Nykyään puhutaan paljon vihapuheesta. Ihmisiä myös tuomitaan vihapuheesta. Esimerkiksi vaikkapa siitä, kun puhuu maahanmuuttajayhteisöjen ongelmista yleistävään sävyyn. Sellaiseen, joka saa näyttämään kaikki maahanmuuttajat ongelmina. Sellaista ei pidä hyväksyä. Mutta miksi hyväksytään se, että vanhoillislestadiolaiset saa nostaa aika ajoin YLE:n yms toimesta tikunnokkaan. Muutamien tekemiä rikoksia paisutellaan niin, että valtaväestö alkaa luulemaan, että vanhoilliset herätysliikkeet vanhoillislestadiolaisuus etunenässä ovat oikeita pahuuden pesiä. Ja joissa kaikki hyväksyy ja antaa siunauksensa rikoksille ja vääryyksille. Näin ei ole, mutta tällaista kuvaa valtamedia haluaa meistä levittää!
Mikä hulluinta, meidän joita kohtaa harrastetaan tällaista laajamittaista vihapuhetta, joudumme myös kustantaa tällaista toimintaa mm. pakollisella yle-verolla. Viime aikoina meikäläisiä on vihattu ja meitäkin kohtaan on hyökätty suunnalta jos toiseltakin vaikka meillä ei ole osaa eikä arpaa joidenkin tekemiin rikoksiin ja vääryyksiin. SRK:kin ne sellaiset teot tuomitsee. Esim ripin käyttöä rikoksen peitteenä ei hyväksytä. Ei talousrikoksia, ei väkivaltaa missään muodossa. Mutta jos jotku tällaisiin synteihin ja rikoksiin sortuu, heidän on sovittava asiat niin kuin ne kuuluu. Rikollisen on kärsittävä myös maallinen rangaistus. Ei niin, että kaikki uskovaiset joutuvat kärsimään joidenkin tekosista kollektiivisesti niin, että kansa suorastaan kivittää meidät. Vihapuhe kaikkialla meikäläisiä kohtaan on kasvanut. Uskovaisten kotien lapset voivat tästä johtuen entistä huonommin. Heillä ei ole turvapaikkaa enää missään. Vastaavasti perheet väsyy ja tästä seuraa monenlaista pahoinvointia. Maalituksen kohteena ei ole helppoa olla! Kysynkin, miksi tällainen systemaattinen vihapuhe sallitaan? Oulussa etenkin vihapuhe ja syrjintä meikäläisiä kohtaan on pahentunut jatkuvasti. Kuka tekisi aloitteen, että kaikki vihapuhe pitäisi lailla kieltää!!! Ja että Ylestä pitäisi pystyä eroamaan.
Mikä hulluinta, meidän joita kohtaa harrastetaan tällaista laajamittaista vihapuhetta, joudumme myös kustantaa tällaista toimintaa mm. pakollisella yle-verolla. Viime aikoina meikäläisiä on vihattu ja meitäkin kohtaan on hyökätty suunnalta jos toiseltakin vaikka meillä ei ole osaa eikä arpaa joidenkin tekemiin rikoksiin ja vääryyksiin. SRK:kin ne sellaiset teot tuomitsee. Esim ripin käyttöä rikoksen peitteenä ei hyväksytä. Ei talousrikoksia, ei väkivaltaa missään muodossa. Mutta jos jotku tällaisiin synteihin ja rikoksiin sortuu, heidän on sovittava asiat niin kuin ne kuuluu. Rikollisen on kärsittävä myös maallinen rangaistus. Ei niin, että kaikki uskovaiset joutuvat kärsimään joidenkin tekosista kollektiivisesti niin, että kansa suorastaan kivittää meidät. Vihapuhe kaikkialla meikäläisiä kohtaan on kasvanut. Uskovaisten kotien lapset voivat tästä johtuen entistä huonommin. Heillä ei ole turvapaikkaa enää missään. Vastaavasti perheet väsyy ja tästä seuraa monenlaista pahoinvointia. Maalituksen kohteena ei ole helppoa olla! Kysynkin, miksi tällainen systemaattinen vihapuhe sallitaan? Oulussa etenkin vihapuhe ja syrjintä meikäläisiä kohtaan on pahentunut jatkuvasti. Kuka tekisi aloitteen, että kaikki vihapuhe pitäisi lailla kieltää!!! Ja että Ylestä pitäisi pystyä eroamaan.
Vastaukset 116
Vanhimmat
Ei ole lestat mitään positiivista kuvaa ainakaan minulle antanu.
Ei suoraansanoen haittaisi yhtään vaikka en olis ikinä lestoja tavannutkaan.
Kaveerata niiden kanssa en halua.
Kummallista porukkaa ne on. Se mikä heidän mielestä on normaalia niin se tavallisen ihmisen mielestä ei ole oikein, eihän nuo osaa rehellisiä olla missään asiassa, kierous ja valehtelu on heistä normaalia. Kyllä eilen telkkarissa tuo Taskila "haisi niin lestalle kuin vain voi olla" , on siinä kiero ja iljettävä mies.
Miksi te vihaatte meitä?
Vanha sanonta sanoo, että niin metsä vastaa kuin huudetaan. Eiköhän se ole lestojen oma syy.
En ole lesta mutta on todettava teistä haukkujista että olette omasta mielestänne itse puhtaita kuin pulmuset. Ei voi ymmärtää sitä että omaa kansakuntaa pitää vihata noin paljon, sotaan jos joutuisimme niin ei olisi häävit lähtökohdat.
Lestoista ei yleensäkään ole mihinkään kärkiporukoihin, yleensä pyrkivät olemaan keittiö- ja autopuolen hommissa, jos sotahommista on kyse.
Kuolemaa silmiin katsominen vaatii lujempaa luonnetta.
Ei sitä mesuamisella sodita, hyvä sotilas on rauhallinen ja harkitseva.
Lestat on tehneet niin paljon pahaa ja ovat kieroja kuin korkkiruuvit. Ei ole omaa kansakuntaa ainakaan minun kanssa. Ja muutenkin ei se ”oma kansakunta” ei tarkoita sitä, että kaikki hyväksytään. Itse olen ylpeä eurooppalainen enkä mitään kansakuntaa!
Lestat ei pärjäisi sodassa, koska ovat niin erillään muusta yhteiskunnasta. Sodassa pitää olla hyvä porukkahenki ja luottamus, mutta lestat on kelmejä ja epäluotettavia. Ei niihin voi luottaa missään.
Kuka on mesuamisesta on puhunut? Hyvä sotilas on kyllä paljon muuta kuin flegmaattinen alistettu lesta!
Minä en varsinaisesti vihaa teitä mutta en tykkää teistä mm. koska olette tuhonneet elämääni lapsista lähtien. Tai lähinnä lesta saarnaajat.
Mm. Lapsia raiskanneet saarnaajat jne.
Höpö höpö..
Noin puhuu se jolla ei tietoa.
Hyvin rikollista porukkaa. Saarnamiehistä lähtien. Äärettömän epärehellistä porukkaa. Hyvin monen ihmisen elämä pilattu. Ja ajatelkaa, suurin osa jättää tuon lahkon.. Tynnyrissä kasvatatte.
Ihmetyttää, mistä tuo teidän viha meitä kohtaa kumpuaa!!!
Liian hitaasti jättävät tuota lahkoa!
Yleensä uskovaiset on hyväluonteisia ihmisiä, mutta,,ei lestadiolaiset ole.
Sieluttomuus on niiden kohdalla oikea termi, toki varmaan ihan normaaleja hyviä ihmisiä on heissäkin.
Syyllistyt vihapuheeseen!
Totuus ei ole vihapuhetta. Mutta sen korjaan, että uskovaiset on kyllä aina realiteeteista irti olevia idiootteja.
Jos vähemmän synnytätte, vähemmän lähtee.
Kyllä oli hullun näköinen Taskila eilen telkkarissa se lestapomo.
Ei taskila ole mikään lestapomo. Samallai tavan uskovainen ku me muutkin. Hän on SRK:n puhheenjohtaja, ei meikäläisyyden pomo. Koittakaa ymmärtää nyt tämä asia!
No sellainen apea ja ankea lesta kuin te muutkin .
Onkos se helppoa olla lapsien lestadiolaisten hyväksikäyttäjien kohteena?
Miksi ei sitten lestadiolaiset yhdessä nouse tätä hyväksikäyttöä vastaan? Ollaan vaan hiljaa ja hyväksytään teot.
Ei ole mediassa näkynyt kommenttia että "Nyt saa riittää, tästä tultava loppu"!
Taitaa sitten käydä niinku jehovalaisillakin että väärinajattelijat pistetään pihalle, eikä niiden kanssa olla enää tekemisissä.
Lahko on heille jumala ja elämä.eivät osaa ajatella mitään itse.lahko päättää ja ollaan hiljaa.
Totta!
Koska kun lesta on saarnannut synnit anteeksi, ei saa puhua siitä. Ei kuulemma armonvedestä saa onkia.
Lestadiolaiset opettaa korjattava viat Jumalan ja ihmisten edessä.
Mutta tiedän tapauksen missä mies tuli lestadiolaisuuteen näytteli.
Yritti sieltä lapsia pyydystää.
Pedoffiilit on tuomittava ankarammin.
Jeesuksen aikaan heidät tuomittiin kuolemaan ja jos tappoi lapsen niin ristille naulattiin.
Lestaatiolaiset kuitenki elävät omalla työllään eikä niin kuin suomessa jotkut.
Ainakin aikapaljon lapsilisiä.
tarkoitit kai että huijaamalla muitten rahoja ja sitä työksi kutsutaan?
"Partalapsiako" pitäisi mielestäsi tuoda tänne sitten vielä enempi?, Ei tämä yhteiskunta toimi jatkossa jos ei synny uutta väkeä, emme me elä täällä ikuisesti.
Suomessa rikosasiat kuuluu poliisille tutkittavaksi ensin, sen jälkeen tuomitseminen kuuluu oikeuslaitokselle. Eikä älä mölöä pitävälle huutoäänestys sakille.
Ai omalla työllään kun huijjaavat joka asiassa ja akat makaa widdu levällään ja lisääntyvät vain? Meillä asui ennen naapurissa lestaporukka. Niillä tyttöjä ja siellä joku pappa tai joku käytti niitä hyväksi. Se tulin ilmi ja porukka erosi lestoista. Sen jälkeen vasta lopettivat massalisääntymisen ja eukko lähti töihin.
En puhuisi ahkeraksi pirulaisia, vaan enemmänkin vastuuta pakeneviksi puuhastelijoiksi. Ei se ole ahkeruutta kun anorektikkonaiset juoksee yöllä, kun ne ehkäisee olemalla anorektikkoja.
Ei tarvita kumpiakaan, ei lestoja eikä maahanmuuttajia. Miten sinulle asiat on noin mustavalkosia?
On myös lesta poliiseja.. .
pahuutta mahtuu kaikkiin joukkoihin, mutta miten saadaan syyttömät vapaaksi näistä jotka huonon maineen ovat aiheuttaneet`? On ehdottomasti väärin, että syyttömät samaistetaan. Tuo yleisradio on todellinen sontaluukku, poliitikojen ohjauksessa ja kaiken lisäksi pakollinen vero. Minulla ei ole eikä tule koko töllötintä . En hyväksy syyttömien leimaamista enkä yle veroa ja hyvin olen pärjännyt
Sanoisin+että+lestoista+99%+on+pahoja+vaikka+muuta+väittävät.+On+sanatonta+hyväksyntää+heiltä+se,+kun+eivät+eroa+lahkosta.+Toisaalta+lesta+on+lesta,+vaikka+tekisi+mitä.+Kieroon+kasvaneita+ja+huonot+geenit.+Ei+se+lahkosta+eroaminen+auttaisi.
Eli olet lesta ja lahko kieltää telkkarin.
Vanhoillis lestadio liike pitää luokitella rikollisjärjestöksi niinkuin myös jehovat.
No älä lue Ylen uutisia äläkä katso sen ohjelmia jos ne noin ahdistaa.
Lässynlää diipadaapa. Niitä lapsia saa tehdä ihan rauhassa ilman menneen ajan hullu-uskoisuutta. Ruotsalaiset aateliset kiusasi suomen juntteja tuolla lahkolla aikoinaan. Nuorille annettu mielisairauksia, tietäjät tietää miksi. Lopettakaa ruotsin palvonta.
Lestadiolaiset on suomen suurin pedofiiliyhteisö ! Ja tässä on kaikki mitä täytyy tietää jumalasta > https://youtu.be/C9AOuedvOnI
Lestadiolaiset+on+indoktrinoitu+sairaaseen+lahkoon+ja+pitäisi+olla+jo+kuopattu+tai+kielletty+koko+lahko+!+Pysyy+hengissä+vain+sairaalla+lasten+tekemisellä+!+Joka+aiheuttaa+suunnatonta+kärsimystä+ja+erinäisiä+ongelmia+!+Nykyään+noin+52%+hylkää+lahkon+heti+kun+pääsee+sivistyneen+maailman+pariin+lähtiessään+opiskelemaan+ja+muuttaessa+pois+lestadiolaiskodista+!+Pikkuhiljaa+lahkon+pitäisi+näivettyä+.+.+.👍🏻
Kyllä Suomessa lahkoja piisaa
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_rekisteröidyistä_uskonnollisista_yhdyskunnista
Voisit perustaa jokaiselle oman räkytysketjun, niin pääsisit pätemisen tarpeesi tyydyttämään siinä tumputuksen ohella.
Ei näivety niin kauan kuin ehkäisykielto on voimassa ja sitä noudatetaan. Katsokaapa suviseurakuvia siellä nuoret ja lapset on yli puolen osuudella seuraväestä. Aikuiset ja vanhukset ovat vähemmistönä. Vasta kun syntyvyys jää alle kuolleisuuden alkaa näivettyminen edes luopumiset eivät riitä näivettämään.
Onhan se niinkin, että suviseurojen tarkoitus on saada juuri nuorison kiima aktivoitumaan,
mitä enemmän porukkaa, sitä kiimaisempi ilmapiiri.
Suomessa on uutisten mukaan noin 1000 uskonlahkoa
...ja niistä lestat on tolkuttomin...
Eli homma pyörii juuri ja juuri sen ansiosta että käytössä on ehkäisykielto. Mielenkiintoista.
Mihin nuo tiedot perustuu?
Ei se lahko tässä ole se pointti, vaan se miten lestat elää. Lestat on kultti!
Tuo linkki ei muuten ole toimiva!
Totta. Viattomia lapsia sotketaan ongelmiinsa.
Lestoja on maailmassa se 200 000, mutta todellinen määrä ja vaikutus esimerkiksi Oulun seutuun on enemmän. Tuossa luvussa kun ei ole lapset mukana.
Joo mutta miten siellä panet? Eihän lestat saa panna ennen papin aamenta. Suviseuroissa kuitenkin pariudutaan pienen piirin kesken. Tätä vanhat perverssit siellä katselee, kun itsekin siellä alkaneet sisäsiittoinen tähtäävän toiminnan. Seuraavana kesänä häät ja eka penikka syntyy joku 20 kk tapaamisesta.
Niin kaikki maailman pikkulapset.
Yleisradioko tässä taas tuomitaan, vaikka se tuo vain lestayhteisön epäkohtia rehellisen realistisesti esille.
Lestadiolaiset luulevat, että heidän ylivertaisuutensa perustuu ehkäisykieltoon ja SRK:n johtohenkilöt myhäilevät partoihinsa, kun ko. populaatio paisuu eikä naisten mielipiteillä ko. asiaan ole mitään merkitystä. Johtohenkilöt korskuvat omaa ylemmyyttään ja erinomaisuuttaan asioiden junailemisessa.
Etelässä ei enää ehkäistä.
Oletko varma.
Te maalitatte yhtä miestä. T: "etelän mies"
Yle on viherkommareiden ja lestojen äänitorvi.
Eipäs unohdeta suvakki h.... A.siis kun on Ylestä puhetta.
Lestat ja heidän lapset on hirmu kallis yhteiskunnalle. Ajatelkaa kuinka paljon käyttävät yhteiskunnan varoja kun vauvasta aina vanhuutenn noista maksetaan, venmaksajiksi heistä ei ole kun heidän lapset tekee lapsia aina vain yhteiskunnan piikkiin. Mitä hyväksikäyttöön tulee niin tuolla maakunnissa se tehdään salassa melkein jokaisessa talossa, olen itsekkin maalla syntynyt ja nähnyt noiden touhuja jo kauan sitten. Lestat on ovelia kieroja valehtelevia, kukan ei heistä uskalla toista ilmi antaa vaikka pitäisi, lesta pyytää tekonsa anteeksi toiselta lestalta ja taas on sitten mieli puhdas, taas voi tehdä uusia rikoksia.
Samaa sakkia koko Oulun työttömät luuserit. Kohdusta hautaan elätetään paska kasat
”Kuka tekisi aloitteen, että kaikki vihapuhe pitäisi lailla kieltää!!! Ja että Ylestä pitäisi pystyä eroamaan...”
Kuka tekisi aloitteen, että LLL porukka hyväksyisi normi ei uskovaiset/toiseen uskontoon retkahtaneet/LLL lahkosta eronneet?
Ja, että nämä yllä mainitut ”saastaiset”( kuten LLL lahkolaiset kutsuvat )pääsisivät taivaaseen, eikä helvetintuleen (LLL saarna).
Aloitteen tekijä ja kaikki LLL jäsenet ovat itse niitä pahimpia pääpiruja soimaamaan muita, eivätkä hyväksy mitään muuta kuin vanhojen saarnojen oppeja.
PS. YLE ja MOT on hyvä, tulee totuudet näistäkin höpöttäjistä...
Adolf ei onnisunut, valitettavasti
https://www.amnesty.fi/ukk-amnestyn-raportti-israelin-apartheidista-palestiinalaisia-vastaan/
Vastahan nuo on varastaneet maat ja rakentaneet muurit ja pukanneet palestiinalaiset slummeihin ja vähän polttaneet taloja. Adolfiltahan tuo oppi on tietenkin saatu.
eikös uutisten perusteella lestaadiolaiset ole aika synkkää sakkia
insesti
googlata voi uutisa jokainen
sairasta tuo pohjoisen porukka
umpikieroa sakkia. johtuneeko ahneus kun aurinko ei paista riittävästi tuolla korkeudella. ahneus ja syntisyys menee käsi kädessä
ja Kokkolan alueelta valuu lisää nuorta yrittäjää. Helposti huomaa ketkä lahkolaisia: ei meikkejä, koruja, langanlaihoja, kalpeita rouvan käppänöitä vaikkakin nuoria immeisiä...
Kakkukauppakin haastaa kondiittoreja sukulaisuuden ja lahkon jäsenien voimalla, normi yrittäjät eivät pysty kilpailemaan kun palkkoja pitää maksaa työntekijöille, nämä paahtavat ”jumalan” (Pajalan Lars Leevin) höpötysten voimalla... kuten yks lvi-liikekin... äänestäkää jaloilla ja rahoilla.
Ite jouduin sairaslomalle vihapuheen takia. Olen siis vanhoillislestadiolainen. Olen kokenut pahenevaa vihapuhetta työyhteisössä. Jatkuvasti myös kysellään minulta asioita, joihin en osaa vastata. Ja jotka eivät sinänsä minulle edes kuulu. Esim suhtautumista seksuaali- ja talousrikollisiin yms. Olen väsynyt noihin runsaasti ennakkoluulojakin sisältäviin kysymyksiin. Jopa mua on väitetty osasyylliseksi näiden ”vl:ien” tekemiin rikoksiin. Tällä hetkellä olen sairaslomalla ja todella pahasti uupunut ja masentunut. Eikä ammattiapukaan ole ollut riittävää. Heidänkin luona olen törmännyt ennakkoluuloihin. Esim, johtuuko uupumukseni herätysliiketaustasta, esim. vaikenemisen kulttuurista tms. Etsitään ekana mahdolliset viat omasta hengellisestä yhteisöstä, vaikka itse olen uupunut siitä, että meikäläiset on nostettu tikunnokkaan ja nähdään lähinnä vain rikollisena joukkona. Sellaiseksi en itse tätä uskovaisten joukkoa tunnista. Tässä liikkeessä mun on ollut hyvä olla.
Mitäs te teette teihin kuulumattomille ihmisille?
Me puhumme niin kuin uskomme, muttemme pakota muita uskomaan näin. Lueppa uusin Päivämies jos sellaisen käteen saat. Siinäki tehdään selväksi, ettemme vaadi muita muuttumaan meidän kaltaisikseen. Siinä kerrotaan sangen selvästi, että jokaisella on oikeus sellaiseen vakaumukseen, mikä kenkäiselläkin on. Esim sukupuolineutraaleja lakeja ajavilla on oikeus siihen näkemykseen, mikä heillä on. Meikäläisyys on vapaaehtoisuuteen perustuva uskonliike!
ei huolta, pääset taivaaseen ja muista: JUMALAN TERVE🤭
”Meikäläisyys on vapaaehtoisuuteen perustuva uskonliike!”
Mitäs vapaaehtoisuutta käytätte Teidän jälkikasvun kanssa, saavatko valita 🤔
Entä hyväksytäänkö eroaminen🤔
Liian monta esimerkkiä Teidän ”vapaaehtoisuudessa”, ettei kukaan usko...
Kyllä te tyrkytätte. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole ainut oikea usko maailmassa.
Olemme ainut oikea Jumalalle kelpaava joukko. Tämä on valitettava tosiasia, mutta kun asia vain on näin. Toki jokainen saa vapaaehtoisesti olla kuulumatta Jumalan lapsiin. Sen vain haluan sanoa, että vain tällä tavalla voi päästä taivaaseen. Tämä on kiistaton tosiasia, joka ei mielipiteillä muutu miksikään. Jumalan Sana on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Halleluja! Aamen!
Koko käsite 'vihapuhe' tulisi kieltää kokonaan käytöstä.
Lestadiolaiset voisivat omassa piirissään pohtia imago kysymystä. Mistä johtuu tämä yleistys. Itse olen tuntenut vain uskovia jotka ovat aivan tavallisia. Ehkä avoimuus ja asioista puhuminen auttaisi vihapuheeseen. Lahkot tuppaavat olemaan sisäpiiri uskontoja, joten heitä mystifijoidaan monesti aivan syyttä.
Uskovatkin tekevät rikoksia, siinä ei ole mitään uutta. Se että rikoksia peitellään uskovien piirissä aiheuttaa muissa ihmisissä närää ja tämä on se epäkohta johon on hyvä kiinnittää huomiota.
Lestadiolaisille sanoisin, että kaikki ei ajattele niin suppeasti kuin jokin vihapuhetta viljelevät.
Eletään rauhassa.
Lestadiolaiset ylentävät itsensä tietoisesti ja jatkuvasti lahkoon kuulumattomien hengellisyyden yläpuolelle ja pitävät itseään ainoina jumalan armolahjaan oikeutettuina.
Erilaisten rikosten tekeminen heidän keskuudessaan on normaalia toimintaa koska tehdyt synnit ja muut rötökset voi saada helposti anteeksi vaikka joka ikinen päivä.
Emme ylennä, vaan kun me olemme pelastuva joukko. Minkäs me sille mahdetaan, että Jumala on säätänyt asiat näin?! Jokainen saa valita, haluaako tehdä parannuksen ja tulla sisään Jumalan valtakuntaan, vai pysyä epäuskoisena ja turvautua harhaoppeihin, ateistiseen maailmankuvaan tms. Yhtä kaikki, nämä muut tiet vievät valitettavasti kadotukseen, sillä ei ole kuin kaksi tietä. Toinen vie taivaaseen ja toinen kadotukseen. Ja oikeita teitä on vain yksi yhdenlainen, eikä monta ja monenlaista! Kumpa ymmärtäisitte tämän!
Enemmän on sellaisia, jotka ovat rehellisempiä ja uskovat aidommin Jumalaan kuin lestat.
Koko lestadiolaisuus on teeskentelyä olla rehellisempi kuin todellisuudessa onkaan.
Aika mustavalkoista...
Mielestäni tuo kuvaus ainoasta oikeasta joukosta ja muiden joutumisesta kadotukseen ei ole muuta kuin henkistä väkivaltaa. Ei ole pakko lähteä huonoon elämäntapaan ja houkutuksiin vaikkei olisikaan jonkun tietyn lahkon jäsenkorttia taskussa. Nämä näyttävät uskovan että on heti tuomittu jos mielipiteet ja varsinkin tavat poikkeaa. Englannissa sanotaan että God. Onko se sitten eri Jumala kun sillä on eri nimi?
On nämä LLL porukka 🤦♂️
kun kuolet niin sulla on pari metriä maata päällä ja filmi poikki.
Pajalan Lars Leevi on höpötykset kyllä hyvin kirjoittanut aikoinaan, ei voi kuin ihmetellä 😱
Maailmankaikkeuden ainoat oikeat uskovaiset........
Ylevää kermaa :)
Kaikki maailman pikkulapset ovat VL lestadiolaisia
Te lestat puhutte vihapuheita muista siellä seuroissanne. Ja suunnittelette kaikenlaisia rikoksia muita ihmisiä kohtaan. Ei ole vihapuhetta, kun sanoo miten asiat on. Ja meneehän se ihmisillä ihon alle, kun lestat saa kelmeillä rauhassa.
Kuulun ns. aitoon vanhoillislestadiolaissukuun ja voin sanoa, että sydämeltään aidot lestadiolaiset ja Jumalaan uskovat ihmiset eivät tee pahoja asioita. Tämä jatkuva lestadiolaisten maalittaminen saa jo luvan riittää!
Missä on "aitoja" vl henkilöitä? Höpöhöpö, satuja keksit
Aloittaja vetoa omaan tuskaansa ja vaatii
****
Maalituksen kohteena ei ole helppoa olla! Kysynkin, miksi tällainen systemaattinen vihapuhe sallitaan? Oulussa etenkin vihapuhe ja syrjintä meikäläisiä kohtaan on pahentunut jatkuvasti. Kuka tekisi aloitteen, että kaikki vihapuhe pitäisi lailla kieltää!!! Ja että Ylestä pitäisi pystyä eroamaan. ******
Kysymys aloittajalle .
Onko lestadiolaisyhteisössä kasvaneen ja siellä väkivaltaa kokeneen naisen turvallista tulla omalla nimellään puhumaan julkisesti kokemastaan väkivallasta ajankohtaisohjelmaan televisioon tai vaikkapa Suomen Kuvalehteen ?
Onko turvallista naisen tulla julkisuuteen kertomaan avoimesti lestadiolaisyhteisössä kokemastaan väkivallasta ?
Monet naiset kärsii tuossa poppoossa miestensä takia.
Raamatussa ei kerrota mitään sellaisesta helvetistä jolla lestat pelottelee.
Jeesus sanoi että taivasten valtakunta on teidän sisimmässänne.
Nooh, läheltä liippaa
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Helvetti_kristinuskossa
Tytti
https://youtu.be/x96rEw7GNzE
Erittäin terve suuntaus nyt etelä-suomessa kun siellä lestat ehkäisee niin ei naisten tarvitse olla synnytyskoneita.
Kiitos Isä Taivaan !
Korruptio kattaa suomen jokaisen kolkan
Selvä hullun lahko. Toivon mukaan liike kuolee lähivuosina
Putin vois hyökätä SRK tiloihin
Putin olisi hoitokokouksen tarpeessa.
Kyllä kelpaa olla maalituksen kohteena
Jättäkää loputkin tuo lahko !!!
Minä sain lestakasvatuksen ja kotini oli lähes jatkuvasti helvetti. Psyyke tuhoutui. Kukaan meistä ei selviytynyt kunnolla.
enpäs ihmettele. lestadiolaisuus on maanpäällinen helvetti
suurin osa pimeitä, sairaita tapauksia. siinä yhteisössä, kun ei tiedetä mikäs on normaalii
elävät kuin siat
On OK
Jeesus tulee maan päälle toisen kerran.
Maailma on kaukana Raamatusta.
Puuttini on taivas herra.kohta tulee Ouluun ja kurittaa ankarasti Oulun patapää juntteja.kyllä ulisetta isosti kun pakaroiden päällä tanssii iso kepakko.hä hää.joka vielä haukkuu venäjän presidenttiä kokee tuskaisen lopun.
Lestat ovat huonon maineensa ansainneet.