Paljastuuko narsisti loppujen lopuksi?

Anonyymi

Paljastuuko narsisti muille, jääkö kiinni siitä millainen todellisuudessa on ennemmin tai myöhemmin?

Nämähän esittävät aivan muuta kuin mitä oikeasti edes ovat mutta kuinka kauan? Syökö käärme omaa häntäänsä?

77

3647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Osaavat pelata todella taitavasti. Hovi tekee likaisen työn. Harva ammattilainen edes tunnistaa narsistia. Uhria monesti luullaan narsistiksi.

      • Anonyymi

        Narsistin uhri on yleensä kiltti ja empaattinen ihminen. Hän on kaikesta kiusaamisesta niin hämillään ja sekaisin, että vaikuttaa epävakaalta. Uhri saattaa myös reagoida viranomaisten aikana hyvin tunteikkaasti esimerkiksi vihaisesti. Narsisti taas on viileän rauhallinen ja asiallinen. Hän saattaa sanoa, että on ollut jo pidemmän aikaa uhrin mielenterveydestä huolissaan. Jo tietynlainen katse saattaa saada uhrin reagoimaan ei-toivotulla tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta se terveempi osapuoli tajutessaan mistä on kyse on vahvoilla.

        Siitä seuraa narsistinen raivo ja voi seota valheissaan, kun toinen ei alistu eikä tottele vaan lähtee. No contact.

        Eikä piittaa pätkääkään mielipuolen ennalta-arvattavista tempuista: valheet, uhkailu, syyllistäminen, mykkäkoulu, pelottelu, muu sekoilu.

        Tuttu kuvio. Alussa normaali ihminen on luonnollisesti ihmeissään.

        Homman tajutessaan noi keinot eivät toimi vaan terve osapuoli jättää narsistin syyttelemään toisia, valehtelemaan ja uhittelemaan omaan mielikuvitusmaailmaan.

        Oiva kokemus kun tuon kokee. Tietää vastaisuudessa hyvin ja osaa tunnistaa nasserit jo kaukaa.

        Niin just. Ei pidä piittata vähääkään vaikka kuinka se ääliö yrittäisi jatkaa hyvällä/pahalla että voisi vielä hyötyä. Pelkkää tyhjää p-puhetta sellaisen ulosanti. Ei pidä olla missään tekemisissä enää sellaisen kanssa kun se paljastuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuttu kuvio. Alussa normaali ihminen on luonnollisesti ihmeissään.

        Homman tajutessaan noi keinot eivät toimi vaan terve osapuoli jättää narsistin syyttelemään toisia, valehtelemaan ja uhittelemaan omaan mielikuvitusmaailmaan.

        Oiva kokemus kun tuon kokee. Tietää vastaisuudessa hyvin ja osaa tunnistaa nasserit jo kaukaa.

        Mulle kävi näin. Liian kauan katselin koska en narsismista ollut kuullutkaan. Onneksi mittani täyttyi lopullisesti ja jäljelle jäi vain ihmetys, miksi siedin sellaista. Sitä tyyppiä en milloinkaan enää halua tavata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistin uhri on yleensä kiltti ja empaattinen ihminen. Hän on kaikesta kiusaamisesta niin hämillään ja sekaisin, että vaikuttaa epävakaalta. Uhri saattaa myös reagoida viranomaisten aikana hyvin tunteikkaasti esimerkiksi vihaisesti. Narsisti taas on viileän rauhallinen ja asiallinen. Hän saattaa sanoa, että on ollut jo pidemmän aikaa uhrin mielenterveydestä huolissaan. Jo tietynlainen katse saattaa saada uhrin reagoimaan ei-toivotulla tavalla.

        Hyvä kuvaus!!!

        Kyllä noin se just menee. Narsu käyttää myös ammattilaisia pelinsä nappuloita ja käyttää hyväkseen sitä että pienestäkin huolesta voi tehdä ilmoituksen Sossuun. Narsu tekee kiusaa niin kauan, että saa väsytettyä uhrin tämän todistellessa itseään viranomaisille ja vastatessa syytöksiin. Sehän riittää että narsu kääntää lapsen tervettä vanhempaa vastaan. Lapsi alkaa puhua narsun suulla.

        Ne ressukat jotka ovat saaneet vävyn tai miniän joka on narsisti , siinä,sitten lähtee omakin lapsi pois elämästä narskun ilkeyksiä vuoksi .
        Joten monta perhettä ovat narsisitit rikkoneet , osaavat olla niin charmikasta ihmisten keskellä ja aina kuulee miten mukava ihminen hän on. Joten saa toivoa että ei tartte joutua koskaan sellaisen kynsiin

    • Anonyymi

      Totta

    • Anonyymi

      Jokainen meistä ihmisistä näkee itse itsensä hieman eri tavalla kuin muut. Narsistilla kohdalla ero oman näkemyksen ja muiden näkemyksen välillä on tavallista suurempi, mikä tietysti on omiaan aiheuttamaan konflikteja.

    • Anonyymi

      Narsismi on asia jota lopulta kovinkaan moni ei tunnista. Moni kyllä huomaa narsistin "outouden", kus..äisyydenkin, mutta ei ymmärrä mistä on kyse ja erehtyy myötäilemään tai kuvittelee että asiat voi sopia kuten normi ihmisen kanssa. Myös taisteluun lähtö on turhaa, narsistihan rakastaa riidellä. Sellainen "paljastuminen" ei narsistia haittaa jossa saa kunnon draaman päälle. Hän saa siitä vain voittajafiiliksen.

      Ne jotka narsistin läpi näkevät mutta eivät suostu avoimeen taisteluun ovat narsistille uhka. Narsisti ottaa heihin etäisyyttä, mustamaalaa, yrittää manipuloida yms. Väittäisin, että narsistin tielle osuu väistämättä niitä jotka tunnistaa narsistin narsistiksi, mutta iso osa heistä ohittaa narsistit vauhdilla. Ja narsistikin mielellään heitä välttelee. Ei narsisti jää pyörimään piireihin joissa ei saa ihmisiä otteeseen edes riidan haastamisen kautta. Piireissä joissa narsisti ei ole mikään tärkeä.

      Toki narsisti perheenjäsenet tietää mikä pa$ka narsisti on, he vain ovat alistuneet tilanteeseen.

      Narsistille tärkeintä on, ettei hän itse joudu kohtaamaan omaa vajavaisuuttaan, tavallisuuttaa. Tuntemillani narsisteilla tämä näkyy siinä, ettei hänen elämässään ole juurikaan pitkäiakaisia ihmissuhteita. Perhe toki, he ovat narsistin uhreja. Tuttavia on paljon, mutta ns. ystävät eivät pysy. Kun narsistia tuntee paremmin, ongelmat alkavat tulla vahvemmin esiin, kulissit murenee ja ns. ystävät muuttuvat äkkiä vihamiehiksi.

      Narsisti vaihtaa myös työpaikkaa, harrastuspiirejä ym
      taajaan koska ajan kanssa alkaa aina tulla ongelmia. Sielläkin kulissit alkaa murentua. Liikaa valheita,
      liikaa rikottuja luopauksia, liika muille jätettyä vastuuta, selkäänpuukotusta, pomon nuoleskelua, näpistelyä, muiden syyttelyä, jne. jne. Kun köysi alkaa kiristyä, narsisti etsii uudet ympyrät.

      • Anonyymi

        Narsistit taitavat olla kykeneväisiä valehtelemaan aivan järkyttäviäkin asioita, mitä enemmän sääliä ja draamaa sen parempi periaatteella.

      • Anonyymi

        Myös uhrit vaihtavat ystäviä, koska ystävät eivät kestä katsella ystävänsä kärsimystä ja sitä, kun uhri ei kuuntele neuvoja. Narsisti vaatii uhria ottamaan vain tilapäisiä työsuhteita tai jättämään työpaikan, "koska on suhde työkaverin" kanssa tai sitten hän kokee työajan esim. 7-15 herättävän hänet aamulla liian aikaisin ja puolen vuoden kuluttua 9-17 työaika on liian myöhäinen, kun hänelle ei ole ruoka valmiina.... Uhrin suhteet sukuun, ystäviin ja pysyvät työsuhteet pitää tuhota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit taitavat olla kykeneväisiä valehtelemaan aivan järkyttäviäkin asioita, mitä enemmän sääliä ja draamaa sen parempi periaatteella.

        Reaktio pitää saada joko hyvällä tai pahalla.

        Ai että sitä kun narsitin metkut ei tehoa, se menee ihan pasmat sekaisin kun ei kukaan usko niitä satuja eikä manipulointi auta.

        Ole täysin väliinpitämätön ja no contact

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit taitavat olla kykeneväisiä valehtelemaan aivan järkyttäviäkin asioita, mitä enemmän sääliä ja draamaa sen parempi periaatteella.

        Joo ei reaktioita noille minkäänlaisia mistään.

        Silloin ne menee ihan lukkoon. Kun ei alistu eikä noteeraa valheita eikä mitään.

        Eteenpäin äläkä katso taaksesi. Sulje nasseri elämästäsi lopullisesti. Onnea

      • Anonyymi

        Juuri näin. Kohdatessaan vahvan terveen ihmisen, joka vähät välittää narsistin tempuista ja asettaa johdonmukaisesti rajat. Ja lähtee. Niin narsisti on aseeton ja menettää otteensa.

        No contact. Tajutessaan mistä on kyse, narsistin temput lähinnä huvittaa. Niitä voi ystävien kanssa naureskella ja nauttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit taitavat olla kykeneväisiä valehtelemaan aivan järkyttäviäkin asioita, mitä enemmän sääliä ja draamaa sen parempi periaatteella.

        Joo nehän valehtelee ummet ja lammet. Vakavimmissa tapauksissa uskoo omat satunsa.

        Narsistit testaa siten onko kohde ns manipuloitavissa. Mutta kun ei korvaansa letkauta valheille tai millekään millä uhkailee tms vaan no contact.

        Ja lähtee. Eikä vastaa mihinkään niin avot.

      • Anonyymi

        Ei narsistit pysy pitkään normaalin parisuhteeseen, jossa toisella osapuolella on oma tahto.

        Tavallisuus ja normaalit rutiinit ei sovi narsistille, jotka hakee draamaa, mahtavuutta ja oman heidän mielestään ylivertaisen egon nostatusta. Muita tallomalla.

        Eihän tollaista normaali ihminen kauaa katso. Lähde ja nauti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reaktio pitää saada joko hyvällä tai pahalla.

        Ai että sitä kun narsitin metkut ei tehoa, se menee ihan pasmat sekaisin kun ei kukaan usko niitä satuja eikä manipulointi auta.

        Ole täysin väliinpitämätön ja no contact

        Sinulla on ihana asenne niihin. Itse inhoan myös narsisteja. Tosella sairasta peliä pitäisivät jos sen sallisi.

    • Anonyymi

      Paljastuu. Aika riippuu "huijattavasta" kuinka hyvä itseluottamus hänellä on.
      Fiksu laittaa heti ongelmien ilmaannuttua hyväksikäyttäjän pihalle elämäänsä pilaamasta eikä leiki enempää.
      Ei pidä hetkeäkään tuhlata narsistin takia.
      Tietoutta narsisteista voisi lisätä jotta jokainen hoksaisi hetimmiten mistä on kysymys kun oman etunsa tavoittelijan kohtaa ja voisi sivuuttaa sellaisen sujuvasti ensitöikseen..

      • Anonyymi

        Aluksi olet narsistin ihanne vaimo. Koko suku pitää sinua ihanana ja saat lahjoja ja huomiota. Sinua kannustetaan opiskelemaan ja etenemään töissä, sitten aloitetaan myyräntyö. Gradu katoaa tietokoneelta, muistitikut myös, sinun syntymäpäivädi ja valmistumisjuhlasi siirretään.... hamasn tulevaisuuteen jne....

      • Anonyymi

        Juuri näin. Heti eroon ja no contact.

        Nasseri ragee aikansa (viestit talteen) älä vastaa ikinä.

        Onnelinen ja helpottunut. Nykyisin naurattaa ennalta-arvattavat lapselliset temput.

        Mahtaa olla paha olla ja elämäntehtävä purkaa se paha olo toisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aluksi olet narsistin ihanne vaimo. Koko suku pitää sinua ihanana ja saat lahjoja ja huomiota. Sinua kannustetaan opiskelemaan ja etenemään töissä, sitten aloitetaan myyräntyö. Gradu katoaa tietokoneelta, muistitikut myös, sinun syntymäpäivädi ja valmistumisjuhlasi siirretään.... hamasn tulevaisuuteen jne....

        Tälläsen naisen kohtasin. Sai aika pian lähteä. Vieläkin laittaa viestiä, en ole vastannut 1,5 vuoteen mitään.

        Kaikki tallessa jos tarvii.

    • Anonyymi

      Monia ei edes häiritse, jos sairaimmatkin teot paljastuu, jos ei kohdistunut itseen tai omiin läheisiin.

      • Anonyymi

        Eikä niin mukavan empaattisen kuuntelijan uskota pystyvän niin sairaisiin tekoihin. Kiinnitä huomiota, jos valitat työkaveristasi tai sukulaisestasi, narsisti kysyy hänen koko nimensä, missä hän asuu ja mitä työtehtäviä hän tekee. Sitten tulevaisuudessa nuo tiedot tulevat takaisin muodossa tai toisessa.

    • Anonyymi

      Kyllä mä pelaan sen verran hyvin, etten "paljastu". Se on mun luonteeni, ja en sitä mainosta, kun ihmisillä on omanlaisensa ideaalit. En valehtele mitään josta voisin jäädä mitenkään ikävästi kiinni, ja en kudo valheiden verkkoa. Pidän yksikertaisesti itsestäni huolta, maksimoiden oman hyvinvointini ja taloudellisen tilanteeni.

      On paljon tapoja hoitaa asiat itsellensä myönteisesti, jotka eivät ole nähtävästi epäeettisiä eivätkä rikoksia. Lähinnä saa ylistystä, kun on paremmin arvossaan niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti. Muutkin pyrkivät siitä hyötymään, jota käytän edelleen hyväkseni.

      Jotkut kusipäät tiputan kelkasta tai saan muut tiputtamaan pois, ja pelkkä oven sulkeminen heiltä käy yleensä helposti, ja jos ei, niin otan kovat otteet ja painostan ulos tai toissijaiseen asemaan suhteessa itseeni, jonka teen selväksi aina kun olen hänen kanssaan tekemisissä tai häntä tuodaan esiin esim. keskustelussa.

      Koko lapsuuden kestänyt harjoitus ja opit narsistivanhemmilta tekevät mestarin jo nuoressa iässä. Tämä on todella hyvää elämää, kun pitää huolen vain itsestään.

      • Anonyymi

        Narsisti on kuitenkin YKSIN. Aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsisti on kuitenkin YKSIN. Aina.

        Ei ole yksin, just tuossa näitä että paljon löytyy narsulle tukijoita jotka hyötyy itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsisti on kuitenkin YKSIN. Aina.

        Onhan niillä nuoleskeleva hovi aina kuulolla.

    • Anonyymi

      Lähimmille paljastuu. Ja jos narsisti sairastuu, hän ei usein kykene käsittelemään asiaa vaan alkaa sekoilla. Liian suuri lovi tulee fantasiaan ja tosielämän haasteisiin. Äitini esim palliatiivisena sänkypotilaana suunnitteli loma reissuja ja shoppailuja. Ja se katkeruus minkä hän kohdisti muihin oli aivan kamalaa. Hän ei missään vaiheessa pystynyt miettimään, mitä lapset tarvitsevat. Minä pidän narsismia neurologisena poikkeavuutena. Aivoilla ei ole erottelukykyä omien ajatusten ja todellisuuden välillä. Koen myös, että äiti joutui aina esittämään normaalia muille.. Vaikka kotona sai raivo kohtauksia.

