Vielä on kommunisteja Ay-liikkeessä lakkoja vaatien

Suomessa on maailman jäykimmät työmarkkinat ja hirmuverotus, josta syystä täällä ei kannata juurikaan kasvaa, investoida ja työllistää. Tähän suuri syylien on yleissitovuus.
Kun tarkastellaan yleissitovuutta, asiaa on katsottava historiallisesta perspektiivistä.

Sotien aikana Stalin antoi Puna-armeijalle kolme kertaa käskyn valloittaa Suomi ja siirtää suomalaiset (paitsi upseerit ja suojeluskuntalaiset…) Uralin taakse. Tätä Suomen kansa ei kuitenkaan halunnut, vaan aivan uskomattomien ponnistusten ja onnenkin ansiosta esti Stalinin suunnitelmat.
Suomi säilyi itsenäisenä ja länsimaisena demokratiana, eikä Neuvostoliitto sitä miehittänyt.

Neuvostoliiton kommunistinen puolue (Politbyroo, полити́ческое бюро́) päättikin sitten hoitaa asian ns. ”pidemmän metodin” mukaan, ja antoi ”Suomen ongelman” hoidettavaksi Moskovassa 1918 perustetulle Suomen kommunistiselle puolueelle, SKP:lle. Leninin sanoin ”hyödyllisille idiooteille”.

Tätä varten Politbyroo rahoitti, koulutti ja aktiivisesti ohjasi SKP:n stalinisteja. Esimerkiksi Ville Pessi ja Taisto Sinisalo saivat tehtäväkseen puhdistaa puolue ”sinne pesiintyneistä luteista” ja kaapata valta ay-liikkeen kautta, aiheuttamalla yhteiskunnallista sekasortoa, yleislakkoja, jne.

Ay-liike kurnuttaa Putin tyylillä, viimeiset kommunisti mohikaanit vielä laittaa tehtaita pois tuotannosta. Hyväpalkkaiset paperimiehet on tiensä päässä monissa lakkautetuissa tehtaissa. Duunarit antoi vallan Ay kommunisteille, lopputulos kuten odottaa saattaa kommunistien ohjauksessa.
Hallitus on kykenemätön lakkoilijoiden edessä kun ao ministerit SDP:stä saaneet voitelurahan Ay-liikkeeltä, oltava silloin puolta ja hiljaa. Normaalisti jo näin isoon taloudelliseen lakkoon pääministeri ja työministerin tulisi puuttua.

1

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SDP:n punaset sosialistiset taistolaiset kommunistit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe