Sastamalan kaupungin päättäjät!

Anonyymi

Mikä siinä on niin vaikeata ymmärtää?

Hyvän Hoidon Palvelut aloitti vuonna 2019.

– Silloin ajatuksena oli se, että hoitajat saisivat isompaa palkkaa ja ettei hoitajia jätettäisi yksin kentälle, Hyvän Hoidon Palvelut Oy:n myyntipäällikkö Tomi Valariutta kertoo.

Ajatuksena oli, että hoitajat saavat aina esimiehet kiinni ja että kaikki ongelmat hoidetaan mahdollisimman nopeasti.

– Sillä tavalla työntekijät saavat työrauhan, Valariutta jatkaa.

Hänen mukaansa yhtiö haluaa olla muovautumiskykyinen ja avoin sille, mitä henkilökunta ehdottaa ja mitä asiakkaat ehdottavat.

– Jos on toimivampia toimintatapoja, olemme aina valmiit niitä muovaamaan.

Kilpailukykyiset palkat
– Tällä hetkellä lähihoitajien tuntipalkka on 18 euroa. Vakituiset lähihoitajamme saavat noin  3 500 euroa kuukaudessa, Valariutta kertoo.

Sairaanhoitajan tuntipalkka on 25 euroa.

Valariutta muistuttaa, että päälle tulevat asianmukaiset lomakorvaukset ja vuorokohtaiset lisät ja bonukset.

9

2812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Unohtui pitkät lomat ja sairauslomat.

      Tekevät noin10 kk työvuotta.

      Moni voi vai unelmoida yhtä hyvistä eduista joten kohtuus kaikessa.

      Terveydenhuolto tarvitsisi lisää tekijöitä, ei lisää palkkaa. Tuossa avain hyvään työoloon.

      Rahaa ei löydy sanovat päättäjät. Kyllä löytyy, urheilu, kulttuuri, puoluetuet, asumistuet jne, niistä löytyy, eivät kuulu valtion välttämättömiin toimiin. Ihmettelen miten päättäjä valitsee kaiken harrastuksen ja turhan terveyden ja vanhustenhoidon edelle?
      Ja kyllä, niitä voi ja pitää verrata ja arvottaa suoraan..

      • Anonyymi

        Kyllä mäkin mieluummin sairaana kuin töissä.


    • Anonyymi

      Ei löydy tekijöitä ilmaiseen työhön ja jos työolot on huonot.

    • Anonyymi

      Yrityksen omistaja on netin mukaan tuomittu kovien huumeiden maahantuonnista. Kuinka hoitajan eettisyys tulee esiin hänelle työskentelevälle?

    • Anonyymi

      > Tällä hetkellä lähihoitajien tuntipalkka on 18 euroa. Vakituiset
      > lähihoitajamme saavat noin  3 500 euroa kuukaudessa, Valariutta
      > kertoo.
      https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/ab4d74d5-0b11-4f26-844c-8a6b33aee5b1

      Sairaanhoitajat ja lähihoitajat valittavat jatkuvasti, että on niin karmean huono palkka heillä. Sanokaa mitä sanotte, mutta tuo Iltalehden jutussa mainittu 3.500 €/kk ei ole mikään kauhean huono palkka.

      Kaikki ammatit ja työtehtävät läpi katsottuna, yksityisellä sektorilla mediaaniansio on 3.435 €/kk. Tämän mukaan lähihoitajat tienaavat enemmän kuin suomalaisen keskipalkan verran.

    • Anonyymi

      Iltalehdessä Lh 2,8t ja Sh 3-3,2t Mediaani. Sisältää tyypit jotka saa enemmän lisiä, että tyypit jotka saa vähemmän. Palkat liikkuu yleisimin 2,2 ja 3,8t välillä, joista alin on Lh esim. palvelutalolla, ja yli Sh 3-vuorossa sairaalassa. Sh saa jonkun 300-400 enemmän kuussa, että se Lh saa tossa sairaaladuunissa 3,4-3,5t. Sh päiväduunissa saa 2,6t. Hoitajien palkkoja nostaa helpot lisät, kuten sunnuntain olisko tuplapalkka, ja sellaiset voi mun mielestä laskea kuuluvaksi peruspalkaan, koska katsoisin sen itsellenikin niin ja olisi kriteeri työpaikan valinnassa.

      Ikävin on yötyö, varsinkin jos niitä on liikaa, mutta ehkä ne on mallia 2 2 1 tai 4 4 2, joista saattaa selviytyä, henkilöstä riippuen. Useimmat Sh:t ei tee paljon yötyötä; kuulema Lh:t tekee niitä heidänkin puolestaan. Jossain akuutilla Sh.t duuni 3-vuorona on raskainta mahdollista, eikä palkka taida sitä kompensoida, vaikka tosin jotain lisäerikoistumislisää voikin tulla, josta mulla sitten ei niin tietoa paitsi, että ulkomailta saa parempaa liksaa, jos kielitaito riittää ja ei ole juurtunut Suomeen.

      Moni hoitaja pitää myös pitkistä päivistä, tyyliin kolme päivää viikossa töitä, joka jättää mukavasti päiviä vapaaksi kakkoselämää varten, ja mäkin tekisin mieluusti 12h päiviä samaan tyyliin. Jos ei ole juuri nukkunut ennen työpäivän alkua, on toki 12h päivä melkoinen suoritus, kun itse olen helisemässä 8h kanssa silloin, josta eka 4h varsinkin on mulle aivan hirvittävä ponnistus, kun on nukahtamaisillaan koko ajan ja pitää taistella joka hetki, joka on hyvin rasittavaa.

    • Anonyymi

      Hyvä palkka, turha valitus.

      • Anonyymi

        Et taida tietää alasta mitään jos sanot hyvä palkka tai et ymmärrä rahasta mitään.


    • Anonyymi

      Olisi hyvä palkka jos olisi tuollainen kun jutussa mutta kun ei ole, siksi se juttu laitettu että näkyy hyvä vertauskuva mikä palkan pitäisi olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kumpi teki aloitteen?

      😃 häh
      Ikävä
      94
      3768
    2. Onko kaivattusi ulkoisesti

      paremman vai huonomman näköinen kuin exäsi? 🪤
      Ikävä
      70
      3098
    3. Oletko koskaan stalkannut kaivattuasi?

      Jos olet, miten olet stalkannut? Jäitkö kiinni? Onko hän stalkannut sinua? Jos on, miten suhtauduit?
      Ikävä
      63
      2859
    4. Karhuryhmä

      Kellään tarkempaa tietoa miksi ja missä karhuryhmä ollut? Perheväkivaltaa vai huumeperintää kenties taas?
      Jämsä
      22
      2744
    5. Mitä kaikkea sä

      Olisit valmis tekeen mun eteen vielä? Vai oletko mitään?
      Ikävä
      55
      2544
    6. Panisitpa mua

      Olis ihana saada sua
      Ikävä
      32
      2304
    7. Just alkoi ottamaan päähän

      Miten voikin mennä näin, että koko päivän haluaa vain nähdä toisen ja lähelle. Sitten aivan salamana mieleen tulee kaikk
      Ikävä
      19
      2220
    8. Ei me saada toisiamme

      Ei vaan saada. On vain haaveita ja uunelmia
      Ikävä
      31
      2027
    9. Tapa jolla kohtelit minua viimeksi miellytti erityisesti

      Osaat huomioida kauniisti ja katsot aina tilanteita yhteisen hyvän kannalta. Sitä arvostan erityisesti.
      Ikävä
      41
      2009
    10. Kyllä sut varmaan

      Aika moni haluaisi, miks sä et halua niitä jotka varmaan purkkiin sut pistäis ettet pääse karkuun
      Ikävä
      42
      1877
    Aihe