Korona muutti seksielämäämme

Anonyymi

Olemme pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja olemme kimppaseksin harrastajia.
Omalta paikkakunnalta emme ole voineet hakea seksikumppaneita ja korona lopetti kimppaseksin kokonaan.
Viitisen kuukautta oltiin aivan kaksistaan ja meidän pari sinkkumiestä olivat menettäneet seksin vallan kokonaan tämän koronan aikana.
Halusimme kimppaa ja oli kaksi tuttua potentiaalista ehdokasta.
Päätimme kokeilla molempien kanssa vuorotellen.
Kysyin ystävältäni suoraan hänen seksistä korona aikana.
Hänen sanottuaan seksin olevan jo puolen vuoden ajan olleen tauolla niin kysyin, haluaisiko hän kimppaan mukaan?
Mies oli innoissaan ja soitin vaimolleni että tullaan Markun kanssa että ole valmiina.
Markku oli 2 vuorokautta meillä ja pantiin vaimoani joka puolelta ja joka paikassa.
Joni tuli samalla tapaa mukaan.
Miehet käy usein meillä panemassa vaimoani ja vietetään paljon aikaa muutenkin keskenään.
Vaimoni seksielämä piristyi huomattavasti kun käy kaksi miestä lisää panemassa häntä.
Tällä hetkellä ollaan kimpassa panemasssa 2-4 yötä viikossa me ollaan vain 1N ja 2M kerralla.joskus harvoin ollaan kaikki kolme miestä yhtäaikaa.

12

1033

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä se aluksi laittoi rutiinit uusiksi. Nyt on pari vierasta etätöissä meillä. Mies tyytyväinen ja itse olen tyydytetty.

      • Anonyymi

        Sullakaan "jormalaiset" ei ole mitään muuta elämää, kuin roikkua täällä ja kommentoida kaikkia ristiin naimisen juttuja. Menisit töihin ja alkaisit maksaa veroja niin kuin muutkin kunnon kansalaiset. Lopeta se somessa runkkailu ja ala mieheksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sullakaan "jormalaiset" ei ole mitään muuta elämää, kuin roikkua täällä ja kommentoida kaikkia ristiin naimisen juttuja. Menisit töihin ja alkaisit maksaa veroja niin kuin muutkin kunnon kansalaiset. Lopeta se somessa runkkailu ja ala mieheksi.

        No sulla on ihan sama pulma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sulla on ihan sama pulma.

        Sinusta puhumattakaan


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sullakaan "jormalaiset" ei ole mitään muuta elämää, kuin roikkua täällä ja kommentoida kaikkia ristiin naimisen juttuja. Menisit töihin ja alkaisit maksaa veroja niin kuin muutkin kunnon kansalaiset. Lopeta se somessa runkkailu ja ala mieheksi.

        Menen heti kun joku palkkaa.
        Oliko tuo työtarjous?


      • Anonyymi
        jormalaiset kirjoitti:

        Menen heti kun joku palkkaa.
        Oliko tuo työtarjous?

        Myy sipulia


    • Anonyymi

      Olen ylpeä kauniista seksikkäästä vaimostani.
      On hieno tunne antaa toistenkin miesten saada kokea seksiä vaimoni kanssa.
      Vaimoni antaa mahtavaa seksiä.
      Isot kiinteät rinnat ja tiukka pillu joka miehen unelma.

      • Anonyymi

        Sellanen mies on läpimätä paska joka haluaa vaimosta halpaa tusinatavaraa jota daijut pökkii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellanen mies on läpimätä paska joka haluaa vaimosta halpaa tusinatavaraa jota daijut pökkii

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Esim "jormalaiset" äijä on munaton runkkari, joka ei itse pysty tyydyttämään muijaansa. Jos sillä ylipäätään on muijaa.


    • Jos saan kysyä niin missäpäin suomea tämä pieni paikkakunta on ?
      Ehkäpä olisi lähellä meitä ja voisimme mahdollisesti harrastaa tätä yhdessä.

      • Anonyymi

        Ylitorniolla melko pieni kylä jossa kaikki tuntee toisensa niin kaverit joihin pystyy luottamaan ovat paras vaihtoehto ja pikkuveljeni on saanut olla vaimoni kanssa.
        Mistä päin olette?


      • Anonyymi

        Sinä olet se idiootti, joka asuu hevon persereijässä. Hyvinkö olet viihtynyt? Mahtaa olla tuoksuisa ilma.


    Ketjusta on poistettu 65 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe