monelle vaikutin itse rakkauteen. Toki tuo rakkaus voi myös olla jonkinasteinen tarkoitus, jopa päämäärä, mutta itse kuitenkin lähden siitä ehdottomuudesta, että elämämme tarkoitus on oppia olemaan nimenomaan ihmisiä toisillemme ja sitten kun olemme sen oppineet ja olemme sitä, siis olemaan vain Hänen luotujaan, olemme päässeet kiinne siihen aitoo rakkauteen, jonka hän on asettanut ja istuttanut meidän sydämiin valmiiksi jo kauan aikaa sitten, aivan aikojen alusta pitäen.
Eli vasta sitten, kun syrjäytämme tuon kovan kuoren sydämestämme,poistamme raskaan ja kylmän
"kiven" rinnastamme , olemme löytäneet ja tulleet
ovelle, josta pääsee sisään, iankaikkiseen elämään, paratiisiin.
Kristus opetti ihmisiä kuinka tuolle ovelle tullaan, siis juutalaisia jotka olivat eksyneet, tai joidenka paimen oli silloin eksynyt. Ja moni varmaan silloinkin uskoi ja löysi. Sillä hän itse oli silloin myös tuo ovi. Pietarille hän antoi avaimen tuohon oveen, eli valtuuden opettaa kristinuskosta myös muille ihmisille kuin juutalaisille ja perustaa ensimmäinen aito kristinuskoinen ihmisyhteisö maanpäälle, jonka vankat juuret ovat siis jo tämän ihmiskunnan syntyhetkellä saaneet alkunsa ja kasvaneet kohta täyteen mittaansa. Siis puuksi ja Kristuksen
ruumiksi.
Nämä kaksi jaetta tuntuvat puhuvan vähän samasta asiasta:
Mark. 8:34-35: "Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: 'Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Kol.3:3-7: "Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte."
Pelastua voi yksin ja ainoastaan armosta, Kristuksen tähden, uskon kautta...mutta mitäs nämä hurjantuntuiset kehotukset sitten ovat?
Ajattelen tästä itsensä kieltämisestä näin:
Itsensä kieltämisessä ei ole ansioita. Meidät on pelastettu ja turvattu ainoastaan armosta, Kristuksen ristintyön tähden. Muuta perustaa ei pelastukselle ole eikä tule. Meidät on nostettu kalliolle, jolle itse emme olisi jaksaneet nousta. Emme ansaitse mitään Jumalalta.
Mutta kun ihminen saa Jumalalta lahjaksi uskon, jolla hän tarttuu syntien anteeksiantamukseen, se usko ja Jumalan Sana alkaa vaikuttaa hänessä. Jeesuksen ristintyössä armahdettu syntinen ei voi jatkaa täysin tyytyväisenä entisenlaista elämää, koska Hänen sydämeensä on tullut asumaan Herraksi Jeesus Kristus. Hän alkaa uskovan sydämessä opettaa, nuhdella synnistä, ohjata, taivutella hyviin tekoihin, näyttää lähimmäisten hädän, kehottaa auttamaan, antaa iloa viedä syntien anteeksiantamuksen sanomaa eteenpäin jne.
"sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." Fil. 2:13
Itsensä kieltämisenkin Hän vaikuttaa.
Me emme puserra sitä itsestämme.
Sitä Hengen kehotusta kristityn tulee kuunnella ja toimia sen mukaan. Näin Herra saa ihmisen sydämessä enemmän sijaa. Jos kristitty jatkuvasti torjuu ja kovettaa sydämensä kaikelta tältä Herran vaikutukselta, hän saattaa vähitellen paatua ja etääntyä Jumalasta, eikä enää koe tarvitsevansa syntien anteeksiantamusta, ja lopulta saattaa hylätä Kristuksen meille ristillä hankkiman armon.
Kun armahdettu syntinen elää Pyhän Hengen johdatuksessa ja Jumalan Sanan kuulossa - ei omia itsekkäitä tarpeitaan seuraten - maailmalliset pyrkimykset menettävät vähitellen hohtoaan hänen silmissään. Hän ei enää aseta päämääräkseen omaa onnelliseksi tulemistaan, vaan Jumalan tahdon ja elämisen Herran yhteydessä..."Minun onneni on olla Jumalaa lähellä" (Ps. 73:28). Ja se onni on jotain paljon syvempää ja valtavampaa kuin se, mitä maailma tarjoaa. Toisessa jakeessa todetaan Jumalalle: "Sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta." (Ps 4:8)
Kun on saanut parempaa,
ei ole enää ikävä huonompaa.
Itsensä kieltäminen on mielestäni myös sitä, että ei yritä tuoda Jumalalle mitään omaa ansiota kelvatakseen sitten Hänelle, vaan hylkää oman hurskautensa pelastuksen tienä. Kieltää itsensä, ja ottaa vastaan ja oikeasti turvaa yksin Kristuksen ristintyöhön. Niin kuin Paavali sanoi omasta lain noudattamiseen perustuvasta hurskaudestaan, että hän on heittänyt sen kaiken "roskana pois" (Fil. 3:8).
"kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme" Jes. 64:6
Onneksi parempi - hohtavan valkoinen puhtaus on tarjolla!
Itsensä kieltäminen voisi olla myös suostumista ja nöyrtymistä, että olen samalla viivalla toisten kurjien syntisten kanssa. Niin Jumalan kuin ihmisten edessä. Emme ole parempia kuin muut. Siinä läksyssä on opettelemista yhä uudelleen. Aina saa palata sille pienelle paikalle :)
Se on sitä, että voi sanoa Paavalin kanssa, "En elä enää minä - vaan Kristus elää minussa." On annettu Hengen johdattaa ja taivuttaa Jumalan Sanan mukaiseen elämään, eikä ole tukahdutettu omilla mielipiteillä Hyvän Paimenen ääntä.
Tajutaan myös, että ihan oikeasti Jumala tietää paremmin kuin minä itse. Hän tietää mikä on syntiä, ja on kertonut sen Sanassaan Raamatussa. Hän on Luoja ja minä olen luotu.
Ja tajuaa, että kun Isä meidän rukouksessa on kohta "tapahtukoon Sinun tahtosi" - se tarkoittaa Jumalan tahtoa, ei minun omaa tahtoani. Oma ymmärrykseni veisi harhaan, ohi taivastien.
On erityisen tärkeää ymmärtää mitä itsensä kieltäminen *ei* tarkoita. Se ei tarkoita esim. eristäytymistä maailmasta (esim. luostariin sulkeutumista), vaan nimenomaan elämistä tässä "synnin ja kuoleman varjon maassa" sillä tavoin kuin Pyhä Henki johdattaa elämään - siis Jumalan tahdon mukaan: esim. oma puolison, lasten ym. rakastaminen ja vanhempien kunnioittaminen on sitä, mihin Jumalan Sana selkeästi ohjaa, ei eristäytymiseen johonkin samanhenkisten porukkaan.
Jumala on luonut tämän maailman ihmisille, joita hän rakastaa, ja saamme ottaa siksi esim. jokaisen tuoksuvan vastaleivotun leivän kiittäen ja ylistäen Häntä siitä. Kaikki hyvä lahja on Jumalalta.
Ristin kantamisen ymmärrän olevan sitä kärsimystä, joka tulee kristitylle hänen uskonsa tähden. Sen vuoksi, että seuraa Jeesusta, uskovat ovat aina kohdanneet vastustusta ja pilkkaakin.
Ristin kantamista on myös se, ettei hylkää Jumalaa raskaiden elämänvaiheiden vuoksi. Nöyrtyy Hänen väkevän kätensä alle, kunnes Hän korottaa. "Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun."
Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä
vastauksesta!
Minäkin uskon, että se on nimenomaan
Jumala meissä, joka vaikuttaa tahtomisen
ja tekemisen (Fil.2:13, samasta asiasta
puhutaan myös Joh.15:5; 2.Kor.3:5; Hepr.13:21)
Vanhan egominän varassa asiat eivät vain
toimi, ne eivät ole kestävällä pohjalla.
On vain kovin inhimillistä "tipahtaa"
Kristuskeskeisyydestä vanhaan minään.
Haasteena on - kuinka pysyä kestävällä
perustalla, kuinka pysyä Kristus-kalliolla?
Paavali puhuu useassa kohtaa kilvoittelusta
ja kilpailusta, esim.:
"Käy uskon jalo kilpailu
ja voita omaksesi ikuinen elämä,
johon sinut on kutsuttu
ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi,
kun monien todistajien läsnä ollessa
lausuit hyvän tunnustuksen" (1 Tim 6:12)
Siunausta Sinulle,
-etsijä
> Mitä itsensä kieltäminen, ristin kantaminen
> käytännössä tarkoittaa?
> Millä tavalla elämä tulisi kadottaa jotta
> sen voisi löytää?
Eiköhän itsensä kieltäminen tarkoita oman egon kukistamista.. eli tavallaan omien halujen yli pääsyä (ahneus, himo, viha,..)
Täytyy opetella ajattelemaan mieluumin muita ihmisiä, luontoa jne kuin oman edun tavoittelua.
"Eiköhän itsensä kieltäminen tarkoita oman egon kukistamista.. eli tavallaan omien halujen yli pääsyä (ahneus, himo, viha,..)
Täytyy opetella ajattelemaan mieluumin muita ihmisiä, luontoa jne kuin oman edun tavoittelua."
Kyllä - näin sen minäkin näen.
Egokeskeisyydestä tulisi kasvaa pois,
Kristuskeskeisyyteen. Olen ymmärtänyt
että Kristuskeskeisyys olisi sitä todellista
aitoa ihmisyyttä.
Järjen tasolla asia on kohtuullisen helppo
käsittää. Mutta tuon prosessin eläminen
todeksi ei ainakaan itselleni ole mikään
helppo juttu. Aaltoliikeeltä se on tuntunut -
itsekkään minän ja Kristusminän välillä.
-etsijä
että Kristuskeskeisyys olisi sitä todellista aitoa ihmisyyttä."
justiinsa!
Niin - todellinen ihmisyys toteutuu vasta kun
rajoitetusti käsitetystä ihmisyydestä
luovutaan (kun sen "kadottaa").
-etsijä
Vapahtajamme tarkoittaa tässä
puhdasta, nöyrää ja vilpitöntä
rakkautta Häntä kohtaan
sillä toki me haluamme kaikesta sydämestämme rakastaa Häntä, joka kuoli puolestamme -
että me saisimme elää!
Ja minä sanoin hänelle:
"Herrani, sinä tiedät sen."
Ja hän sanoi minulle:
"Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat ja he ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan veressä."
Ilm.7:14