Epäinhimilliset lääkkeet

Psykiatria käyttää epäinhimillisä lääkkeitä, joissa voi niin huonosti, että itsemurha on mielessä joka hetki. Käytin Risperidonia 11,5!vuotta koukun takia, kunnen päässyt irti siitä. Olin joka hetki epätoivoinen sen lääkkeen takia. Olin jo lopulta väsymässä taisteluni sen kanssa, ja olin luovuttamassa. Halusin tehdä enää itsemurha. Oli vuosien varrella yrityksiä vaihtaa toiseen, mutta ei onnistunut. Ne olivat niin myrkyllisiä, että tekivät vielä helvetillisemmäksi olon. Lopulta sain vanhan Peratsin lääkityksen, joka poisti takaraivosta piikin, jonka Risperidon sai aikaan. Mutta muuten olen siinä pisteessä neuroleptien kanssa, että jos en pääse niistä eroon, niin lähtö seuraa. En ole koskaan elämäni aikana halunnut tehdä itsemurhaa, mutta neuroleptit ovat saaneet sen aikaan, että itsemurha pyörii päivittäin mielessä. Kehittäisivät ihmeessä sellaisia lääkkeitä, jotka tekevät hyvän olon. Nykyiset ovat painajaismaisia.
12130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Höpö höpö

Äänestä
  • On helppoa höpötellä, kun ei pumpulissa kasvaneena ole joutunut omissa nahoissaan kokemaan. Varo vaan, ettet joskus höpöttele väärälle henkilölle.

    Äänestä

Taas yksi lääkevastainen aloitus. Se että haluat tappaa itsesi ei suinkaan johdu lääkkeestä vaan masennuksestasi. Risperidon ei ole sinua vahingoittanut. Taitaa olla niin että nyt puhuu siellä päässä sairastunut mieli. Ja niinhän se onkin koska ei terveet lääkkeitä käytä

Äänestä
  • Minulla ei riitä sanoja typerälle ja tietämättömälle kommentillesi. Liiletko tosiasn, että olen typerä idiootti, joka ei tiedä mitä puhun? Oletko kokeillut itse? Et edes tunne minua, ja väität tietäväsi , mikä minua on vaivannut. Tiedän psykiatriasta ja näistä huumeista lähes kaiken. Olen toistakymmrntä vuotta opiskellut kaiken, minkä käsiini olen saanut. En viitsi edes luetella tuollaiselle naurettavalle ”tietoniekalle”. SINÄ et tiedä psyykestä ja psykiatriasta etkä syistä mitään. Olet pelkkä satuihin uskova vedätettävä ihminen.

    Äänestä

  • Ennemmin maa repeää, kuin lääketehtaan h****a häpeää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei riitä sanoja typerälle ja tietämättömälle kommentillesi. Liiletko tosiasn, että olen typerä idiootti, joka ei tiedä mitä puhun? Oletko kokeillut itse? Et edes tunne minua, ja väität tietäväsi , mikä minua on vaivannut. Tiedän psykiatriasta ja näistä huumeista lähes kaiken. Olen toistakymmrntä vuotta opiskellut kaiken, minkä käsiini olen saanut. En viitsi edes luetella tuollaiselle naurettavalle ”tietoniekalle”. SINÄ et tiedä psyykestä ja psykiatriasta etkä syistä mitään. Olet pelkkä satuihin uskova vedätettävä ihminen.

    Kokemuksen ääni on vaikuttavampi kuin teoriaa opiskelleen ääni. Ja mitä pidempi käyttäjäkokemus, sen paremmat on tiedot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei riitä sanoja typerälle ja tietämättömälle kommentillesi. Liiletko tosiasn, että olen typerä idiootti, joka ei tiedä mitä puhun? Oletko kokeillut itse? Et edes tunne minua, ja väität tietäväsi , mikä minua on vaivannut. Tiedän psykiatriasta ja näistä huumeista lähes kaiken. Olen toistakymmrntä vuotta opiskellut kaiken, minkä käsiini olen saanut. En viitsi edes luetella tuollaiselle naurettavalle ”tietoniekalle”. SINÄ et tiedä psyykestä ja psykiatriasta etkä syistä mitään. Olet pelkkä satuihin uskova vedätettävä ihminen.

    Mutta se ei poista sitä totuutta, että näitä alotuksia mahtuu kaksikymmentä tusinaan.

    Äänestä

Minä lopetin lähes 20 vuotta käyttämäni psyykelääkkeet kokonaan.

Ja olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että kyseiset neuroleptit vain vievät hyvänolontunnetta, eli niitä dopamiinitasoja alaspäin. Neuroleptit aiheuttavat monia haitallisia sivu ja haittavaikutuksia. Niiden vaikutukset myös sisäelimiinn verenkiertoelimistöön ja niiden toimintaan ovat monella tapaa vahingollisia.

Toistaiseksi en ole havainnut itsessäni mitään sekoamisen merkkejä. Ja tuskin tulen sekoamaankaan.

Äänestä
  • Minulla sama juttu.
    Lähes yhtä kauan käytin erilaisia psyykelääkkeitä. Tunteet olivat hukassa, jatkuvaa ahdistusta ja pahaa oloa, epätodellista aivosumua.

    Olin kaikki ne lääkityt vuodet todella itsetuhoinen, satutin itseäni eri tavoin, useasti otin myös yliannostuksia. Alkoholia tuli käytettyä lääkkeiden kanssa samaan aikaan, eli suoraan sanoen oli sekakäyttöä.
    Nyt olen ollut jo monta vuotta ilman lääkkeitä, enkä ole ainakaan toistaiseksi seonnut, vaan elänyt lähes hyväksi mainittavaa elämää.

    Täysin ymmärrettävää joku neurolepti on esim. psykoosin alettua, kun oireet ovat pahimmillaan. Mutta vuosikausien lääkityksiä ei jaksa ymmärtää, etenkään ilman pakottavaa tarvetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla sama juttu.

    Psyykenlääkkeiden käytön jälkeisistä pitkäaikaisista tai pahimmillaan pysyvistä haittavaikutuksista puhumattakaan. Esimerkkinä PSSD eli Post-SSRI Sexual Dysfunction. Minulle monet lääkärit ja hoitajat ovat aina vakuutelleet, ettei ole mahdollista, että psyykenlääkkeet mitään vakavia haittoja aiheuttaisivat. En voi välttyä ajattelemasta, että he kuitenkin tuntevat lääkkeiden riskit hyvin sekä tietävät kyllä tasan tarkkaan, mitä ovat tekemässä. Nykyihminen kun ei ole täysin tyhmä umpiossa eläjä.

    Äänestä

Sairaan pitää syödä lääkkeensä. Äkkiä muuttuu pakkoinjektioksi kun mielenterveys heittää ja lääkkeet lopetetaan. Harjausta ajattelua aloittajalla

Äänestä
  • Tavallaan totta, että sairaan pitää syödä lääkkeensä.
    On vain kumma, kun jo toipuneenkin kuulemma pitäisi niitä syödä, vaikka pärjääminen olisi kuinka kauan näyttänyt, ettei ole lääkkeille tarvetta.

    Joskus saattaa olla täysin kiinni siitä, kuka katsoo ja miten, sen lääkityksen tarpeen.
    Jotkut lääkärit ymmärtävät kyllä, ettei ihminen enää jossain vaiheessa välttämättä tarvitse lääkitystä, mutta jotkut taas mielelläänkin pyytelevät niitä syömään vuodesta toiseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatria käyttää epäinhimillisä lääkkeitä, joissa voi niin huonosti, että itsemurha on mielessä joka hetki. Käytin Risperidonia 11,5!vuotta koukun takia, kunnen päässyt irti siitä. Olin joka hetki epätoivoinen sen lääkkeen takia. Olin jo lopulta väsymässä taisteluni sen kanssa, ja olin luovuttamassa. Halusin tehdä enää itsemurha. Oli vuosien varrella yrityksiä vaihtaa toiseen, mutta ei onnistunut. Ne olivat niin myrkyllisiä, että tekivät vielä helvetillisemmäksi olon. Lopulta sain vanhan Peratsin lääkityksen, joka poisti takaraivosta piikin, jonka Risperidon sai aikaan. Mutta muuten olen siinä pisteessä neuroleptien kanssa, että jos en pääse niistä eroon, niin lähtö seuraa. En ole koskaan elämäni aikana halunnut tehdä itsemurhaa, mutta neuroleptit ovat saaneet sen aikaan, että itsemurha pyörii päivittäin mielessä. Kehittäisivät ihmeessä sellaisia lääkkeitä, jotka tekevät hyvän olon. Nykyiset ovat painajaismaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu