Turusen sanat Patmos-blogissa ovat hyvin kuvaavia

Pasi Turunen:
"käräjäoikeuden ulkopuolella useampi kymmenen tukimielenosoitukseen saapunutta banderolleineen."

Saman verran oli Aito Avioliitto-väkeä vastustamassa tasa-arvoista avioliittolakia eduskuntalon edessä joskus ja osa heistä niitä "kainalotuulettajia".

Samat naamat oli kai nytkin liikkeellä.

Tasa-arvoisen avioliittolain puolustajia oli tuhatkertainen määrä, eli kymmeniä tuhansia.
Suuret joukot ei nyt lähde liikkeelle, koska kunnioittavat demokraattista oikeuslaitosta.

Tuo suhteutettu määrä on hyvin kuvaavaa.
Joka tuhannes ihminen Suomessa on samaa mieltä kuin Räsänen.
19171
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Pitää paikkansa ja samahan toistui useampaankin kertaan ja suhdeluku pysyi samana.

4Äänestä

Miksi Helsingin Pridessa paistaa aina aurinko, kun taas naama ruvella kulkevat vastustajat laahaavat aina räntäsateessa tai pakjasviimassa? Jumalan tahto ja Sallimus turvaa ennemmin Pride-kulkueen kuin äärihihhulien vihamarssit. ISO Amen!

Äänestä

Homot ei saa minulta erityistä sympatiaa käytöksensä johdosta. Ovat yrittäneet minua röyhkeästi iskeä jonkun kerran ja joskus uimahallin saunassa runkkari tullut viereen mastusboimaan. Jäänyt kyllä mieleen.

Äänestä
  • Ovat huomanneet kaappihomoutesi.

    1Äänestä

  • Taisit kuitenkin katsoa ja itse vatkata. Omatpa ovat vaahtosi. Ikimuistoinen jytkyhän se oli. Kyllä minä nyt oikein loukkaannuin 😎

    1Äänestä

  • Ei kande peilin vieressä....

    1Äänestä

  • No nyt voit arvioida miltä naisesta tuntuu kun mies kaivaa discon tungoksessa vehkeensä esiin ja vaatii ottamaan kiinni siitä.

    1Äänestä

Suomessa on ollut voimassa tasa-arvoinen avioliittolaki yli sata vuotta. Hienoa, että sitä oli puolustamassa suuri joukko ihmisiä.

Arvioisi siitä, että joka tuhannes Suomessa olisi samaa mieltä kuin Räsänen, vaikuttaa yliampuvalta. Väittäisin, että hänen kanssaan kaikesta samaa mieltä on tosiasiassa huomattavasti harvemmassa.

Äänestä

No mutta sehän on juuri Raamatun mukaista. Suurin osa ihmisistä joutuu kadotukseen. Tie joka vie pelastukseen on kapea, se joka vie kadotukseen, on leveä.
Maailmaa rakastavia on paljon enemmän, kuin Jumalaa rakastavia (eli vanhurskaita totuutta puolustavia uskovia).

Äänestä

Hiljainen enemmistö oli siis liikenteessä.

Äänestä
  • Hiljainen vähemmistö änkyräkristityillä tarkoittaa oikeasti äänekästä enemmistöä.

    Äänestä

Suomalaiset on vähän huonoja sellaisessa avoimessa syrjinnässä. Se ei oikein istu suomalaiseen mielenmaisemaan eikä suomalaiseen yhteiskuntaan . Jos syrjintää onkin niin se on sellaista "hiljaista sorttia" enemmänkin ja sitäkin harjoittaa melko pieni joukko.

Vastoin ehkä Räsäsen fanclubin odotuksia aidot kirkko konservatiivit eivät lähde moiseen toimintaan . Ihan senkään takia, että heille on hyvin vieras ajatus kovaäänisestä messuamisesta ja esivallan vastustamisesta. He vierastavat myös sitä, että ihan kenenkä tahansa seksuaaliasioita revitellään julkisesti ja asiaa ei todellakaan paranna se, että siitä on tuollainen vanhempi nainen ottanut elämäntehtävän.

1Äänestä
  • "Vastoin ehkä Räsäsen fanclubin odotuksia aidot kirkko konservatiivit eivät lähde moiseen toimintaan . "

    Kyllä kaikki konservatiivit ovat ihan yhtä "aitoja", mieluummin voi jakaa perinteiset konservatiivit ja uuskonservatiivit linjalla.

    Tosiaan, tähän näiden aloittamaan kulttuurisotaan eivät perinteiset konservatiivit innostu.

    Äänestä

Kahden vankkumattoman kristityn näkökulmat Räsäs-käräjistä

Ensin Juha Ahvio

Räsäs-oikeudenkäynti: Kulttuurisodassa asiat liittyvät toisiinsa
https://www.patmos.fi/blogit/rasas-oikeudenkaynti-kulttuurisodassa-asiat-liittyvat-toisiinsa/

Ja Pasi Turusen blogi. Pasihan oli paikalla käräjäsalissa.

Silminnäkijänä Räsäsen historiallisilla Raamattu-käräjillä
https://www.patmos.fi/patmosplus/?series=549&episode=276051&title=studiossa-pasi-turunen

Kannattaa lukea jos on kanttia.

1Äänestä
  • :D Juu, oli sitä tavallista poliittista paasausta.

    Äänestä

  • Ihan jälleen sitä Ahvion poliittista hurmaa:
    ”Ei ole puolueeton eikä ole syntynyt vain kokeellisen luonnontieteellisen metodin pohjalta. Käsityksen syntymiseen on vaikuttanut aimo annos lääketieteen ulkopuolista ideologista aktivismia ja tarkoitushakuista poliittista päämäärien asettamista.”

    Ahvio yrittää vääntää tieteen joksikin, mihin ei pidä uskoa. Samalla hän itse käyttää samantyylisiä metodeja, jotka saattavat erehdyttävästi jopa kuulostaa tieteellisiltä. Eli hän ei itsekään käytä mitään vaatimiaan ”kokeellisia” metodeja – joita muuten humanismin puolella ei muutenkaan juuri käytetä.

    ”Koska käynnissä on kulttuurisota, jossa asiat liittyvät kuin liittyvätkin toisiinsa johdonmukaisella logiikalla, haluttiin tai ei, tykättiin tästä asiaintilasta tai ei.”

    Tässä Ahvio on oikeassa. Vielä kun hän tuo asian oikeaa laitaa esiin:
    ”Päivi Räsäsen kiistanalaisimmat lausunnot ovat liittyneet teemoihin, joita on yhdysvaltalaisessa politiikassa kutsuttu kulttuurisodaksi. Termi on peräisin 1800-luvun Saksasta, mutta Yhdysvalloissa se nousi päivänpolitiikan keskiöön 30 vuotta sitten. Ensin käsitteen otti käyttöön Virginian yliopiston sosiologi James Davison Hunter vuonna 1991. Vuotta myöhemmin konservatiivipopulisti Pat Buchanan toi sen päivänpolitiikan sanavarastoon Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa.”

    Tuolta koko kulttuurisota on lähtöisin. Sitä käyvät siis nämä uuskonservatiivit itse! Tapansa mukaan syyttävät siitä sitten muita.

    Tässä kulttuurisodassa on kyse juuri näistä: ”… Yhdysvaltojen kulttuurisodan keskeisiksi teemoiksi abortin, homojen oikeudet, uskonnollisten koulujen aseman ja naisten mahdollisuuden päästä armeijaan. Buchanan luonnehti kulttuurisotaa taisteluksi Amerikan sielusta. Sittemmin hän on laatinut myös ennustuksia siitä, kuinka länsimaat tuhoutuvat maahanmuuton seurauksena…”

    Ahvio lisää löylyä ”Tästäkin syystä arvokonservatiivin täytyy puolustaa kansallismielisyyttä ja kansallisvaltion itsenäisyyttä globalismia vastaan.”

    Eli vastustetaan kapitalismia ja globaalia markkinataloutta aivan samoin kuin äärioikeistokin – etenkin uusnatsit, jotka haikailevat siitä omasta talousjärjestelmästään.

    ”Jälkikristillisyyden keskellä ja arvokonfliktin ytimessä olemme samalla kirkon eksistenssiä koskevien suurten voimien edessä.”
    Patmos-blogi ”Räsäs-oikeudenkäynti: Kulttuurisodassa asiat liittyvät toisiinsa” 26.1.2022

    Ahvio päättää ”sotahuutoon” tämän kulttuurisotaansa.

    Tuohon Turusen juttuun ei voi sanoa mitään, koska ”Rekisteröitymällä saat käyttöösi koko Patmosplus-ohjelmakirjaston ja voit kuunnella ilmaiseksi haluamiasi ohjelmia ja ohjelmasarjoja.”

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ihan jälleen sitä Ahvion poliittista hurmaa:

    Puhut taas paskaa! Ala nyt hyvä ihminen pikku hiljaa hyväksyä totuus!

    1Äänestä

  • Mahtavat blogit ja lisää löytyy Radio Patmoksesta!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut taas paskaa! Ala nyt hyvä ihminen pikku hiljaa hyväksyä totuus!

    Jospa ensin ihan asiallisesti kertoisit, mikä sinusta oli "paskaa"?
    Juuri sitä teen, eli en unohda totuutta enkä etenkään todellisuutta, minkä Ahvio tuntuu unohtaneen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pasi Turunen:
"käräjäoikeuden ulkopuolella useampi kymmenen tukimielenosoitukseen saapunutta banderolleineen."

Saman verran oli Aito Avioliitto-väkeä vastustamassa tasa-arvoista avioliittolakia eduskuntalon edessä joskus ja osa heistä niitä "kainalotuulettajia".

Samat naamat oli kai nytkin liikkeellä.

Tasa-arvoisen avioliittolain puolustajia oli tuhatkertainen määrä, eli kymmeniä tuhansia.
Suuret joukot ei nyt lähde liikkeelle, koska kunnioittavat demokraattista oikeuslaitosta.

Tuo suhteutettu määrä on hyvin kuvaavaa.
Joka tuhannes ihminen Suomessa on samaa mieltä kuin Räsänen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu