Ähtärissä kehityksen vauhti on hurja. Ihan kohta on pääkadun varressa neljä kirpputoria, kolme niistä entisissä pankkitaloissa. Pitäisikö Ostolantien nimi muuttaa Kirppukujaksi?
Ostolantiestä Kirppukujaksi?
Anonyymi
331592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Katuja ja kujia nimetään usein niillä tapahtuvan toiminnan mukaan. Ähtärissä on esim. Koulutie, Sorvitie, Sairaalantie, Nikkarinkuja.
Kirppukuja olisi lyhyt ja ytimekäs.
Sorvitie nimensä mukaisesti ei sisällä yhtäkään sorvia 🤭🤭
Ähtärin kauniin ja älykkään suurnaisen mukaan se tulisi nimetä. "Mummonkatu"......
No julle tekeekö mummoa mieli kandes hankkii kotiin sellanen.
Hän on tosi upee näky
Lyhyessä kesämekossaan
Mä hänet Mummonkadulla näin
Ajoin satamaan päin
Hän nousi satulaan
Onhan se parempi kuin tyhjät tilat..
Ähtäri on kirpputorien luvattu maa.
Myllymäellä on.
Toisessa päässä pitäjää on.
Autopirtillä on ja Vagginan ympärillä lukuisia.
Koskahan kaupunki laittaa oman kirpputorin????
Mitä olisi pankinjohtajat sanonut silloin kummassa pankissa vain kun tilat olivat uusia ja aloittivat niissä pankkipalvelut, jos joku olisi silloin sanonut, että nämä tilat sopisivat hyvin kirpputoriksi ja näin tulee käymään 2020 luvulla? Olisi varmaan hulluksi leimattu 😅
Ähtärissä oli paraimmillaan viisi pankkia!
Silloin ei Ähtäriläisten ja Ähtärin rahat mahtuneet yhteen pankkiin 😃
Nyt riittää jo yksi pankki
On se kehitystä se
Nyt onkin suurempi ongelma se, että mihin mahtuvat kaupungin velat?
Yhteenkin pankkiin mahtuu lähes rajattomasti rahaa, mutta velkaa ei.
Ja 7500 asukasta
Joo 20 vuodessa asukasluku tippunut yli 2000 aikamoista vauhtia.pari vuotta niin alta 5000 asukasta koko perkeleen kaupungissa.kannattaisko tehdä jotain.
Tätä väärää käsitystä haetaan koko ajan kuin katoliset Ave Mariaa. Väki keskittyy suuriin kaupunkeihin, sille emme voi nyt mitään. On kallista yrittää houkutella lisää asukkaita Halkoniemen kaltaisilla tempuilla tai matkaijoita pandahoukuttimilla. Palvelut ja palkat mitoitettava kunnan koon mukaan. Jos Ähtäri sijaitsisi ison kaupungin kyljessä kuten esim. Muurame Jyväskylän, saisimme rakentaa Halkoniemiä koko ajan.
Onhan se Ähtärin pääkatu. Eihän se silloin voi olla mikään kuja! Valtakatu tai suorastaan avenue olisi paikallaan!
Loistavaa!
Siis Avenue aux puces
Suomeksi kirppuesplanadi
Rautatieaseman kohdalla Ostolantie on mitä upein puistokatu
Karstulassakin on Paska-Avenue, miksei täälläkin.
Ei kun Avenue jatkuisi tietenkin Bulevardina
Kun ollaan Ähtärissä, niin nimikin pitää olla persoonallisempi eli Ävenue!
Hieno homma,että Hymis pääsee tilavampaan paikkaan ja on helppo kulkuisempi paraatipaikallakin.
Sille tilat,jolla maksukykyä,näin se menee.
Hymikseen ja Remixiin ei pääse esim. lastenvaunuilla tai apuvälineillä. Hymiksen oven käännöspaikka on todella vaarallinen, pieni ja kaiteeton.
Kaupunki vois rakentaa oman kirpparin niitylän tontille kun on noin kannattavaa hommaa.
Voi saateri kun kusettaa,taidanpa pissata pöksyyn
Siitähän pitäisi tehdä änkyräntie,päättyhän se kaupungintalolle tai juhanintie.
Mahdatko olla kartalla lainkaan?
Jarmon valtakatu?
Vallan keskus on sen varrella.
Vekseliesplanadi?
Seinäjoellahan on vekseliaukio. Nykyään ei vekseleitä käytetä, mutta nimitys kunnioittaisi Ostolantien historiaa pankkikatuna.
Merkkihenkilöä pitää muistaa aina lisää. Pitäisi varman Jaakonkujan nimeksi vaihtaa Mummunkuja. Siitä voisi sitten kehittää matkailunähtävyyden, kunhan Kaupunginisät (Eliitti) - ehtisi vaihtaa kujan nimen ja kustantaa näyttävän opastaulun siihen risteykseen.
Pian tyhjenee suuri liikekiinteistö Ähtärissä siihen sopii mainiosti kirpputori eikä sijaitse tukkoisella ostolankirppukujalla vaan valtatien varrella, odotellaan nyt vähän niin tapahtuu muutakin tosi mullistavaa.
Siihen perustetaan munkkileipomo. Nimikilpailu laitetaan käyntiin, mutta ylivoimaisen varmasti nimeksi tulee MUMMUN MUNKIT.
Munkkeja tulee loputtomalla variaatiolla, asiakkat voivat myös vain poieta Munkkikahvilassa, jossa hyvämunkkinen nainen tarjoilee kahvia valinnan mukaan - kuin myös munkkeja maun mukaan. Erikoistarjouksena "Munkkeja MaMun mukaan " Myydään vain Maahan muuttaneille = MaMUille., eikä niitä saa paikalla syödä.
MIKÄ TYHYJENÖÖ???
Mummunraitti olisi paras nimi!