      • Anonyymi

        Joo alkaa sekoilla kun ei ole keinoja vaikuttaa toiseen, tietää merkut ja on väliinpitämätön.

        Kyllä on mahdollista jäädä kiinni, usein sekoilee raivoissaan itsensä pulaan.

        Siinä vaiheessa olet jo kaukana ja voit hymyillä sen omahyväisen tollon suorituksille.

        Älä reagoi, ole kuin ilmaa. Väliinpitämätön.

      • Anonyymi

        Heillä on usein se mielikuvitusmaailma ihan sairaita juttuja, sekoaa.

        Silloin olet jo kaukana. Onnea.

    • Anonyymi

      Ei ole paljastunut vieläkään. Tutut palvoo maata hänen jalkojen alla. Olen saanut sekopään maineen. Todellisuudessa olen muutamaa ihmistä lukuunottamatta ainoa, joka tietää hänen oikean luonteensa. Mielenterveyteni on mennyttä ja narsisti porskuttaa eteenpäin onnellisena, kun taas sai tuhottua yhden ihmisen.

      • Anonyymi

        Hae itsellesi apua, ja ota elämä takaisin haltuun. Olet vielä onnellinen.

      • Anonyymi

        Usein on niin , sitä jotenkin ei edes uskalla sanoa toisille että joku on narsisti sillä hehän osaavat pelata pelinsä charmikkaana ja kivana ihmisenä, ja valehtelevat niin että itsekkin uskovat juttuihinsa .
        Mutta aiheuttavat sille jonka ottavat hampaisiinsa paljon tuskaa.
        Takana päin puhuvat uskottavasti paskaa omaisistaan jotka eivät tiedä puoliakaan mitä hän heistä levittelee. Joten kaukaa pitää kiertää nämä oliot että pärjää.

    • Anonyymi

      Jos olet uhri, paljastuu nopeastikin, mutta uhrina on vaikea päästä irti. Sitten voit olla pitkään narsistin imagon kiilottaja, jolloin kohtelu on tosi hyvään ja huomaat liian myöhään toisen puolen. Jos olet sivullinen, osaisit epäillä, jos ymmärtäisit, miksi saat joskus suhteettoman kalliin lahjan ja miksi narsistin läheiset käyttäytyvät usein oudosti.

    • Anonyymi

      Paljastuu sitten kun sen tajuaa!
      Olin itse suhteessa narsistin kanssa. Hiljattain erosin. Oli koko suhteen ajan tunne että tässä ei ole kaikki ihan oikein, tässä on jotain outoa.
      Kylmää-kuumaa, seksillä pelaamista (pihtaamista vaikka mies), itsekästä seksiä, manipulointia, sumutusta, hooverointia, rakkauspommitusta, sä ylireagoit/kuvittelet, kaikki exät hulluja..
      Tähän kun sai varmistuksen ulkopuoliselta taholta niin älysi lopulta lopettaa 🙏
      Kunpa ihminen älyäisi ettei jatkaisi suhdetta joka "tuntuu oudolta", säästyisi ainakin mielenterveys jos ei muuta 🙏

      • Anonyymi

        tajusitko sitten kun luit iltalehteä?

      • Anonyymi

        Onnea, ai että sitä helpotusta.

        Elämä tuntuu hyvältä sen jälkeen. Paremmalta kuin koskaan.

      • Anonyymi

        Tuo kaikki on kuin omasta elämästäni!!! Juuri se tunne, ettei kaikki ole ok ja, että tässä on jotain outoa...Mulla meni jopa muutama vuosi, ennenkuin ymmärsin, mistä on kyse. Narsismi oli mulle tuntematon käsite. Oma mielenterveys aika pitkälle tuhotui ja nyt yritän toipua...

      • Anonyymi

        Ihan totta , näin ovat, ja ensin on tunne juuri siitä että jossain on vikaa vaan ei saa sanoiksi missä
        Joten siinä vaiheessa pitäis jo Aldata peruuttamaan , ja lähteä ennekö se tuhoaa kokonaan toisen elämän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kaikki on kuin omasta elämästäni!!! Juuri se tunne, ettei kaikki ole ok ja, että tässä on jotain outoa...Mulla meni jopa muutama vuosi, ennenkuin ymmärsin, mistä on kyse. Narsismi oli mulle tuntematon käsite. Oma mielenterveys aika pitkälle tuhotui ja nyt yritän toipua...

        Se toipuminenkin kestää aikansa kun ei voi käsittää että itselle on tapahtunut asioita mistä ei ole edes ollut tietoinen että sellaisia ihmisiä on olemassa

      • Anonyymi

        Just noinhan se menee. Vielä siihen lisäisin ne salailua ja pettämiset joista jää kiinni ajansaatossa kun uhri ei enää luota narsistiin. Hirveitä lieroja ilman omaatuntoa!

    • Anonyymi

      Kyllä paljastuu, silloin kun uhri on saanut tarpeekseen huonosta, epäreilusta käytöksestä. Tai jos uhriksi joutunut ei ole kuullut narsismista, silloin ei paljastu vielä, ehkä myöhemmin selvii mikä oli ongelmien aiheuttaja sillä hankalalla tyypillä.
      Tietoa narsismista pitäisi lisätä jotta kaikkien ei tarvitsisi olla hyväksikäytettävänä kauaa vaan älyisivät paeta heti oireet havaittuaan. Ilkiöitä ei kenenkään tarvitsisi paapoa eikä elättää eikä valehteluja kuunnella. Elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi, pahimmillaan tuhottavaksi narsistin kaltaisen yökötyksen takia.

      • Anonyymi

        Tietoa ei ole koskaan liikaa narsismista. Lainaan tuosta yllä.
        " kun uhri on saanut tarpeekseen huonosta, epäreilusta käytöksestä. Tai jos uhriksi joutunut ei ole kuullut narsismista, silloin ei paljastu vielä, ehkä myöhemmin selvii mikä oli ongelmien aiheuttaja sillä hankalalla tyypillä."
        Tuollaista asiaa ei kerrottu aikoinaan edes lukion psykologian kurssilla.
        Asia ei olisi pätevältä opettajalta lyhyesti kerottuna vienyt
        pitkää aikaa, mutta se olisi säästänyt vuosikymmenien opiskelun
        kantapään kautta.

        Kyllähän se tieto on avain. Narsistin maailma on niin kiero, että sellaisen mahdollisuutta ei normaaleihin ihmissuhteisiin tottunut ymmärrä edes ajatella. On vaikea uskoa, että joku normaalin näköinen ja näennäsen normaalisti toimiva on sisimmältään niin umpi mätä.

        Omalla kohdalla heräämistä nopeutti, että olin sattumalta lukenut narsismista aiemmin. Muistin lukemani kun narsistin omahyväisyys ja empatiakyvyttömyys alkoi häiritä. Kaivelin aihetta lisää ja palaset alkoivat napsahdella kohdalleen. Se oli myös hyvin pelottavaa. Tajusin, että se mikä vaikutti välinpitämättömyydeltä, julmuudeltakin omia läheisiä kohtaan oli sitä oikeasti.

        Tunsin fyysistä pahoinvointia kun ymmärsin, että narsisti huolehti lapsen perustarpeista (rakkautta lukuunottamatta) ja auttavasti turvallisuudesta vain koska se oli osa kulissia, mitään muuta motivaatiota ei ole. Narsisti laistaa kaikista vanhemman vastusta ja velvollisuuksista jos voi tehdä sen kulissia hajottamatta. Ahdisti nähdä kuinka narsisti ajoi puolisonsa lähes hengiltä ilman mitään omantunnontuskaa ja heittäytyi silloinkin itse uhriksi.

        Ei ollut helppo hyväksyä että sellaista pahuutta todellakin kävelee vapaana kaduilla, saa lapsia, käy töissä ja voi vaikuttaa niin monen elämään. Voi kiusata ihmisiä sairaiksi ja jopa hengiltä saamatta siitä mitään rangaistusta tai edes tuntematta katumusta.

      • Anonyymi

        Narsistin juttelua itsestään, on tehnyt kauheita asioita tämä kenraaliksi itseään titulee va ap mies!

        Mikä tässäkin tarinassa on sitä narsismia? Kerro siitä, jos narsismista jotain tiedät!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietoa ei ole koskaan liikaa narsismista. Lainaan tuosta yllä.
        " kun uhri on saanut tarpeekseen huonosta, epäreilusta käytöksestä. Tai jos uhriksi joutunut ei ole kuullut narsismista, silloin ei paljastu vielä, ehkä myöhemmin selvii mikä oli ongelmien aiheuttaja sillä hankalalla tyypillä."
        Tuollaista asiaa ei kerrottu aikoinaan edes lukion psykologian kurssilla.
        Asia ei olisi pätevältä opettajalta lyhyesti kerottuna vienyt
        pitkää aikaa, mutta se olisi säästänyt vuosikymmenien opiskelun
        kantapään kautta.

        Ennen kun olin hoitokoulussa niin ei sielläkään mitenkään sitä asiaa käsitelty, kai se kuuluu psykiatrin koulutukseen . Ämuttanonhqn niitä täytynyt aina olla niin kauan kun ihmisiä on ollut. Miksikähän niitä sanottiin ennen

        Tunnen narsistin joka saa väännettyä kyyneleet esiin jos katsoo saavansa siitä hyötyä , ja sitten toiset sanovat että onpa hän herkkä ihana ihminen, tietämättä mitä tämä herkkä on kovalla tunteettomalta luonteeltaan .
        Esim hänen työssään on kaikki tyhmiä vain hän osaa ja ymmärtää joten niitä muita sitten haukutaan joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se tieto on avain. Narsistin maailma on niin kiero, että sellaisen mahdollisuutta ei normaaleihin ihmissuhteisiin tottunut ymmärrä edes ajatella. On vaikea uskoa, että joku normaalin näköinen ja näennäsen normaalisti toimiva on sisimmältään niin umpi mätä.

        Omalla kohdalla heräämistä nopeutti, että olin sattumalta lukenut narsismista aiemmin. Muistin lukemani kun narsistin omahyväisyys ja empatiakyvyttömyys alkoi häiritä. Kaivelin aihetta lisää ja palaset alkoivat napsahdella kohdalleen. Se oli myös hyvin pelottavaa. Tajusin, että se mikä vaikutti välinpitämättömyydeltä, julmuudeltakin omia läheisiä kohtaan oli sitä oikeasti.

        Tunsin fyysistä pahoinvointia kun ymmärsin, että narsisti huolehti lapsen perustarpeista (rakkautta lukuunottamatta) ja auttavasti turvallisuudesta vain koska se oli osa kulissia, mitään muuta motivaatiota ei ole. Narsisti laistaa kaikista vanhemman vastusta ja velvollisuuksista jos voi tehdä sen kulissia hajottamatta. Ahdisti nähdä kuinka narsisti ajoi puolisonsa lähes hengiltä ilman mitään omantunnontuskaa ja heittäytyi silloinkin itse uhriksi.

        Ei ollut helppo hyväksyä että sellaista pahuutta todellakin kävelee vapaana kaduilla, saa lapsia, käy töissä ja voi vaikuttaa niin monen elämään. Voi kiusata ihmisiä sairaiksi ja jopa hengiltä saamatta siitä mitään rangaistusta tai edes tuntematta katumusta.

        Ihan totta, silloin kun lapsi on kyseessä niin pelottaa hirveästi kaikki se miten hän on niin tunnoton ihminen
        .erossa kylmästi lapsi isälle ja tapailut satunnaisia lapsen kanssa. Vaikka hyvä sinänsä että lapsi on sen terveen vanhemman kanssa
        Sitä kärsii katsella kun ei voi puuttua mitenkään , ja kärsii lapsenkin puolesta joka on pieni eikä vielä ymmärrä .

    • Anonyymi

      Mikäli ja kun tajuaa mistä on kyse, niin narsisti sotkeutuu omiin valheisiin ja sekoiluihin kyllä.

      Vähät välittää eikä vastaa niin avot. Eikä anna mtn tunnereaktiota

    • Anonyymi

      Vaikea aihe, valitsen narsistiksi sitten vaikka äitivainaan. Ja palaan aikaan jolloin... en antanut vielä asioita anteeksi.

      En siis koe häntä enää narsistiksi, ehkä asioiden paljastuminen pyyhki tämän tunteen pois. Jos mietin taakse päin, niin ne joita jotkut kutsuvat valkoisiksi valheiksi, olivatkin se pahin sotkija, miksei yhteisymmärrystä syntynyt. Hän viljeli tai loi elämästä yhden valheiden viidakon, jossa häntä ei ymmärretty. Eli halusi maalata valheellisen kuvan elämästään. Tämä on varmaan yleinen tapa joillakin. Mutta samalla se mutkistaa omaa elämää ja ymmärrystä.

      Mutta joo kyllä hän alkoi kärytä, yhden kerran serkkunsa oli kylässä ja sanoin jotain hänen teoistaan epäedullista, josta hän sitten hiiltyi, niin serkku sanoi hänelle, että sinä olet jo aikuinen ihminen, ja voit jo myöntää hän ei kehdannut alkaa riitelemään aiheesta.

      Toisella kertaa siskonsa puolittain myönsi, että äitini saattaisikin olla tehnyt sellaisia tekoja joista olen puhunut, mutta jatkoi sitten vanhalla tavalla. Luomamme tavat uskoa läheisiämme ovat hämmästyttäviä .

      Mutta siis paljastumisien myötä, uusi tapani uskoa on puolustaa äitiäni muuta maailmaa kohtaan. Tajusin mitä hänelle oli tehty, tajusin myös, että olin hänelle tärkein ja kyllä hän pyysi myös anteeksi tekojaan. Oli huojentavaa pyyhkiä menneet epäselvyydet roskakoriin. Eihän se uusi alkukaan, mikään unelmaprosessi ollut, mutta siitä puuttui vanhojen jauhaminen. Jouduimme läpikäymään sellaisia juttuja jotka oli aiemmin ohitettu. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Niitä ei milloinkaan ihmisiä riittää. Ei ilmeisesti löydy anmattimaisia auttajia jotka ymmärtäisivät koko elämän kestäviä ihmissuhteita. On vain näitä narsisti auttajia jotka itsekin ottavat vain uusia uhreja kohtaamisen sijasta. Syyttelevät eksiään asianomaisin termein.

    • Anonyymi

      Kyllä paljastuu jos kysytään yleisradiosta ja vaikka ei olisi niin yle kun sanoo niin valkoinenkin on mustaa.

    • Anonyymi

      Niin naisien mielestä miehet jotka eivät tottele heitä tai muutu on narsisteja.

      • Anonyymi

        Pitääkö niitä uusia uhreja vainota? Voi hakeutua myös terapiaan jos ihmissuhteet eivät onnistu. Noloa puhua monikossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö niitä uusia uhreja vainota? Voi hakeutua myös terapiaan jos ihmissuhteet eivät onnistu. Noloa puhua monikossa.

        Terapia ei tehoa narsisteihin vaan yleensä voimistaan narsismia.
        Kokemusta on että "auttajat" kaikenlisäksi kiihkeästi vahvistavat narsistin vääristynyttä ajattelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terapia ei tehoa narsisteihin vaan yleensä voimistaan narsismia.
        Kokemusta on että "auttajat" kaikenlisäksi kiihkeästi vahvistavat narsistin vääristynyttä ajattelua.

        Yhtälailla ylen toimittajia

      • Anonyymi

        Miksi yleensä ihmisten pitäisi muuttua jos kerran on rakastunut häneen häneen sellaisena kun hän on.
        Mutta usein on että koulutus alkaa aika pian suhteen alussa. Mies katsoi toista naista väärällä tavalla, kuka soitti miehelle ja miksi oli soittanut, missä mies oli kun tuli puolituntia myöhässä töistä, kun oli ollut tankkaamassa , sekin tarkastetaan onko tankki täynnä.
        Arvostellaan miehen luonnetta koko ajan ja karsitaan hänen minuus pala palalta pois,
        Työmaalla haukkuu miestään ja keksii juttuja päästään jne paljon on näissä asioissa sitä mitä ei jaksa sulattaa.
        Säälien katson miestä ja arvailee miten kauan hän meinaa olla narskun pauloissa joka sanelee tahdin hänen elämässään ystävät on jo karkoitettu pois joten ei kenenkään kanssa sosiaalista kanssakäymistä ja aukikin haukuttu kaikella tavalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terapia ei tehoa narsisteihin vaan yleensä voimistaan narsismia.
        Kokemusta on että "auttajat" kaikenlisäksi kiihkeästi vahvistavat narsistin vääristynyttä ajattelua.

        Usein puhuvat terapeutin ympäri niin uskottavasti ettei nuorimkokematon terapeutti tajua edes mistä on kyse.
        Ei niihin pure mikään terapia .

    • Anonyymi

      Ei narsisti piilottele narsistisia piirteitään, ne ovat jokaisen nähtävillä koko ajan. Narsisti ei siis mitenkään "paljastu", narsisti on narsisti koko ajan.

      Toinen juttu sitten on se, että joltakulta voi viedä aikaa tajuta narsistin olevan narsisti.

      Kolmas juttu on vielä se, että kaikki hankalat ihmiset eivät suinkaan ole narsisteja, esim ilkeys ja pahantahtoisuus eivät ole narsismia eivätkä yleensä liity narsismiin. Narsistilla ei yleensä ole mitään tarvetta tai halua vahingoittaa ketään, tällainen piirre kumpuaa jostain aivan muualta. Narsismiin se ei liity.

      • Anonyymi

        Outo narsismin ylistys tuo! Todella epäilyttävä!
        Noinko narsisti näkee itsensä?

      • Anonyymi

        Kyllä narsisti pyrkii piilottamaan narsistiset piirteensä.
        Mutta hyvin valikoidusti.

        Koin työelämässä tapauksen, jossa narsisti pyrki
        kaikin tavoin olemaan ylempiensä silmissä mahd
        hyvä ja moraalinen kunnon ihminen, siis pyrki
        siihen, että hänen narsisminsa näyttäytyy
        vain hänen alaisilleen. Kun alaiset valittivat
        hänestä ylemmälle taholle niin ylempi taho
        ei alkuunkaan uskonut, koska ylemmältä
        taholta todellinen luonne oli täydellisesti
        salattu ja näytelty jopa esimerkillistä
        puhdasta pulmusta.

        Lopulta siinä kävi niin, että tämä narsisti
        ajautui parisuhteessaan laajennettuun itsemurhaan,
        kun huomasi, että kumppani on todella ottamassa
        hänestä eron.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outo narsismin ylistys tuo! Todella epäilyttävä!
        Noinko narsisti näkee itsensä?

        Ylistys??? Missä?

      • Anonyymi

        Kyllä narsisti vahingoittaa ihmisiä kun sanoo heistä asioita mitkä eivät ole edes totta
        Ja kun saavat kahden ihmisen ystävyys suhteen valehtelemalla rikottua . Kun osaavat uskottavasti puhua .

    • Anonyymi

      Narsisti voidaan lyhentää puhekielessä mm. muotoon 'narsu'.
      Millainen narsu oikein on?
      Onko narsu tällainen:

      - narsulta kyky myötätuntoon puuttuu; hän ei ymmärrä mikä on omatunto, ne piuhat hänen päässään ovat poikki

      - narsu tuntee voimakasta vetoa vallankäyttöön ja haluaa itselleen valtaa niin paljon kuin mahdollista

      - narsu pyrkii itsekkäästi oman itsensä nostamiseen muiden ("heikkojen") kustannuksella

      - narsun tunne-ilmaisu on puistattavan kylmää, usein onttoa ja lavastettua

      - narsu huijaa ja teeskentelee usein, esim. pukeutumalla pinnallisesti aivan tiptop

      - narsun mielessä on kokemaansa vääryyttä, epäluuloja ja katkeruutta

      - narsu on täynnä itseinhoa, jota pyrkii peittämään muilta; mitä enemmän itseinhoa on, sitä enemmän hän kerjää osakseen huomiota ja tarvitsee ympärilleen uskollisia ihailijoita

      - narsu sanoo: "jos olet ystävä niin tottelet" (siis ystävänä ja kumppanina narsu on todella kaamea)

      - narsu uskoo olevansa "maailman napa"

      - jos narsua arvostellaan hän kokee sen syvänä "narsistisena loukkauksena" ja kaivaa tekosyitä rangaista arvostelijaa ankarasti, varsinkin pysyvällä häädöllä

      - narsu on sokea omalle ongelmalleen, hän ei itse tajua omaa moraalittomuuttaan, mutta
      muut tajuavat ja ennemmin tai myöhemmin narsun sairas sosiaalinen kupla puhkeaa

      • Anonyymi

        Tuosta kuvauksesta paikkansapitävää on vain se, että narsisti uskoo olevansa "maailman napa"?

        Tutustu sinäkin todellisiin narsimin, siis juuri narsismin, piirteisiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta kuvauksesta paikkansapitävää on vain se, että narsisti uskoo olevansa "maailman napa"?

        Tutustu sinäkin todellisiin narsimin, siis juuri narsismin, piirteisiin!

        Anonyymi 10:19 on oikeassa KAIKISSA noissa kohdissa. Kirjoitus on poikkeuksellisen hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta kuvauksesta paikkansapitävää on vain se, että narsisti uskoo olevansa "maailman napa"?

        Tutustu sinäkin todellisiin narsimin, siis juuri narsismin, piirteisiin!

        En tiedä sitten miten on kasvatettu.

      • Anonyymi

        Ihan noin on

    • Anonyymi

      Miten käy jos lapsi ei saa huomiota tarpeeksi tai vastaavasti saa liiaksi. Jos ei saa tarpeeksi alkaako hän hakemalla hakea huomiota vai masentuuko hän? Jos jatkuvasti saa huomiota liiaksi kasvaako hänestä itse riittoinen mulkero aikuisena?

    • Anonyymi

      Joillakuilla on omantunnon piuha SYNNYNNÄISESTI päästä poikki.
      Siinä ei hyväkään kasvatus auta.

    • Anonyymi

      Ei yllätä yhtään taaskaan moderaattorin moderointi tapa hän poistaa kommentteja joka eivät ole millään tavalla loukkaavia tai vihapuhetta tai muutenkaan suomen lain nojalla kiellettyä. Että MV?

    • Anonyymi

      Kyllä jää kiinni. Kun olet suhteessa narsistin kanssa niin alat kyllä pikkuhiljaa tunnistamaan itse että kyseessä on narsisti. Ensin se alkaa epämääräisellä pahalla ololla ja on tunne ettei kaikki ole ok. Rakastuneena vaikea aluksi huomata mutta ennen pitkää ei enää jaksa olla katsomatta totuutta silmiin. Havahdut mm. seuraaviin asioihin: salailua, manipulointia esim. sumututtamista, asioiden vääristelyä, tuntuu kuin kaikki olisi sun syytä. Tunne siitä että sua käytetään hyväksi (käyttöesine), ei oteta sun tunteita ja tarpeita huomioon. Asiat menee narsistin ehdoilla, johon suostut että pääset taas taivaaseen. Mitätöintiä. tekosyitä, vähättelyä ja pettämistä. Ei osaa keskustella. Niillä on joku toinen aina varalla..jne. Itsellä oli on/off suhde 1.5 v narsistiin. Otin hänet useasti takaisin.
      Lopulta paljastin narsistin hänelle itselleen enkä enää suostunut uskomaan näitä valheita ja itseni huonoa kohtelua. Olin todella uupunut ja masentunut. Narsisti rikkoo ihmisen henkisesti ja jättää yksin kärsimään. Hän vaihtoi minut toiseen ja nyt sama peli jatkuu uuden uhrin kanssa. Narsisti on omatunnoton eikä osaa rakastaa ketään. Kaikki on vaan feikkiä. Narsisti tarvitsee jatkuvasti uusia lähteitä jotka pönkittävt hänen illuusiominäkuvaansa. Nyt Narsisti on mulle vihainen ja blokannut pois elämästään koska paljastui. Tosin tuskin välittää paljastumisestaan kun ei ole sitä omaatuntoa eikä syyllisyyden tuntoa.

    • Anonyymi

      Narsistin uhrina tunnistan narsisti työkaverin noin 1-2 kuukaudessa. 100 prosenttisesti. V_tuttaa kun tajuaa, että tuota mulkkua joutuu sietämään.

    • Anonyymi

      Tuskin. Liian moni hyötyy tilanteesta eli narsun lentävät apinat ja hovi tietenkin. Narsistin uhri viettää loppuelämänsä todistellen itseään, vanhemmuuttaan, olemisen oikeuttaan kaiken maailman ulkopuolisille kuten sossuille, ystäville, tutuille ym. Narsu saa säälipisteet, sinä saat osaksesi kontrollia, pakottamista ja joudut käyttämään elämäsi vastaamaan syytöksiin jotka ovat tekaistuja vääristeltyjä tai osia totuudesta. Syöt, nukut, liikut, siivoat teet kaiken väärin. Jos masennut aukeaa tästä uusi ihana reitti kiusan tekoon kun sitten sinusta saadaan mt materiaalia mitä käyttää vanhemmuuden todisteluun ja kykysi kyseenalaistetaan koko ajan mikä uuvuttaa vain entistä enemmän. Narsisti porskuttaa ja uhri näyttäytyy toivottomalta Mt potilaalta josta "tulee olla huolissaan". Näin narsu ja lentävät apinat käyttäjät huoli taloutta myös hyväkseen eikä uhrilta kysytä mitään. Uhri näytetään epäluotettavassa ja osaamattomassa valossa. Jossa hän on myös liian kiltti, liian sitä, liian tätä mutta ei koskaan kannustuksen arvoinen tai luottamuksen. Bisnes ihmiset hyötyvät eniten, koska olet heidän loputon tulonlähde "tai muuten" jos et suostu kaikkeen niin olet yhteistyökyvyön tai hankala ja silloin sinun pitää olla kiltti ja totella kiltisti. Neuvolan suositukset ovat kohdallasi pakkoja ja kontrolloiva, narsun kohdalla ne ovat vain suosituksia ja ammattilaiset komppaa. Uhri saa syyllistykset ja hänet jätetään vaille oikeaa tietoa. Sopivasti.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe