Joidenkin kannattaisi varata aika kokeneelle lakimiehelle ja kannattaa maksaakin vähän viisastumisesta. Ihmisillä on kaikenlaisia harhaluuloja.
Nimittäin rikkailla ihmisillä näet on tapana osata huolehtia sekä testamentti- että avioehtoasioista.
Suomikaan ei ole ihan mikään jenkkilä. Eikä jenkki- saippua. Vaikka naisi miten rikkaan miehen, naisen tai minkä hyvänsä, se ei tarkoita oitis sitä, itsestä tulisi samointein minäitse isorikas prinzzi tai prinzessa.
Oikeat prinzzit ja prinzessat voivat ottaa siipoistaan eron koska tahansa. Tällöin yleensä valmiiksi rikkaina ovat kasvatetut hoitamaan asiansa ja tehneet avioehdon sekä muutoinkin olleet fiksumpia kuin ... no. Jääköön sanomatta. Kuin jotkut toiset?
Toki nämä voivat joskus kätevähkösti kuukahtaakin, eli heistä voi sitäkin kautta päästä. Mutta jälkimmäiseen menee yleensä projektin kannalta epämukavan pitkä aika. Eikä se mene ihan niin romanttisen kätevästi kuin joku voi kuvitelmia elätellä. Siihenkin projektiin liittyy ikäviä riskejä, kuten rintaperillisiä ja tällaistenkin puuttuessa testamentteja perheeseen. Niiden sisältö voi tulla yllätyksenä vähän erilainen kuin millainen tieto ja käsitys jälkeenjääneillä - etenkin siipoilla - on ollut etukäteen. Kenenkäänhän ei ole pakko kertoa testamenteistaan ja niiden sisältöjen muutteluistaan muille. Rikkaat tuppaavat olemaan tuulella käyviä ja omalaatuisia. Testamenttia muutetaan kun tuulensuunta vaihtuu tai on huonosti nukuttu yö.
Ei se ihan niin mene, että rikkaan nainut on itse rikas. Jos ei virallisesti ole itse rikas, ei ole itse asiassa oikeasti yhtään rikas.
Kannattaa hankkia se rikas prinzzi tai prinzessa jostain sieltä ulkomailta missä saippuaooppera toimii elävässä elämässä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.