Puolaan on laskeutunut lauantaina ja sunnuntaina Yhdysvaltojen joukkoja ja kalustoa kuljettaneita lentokoneita.
PUOLAAN saapui sunnuntaina jälleen yhdysvaltalaisia sotilaita kuljettanut lentokone, kertoivat silminnäkijät uutistoimisto Reutersille. Yhdysvallat tukee Naton itäeurooppalaisia jäsenmaita lähettämällä niihin joukkojaan kiristyneessä tilanteessa, jossa Venäjä on koonnut omia joukkojaan Ukrainan rajan tuntumaan.
Kuvaa sunnuntaina saapuneesta lentokoneesta on nähtävissä yllä olevalla videolla.
Puolan armeijan tiedottaja Przemyslaw Lipczynski vahvisti lauantaina AFP:lle, että edellinen vastaava sotilaskuljetus oli laskeutunut maan lounaisosissa sijaitsevalle Rzeszow-Jasionkan lentokentälle. Lipczynski kertoi tuolloin myös, että ”pian” maahan olisi tulossa 1 700 sotilasta lisää.
Hänen mukaansa lauantaina saapuneet sotilaat olivat Yhdysvaltain kuuluisasta 82. maahanlaskudivisioonasta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008593785.html
Nyt alkaa tulla niin kovaa porukkaa että Putten olisi syytä kätellä eikä heiluttaa nyrkkiä.
Uusi koneellinen amerikkalaisia sotilaita laskeutui lentokentälle Puolaan
17
67
Vastaukset
- Anonyymi
Kaja Kallas on oikeassa siinä, että Putinkin miettii kahdesti alkaa sotia amerikkalaisia vastaan vaikka mies onkin kadottanut todellisuuden tajunsa.
- Anonyymi
Pieni sota antaa kuitenkin kannatusta jos osaa valita kohteen.
Hullu se on joka NATO maahan hyökkää mutta viisas on se jo rampaan Ukrainaan hyökkää. - Anonyymi
Venäjä on siis viisas
😁😁😁 - Anonyymi
"Stalingradia" tarjolla USA:n maahanlaskujoukkojen savisaapikkaille.
Taitaa tulla jenkkipojille äiteetä ja siirapppi pannareita ikävä?- Anonyymi
Venäläiset luovat oman stalingradinsa ihan omatoimisesti rajojensa sisälle ilman ulkomaiden vaikutusta.
- Anonyymi
Tulee aina hyvä fiilis kun lukee tämmöisiä positiivisia uutisia :)
- Anonyymi
Aina, kun amerikkalaissotilaita laskeutuu johonkin maahan, on tavallinen kansa tyytyväistä ja innoissaan.
- Anonyymi
Venäjä siirtelee joukkojaan omalla maaperällä, on se kauheaa suorastaan hirveää!!!!
USA siirtelee aseistustaan ja joukkojaan vieraille mantereille itsenäisiin valtioihin, on se ihanaa suorastaan fantastista??????- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Tuomitsetko siis myös Venäjän joukot Valko-Venäjällä Ukrainan rajoilla?
Miksi ihmeessä? Nehän ovat kotonaan, omaansa puolustamassa. Nato-USA tuli valtameren takaa maataan puolustamaan ja Britit pohjanmereltä.
Kauas tulivat selkäänsä saamaan. Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä? Nehän ovat kotonaan, omaansa puolustamassa. Nato-USA tuli valtameren takaa maataan puolustamaan ja Britit pohjanmereltä.
Kauas tulivat selkäänsä saamaan.Venäjän joukot Valko-Venäjällä omassa maassaan? Opiskelepa vielä hieman maantietoa.
- Anonyymi
kätyri itku kurkussa kun Isot Natomaat tukee pienempiä eikä r,....ä pääse niitä uhkaamaan
- Anonyymi
r......n itkijä itku kurkussa kun mm Hollanti Saksa, Ranska, Britannia ja Yhdysvallat keskittää joukkoja pienten Natomaiden tueksi
- Anonyymi
"Uusi koneellinen amerikkalaisia sotilaita laskeutui lentokentälle Puolaan"
Siitä siten kamat kantoon ja pompottelemaan kohti omaa henkilökohtaista "stalingradia". - Anonyymi
Lännen harjoittamasta Ukrainan varustamisesta ei paljoa uutisoida. Propagandan vanha temppu: syytetään toista osapuolta siitä mitä tehdään itse.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003499Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3081894Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 961577
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21420Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3571024MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271018