Siinä teille kansanäänestyksen tehokkuus

Laittaa nyt tallukka äänestämään kansakunnan tärkeimmistä asioista, joista normi- ihminen ei pysty hahmottamaan vähääkään. Sitten ollaankin katuvaisia kun äänestettiin omaa etua vastaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12291410
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Silloin ei vielä monella ollut nettiä, josta olisi saanut oikeaa tietoa, ja meidät huijattiin eeuuhun. Nyt jokainen voi etsiä tiedon, ettei naton hyökkäysliittoon kannata liittyä.

Äänestä

Kauheaa, nyt Britannia on kaatumassa tuontikukkien hinnannousuun. Juuri kun öljymaana selvisi hirvittävästä bensiinipulasta, jota suurin osa maasta ei edes huomannut olleen. Onneksi HS ja Yle ovat tarkkasilmäisempiä kuin britit itse.

Kannattaisi varmaan luopua kaikesta äänestämisestä, eiväthän noin "tyhmät" äänestäjät voi äänestää oikein missään vaaleissa. Ylen isofarkkuisen toimittajan mielestä varmasti länsimainen demokratia toimisi paremmin ilman äänestäjiä.

EU-uutiset ovat melkein hauskempia kuin Naapurineljännes "suomettumisen" aikana. Yle ei pääse karvoistaan, pörhistelee niitä vain välillä toiseen suuntaan.

YLE, hauskimmillaan mielipiteitä ohjaavissa "asia"sisällöissään. Olisipa vielä Kari piirtämässä, Yle kyllä tuottaisi aiheita...

Äänestä

Ongelma on se, että ehdokkailla ei ole minkäänlaisia kyvykkyysvaatimuksia, ei koulutusvaatimusta, ei alan kokemusvaatimusta, ei kallonkutistustestiä, ei edes työpaikkahaastattelua. Vihreillä sentään on korkeatasoinen koulutustausta, ja kokoomuslaisilla samoin ja lisäksi talousosaamista useimmilla. Mutta sitten vasukat, sossukat, persukat ja kepukat, usein suurin meriitti on vain rikollistausta.

Äänestä
  • Vasemmisto on kolmanneksi koulutetuin joukko , edellä Vihreät ja Kokoomus.

    Äänestä

kiinasta tulee rahti suoraan satamiin , mikä ongelma ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Laittaa nyt tallukka äänestämään kansakunnan tärkeimmistä asioista, joista normi- ihminen ei pysty hahmottamaan vähääkään. Sitten ollaankin katuvaisia kun äänestettiin omaa etua vastaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12291410

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu