Kamerun-Egypti ACN välierä

Anonyymi

Tänään ratkotaan Senegalin vastustaja finaaliin. Luvassa on vähämaalinen ja tiukka peli. Egypti on pelannut erittäin vähämaalista jalkapalloa näissä kisoissa, vaikka sillä on riveissään maailman tehokkain maalintekijä Mo Salah. Puolivälierä Marokkoa vastaan oli rikkonainen, kun miestä kaatui nurmen pintaan pienestäkin kosketuksesta. Marokko teki maalinsa kevyesti tuomitusta rankkarista, Salah kävi tuikkaamassa tasoituksen, sitten mentiinkin jatkoajalle. Kamerunille maalinteko on ollut hieman helpompaa, mutta meidän mielestämme Egyptin kova puolustus pitää Kamerunin korkeintaan yhdessä maalissa. Vihjaamme tulokseksi 90 min jälkeen 0-0 tai 1-0 Kamerunille. Tasapelin kerroin on reilusti alle kolme, eikä se varsinaisesti kiinnosta, joten kokeilemme alle 1,5 maalia, josta tarjotaan maailmalla noin 2.10-2.15 kerrointa. Kamerun pelaa kotikentällään näitä kisoja, joten tuskin gambialainen erotuomari suosii ainakaan Egyptiä. Jos tulee rankkari, niin arvaus on, että se tulee Kamerunille. Gambialainen tuomari on edellisissä peleissään jaellut aika usein punaisia kortteja, tosin näissä kisoissa hän ei Egyptin ja Nigerian matsissa antanut yhtään korttia. Tulosarvaus puoliajalla 0-0 ja 90 min kohdalla 0-0 tai 1-0 Kamerunille.

Hyvää pelionnea, toivottavat
täitäit

0

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

        Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
        Maailman menoa
        261
        3195
      2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        74
        1254
      3. 66
        1183
      4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        180
        988
      5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

        "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
        Taivalkoski
        47
        886
      6. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        60
        856
      7. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        47
        819
      8. Mitä tekisit jos

        Aamulla vierestäni heräisit
        Ikävä
        47
        750
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        40
        731
      10. Minkä alan

        Ihmisiä kaivattunne on🤔
        Ikävä
        39
        698
      Aihe