Rehellisenä puolueena Persut eivät voineet luvata maakuntavaaleissa mitään "vappusatasia" vaan olivat oikeasti huolissaan siitä että miten kaikki tullaan rahoittamaan!
Suurin osa muista puolueista sortui melkoiseen populismiin ja katteettomiin lupauksiin jossa kaikki paranee ja mikään ei tule huonontumaan, totta kai Persutkin haluaisivat "kaikille kaikkia mahdollisia palveluita" ja mielellään yhteiskunnan piikkiin - MUTTA kun se rahoitus....
Siihen ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin verojen korotus, asiakasmaksut, velan otto - Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää!
Olemme Suomen rehellisimmän puolueen palstalla!
4
50
Vastaukset
Persut munasivat lähes kaiken jonka munata voi. He olivat väärissä vaaleissa.
Mitään rehellistä ei heiltä tullut. Vain haukkumista, että kaikki tehtiin väärin.
Persujen bensiinihinnan ruikutus meni väärrään osoitteeseen. Bensa on ollut viimeisen 20 vuoden aikana vähiten noussut kulutusaine.
Purra oli katastrofi. Posket punaisian hän yritti selittää. Sääliksi kävi. Ei kestä rouva mitään painetta. Ei ole pääministeriainesta.
Purran mukana kaatuu koko Persulandia. Ja joutaa mennä. Puolue joka huutamalla vain valittaa kaikesta, on suomalaisten tuho.
Purra petti koko Persuporukan. Kuka tuollaista voi pitää johtajana?
Häh?- Anonyymi
Biden sanoi osuvasti , ei inflaatiosta saa puhua 🤣
- Anonyymi
Tais sanoa jotain muutakin!
- Anonyymi
Sote paska tulee päin pläsiä miljardimenoineen. Marinin 7 päivän hoitotakuu ei toteudu ikinä, mistä muka hoitajat ja rahat, haloo hölmöt.
Normaalia valhetta demareilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794323Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt182766Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242628Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162455Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122414Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102204Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6252003MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141955Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321756