Ihana tutkimus gynekolookilla

Anonyymi

Olin tilannut naisgynegolookille ajan ja olin siinä telakalla jalat levällään pimppi paljaana ja odotin tutkimuksen alkamista, mutta sitten lekurin puhelin soi ja hän kertoi synnärillä olevan tilanne jonne hänen oli kiireesti piipahdettava.
Jäin siihen telakalle selälleni ja kuulin kuinka joku tuli samaan tilaan, en nähnyt sermin takia kuka tuli, mutta oletin sen olevan lekurin sijainen ja tunsin kuinka pimppini huulia avattiin varovasti ja oletin tutkimuksen alkavan.
Mutta sitten tunsin jotain outoa joka ei varmaakaan liittynyt tutkimukseen, tunsin kuuman kullin herkkutatin pilluni huulilla joka oli hitaasti menossa sisääni, parahdin ja koitin lähteä telineestä pois, mutta jalkani olivatkin kiinnitetty jonkinlaisella tarralla siihen telineeseen.
Nyt hätäännyin tosissaan ja kirosin kun tunsin jo kuinka kulli olikin jo menossa sisääni ja pilluuni hieman sattui kun äijän herkkutatti olikin melkoisen iso, pilluni oli aivan pinkeenä sen mennessä hitaasti yhä syvemmälle sisääni ja en vieläkään nähnyt mitään kun se muovi verho peitti kaiken näkyvyyden.
Senverran näin, että kovin ovat tummat kädet jotka vilahtivat sermin raosta välillä, olin aivan laamaantunut ja kullin tavottaessa pilluni pohjan sattui hieman ja sermin takaa alkoi kuulumaan murinaa ja kiimaista puuskutusta.
Yllätyin kun alkoikin tekemään jotenkin hyvää, vaikka tilanne olikin mitä oudoin kullin alkaessa nopeuttamaan tahtiaan tunsin kuinka pilluni alkoi kastumaan ja äänistä päätellen olin jo melko märkänä, pussien alkaessa hakkaamaan peppuvakoani kuului melkoinen mäiskintä.
Aloin tahtomattaan saamaan orgasmia ja toivoinkin ettei mies ainakaan heti lopettaisi ja mielessäni kuvittelin kuinka isolla kullilla minua naidaankaan, koitin tukahduttaa ääntäni kun aloinkin lähestymään orgasmin huippua, mies kiihdytti yhä tahtiaan ja murahteli hengästyneenä.
Olin saamassa sellaista orgasmia, melkein tajuntani sammui, kun paukutus vain jatkui ja jatkui, kunnes vihdoin hidastui ja kalu pysähtyi aivan pilluni pohjaan tunsin kuinka kulli alkoi sykkimään kun siementä alkoi tulla sykäksyittäin sisääni.
Kirosin mielessäni, äijähän laskee sisääni melkoisen määrän siittiöitä ja enhän käyttänyt edes pillereitä olinhan vasta niiden takia täällä niitä hommaamassa.
Lopulta ruiskinta loppui ja mies veti siittimensä sisältäni kuului vain melkoinen maiskahdus kun hemmetin iso herkkutatti tuli vihdoin ulos sisältäni, spermaa valahti lattialle ja äänestä päätellen sitä tuli varmaan kahvikupillinen, olin melkoisen hengästynyt ihanan orkun saatuani.
Jäin siihen telineeseen makaamaan ja kuulin kuinka joku poistui tilasta nopeasti työntäen jotain kärryä edessään ja vihdoinkin se gynekolookikin saapui takaisin.
Pahoitteli viipymistään ja katseli turvonnutta ja käytetyn näköist pilluani josta yhä valui spermanoro joka päätyi lattialle samaan spermalätäkköön.
Pyyteli anteeksi ja selitti että taasko se Sampialainen musta siivooja on täällä huseerannut ja kysyi teenkö virallisen valituksen sairallalle, mutta sanoin saaneeni ikimuistoisen orgasmin, että antaa olla, oli se niin hemmetin ihana kokemuskin.
Tutkimus jäi tekemättä ja nainen kirjoitti samantien ehkäisypilleri repetin, mutta eihän ne enää tähän tilanteeseen auttaneet ja 9 kuukauden kuluttua olin taas täällä synnyttämässä ja arvatkaapa oliko vauvani tummaihoinen, olihan se kiharapäinen jo syntyessään.
Mieheni oli ja mukana synnytyksessä ja pyörtyi kun pillustani alkoi näkymään tummaihoinen kiharainen vauvan pää.

1

11801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      no olipas ammattitaidotonta toimintaa kun eivät jälkiehkäisypilleristä tienneet mitään... muutoin hyvä peräkammarin aikamiespoijjaan kirjoitus, murre tuon paljastaa..

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe