Taksialueet suojattava köyhien uhalta

On aika suojata ahkerat yhteiskuntaa pyörittävät taksiyrittäjät ja heidän henkilökuntansa,. Taksiasemien on jatkossa oltava kauttaaltaan aidattu ja myös katettu riittävän tiheällä verkolla tai muulla vastaavalla tavalla. Suojauksen tarkoituksena on estää vähävaraisten kulku Taksien lähettyville. Se suojaa kuljettajia myös tarttuvilta taudeilta, kuten salmonellalta, joka yleensä on kaikilla taksien hintatasosta valittavilla.

Jos vähävaraisella annetaan pääsy suojatulle alueelle, on asiasta ilmoitettava etukäteen paikalliselle välityskeskukselle. Välityskeskuksen henkilökunta arvioi tulo- ja varallisuustodistuksien, sekä lääkärintodistuksen perusteella voiko henkilön päästää taksiasemalle ja taksiin.

On korkea aika puhdistaa koko toimiala pummiasiakkaista.
491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Salmonella leviää yleensä bakteeria kantavan ihmisen ulosteella saastuneiden elintarvikkeiden välityksellä. Se voi myös tarttua ihmisestä toiseen, jos esimerkiksi käsihygienia on puutteellinen. Köyhäthän eivät peseydy ja syövät vanhentunutta ruokaa, koska ovat aina kännissä.

Äänestä

Miksi et yksinkertaisesti vaihda alaa kerta taksilla ajaminen aiheuttaa sinussa noin suurta ahdistusta?

Äänestä

Koko Suomen pohjasakka mussuttaa humalassa miten pääsisi halvalla taksin kyytiin. Toivoisin poliisilta tiukempaa suhtautumista ja kovempia otteita moisia känninarkkeja kohtaan. Vähän sumutetta silmille?

Äänestä
  • Miksi et yksinkertaisesti vaihda alaa kerta taksilla ajaminen masentaa sinua noin paljon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On aika suojata ahkerat yhteiskuntaa pyörittävät taksiyrittäjät ja heidän henkilökuntansa,. Taksiasemien on jatkossa oltava kauttaaltaan aidattu ja myös katettu riittävän tiheällä verkolla tai muulla vastaavalla tavalla. Suojauksen tarkoituksena on estää vähävaraisten kulku Taksien lähettyville. Se suojaa kuljettajia myös tarttuvilta taudeilta, kuten salmonellalta, joka yleensä on kaikilla taksien hintatasosta valittavilla.

Jos vähävaraisella annetaan pääsy suojatulle alueelle, on asiasta ilmoitettava etukäteen paikalliselle välityskeskukselle. Välityskeskuksen henkilökunta arvioi tulo- ja varallisuustodistuksien, sekä lääkärintodistuksen perusteella voiko henkilön päästää taksiasemalle ja taksiin.

On korkea aika puhdistaa koko toimiala pummiasiakkaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu