Sen pituinen se.
Pettymys ihmisiin on vaikea kestää. Voi tietysti olla niin, että odotukset ovat olleet liian korkeita jo alunalkaen.
Kannattaa olla enimmäkseen omassa seurassa, koska se on parasta.
Pettymys ihmisiin on vaikea kestää. Voi tietysti olla niin, että odotukset ovat olleet liian korkeita jo alunalkaen.
Kannattaa olla enimmäkseen omassa seurassa, koska se on parasta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko miettinyt, että tavallaan luot itse itsellesi pettymyksiä? Kirjoituksestasi huomaa, että olet luonut epärealistisia toiveita ja mielikuvia jostain ihmisestä. Ei kai kukaan voi olla pelkästään hyvä? Ei noin kapeakatsantaisia ajatuksia kannata lähteä elättämään. Ei tule pettymyksiä, jos ei ole täysin kummallisia odotuksia toiselta. Petyt omissa odotuksissasi.
Pettyyhän sitä joskus tuttaviinkin, huomaa ettei toinen niin mukava ollut kuin alussa vaikutti. Sitä haluaa aina uskoa toisista ihmisistä pelkkää hyvää, viimeiseen asti, sitten antaa periksi ja luovuttaa. Harvat ihmiset hyviä on, jokaisessa on monta puolta. Jotkut paljastuu tunnekylmiksi, puuttuu empatiakyky muita kohtaan, ovat keskittyneet pelkästään itseensä.
Millä tavalla ilmeni hänessä pahuutta?