Covid 19 ei ole sitoutunut puolueisiin, eikä yleiseen mielipiteeseen

Anonyymi

Virus elää ihan omaa elämäänsä, riippumattomana. politiikasta. Tarvitaan älykkäitä ja moraalisia ihmisiä ongelman ratkaisemiseksi, joiden arvomaailma on kohdallaan, ja joiden koulutus riittää ymmärtämään infektiotauteja ja immuniteetin rajallisuutta ja miten siihen voidaan vaikuttaa. Ongelmaa ei pöllöraadin pohdinnalla eikä yleisellä mielipiteellä kyetä ratkaisemaan. . Väestöstä suurin osa nyt Suomessa on rokotettu, pian kolmella rokotuskerralla, mutta vastoin odotettuja toiveita suojaus on lyhyt, vain noin kolme kuukautta viimeisestä rokotuksesta. Onko neron leimaisu nyt päästää virus ihan vapaasti leviämään ja mitä tapahtuu kun suoja melko nopeasti kaikkein kohdalla lakkaa ja maailma on vapaa maskeista ja etäisyyksistä. Kestääkö ihminen jatkuvia rokotuksia ja kestääkö talous.? Onko edes mahdollista saada pitempikestoista rokotusta? Siihen ei vielä kukaan voi vastata, koska sitä ei voi vielä tietää. Eikö pitäisi jo pikaisesti alkaa suunnittelemaan maailmaa pitkällä tähtäimellä, elli esim. voden ekstävää immuniteettia ole mahdollista saada. Maailmaa, jossa vähennetään suurien ihmisryhmien tapaamisia, matkustusta, jne pysyvästi, opitaan toimimaan pienemmissä puitteissa, tekemään esim. osittaista etätyötä, myös kouluissa jne. Ei katkaista kokonaan vaan vähennetään asteittain suunnitelmallisesti tarpeettonta toimintaa.

4

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin juuri

    • Anonyymi

      Opposition on kuitenkin aina pakko valittaa, teki hallitus mitä päätöksia vaan koronan suhteen... Eli Kokoomuksen Petteri Orpo pääsee valittamaan hallituksen toimintaa.
      En usko, että Orpo olisi onnistunut sen paremmin muuta kuin tuloveroprosentin laskemisessa ja terveydenhoitokulujen nostamisessa ja etenkin terveydenhoidon yksityistämisessä, jonka jälkeen terveydenhuollon päätarkoitus olisi tuottaa sijoittajille voittoa.

      Porvarihallituksien aikaan vähennettiin tehohoitopaikkoja, minkä takia meillä on ollut pakko pitää koviakin rajoituksia, jotta ne vähäiset tehohoitopaikat riittävät.

    • Anonyymi

      Virologit ovat sitä mieltä yleisesti, että viruksilla ei ole elintoimintoja eli ne ei elä eläämänsä virologienkaan mielestä vaan politiikot elävät omaa elämäänsä riippumata siitä onko viruksia edes olemassa.

      Niin sanotut virukset ovat hajoavien solujen tuottamia vesikkeleitä eksomeja ym. geneettisiä partikkeleita joita virologit pitävät viruksina.

      Virus uskonnon puolesta puhuvat tietenkin ne tahot jotka siitä eniten taloudellisesti hyötyvät ja nämä taloudelliset hyötyjät tietenkin haluavat pitää yllä tätä virus hypoteesiä millä ei muuten olisi minkään asteista tieteellistä näyttöä . Tieteellisenä näyttönä ei voida pitää ns. viruksista hyötyvien tahojen tutkimuksia, koska ne ovat epätieteellisiä lähinnä uskomuksiin perustuvia sepitelmiä joista puuttuvat mm. kontrollikokeet.

      Saksalainen mikrobiologi Stefan Lanka on kummonnut virologian suorittamalla kontrollikokeet virusviljelmillä, jossa lopputulos oli sama riippumatta siitä sisälsikö viljelmä oletettua taudinaiheuttajaa vai ei niin solut hajoavat täysin samalla tavalla.

      Selvyyden takia vielä , että tätä solujen hajoamista on pidetty todisteena virusten olemassa ololle yksinomaan. Saksan korkeimman oikeuden päätös vuonna 2016 totesi ettei edellä mainitulla menetelmällä ole tieteellistä painoarvoa virusten olemassa ololle.

      • Anonyymi

        Kyllä virukset elävät omaa elämäänsä, tosin lisääntyvät ihmisen solujen sisällä ja tuhoavat ne samalla. Kun ihmisen immuunipuolustus toimii se tuhoaa virusta sisältävän oman solunsa samlla kun se tuhoaa virukset. Virukset poikkeavat juuri siinä bakteereista, jotka lisääntyvät itsenäisemmin, poikkeuksena klamydia, joka kasvaa viruksen tavoin ihmisen solun sisällä. Täällä mikrobeiden itsenäisyydellä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä politiikan kanssa. Viiruksia vastaan on kehitetty melko pitkään rokotteita, mutta viruslääkkeiden läpimurto tapahtui vasta hi-viruksen kohdalla, jota vastaan rokotteita ei pystytty kehittämään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      187
      3076
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2626
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2240
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      74
      1886
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1793
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1691
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      104
      1509
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      219
      1176
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1130
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1089
    Aihe