Ensin iltapäivän taivas pimeni ja sitten alkoi sade, joka koveni asteittain ja puhkesi sitten ukkosmyrskyksi, joka paiskoi maahan läpimitaltaan yli puoli senttisiä rakeita ja samankokoisia vesipisaroita.
Pauke aaltopeltikatolla oli kuin tykistökeskityksessä. Kokoushuoneeksi muutetussa kontissa oli kuitenkin lämmintä ja jopa kotoisaa, kun suomalaiset sotilaat selostivat toimintaansa ja tehtäviään. Kaikki tämä tapahtui pari päivää sitten Kosovossa, missä olin tutustumassa suomalaisten rauhanturvaajien toimintaan KFOR-operaatiossa.
Sitä ennen olin vieraillut jo Bosniassa ja Herzegovinassa toisessa operaatiossa, ALTHEAssa. Euroopan 1900-luvun veristen sotien viimeinen näytös oli vain runsas puoli vuosikymmentä sitten entisen Jugoslavian alueella. Vuosisatoja piilleinä olleet paikallisten kansallisuuksien väliset ristiriidat puhkesivat sodiksi, joissa ihmishenki oli halpa ja joita kansainvälinen yhteisö seurasi aluksi passiivisen alistuneena ja voimattomana.
Vuonna 1648 solmitusta Westfalenin rauhasta eli 30-vuotisen sodan päättymisestä lähtien Euroopassa oli ajateltu, että puuttuminen toisen valtion sisäisiin asioihin ei ole suotavaa vaan tuo kansainväliseen järjestelmään vain tarpeettoman käytännön, jossa voimakkaat alistavat heikot valtaansa.
Entisen Jugoslavian sodista saatiin kuitenkin kokemus, joka pakotti luopumaan vanhasta puuttumattomuuden politiikasta. Kansainvälinen yhteisö otti sille kuuluvan moraalisen vastuun vakauden ja turvallisuuden ylläpitämisestä ja rakentamisesta myös yksittäisten valtioiden sisäisissä kriiseissä. Viime vuosikymmenellä entisen Jugoslavian alueella käynnistyneet rauhanturvaoperaatiot ovat pääsääntöisesti osoittautuneet menestyksellisiksi.
Myös Suomi on osallistunut näihin operaatioihin yli kymmenen vuoden ajan YK:n, Naton ja Euroopan unionin lippujen alla. Tälläkin hetkellä Balkan on suomalaisten rauhanturvaajien pääasiallinen toiminta-alue. Rauhanturvaajamme tekevät siellä merkittävää työtä inhimillisen elämän perusteiden turvaamiseksi paikalliselle väestölle. Tämä työ onkin kehitysyhteistyötä parhaimmillaan - edellytysten luomista normaalille työnteolle ja perhe-elämälle.
Poliittinen tilanne Balkanilla on viime vuosina kehittynyt myönteiseen suuntaan Kosovon viime kevään yhteenottoja lukuunottamatta. Maakohtaisesti tilanteet kuitenkin vaihtelevat. Bosnian ja Herzegovinan olot ovat viime kuukausina edenneet myönteiseen suuntaan.
Maa on edelleen jaettu kolmeen eri osaan, mutta yhteistyö yhteishallinnon luomiseksi on lisääntynyt. Erityisen merkittävää on ollut puolustusreformin läpivienti. Tässä työssä myös EU on antanut oman panoksensa. Sarajevossa toimii EU:n ohjauksessa rauhanturvakoulutuskeskus (Peace Support Operations Center), joka on jo jonkin aikaa järjestänyt kursseja, joilla on opiskelijoita Bosnian ja Herzegovinan kaikkien osien lisäksi myös muista Balkanin alueen valtioista.
Pohjoismaiden puolustusministerien yhteisessä Balkanin alueen valtioiden kehittämishankkeessa Suomi on ilmoittanut panostavansa erityisesti tämän alan koulutuksen tukemiseen. Makedonia on edennyt nopeasti tiellä kohti EU:n jäsenyyttä. Etniset jännitteet ovat helpottuneet ja myös taloudelliseen kehitykseen on saatu vauhtia.
Maan puolustusvoimia on uudistettu vauhdilla, mikä näkyy mm. siinä, että albanialaisten osuus henkilöstöstä on noussut 15 %:iin eli varsin lähelle heidän osuuttaan koko väestöstä. Makedonia on aktivoitunut myös rauhanturvaoperaatioissa niin että sen joukkoja on tällä hetkellä Balkanin lisäksi sekä Afganistanissa että Irakissa.
Maa preferoikin Nato-yhteistyötään - sen vakaana aikomuksena on siirtyä rauhankumppanuusyhteistyöstä liittokunnan täysjäsenyyteen mahdollisimman pian. Kosovon tilanne on ongelmallisin niistä kolmesta kohteesta, joissa matkallani vierailin. Alueella on runsaasti etnisiä jännitteitä. Siksi on erittäin tärkeää, että suomalaisilla rauhanturvaajilla on riittävät työvälineet tilanteissa, joissa on hallittava suuria aggressiivisia ihmisjoukkoja.
Suomalaisten taktiikka, jossa korostuu tiivis ja jatkuva kommunikointi paikallisten yhteisöjen kanssa, on paras keino taata se, että joukkojenhallintavälineisiin ei jouduta koskaan turvautumaan. Meidän on samalla syytä varautua siihen, että kansainvälisen yhteisön ja siten myös suomalaisten läsnäolo Kosovossa jatkuu vielä pitkään. Erityisen toivottavaa olisi, että EU koordinoisi omaa toimintaansa siellä nykyistä paremmin. Tässä voisi olla yksi haaste myös Suomen puheenjohtajuuskaudelle ensi vuonna.
Nuoret suomalaiset rauhanturvaajat ovat paras mahdollinen mainos puolustusratkaisumme toimivuudesta. Sain huomata tämän viime syksynä Eritreassa ja nyt uudelleen Balkanilla. Operaatiot ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana entistä vaativammiksi ja monimuotoisemmiksi.
Meillä on osaamista, joka herättää kiinnostusta kaikkialla maailmassa. Tuota osaamista olemmekin valmiit jakamaan kaikkien kanssa.
Seppo Kääriäinen puolustusministeri
Pauke aaltopeltikatolla oli kuin tykistökeskityksessä. Kokoushuoneeksi muutetussa kontissa oli kuitenkin lämmintä ja jopa kotoisaa, kun suomalaiset sotilaat selostivat toimintaansa ja tehtäviään. Kaikki tämä tapahtui pari päivää sitten Kosovossa, missä olin tutustumassa suomalaisten rauhanturvaajien toimintaan KFOR-operaatiossa.
Sitä ennen olin vieraillut jo Bosniassa ja Herzegovinassa toisessa operaatiossa, ALTHEAssa. Euroopan 1900-luvun veristen sotien viimeinen näytös oli vain runsas puoli vuosikymmentä sitten entisen Jugoslavian alueella. Vuosisatoja piilleinä olleet paikallisten kansallisuuksien väliset ristiriidat puhkesivat sodiksi, joissa ihmishenki oli halpa ja joita kansainvälinen yhteisö seurasi aluksi passiivisen alistuneena ja voimattomana.
Vuonna 1648 solmitusta Westfalenin rauhasta eli 30-vuotisen sodan päättymisestä lähtien Euroopassa oli ajateltu, että puuttuminen toisen valtion sisäisiin asioihin ei ole suotavaa vaan tuo kansainväliseen järjestelmään vain tarpeettoman käytännön, jossa voimakkaat alistavat heikot valtaansa.
Entisen Jugoslavian sodista saatiin kuitenkin kokemus, joka pakotti luopumaan vanhasta puuttumattomuuden politiikasta. Kansainvälinen yhteisö otti sille kuuluvan moraalisen vastuun vakauden ja turvallisuuden ylläpitämisestä ja rakentamisesta myös yksittäisten valtioiden sisäisissä kriiseissä. Viime vuosikymmenellä entisen Jugoslavian alueella käynnistyneet rauhanturvaoperaatiot ovat pääsääntöisesti osoittautuneet menestyksellisiksi.
Myös Suomi on osallistunut näihin operaatioihin yli kymmenen vuoden ajan YK:n, Naton ja Euroopan unionin lippujen alla. Tälläkin hetkellä Balkan on suomalaisten rauhanturvaajien pääasiallinen toiminta-alue. Rauhanturvaajamme tekevät siellä merkittävää työtä inhimillisen elämän perusteiden turvaamiseksi paikalliselle väestölle. Tämä työ onkin kehitysyhteistyötä parhaimmillaan - edellytysten luomista normaalille työnteolle ja perhe-elämälle.
Poliittinen tilanne Balkanilla on viime vuosina kehittynyt myönteiseen suuntaan Kosovon viime kevään yhteenottoja lukuunottamatta. Maakohtaisesti tilanteet kuitenkin vaihtelevat. Bosnian ja Herzegovinan olot ovat viime kuukausina edenneet myönteiseen suuntaan.
Maa on edelleen jaettu kolmeen eri osaan, mutta yhteistyö yhteishallinnon luomiseksi on lisääntynyt. Erityisen merkittävää on ollut puolustusreformin läpivienti. Tässä työssä myös EU on antanut oman panoksensa. Sarajevossa toimii EU:n ohjauksessa rauhanturvakoulutuskeskus (Peace Support Operations Center), joka on jo jonkin aikaa järjestänyt kursseja, joilla on opiskelijoita Bosnian ja Herzegovinan kaikkien osien lisäksi myös muista Balkanin alueen valtioista.
Pohjoismaiden puolustusministerien yhteisessä Balkanin alueen valtioiden kehittämishankkeessa Suomi on ilmoittanut panostavansa erityisesti tämän alan koulutuksen tukemiseen. Makedonia on edennyt nopeasti tiellä kohti EU:n jäsenyyttä. Etniset jännitteet ovat helpottuneet ja myös taloudelliseen kehitykseen on saatu vauhtia.
Maan puolustusvoimia on uudistettu vauhdilla, mikä näkyy mm. siinä, että albanialaisten osuus henkilöstöstä on noussut 15 %:iin eli varsin lähelle heidän osuuttaan koko väestöstä. Makedonia on aktivoitunut myös rauhanturvaoperaatioissa niin että sen joukkoja on tällä hetkellä Balkanin lisäksi sekä Afganistanissa että Irakissa.
Maa preferoikin Nato-yhteistyötään - sen vakaana aikomuksena on siirtyä rauhankumppanuusyhteistyöstä liittokunnan täysjäsenyyteen mahdollisimman pian. Kosovon tilanne on ongelmallisin niistä kolmesta kohteesta, joissa matkallani vierailin. Alueella on runsaasti etnisiä jännitteitä. Siksi on erittäin tärkeää, että suomalaisilla rauhanturvaajilla on riittävät työvälineet tilanteissa, joissa on hallittava suuria aggressiivisia ihmisjoukkoja.
Suomalaisten taktiikka, jossa korostuu tiivis ja jatkuva kommunikointi paikallisten yhteisöjen kanssa, on paras keino taata se, että joukkojenhallintavälineisiin ei jouduta koskaan turvautumaan. Meidän on samalla syytä varautua siihen, että kansainvälisen yhteisön ja siten myös suomalaisten läsnäolo Kosovossa jatkuu vielä pitkään. Erityisen toivottavaa olisi, että EU koordinoisi omaa toimintaansa siellä nykyistä paremmin. Tässä voisi olla yksi haaste myös Suomen puheenjohtajuuskaudelle ensi vuonna.
Nuoret suomalaiset rauhanturvaajat ovat paras mahdollinen mainos puolustusratkaisumme toimivuudesta. Sain huomata tämän viime syksynä Eritreassa ja nyt uudelleen Balkanilla. Operaatiot ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana entistä vaativammiksi ja monimuotoisemmiksi.
Meillä on osaamista, joka herättää kiinnostusta kaikkialla maailmassa. Tuota osaamista olemmekin valmiit jakamaan kaikkien kanssa.
Seppo Kääriäinen puolustusministeri
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.seppokaariainen.net/ajankohtaista_arkisto_71.html
Itä-Suomi on kansallinen kysymys
Rehtori Perttu Vartiaisen johtama Itä-Suomi -ryhmä nosti itäisen Suomen pelastamisen eväiksi kansainvälistymisen ja yrittäjyyden. Liikkeellä olivat niin Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon kuin Kainuunkin vaikuttajat. Itse ohjelma ei radikaalisti yllätä, mutta se on kiistatta käyttökelpoinen toimintasuunnitelma Itä-Suomen pelastamiseksi lähivuosina.
Itä-Suomi on omanlaisensa suuralue, joka poikkeaa lähtökohdiltaan merkittävästikin muista suur-alueista. Itä-Suomen väki on saanut perinteisesti suuren osan leivästään pienyrityksistä, maa- ja metsätaloudesta ja siihen perustuvista elinkeinoista sekä julkisen sektorin töistä. Kuntien asema työllistämisessä on ollut keskeinen. Hyvät liikenneyhteydet ovat niin ikään merkinneet harvaan asutulla ja järvien hallitsemalla alueella paljon, myös työllisyyttä.
Niin maatalous- kuin teollisuusyhteiskuntavaihe oli Itä-Suomelle kohtuullisen menestyksen ja lupaavien tulevaisuuden näkymien aikaa. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen 1960-70 ja 80-luvulla merkitsi hyvinvointia myös Itä-Suomelle. Hyvinvointivaltion peruspalvelut rakennettiin ensimmäisessä vaiheessa juuri itäiseen Suomeen, Pohjois-Suomen ohella.
Maakuntayliopistojen perustaminen kuului hyvinvointiyhteiskunnan osaamis- ja sivistyspohjan laajentamiseen. Se oli Urho Kekkosen ja Johannes Virolaisen laajakatseisuutta. Yliopistot ovat näyttäneet kyntensä kansainvälisestikin, ja ne muodostavat 2000-luvun kehitys- ja aluepolitiikan moottorin Itä-Suomessa. Yhtäältä yritysten ja toisaalta yliopistojen sekä ammattikorkeakoulujen kiinteä yhteistyö on sitä uutta alue- ja työllisyyspolitiikkaa.
Kun hyvinvointiyhteiskunta on syvenevissä ongelmissa, kun EU:n heijastukset maatalouteen ovat tunnetut ja kun kunnat ovat tiukilla, käsillä on kansallisen tason ongelmavyyhti. Niin tutuilta ja mukavilta kuin perinteiset aluepolitiikan keinot tuntuvatkin, ne eivät sellaisenaan joko pure tai eivät ole muutoin mahdollisia. Uutta täytyy löytää, ja vanhoista eväistä käyttökelpoisimmat täytyy pitää käytössä. Alueellistaminen on osin uusimuotoista aluepolitiikkaa. Syytä siihen onkin, kun valtion työpaikoista on 31 prosenttia pääkaupunkiseudulla, Itä-Suomessa vain kuusi prosenttia. Valtion työpaikkojen virta on vienyt keskimääräistä vuolaammin pois Itä-Suomesta - ja työpaikkavoitot ovat kasaantuneet pääkaupunkiseudulle. Tätä epäsuhtaa alueellistamisella pyritään lieventämään, mutta sekin tie tuntuu äärimmäisen vaikealta.
Palaan Itä-Suomen erikoislaatuisuuteen. Se avautuu, kun vertaa Itä-Suomea muihin suuralueisiin. Lappi on ollut virallisen Suomen "suojeluksessa". Oikeaa politiikkaa. Sama koskee Kainuuta. Oulun seutu on nauttinut informaatio- ja kommunikaatioteknologian huimasta kasvusta ja siihen suunnatuista merkittävistä kehityspanoksista, myös julkisen vallan puolelta. Pitkä rannikkoalue puolestaan saa vauhtia vientiteollisuudesta ja kuljetuksista. Pääkaupunkiseudun edullinen asema tunnetaan ja tunnustetaan. Pääkaupungin täytyykin menestyä. Tampere ympäristöineen on vanhaa teollisuusaluetta. Jyväskylän seutu on päässyt teknologiaperusteiseen kasvuun. Kaakonkulma on saamassa hyötyotetta Pietarin läheisyydestä. Tässä kartassa on Itä-Suomea koskeva asetelma.
Yksi lähtökohta on, että maantiede käännetään eduksi. Niinhän on osin jo käynytkin. Pietarin metropolin heijastus ulottuu - jos niin haluamme - koko itäiseen Suomeen. Ylipäätään lähialueyhteistyö täytyy hyödyntää täysimääräisesti. Ainakin siinä mielessä Vartiaisen johtamien viisaiden korostama venäjän kielen taito on peruslääkkeitä myös koko Suomen tulevaisuuden kannalta.
Avaimet omissa käsissä
Itä-Suomella on täysi oikeus odottaa kulloisiltakin vallanpitäjiltä oikeudenmukaista osuutta resursseista. Siitähän on kysymys esimerkiksi alueellistamisessa. Avaimet ovat kuitenkin Itä- Suomen vastuulla. Tätä perusviisautta näytti korostavan Mirja Ryynänen, joka on Itä-Suomen viisaiden ryhmän jäsen. Valittamalla ei synny kunnon jälkeä.
Omissa käsissä on myös itäisten maakuntien keskinäinen yhteistyö. Turhaa kilpailua kampittamisesta puhumattakaan täytyy välttää. Useimmissa kysymyksissä itäisten maakuntien etu on sataprosenttisen yhteneväinen. Kannattaa tukea toinen toistensa ykköshankkeita ja hakeutua verkottumisen hengessä yhteistyöhön kaikilla mahdollisilla aloilla.
Ennakkoluulottomuutta tarvitaan myös itäsuomalaisten kuntien välillä hyvinvointipalveluiden tuottamisessa. Ilman uudenlaista ajattelua umpikuja on lähellä. Kuntien rajat ylittävä ja vähintään seutukunnat kattava yhteistyö palvelujen tuottamisessa, elinkeinopolitiikassa ja tulevaisuuden kärkihankkeissa on välttämättömyys. Jos jotakin tällaista ei tehdä, edessä on epämiellyttävä pakkopolitiikka ja vain huonoja valintoja.
Itä-Suomi on kansallinen kysymys. Sen pelastamiseen, jota termiä myös viisaiden ryhmä käyttää - ei riitä "siltarumpu" - politiikka. Koko Suomi rampautuisi, mikäli Itä-Suomi vajoaisi ja menettäisi elinvoimansa. Se olisi paha taloudellinen, kulttuurinen ja turvallisuuspoliittinen suonenisku Suomelle. Siitä syystä Itä-Suomen elinvoimaistaminen niin oma-aloitteisesti kuin valtiovallan toimenpiteillä on kansallinen kysymys.
http://www.seppokaariainen.net/ajankohtaista_arkisto_67.html
>> Nuoret suomalaiset rauhanturvaajat ovat paras mahdollinen mainos puolustusratkaisumme toimivuudesta. Sain huomata tämän viime syksynä Eritreassa ja nyt uudelleen Balkanilla. Operaatiot ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana entistä vaativammiksi ja monimuotoisemmiksi.