Susi mennyt pilaan kun tulee kylille

Suomessa alkaa historiallinen susijahti – nyt voidaan kaataa kerralla kokonainen lauma. Suomen riistakeskus on myöntänyt luvan 18 suden kaatamiselle.
Viiden suden muodostama Lauhavuoren lauma ulottuu Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Satakunnan väliselle alueelle, ja sen kaikki yksilöt on tarkoitus kaataa.

Aiemmin kannanhoidollista metsästystä kokeiltiin Suomessa vuosina 2015–2016. Tällä kertaa lupien myöntämisessä meneteltiin niin, että yksittäisellä luvalla on mahdollista metsästää kokonainen lauma, sillä Suomen riistakeskuksen mukaan yhden tai suden poistaminen laumasta saattaisi vaikuttaa haitallisesti laumasta jäljelle jääneiden yksilöiden käyttäytymiseen.

Kallion mukaan kaatolupaa haettiin monesta syystä. Sudet ovat muodostuneet alueen asukkaille ongelmaksi toistuvilla pihakäynneillään.

– Ne tulevat ihan päivälläkin pihoihin. Jokainen tietää, että jos on alakouluikäisiä lapsia lähtemässä kouluun, ja sudetkin pyörivät pihassa...

6

<50

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saadaan komeita turkkeja, ja kintaita.

    • Anonyymi

      Täytyy kyllä ihmetellä susien kaatoluvan pyörtämistä. Tuo lauma pitää hoitaa pois jo eläinten itsensäkin vuoksi. Samaan tapaan tulisi hoitaa kuin hirvien kaadot. Tämä kommentti tulee sdp:tä äänestävältä naiselta, joka ei siis ole maalla asuva tai kouluttamaton. Tässä tehdään suuri virhe ihan vaan sen vuoksi, että osa kansasta on vieraantunut luonnosta.

      • Anonyymi

        Saako tappoporukka voitelurahansa takasin? Noin korvessa kuin tuo lauma on et ole varmaan koskaan käynyt.


      • Anonyymi

        Miks? Koska kepulia pelottaa peräkorvessa? Tule hyvä ihminen pois sieltä.


    • Anonyymi

      Eikö niin pihois vois käydä joku kuvaaja niin olis näyttöä ,käykö siellä Hukkanen punahilkkaa kattomassa.

      • Anonyymi

        ;-))))))) Hyvä kysymys! Mutta kepuloisilta et vastausta saa, etkä kuvaa... Pankkomajuri saattaa lähettää kuvan sveitsiläisestä sudesta Alpeilta..


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      916
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      231
      655
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe