Koska Auschwitz on olemassa, Jumalaa ei voi olla

"Keskitysleiri vahvisti hänen sekulaaria vakaumustaan estäen häntä niin vankina kuin sen jälkeen uskomasta minkäänlaiseen kaitselmukseen tai tietoisuutemme ulkopuolella olevaan oikeudenmukaisuuteen." -- kirja-arvio Vapaa Ajattelijassa.

https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2022/02/01/koska-auschwitz-on-olemassa-jumalaa-ei-voi-olla/
651229
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Jumala halusi kostaa juutalaisille Jeesuksen murhan. Holokausti on juurikin jumalan tahto.

Äänestä
  • No ei todellakaan. Mutta tuollaiset ajatukset elivät kyllä saksalaisessa kulttuurissa jo ainakin Martin Lutherin päivistä.

    Ensinnäkin oli myös paljon hyviäkin juutalaisia: Jeesuksen äiti Maria oli juutalainen ja niin oli myös Jeesuksen apostolit ja kaikki ensimmäisen vuosisadan varhaiskristityt. Seurakunta laajeni ei-juutalaisiin vasta vähän myöhemmin.

    Ja Auschwitzin olemassaolo todistaa enemmän ihmisen pahuudesta kanssaihmistään kohtaan ja siitä kuinka uskonnot ovat usein "yhtä tyhjän kanssa" antamaan moraalista opastusta.

    Saksan väestö ei kuitenkaan ollut mitenkään ateistinen kuin Hitler alkoi surmata ihmisiä. Suurin osa väestöstä oli joko protestantteja (luterilaisia) tai katolilaisia.

    Ne "tavalliset ihmiset" jotka tätä surmantyötä olivat suurimmaksi osaksi näiden kirkkojen jäseniä. Niistä ei mitenkään yht'äkkiä tullut ateisteja kun ottivat päälleen Natsi-sotilaan uniformun. Ja heitä ei yleensäkään myöskään erotettu kirkostaan tästä syystä.

    Oikeastaan Jehovan Todistajat olivat sellainen ryhmä joka kieltäytyi palvelemasta Natsien armeijoissa koska heidän oppiensa mukaan se olisi ollut syntiä. Jehovan Todistajia joutui keskitysleireille tästä syystä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei todellakaan. Mutta tuollaiset ajatukset elivät kyllä saksalaisessa kulttuurissa jo ainakin Martin Lutherin päivistä.

    Noista Martin Lutherin kirjoituksista joissa hän kirjoittaa juutalaisista voi lukea vaikka täältä:

    Anti-Semitism: Martin Luther - “The Jews & Their Lies”
    https://www.jewishvirtuallibrary.org/martin-luther-quot-the-jews-and-their-lies-quot

    (Nuo samat kirjoitukset voi löytää muiltakin sivustoilta)

    Martin Lutherilla oli paljon valtaa siinä mitä ja mitenkä Saksan kansa ajatteli ja noilla kirjoituksillaan hän ei ainakaan vähentänyt ennakkoluuloja juutalaisia kohtaan.

    Tuosta kuinka kuinka uskonnot ovat usein "yhtä tyhjän kanssa" antamaan moraalista opastusta: yksi lähde mikä kertoo kirkkojen Natseille antamasta tuesta on Robert Ericksenin ja Susannah Heschelin kirjoittama "Betrayal: German Churches and the Holocaust"

    Yksi hullu asia, kun tässä asiassa ollaan, on se että uskonnolliset järjestöt joilla oli jäseniä kummallakin puolella sotaa rukoilivat kummallakin puolella sotaa voittoa omalle puolellensa.

    Tälläinen siis vain varmaankin yllytti sodankäyntiä kun uskolliset (fanaattiset) kirkon jäsenet näkivät pastorinsa/piispansa/esikuvansa rukoilevan asiasta. Saattoipa jopa varmistaa sen asian, tässä tapauksessa sodankäynnin, "oikeudenmukaisuuden".

    Yhtenä esimerkkinä tästä vuoden 1941 Joulukuun 7. päivänä New York Times lehdessä ollut artikkeli

    ‘WAR PRAYER’ FOR REICH
    Catholic Bishops at Fulda Ask Blessing and Victory

    Artikkelissa sanottiin että

    ”Katoliset piispat rukoilevat Fuldassa siunausta ja voittoa – –. Fuldaan kokoontuneiden Saksan katolisten piispojen konferenssi on suositellut käyttöön erityistä ’sotarukousta’, joka tulee lukea kaikkien jumalanpalvelusten alussa ja lopussa. Rukouksessa pyydetään hartaasti Kaitselmusta siunaamaan Saksan aseet voitolla ja suojelemaan kaikkien sotilaitten elämää ja terveyttä. Piispat neuvoivat edelleen katolisia pappeja pitämään jonain nimenomaisena sunnuntaina ainakin kerran kuussa saarnan, jossa he muistavat ’maalla, merellä ja ilmassa’ olevia Saksan sotilaita.”

    (Siis Saksan Katolilaisia kannustettiin sotimaan Saksan puolesta, ja USAn katolilaisia kannustettiin sotimaan USAn puolesta.)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noista Martin Lutherin kirjoituksista joissa hän kirjoittaa juutalaisista voi lukea vaikka täältä:

    Anti-Semitism: Martin Luther - “The Jews & Their Lies”
    https://www.jewishvirtuallibrary.org/martin-luther-quot-the-jews-and-their-lies-quot

    (Nuo samat kirjoitukset voi löytää muiltakin sivustoilta)

    Martin Lutherilla oli paljon valtaa siinä mitä ja mitenkä Saksan kansa ajatteli ja noilla kirjoituksillaan hän ei ainakaan vähentänyt ennakkoluuloja juutalaisia kohtaan.

    Kehtaatkin vetää aikajanavirhettä tänne

    Suurimmat rasisit löytyvät kreikkalaisista filosofeista jotka Platonin tyyliin
    hyväksyivät orjuuden

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehtaatkin vetää aikajanavirhettä tänne

    Suurimmat rasisit löytyvät kreikkalaisista filosofeista jotka Platonin tyyliin
    hyväksyivät orjuuden

    "Suurimmat rasisit löytyvät kreikkalaisista filosofeista jotka Platonin tyyliin
    hyväksyivät orjuuden"

    Oletpa typerä. Hyvä esimerkki Katolisen kirkon ja muidenkin käyttämästä whatabouttismista. Uskontosi pitäisi alkaa ottaa vastuu omasta käytöksestään sen sijaan että osoittavat toisia.

    Paitsi jos olette 7 vuotiaita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei todellakaan. Mutta tuollaiset ajatukset elivät kyllä saksalaisessa kulttuurissa jo ainakin Martin Lutherin päivistä.

    Ensinnäkin oli myös paljon hyviäkin juutalaisia: Jeesuksen äiti Maria oli juutalainen ja niin oli myös Jeesuksen apostolit ja kaikki ensimmäisen vuosisadan varhaiskristityt. Seurakunta laajeni ei-juutalaisiin vasta vähän myöhemmin.

    Ja Auschwitzin olemassaolo todistaa enemmän ihmisen pahuudesta kanssaihmistään kohtaan ja siitä kuinka uskonnot ovat usein "yhtä tyhjän kanssa" antamaan moraalista opastusta.

    Saksan väestö ei kuitenkaan ollut mitenkään ateistinen kuin Hitler alkoi surmata ihmisiä. Suurin osa väestöstä oli joko protestantteja (luterilaisia) tai katolilaisia.

    Ne "tavalliset ihmiset" jotka tätä surmantyötä olivat suurimmaksi osaksi näiden kirkkojen jäseniä. Niistä ei mitenkään yht'äkkiä tullut ateisteja kun ottivat päälleen Natsi-sotilaan uniformun. Ja heitä ei yleensäkään myöskään erotettu kirkostaan tästä syystä.

    Oikeastaan Jehovan Todistajat olivat sellainen ryhmä joka kieltäytyi palvelemasta Natsien armeijoissa koska heidän oppiensa mukaan se olisi ollut syntiä. Jehovan Todistajia joutui keskitysleireille tästä syystä.

    No kyllä todellakin. Ei voi selvemmin enää näyttää; sokeako olet?

    Äänestä

  • Jumala halusi kostaa juutalainen wow ,Ehkä sitten Hitler oli jeesus me ei tiesin nyt Hitler kuollut tarkoita jeesus kuolle taas kera,,Nyt herätä kysymys Zelensky Ukraina johtaja on juutalainen ,Onko Putin sitten jeesus

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    Jumala halusi kostaa juutalainen wow ,Ehkä sitten Hitler oli jeesus me ei tiesin nyt Hitler kuollut tarkoita jeesus kuolle taas kera,,Nyt herätä kysymys Zelensky Ukraina johtaja on juutalainen ,Onko Putin sitten jeesus

    Harhoja!

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Harhoja!

    Sinä tarvi lääkäri varata aika ,Minä voin maksaa

    Äänestä

Olen ollut oppaana suomalaisille ja saksalaisille Auschwitzissa ja etsinyt sieltä suomalaisia uhrejakin päiväkausia

Msalon tyyppinen sosdem levittää juuri tällaista soopaansa

Puolalsiset kärsivät tällaisista msaloista, koska MIKÄÄN yritys ei voi tulla sinne ja tuoda työpaikkoja ja viherpunikit jauhavat saadakseen omaa etua ja valtaa

Äänestä

Hyvä että on juttuja myös muista kuin uutuuskirjoista.

Äänestä
  • Venäläiset puna-armeijalaiset rais kasivat lähes kaikkivapauttamansa keskitysleiriläiset myös venäläiset naiset ja tätä juntit
    eivät Vapariliitossa käsittele laajasti silloin kun he esittelevät Saksan armeijan Wehrmachtin vyösolkea

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläiset puna-armeijalaiset rais kasivat lähes kaikkivapauttamansa keskitysleiriläiset myös venäläiset naiset ja tätä juntit
    eivät Vapariliitossa käsittele laajasti silloin kun he esittelevät Saksan armeijan Wehrmachtin vyösolkea

    Hah hah, nyt tuli vähän natolisää juttuun, hah hah.

    Äänestä

Berliinissä olevaan Neuvostoliiton tuntemattoman sotilaan patsasta Tiergartenissa kutsutaan kansansuussa itäsaksalaisten toimesta Tuntemattoman raiskaajan patsaaksi der Grab des unbekannten Gewalttäters

Äänestä
  • Eikös Tiergarten ollut Länsi-Berliinin puolella?

    Äänestä

//:"Keskitysleiri vahvisti hänen sekulaaria vakaumustaan estäen häntä niin vankina kuin sen jälkeen uskomasta minkäänlaiseen kaitselmukseen tai tietoisuutemme ulkopuolella olevaan oikeudenmukaisuuteen." -- kirja-arvio Vapaa Ajattelijassa.://

Israelin kansan diaspora ja exodus ovat ennakkoon profetoitu Raamatussa. Auschwitz liittyy osaltaan Israelin hajaannukseen kansojen keskuuteen, mutta Jumala lupaa koota kansansa omalle maalleen ja tämä kokoaminen (exodus) on tapahtunut ja tapahtuu parhaillaan.
Israelin valtio perustettiin 14.5.1948.

Jeremia profetoi Israelin suuresta exoduksesta:

*Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', 
vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut.'
Ja niin he saavat asua omassa maassansa."*
(Jeremia 23:7,8)

Jos tutkii puolueettomasti Raamattua niin tulee siihen tulokseen että Raamattu on Jumalan sanaa. Kukaan ihminen ei olisi kyennyt ennustamaan 
Israelin kansan vaiheita vuosisatojen päähän niin, että ennustukset myös toteutuvat.

===========
Jari Iivanainen kirjoittaa / Jari Iivanaisen kotisivut:

Israel profetiassa Useimmat edellä käsitellyistä, Jeesuksen tulemusta edeltävistä, merkeistä liittyvät yhteiskunnan ja luonnon tilaan viimeisinä päivinä. Ne liittyvät siihen, millaisessa tilassa ihmiskunta ja luonto olisivat Jeesuksen saapuessa kirkkaudessaan ja voimassaan maan päälle. Todettiin myös, että useimmat näistä merkeistä ovat jo toteutuneet tai parhaillaan toteutumassa, osoittaen profeetallisen sanan paikkansapitävyyden.   Eräs tärkeä merkki on Israelin valtion uudelleensyntyminen 14. toukokuuta 1948 sekä juutalaisten paluu sinne. Kun vuosina 70 ja 135 jKr. tapahtui Jerusalemin ja sen temppelin hävitys sekä juutalaisten karkotus maastaan, joutuivat he siitä lähtien olemaan ilman omaa kotimaata. Taukoa, kun he joutuivat elämään muiden kansojen parissa, kesti lähes 2000 vuotta. Heidän maataan miehittivät sinä aikana mm. roomalaiset, arabit, eurooppalaiset, turkkilaiset ja britit, jotka vuorotellen olivat vallassa.   Seuraavassa tutkitaan Israelin paluuseen ja hajaannukseen liittyviä raamatunkohtia. Tarkoitus on osoittaa, miten vanhat ennustukset, joista toiset on lausuttu jo lähes 3500 vuotta sitten, ovat saaneet täyttymyksensä. 

HAJAANNUS. 
Tosiasia, mikä voidaan havaita, on Israelin valtion uudelleensyntyminen ja että useat juutalaiset ovat asettuneet asumaan maahan. Nämä tapahtumat osoittavat, miten useat vanhat profetiat, joita aiotaan myöhemmin käsitellä, ovat saaneet täyttymyksensä. Sellaisia profetioita on useita samantyylisiä.   Ennen paluusta kertovia Raamatun kohtia aiomme kuitenkin tutkia hajaannukseen liittyviä ennustuksia, joita niitäkin on paljon. Ne käsittelevät juutalaisten hajaannusta kansojen sekaan, jota ei varmastikaan voi kukaan kiistää, koska heitä nykyään tavataan ympäri maailmaa melkein kaikista maailman kansoista. Seuraavat Mooseksen ja Jeesuksen sanat viittaavat osuvasti heidän hajaannukseensa: 

- (5 Moos 28:63-65) Ja niinkuin Herra ennen iloitsi teistä, siitä, että teki teille hyvää ja antoi teidän lisääntyä, niin Herra silloin iloitsee teistä, siitä, että hävittää ja tuhoaa teidät. Ja teidät temmataan irti siitä maasta, jota sinä menet ottamaan omaksesi.
64. Ja Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen, ja sinä palvelet siellä muita jumalia, joita sinä et tunne ja joita sinun isäsi eivät tunteneet, puuta ja kiveä.
65. Ja niiden kansojen seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun.

Äänestä

Vapaa tahto on ongelmallinen koska se voi johtaa myös kauheuksiin, Jumalan pitäisi ilmeisesti ottaa se kokonaan pois, että häneen voitaisiin uskoa.

Äänestä

Tää on kyllä kaameuden historiaa. Antisemitismin riemuvoitto, joka luotiin uuden testamentin kirjoituksissa ja jota varmaan ovat siivittäneet vastenmielisyyden tunteet juutalaisia kohtaan. Syyllisyyteen perustuva uskonnollisuus, joka syyttää uhreja jumalan olemattomuudesta. Itsekkyyden riemuvoitto, jota perustellaan mielikuvitusolennon suosiolla ja epäsuosiolla.

Äänestä
  • Niin mutta tässä on juuri tämä historian makaaberi ironia
    Ilman tätä ei olisi Israelia modernia demokraattista teknologiavaltiota

    Ilman tätä teilläkään ei olisi mitään ei hyvinvointivaltiota,
    koska lama olisi jatkanut ja kaivaisitte perunoita pellosta
    kehitysmaalaisina tms.

    Äänestä

""Eikös Tiergarten ollut Länsi-Berliinin puolella?""

Kyllä juuri näin
alla filmi lähtee Länsi-Berliinistä Tiergartenin päästä yli Portin pitkin Unter den Lindeniä Itä-Saksaan
ja jos katsotte tarkkaan kohtaa 0:34 vasen reuna, ilmestyy ylhäältä,
näette omituisen laatikon keskellä katua Humboldt-yliopiston kohdalla (Kuuban uuslöytäjä)

se on suojattu der Alte Fritz zu Pferd
Preussin kuningas Fredrik Suuri ratsastaa -patsas joka siellä on vieläkin
https://www.youtube.com/watch?v=VNCiHGcJzFg

Äänestä

Yksi kysymys: Jos ihmiselle on annettu vapaa tahto ja ihmiset ovat pahoja toisiaan kohtaan, miten ihmisten pahat teot todistavat, että Jumalaa ei ole?

Äänestä

Vapaa tahto on kuitenkin epäselvä käsite ja varmaankin on vain aivojen kyky suojata ihmistä ja valehdella asioiden järjestys

tiesin tein
vaikka oikeampi olisi
tein selittelin jälkeenpäin

Eli ottaa kunnia, että itse päätti. (Pörssi on tässä mielenkiintoinen kun moni untuvikko selittää voittonsa perustuvan päättelyyn, vaikka on satunnaista ja voiton tuo todellisuudessa vain tylsä holdaus some people hold some fold. Mutta sitten löytyy jälleen kuulemma vapaaseen tahtoon päättelynsä mukaperustaneita bitcoin-miljonäärejä. Mutta tietenkin näitäkin vain tilastollisesti eli harvassa) https://news.yale.edu/2016/05/02/you-may-have-already-decided-read-article

Taas sitten tällaiset artikkelit joita Msalo postaa tänne, eivät ole satunnaisia vaan viherpunaisen Wehrmachtin vyönsolkiteoreetikkojen etukäteen satunnaisesti valitsemia propgandatekstejä sosdempunaisen ruusunlehden pinnalta

Äänestä
  • Tietämättä että termi "vapaa tahto" on varattu, tarkoitin yksinkertaisesti, että ihmisellä on vapaus pyrkiä tekemään mitä hän tahtoo. En kiistä, etteikö ihmisellä olisi sisäistä suojamuuria ja tiedon portinvartijaa, jotka suojelevat hänen mieltään ja sitä, miksi hän on kasvanut. Olet oikeassa: selitämme ansioksemme ja kunniaksemme asioita, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä olemme ja mitä olemme tehneet.

    Monet puhuvat sattumasta, joka sekin on itsemme suojataamista sen edessä, mitä emme ymmärrä. Kun ihmisen suojamuuri murtuu, hän ajautuu kriisiin. Näin kävi itsellenikin. En nähnyt elämälläni mitään tarkoitusta, en mitään syytä elää. Minut pelasti turvautuminen tietoon, jonka olin ylenkatsonut ja jota pidin orjuuttajanani, Jumalan sana. Sain siitä uuden suojamuurin, joka on kestänyt ja jonka avulla olen kestänyt. Olen ollut siitä vaiti, vaikka ei olisi pitänyt. Kunnia on yksin Jumalan, sillä kaikki on Hänen ja kaikki ovat Hänen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietämättä että termi "vapaa tahto" on varattu, tarkoitin yksinkertaisesti, että ihmisellä on vapaus pyrkiä tekemään mitä hän tahtoo. En kiistä, etteikö ihmisellä olisi sisäistä suojamuuria ja tiedon portinvartijaa, jotka suojelevat hänen mieltään ja sitä, miksi hän on kasvanut. Olet oikeassa: selitämme ansioksemme ja kunniaksemme asioita, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä olemme ja mitä olemme tehneet.

    Monet puhuvat sattumasta, joka sekin on itsemme suojataamista sen edessä, mitä emme ymmärrä. Kun ihmisen suojamuuri murtuu, hän ajautuu kriisiin. Näin kävi itsellenikin. En nähnyt elämälläni mitään tarkoitusta, en mitään syytä elää. Minut pelasti turvautuminen tietoon, jonka olin ylenkatsonut ja jota pidin orjuuttajanani, Jumalan sana. Sain siitä uuden suojamuurin, joka on kestänyt ja jonka avulla olen kestänyt. Olen ollut siitä vaiti, vaikka ei olisi pitänyt. Kunnia on yksin Jumalan, sillä kaikki on Hänen ja kaikki ovat Hänen.

    Joo olen menettänyt uskoni niin aikaisin että ymmärrän uskovaisia paremmin nykyisin

    Olen ajatellut niin, että kaoottisessa maailmassa jossa joka päivä päivitetään ympäristöä uusiksi

    luo lohtua kun joku sama (esim. jmalanpalvelus) tulee samalla tavalla uudestaan ja uudestaan vuodesta toiseen

    Lisäksi Israel on hieno valtio joka on pysynyt pystyssä islamilaisen terrorismin ja valtioterrorismin edessä

    Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin, Irakin yhteishyökkäys ja Israel löi ne kaikki yhdellä kertaa ja Nasser muni maineensa älyttömänä tyyppinä

    Ja Suomen historian oleellinen piirre on että katolis-luterilaiset ovat täällä ettei täällä on neuvosto-ortoksit tai islamilaiset hääräämässä kuin talibaniassa

    Agricola ja Luther ovat suomen kirjakielen isiä ja niin edelleen

    Äänestä

Sitä minäkin, ihmisen on koettava joku todella paha järkytys, että alkaa ateistiksi. Ei vaikuta ollenkaan täysipäiselle tuo ateistien hihhulointi.

Äänestä

> Koska Auschwitz on olemassa, Jumalaa ei voi olla

Raamatussa sanotaan:

"Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä, vaan hylkäätte halpana minun ohjeeni ja teidän sielunne vieroo minun säädöksiäni, niin ettette pidä kaikkia minun käskyjäni, vaan rikotte minun liittoni, niin minäkin teen teille samoin ja rankaisen teitä hirmuisilla onnettomuuksilla,"
Kolmas Mooseksen kirja 26:14-16

"Mutta teidät minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi."
Kolmas Mooseksen kirja 26:33

Näyttää siltä, että Juutalaisia on todellakin rangaistu hirmuisilla onnettomuuksilla. Ja Raamatun perusteella se oikeastaan todistaa Jumalasta, erityisesti kun kuitenkin:

"Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa. Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa. Minä olen Herra."
Kolmas Mooseksen kirja 26:44-45

Minun nähdäkseni Jumala on voimakkaasti osoittanut olevan ja sen, että toimii lupauksensa mukaan. Vaikea nähdää miten kukaan kaiken tämän jälkeen voisi olla uskomatta.

Äänestä

"Koska Auschwitz on olemassa, Jumalaa ei voi olla"

Täytyisikö Jumalan puuttua luomiinsa lakeihin, koska ne onkin "väärin tehty"? Jumala ei ole ihminen.
Sanotaan olevan maailmankaikkeudessa 9 tietoisuuden tasoa, joista ensimmäisellä on kasvit ja kivet, toisella eläimet, ja kolmannella ihminen.
Kuvaile tasolla 7 tai 8 oleva olento.

Eräänä päivänä oppilaat keskustelivat Lao Tzun sanonnasta: "Joka tietää, ei puhu; joka puhuu, ei tiedä."
Kun opettaja tuli sisään, he kysyivät häneltä, mitä nämä sanat tarkoittavat.
- Kuinka moni teistä tietää, miltä ruusu tuoksuu? hän kysyi.
Kaikki tiesivät.
Sitten hän ehdotti:
- Kerro meille siitä.
Kukaan ei sanonut sanaakaan.

Äänestä

Olisihan se aika erikoista jos keskitysleiriin menisi ateistina ja uskovaisena tulisi pois. Toisaalta en näe oikein yhteyttä siinäkään, että keskitysleiri vahvistaisi uskoa ihmisen hyvyyteen. Jos Jumalaa ei ole ja tällainen on ihminen, niin mitä jää jäljelle?

Äänestä

Leninistit veivät SKPn 1. puheeenjohtajan keskityskeirille ja tämä tuli pois mutta kuolleena

Skp on sosialistien keppihevospuolue, joka on perustettu 1918 Moskovassa Leninin toimesta lahjaksi punakapinallisille

Äänestä

Pariser Platz
on tänään aamusta iltaan USAn talousmediassa, toimittaja seisoo Unter den Lindenin alussa Berliinissä ja haastattelee erilaisia ihmisiä jonossa suorana
mm. Ukrainan Saksan suurlähettilästä jne

Pariser Platz on se paikka joka tuhottiin maan tasalle sodassa vain Portti jäi jäljelle

Kuva USAhan lähetetään niin, että Portti näkyy koko ajan kuvassa ja naistoimittaja haastettelee

USAssa tietustelu uskoo, että Putin lähtee näinä päivinä hyökkäykseen
Eli ilmeisesti yöllä

https://abcnews.go.com/Politics/wh-national-security-adviser-distinct-possibility-russian-attack/story?id=82694548

House National Security Adviser Jake Sullivan warned of a "very distinct" possibility Russia will attack Ukraine at "any time now."

Äänestä

Kirkot ovat historiallisesti olleet hyödyllisiä työkaluja tukemaan valtioiden ja kauppiaiden intressejä. Esim. Kiinan Boksarikapinan aikana Englannissa ja muissa Euroopan maissa papit saarnoissaan tuomitsivat kiinalaiset ja saivat kansan tukemaan sotaa kiinalaisia kapinallisia vastaan. Ensimmäisessä maailmansodassa myöskin suuret kauppiaat USAssa esim. hyötyivät sodasta ja kirkot tukivat sotaa saarnaamalla hunneille tuomiota pulpetista.

Äänestä
  • Pakanat ovat historiallisesti olleet hyödyllisä tuhoajia kuten mayat joiden valtakunta kuoli nälkään ja katosi vaikka verenjuonti ja ihmissyönti oli puuhana

    Olisin kysynyt vain sitä, että miksi vapariliitto vetää historiaa tähän kun ei tiedä siitä mitään
    ja puhuu päättömiä aikavirheen painavia pskapuheita

    vastaus on yksinkertainen: vaparit ovat yksinkertaista oppimatonta väkeä joiden kirkkoviha johtuu siitä että eivät nuorena tajunneet eli usko jatkui liian pitkään, nämä ovat usein miehiä ja
    sitten naisrassukoita joita rajoitettiin uskonnolla kotoa liian pitkälle

    KUKA HALUAA LIITTOUTUA TÄLLAISTEN TUNNEVAMMAISTEN PORUKAN KANSSA ENÄÄ NYKYÄÄN KUN KIRKKOON EI OLE PAKKO KUULUA JA LIITTO HARJOITTAA KANSANVAIHTOA JA MUSHYYSÄNTÄÄ JOKA TODELLA ON VAARALLISTA PIENILLE KANSOILLE

    Äänestä

pistin sinne toisen pommikoneen.

terveisin:
Tende (eli aito ja alkuperäinen B Virtanen. Ne kaikki viestit oli sulle kumihuuli).

Äänestä

Ylikosken Vapariliiton lehdessä 4/2021 toimitussihteeri Soursa esittelee kolumbialaisen terroristijohtajan uskonnonvastaisia mielipiteitä tms, jo kuolleen väijytyksessä 2010
Mutta niin on Hitlerkinkuollut vappuaattona 1945 vaikka Msalo esittelee Ausch witziä täällä

Molemmilla oli keskitysleirejä

Msalo esittelee tätä va-lehteä 4/2021 toisaalla myös aivan pokkana täällä

Tämä va-lehden esittelemä terroristi oli Moskovassa koulutettu ja hänen keskitysleirinsä kuuluisin vanki oli Ingrid Betancourt maailmankuuluksi tullut tästä syystä, uhri, joka sattumalta pelastui vapauttavassa iskussa
yli 6 keskitysleirivuoden jälkeen

Betancourtille /presidenttiehdokas, parlamentieudustaja, kirjailija .../ myönnettiin Asturian prinsessan rauhanpalkinto vapautuksen jälkeen

Rauhanpalkinto on samaa suuruusluokkaa kun vasemmistohallituksen verorahoista va-liitolle antama ruokaraha tms.

Äänestä

Eli, koska maailmassa on niin paljon kärsimystä, niin Jumalaa ei voi olla olemassa?

Meillä on vapaa tahto, joka voi johtaa myös kaikenlaiseen kärsimykseen, pitäisikö se ottaa meiltä pois?

Jos meillä on ikuinen elämä, niin mitäpä siitä, jos välillä kärsimmekin?

Äänestä

Toimituksen Ylikosken ja Soursan käyttämät kommunistijohtajan mielipiteet uskonnosta 4/2021

Asejärjestön terrorin päätarkoitus oli huumekauppa ei poliitinen
Sillä saatiin ostettua aseet. Talonpoikia ryöstettiin armotta

Yksityiskohdat tunnetaan, koska on Ingrid Betancourt, presidenttiehdokas, hän oli heidän kuuluisin vankinsa yli 6 vuotta ja tätä tietenkin haastateltiin paljon ja hän kertoi, että järjestö oli täysin hierarkinen eli proletaaritasolla ei ollut mitään ja johtaja ryösti kauneimmat naiset jne

Yllätyksen pelossa keskistysleirielämässä oli jatkuvaa marssimatkailua, kahleet pantiin puoli kuudelta illalla ja aamulla joskus kolmen aikaan pimeässä oli alettava pakkaaminen ja liikkeelle lähtö jonka jälkeen marssittiin kehää paikasta toiseen kunnes taas kahleet, tätä yli kuusi vuotta. Betancourt oli lopulta kahleissa koko ajan koska hän yritti usein pakoa

Kolumbian presidentti kutsui Vapariliiton johdon lehdessään 4/2021 esittelemää terroristia Terrorismin symboliksi jonka röyhkein teko oli kaapata presidenttiehdokas Ingrid Betancourt 2002

kunnes hänet vapautettiin Kolumbian historian kaikkein mutkikkaimmassa sotilasoperaatiossa 2008, hän jäi henkiin

Vapaa-ajattelijoiden johto esittelee tämän Terrorisimin symbolin uskonnon vastaisia ajatuksia lehdessään 4/2021

Äänestä

Seuraavaksi kai sitten että: koska Putin on olemassa, Jumalaa ei voi olla. Mutta ihmisellä (ja Putin on kai ihminen vaikka ei aina siltä vaikuta) on vapaa tahto.

Enemmänkin Venäjän kansa on sen valtionuskonnon ja poliitikkojen luoma "baby". Se hedelmä minkä he ovat yhdessä luoneet. Ikävä kyllä moraalitaju ja lähimmäisenrakkaus on perseestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Äänestä

Siis täytyy nyt muistaa, ettäPutin on itse asiassa itäSaksanBoriksen kollega, PutinonKgb ja BorisStasi mutta sen lisäksi Putinillaoli Stasin henkilökorttijoka on museossaSaksassa ja netissäkin nähtävissäja taas Boristunnusti jälkeenpäin (oululaiessa Kalevalehdessä, löytyy netistä) että hänva koilimyöskgb;lle ELI SUMMA SUMMARUM mänty päästi salo Ouluun Boriksenluennoimaan ollessaan va-pääsihteeri eli Putininkollega on ollut va-liitossa luennoimassa ja siten va-liitto on lähellä tätä porukkaa ollut vuosia ehkä vuosikymmeniä

Äänestä

BBC näyttää jatkuvia kiovalaisten kauhuja itkeviä ihmisiä samalla rysien hyysärijoukkojen vasliiton ja haloslaisten Nato-vastustajapuuroset ja kimmokiljuset puolustelevat putinismintukemistaan

Äänestä

Tärkeä puheenvuoro. Hinno klassikkoteoksen arvio.

Äänestä

Hieno, esseemäinen juttu.

Äänestä

Tekeekö hyvää kysy irstailija pedofiililta.

Äänestä

Jumala ei estänyt keskitysleirejä; siihen lienee hyvä syy. Jumala ei niitä leirejä rakentanut, joka jäi tyypiltä huomaammatta. Ihmiselle annettiin vapaa tahto. Lisäksi jumalainen tahto. Ei ole mitään ristiriitaa.
Toinen asia sitten on, palveleeko paholainen myös jumalaa.

Äänestä
  • >>> Toinen asia sitten on, palveleeko paholainen myös jumalaa.<<<<

    Tietyissä rajoissa.

    Martti Luther totesi:
    "Perkelekin on Jumalan perkele"

    Äänestä

Artikkelissa esitellään Primo Levin ajatuksia.

Äänestä

Siis jonkun itailialaisen tai espanjalaisen juutalaisen nimen mukaan? E ei ollut sodassa ja I: ssa ei ollut Mussolinin aikana keskitysleirejä kuten Neuvostoliitossa

Levi Strutsi taas teki telttakangashousuja Kaliforniassa kauppaan

Nlitosta saisi myös paljon sosialismin ja putinismin vastaisia ja puoltavia ajatuksia roppa kaupalla

Äänestä

Hesekiel kertoi II maailmansodan ja natsien tulon tuhoamaan niin vanhurskaan kuin jumalattoman.

Maan päälle heitetään teurastajan miekka joka iskee kahdesti tai kolmesti. Eikä enää mene tuppeen. Saksa on Goog.

Hitler oli vegetaristi. Ehkä kyse oli teurastettujen eläinten kostoisku lihansyöntiä vastaan.

Hesekiel 21: 8-22
Hesekiel 38

Jumalaa vastaan voi olla paljon sanomista hänen tutkimattomien tuomioidensa johdosta, mutta kokonaiskuva kaikki huomioon ottaen historian varrella on että kolmanteen ja neljänteen polveen asti esi-isien pahat teot kostetaan.

Mun esim. On turha lisääntyä koska esi-isät oli luokattoman syntiset. Siinä olen armon kohde kun en lietso kostoa.

Äänestä

Kiitettävää kaivaa esiin klassikkoja.

Äänestä

Tätä ajatusta voisi valitettavasti soveltaa moniin muihin, ajakohtaisempiinkin aiheisiin.

Äänestä
  • Eine ungluckliche Tatsache ist, dass diese Idee auf viele andere, noch aktuellere Themen angewendet werden könnte

    Äänestä

Ja Maidanek. Lublinin lähellä.

Äänestä

Promootio Levi toki kirjoittanut muutakin.

Äänestä

Hyvä juttu, hyvä otsikko.

Äänestä

Koska Mäntysalo on olemassa, niin Luoja-Jumala on.
Ajattelehhan Mäntysalo itseäsi.
Et ole syntynyt jonkun ateistisen alkupaukun tuloksena sattumalta.💥

Kuka keksi rakkauden?

Jos on leipä, niin jossain on sen suunnittelija, leipoja.

Näin helppoa on kumota ateismi.

Äänestä
  • Olipa harvinaisen tyhmä yritys!

    Äänestä

Joka kirjoiti että jumala koste juutalainen jeesus murha ,Oliko Hitler jeesus mutta Hitler kuollut tarkoita taas jeesus kuoli ..Toinen kysymys ,Zelensky Ukraina johtaja on juutalainen,Onko Putin sitten Jeesus

Äänestä

Mussolinilla ei ollut keskitysleirejä
Mussolini oli modernisti ja suosi samaa tyyliä kuin Alvar Aalto
taloissa jopa tehtaissa ja huonekaluissa ja sisustuksessa ja rakennutti paljon

Roomassa on valtavasti fasistista arkkitehtuuria mutta myös pohjoisesta aina Sisiliaan ja Afrikan sarveen

Fasistisen arkkitehtuurin huonekaluja on edelleen saatavissa ostamalla
aivan kuin Alvar Aallon

Pohjos-Italian fasismimodernismia myytävänä edelleen
https://www.1stdibs.com/furniture/seating/chairs/zanotta-follia-chair-black-stainless-steel-backrest-giuseppe-terragni/id-f_28397082/

Äänestä

Klassikko on Klassikko.

Äänestä

Juttu on Esa Aallaksen klassikkosarjaa. Nyt Primo Levistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

"Keskitysleiri vahvisti hänen sekulaaria vakaumustaan estäen häntä niin vankina kuin sen jälkeen uskomasta minkäänlaiseen kaitselmukseen tai tietoisuutemme ulkopuolella olevaan oikeudenmukaisuuteen." -- kirja-arvio Vapaa Ajattelijassa.

https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2022/02/01/koska-auschwitz-on-olemassa-jumalaa-ei-voi-olla/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu