Poliisi vainoaa syytöntä ihmistä

Miten on mahdollista, että Suomen kokoisessa kristillisessä sivistysvaltiossa poliisi ottaa osaa ihmisvainoon.
Vuosien aikana poliisi on käynyt saman uskovan ihmisen kimppuun monta kertaa. Poliisi on murtautunut ovien läpi nukkuvan kotiin aamulla pidättämään mihinkään syyllistymätöntä henkilöä, häntä on pidätelty monta kertaa ilman syytä ja ilman pidätysmääräystä.
Hänet on haettu ja pidätetty kahdesti ystävänsä luota ilman selityksiä. Hänet on pidätetty lentoasemalla lähtiessä matkalle ja matkalta palatessa, ilman selityksiä mistä syystä.
Poliisin toiminnasta on vaadittu selitystä kanteen nostolla poliisihallitukseen, ei vastausta. Poliisihallituksen ja poliisin toimista on valitettu eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka ei voi kuulemma voi tehdä mitään, ei edes antaa hyväksyttävää selitystä.
Asia on viety hallitukselle, joka ei tee asialle mitään, eikä kerro tiedusteltaessa muuta kuin että pitää odottaa. Vuosia.
Asia on toimitettu kansanedustajille jotka eivät halua ottaa kantaa.
Lisäksi poliisi ei tee mitään auttaakseen uskovaista perhettä, joka on joutunut vuosien ajan kärsimään vainoamisesta ja väkivallasta, myrkyttämisistä ja tappouhkauksista . Ei tule pahoinpitelypaikoille eikä ota rikosilmoituksia käsittelyyn.
Kyseessä Lounais-Suomen poliisipiiri.
19894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kenestä on kysymys ja ovatko nämä kantasuomalaisia. Asia tuntuu kyllä varsin ihmeelliseltä.

Äänestä
  • Kyllä ovat. Ja asia on ihmeellinen, kun syytön ihminen halutaan mustamaalata poliisin toimesta näin, viedään matkoilta palaava uskova ihminen lentokoneesta poliisivoimin poliisin autoon, haluten järjestää lavastetun shown kaikille koneessa olijoille. Kysymys on rikosoikeudellisesta asiasta, jossa syytteeseen vaaditaan rikollista viranomaista, vapaamuuraria, jonka ystäpiiriin kuuluu korkean tason henkilöitä . Sen tason poliitikosta on kyse, että saa poliisin lavastamaan tilanteita mustamaalatakseen kyseisen oikeuteen haastaneen ihmisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ovat. Ja asia on ihmeellinen, kun syytön ihminen halutaan mustamaalata poliisin toimesta näin, viedään matkoilta palaava uskova ihminen lentokoneesta poliisivoimin poliisin autoon, haluten järjestää lavastetun shown kaikille koneessa olijoille. Kysymys on rikosoikeudellisesta asiasta, jossa syytteeseen vaaditaan rikollista viranomaista, vapaamuuraria, jonka ystäpiiriin kuuluu korkean tason henkilöitä . Sen tason poliitikosta on kyse, että saa poliisin lavastamaan tilanteita mustamaalatakseen kyseisen oikeuteen haastaneen ihmisen.

    Olen aivan äimänkäkenä kenestä on kysymys. Ei ketään retuuteta poliisiautoon ja tehdä tupatarkastuksia ilman syytä. Tämä juttu on aivan keksitty. Nimiä esille ketkä politiikotot näin tekee ja kuka on tämän takana, muutoin ole hiljaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen aivan äimänkäkenä kenestä on kysymys. Ei ketään retuuteta poliisiautoon ja tehdä tupatarkastuksia ilman syytä. Tämä juttu on aivan keksitty. Nimiä esille ketkä politiikotot näin tekee ja kuka on tämän takana, muutoin ole hiljaa.

    Asiasta tulee ajankohtaislähetys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen aivan äimänkäkenä kenestä on kysymys. Ei ketään retuuteta poliisiautoon ja tehdä tupatarkastuksia ilman syytä. Tämä juttu on aivan keksitty. Nimiä esille ketkä politiikotot näin tekee ja kuka on tämän takana, muutoin ole hiljaa.

    Hannu Karpo teki vuosia sitten telkkariin jutun nilsiäläisestä miehestä , joka porasi öljyä pihamaallaan. Aitan seinustalle oli asetettu pitkä rivi ämpäreitä, joihin öljy kerätään. Tämä juttu kuuluu samaan sarjaan.

    Äänestä

Uskonharhaisen voi olettaa olevan syyllinen - joko se vedättää tyhmiä kanssauskonharhaisia tai on itse syyllistynyt tyhmyyteen.

Äänestä

Poliisi on Vapaamuureidenb ohajauksssa he palvovat Saatanaa joka on heidän jumalansa. Oikeustoimi on miehitetty täysin mnuurariveljillä heillä on vala joka ylittää suomen lain ja ovat sitoutuneet näin palvelemaan verkostoaan.
Kiristitty on Saatanan arkki vihollinen poliisi johto on saatananpalvojista koostuva hyvävelikerho.

Äänestä
  • No niin. Taaas yksi hörhö paljastui.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin. Taaas yksi hörhö paljastui.

    Kuka paljastui hörhoksi?

    Äänestä

Huono vitsi.

Äänestä

Voiko olla totta tämä? Joku perä asialla pakko olla ei voi noin järjetöntä olla muuten.
Eihän poliisi Räsäsenkään tapauksessa nähnyt rikosta tapahtuneen eli ei yleisellä tasolla vainoa kristittyjä.
Joku poikkeustapaus ehkä?

Äänestä

Jos kaksi poliisia todisitaa oikeudeudenkäynneissä samankaltaqista... selkeä salqkiitto ja valhe :D

Tuo piää tiedostaa aina tuomareidenkin.

Äänestä

Syy ei varmaan ole uskovaisuus. Poliisi tosiaan katsoo sormien läpi sadistista väkivaltaa, joka kohdistuu lapsiin ja nuoriin, jos on tietynlaisen yhteisövainon kohteena, jossa kohteesta hyödytään taloudellisesti.

Äänestä
  • Niin ja toisaalta eivät tule paikalle, kuten ei myöskään saa lääkäriä, jos päätyy tähän kidutukseen lapsena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja toisaalta eivät tule paikalle, kuten ei myöskään saa lääkäriä, jos päätyy tähän kidutukseen lapsena.

    Tämä pitää paikkansa.Kovolan poliisissa on näitä pulterin kavereita. Yksi keskustan ärrälle joka lauvantaina tuleva putinin kaveri saa palkkaa myös sieltä on ???? poliisi.. Suomesta tuli nato maa pulterin vakoojat viisin kertaistuvat Poliisi on hyvä valinta TÄllä tyypillä on huono tausta ...........PIMEÄ raha kelpaa pienen palkan päälle.

    Äänestä

Suomessa on menty pikkuhiljaa jo nk Ruotsin linjalle missä rötöstelevän polpon pinokkion voi viedä siviiliprosessilla käräjille. Ja saada tälle tuomio. Ruotsissa on lähetetty siviilikanteilla poliiseja jopa istumaan vankilaan. Ja mikä tärkeintä näin verkon aikana poliisien sikailut ei pysy enää salassa. Mokailevan poliisin naama on muistutuksena verkossa nopeasti. Ja vaikuttaa jokaiseen joka on hänen kanssaan tekemisissä.

Tässä muutamia ennakkotapauksia aiheesta meiltä täältä Suomesta:

http://lyli.fi/onedown

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001940243.html


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5b394617-ef0b-4209-a3e1-a41ab4992838

Äänestä
  • TÄÄ on totuus kouvollass.......>>>>>>>KOUVOLAN ÄRRÄÄLLÄ POLIISI ROISTO PULTERIN VAKOOJA . TÄÄ VAKOOJA AUTO 80 volvo viinin punaiinen PAKKO KYTÄTÄ NÄITÄ VENÄJÄ VAKOILIOITA SUPO TÄÄ ON YKSI

    Äänestä

Surkuhupaisia puolustautumiskeinoja. Poliisi on oikeasti niin yksinkertainen ja samalla niin rikollinen että hullu pitää olla jos poliisilta luulee apua saavansa.

Äänestä

Poliisi on sitä pohjasakkaa, mikä ei päässyt mihinkään kunnon ammattiin, eikä armeijassa pärjännyt. Tänä päivänä sen näkee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miten on mahdollista, että Suomen kokoisessa kristillisessä sivistysvaltiossa poliisi ottaa osaa ihmisvainoon.
Vuosien aikana poliisi on käynyt saman uskovan ihmisen kimppuun monta kertaa. Poliisi on murtautunut ovien läpi nukkuvan kotiin aamulla pidättämään mihinkään syyllistymätöntä henkilöä, häntä on pidätelty monta kertaa ilman syytä ja ilman pidätysmääräystä.
Hänet on haettu ja pidätetty kahdesti ystävänsä luota ilman selityksiä. Hänet on pidätetty lentoasemalla lähtiessä matkalle ja matkalta palatessa, ilman selityksiä mistä syystä.
Poliisin toiminnasta on vaadittu selitystä kanteen nostolla poliisihallitukseen, ei vastausta. Poliisihallituksen ja poliisin toimista on valitettu eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka ei voi kuulemma voi tehdä mitään, ei edes antaa hyväksyttävää selitystä.
Asia on viety hallitukselle, joka ei tee asialle mitään, eikä kerro tiedusteltaessa muuta kuin että pitää odottaa. Vuosia.
Asia on toimitettu kansanedustajille jotka eivät halua ottaa kantaa.
Lisäksi poliisi ei tee mitään auttaakseen uskovaista perhettä, joka on joutunut vuosien ajan kärsimään vainoamisesta ja väkivallasta, myrkyttämisistä ja tappouhkauksista . Ei tule pahoinpitelypaikoille eikä ota rikosilmoituksia käsittelyyn.
Kyseessä Lounais-Suomen poliisipiiri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu