Olen jo vuosia ihmetellyt kuhmolaisuutta. Mahtaako kyseessä olla täysin kypsä kansa jossakin loukossa?
Ei ole, ei varmaan niin. Suomessa ei ole kypsiä kansoja maantieteellisesti. On vain suomalaisia päkäpäkäjuntteja eri muodosssa.
Kuhmossa ei olla yhtään parempia kuin Suomussalmella. Kylätappelua tämä tuntuu olevan .
Minäkö tässä molempia puolustan? Saattaa olla, sillä olen tällaiseksi tullut ja saanut nähdä ihmisiä. En ole pallonkiertäjä, jos joku on sitä ajatellut minulle. Laitan omalla tavallani patit piippuun, koska joku ei näytä tuntevan minua.
Kainuun historian kaiut kantavat korviini vieläkin. Ihmisen ei pidä ottaa masennusta itselleen. Ihmisen pitää ottaa korona ja kärsiä se, vaikka henki menisi.
Eikö näille valittajille sellainen sovi? Sopii, jos ihminen kokoontuu muualla kuin miesten marttakerhossa huoltoasemalla. Kyseisellä huoltoasemalla olen käynyt monta kertaa ja lähtenyt pois hieman pettyneenä. En nimittäin ole koskaan nähnyt yhtään vikisijää siellä. Olen saanut hyvää palvelua vaikka kahvikupposen muodossa.
Kuhmossa osataan ja epäillään aina kaikkea aina kainuulaiseen tyyliin. Mikä teitä ihmisiä oikein rassaa täällä? Minun tuomani veromarkat vai joku kaupungin töissä oleva? Niitä veromarkkoja en maksa Kuhmoon, ne markat menee valtiolle. Jostain olin kuulema kuulut, että minäkin kuulun Suomeen. Mikäli vain löydän paikkani.
Paikka on löytynyt. Paikka missä pääsee olemaan hiljaa oman itsensä kanssa. Näin ei aina ole ollut.
Mikäli vielä joku innostuu haukkumaan rajavartijaa niillä iänikuisilla lempinimillä, niin tulkoon taloon luokseni. Hän henkilönä lähtee pois onnellisena siitä ettei saanut isompaa aivopesua.
Itse en ole rajavartija. Olen pikkuässässä aika usein käyvä kalju. Sinne kuulema saa mennä myös hiuksien kanssa. Siihen pikkuässään ja tykkään käydä.
Sähköjä näkyjään katoaa. Ei haittaa minua, olen tottunut erilaisiin katkoksiin. Muun muuassa ihmisten aivoissa tapahtuviin. Pienempi virta kuin millivoltti näkyy minulle aiheuttavan tällaisen ripulitulvan, ja äsken taas kävin pytyllä.
Nyt on hyvä olla eikä tarvitse valoja persesilmän hehkuessa punaisena. Valaisee yhtä paljon kuin käynti useamman kerran Haaparannalla.
Pitää kait aloittaa olympialaisten katsominen eikä pelata koronaa edelleen. Tympäisee tällainen peli, paljon enemmän kuin piljardi. Ainakin niillä jotka ovat miespuolisena minut nähneet. Minua on aina arvelluttanut se, että kaatuuko tuo hindi heti vai vähän myöhemmin kuin oikein vituttaa, kun hän taskujaan kopeloi. Sitten vasta ymmärsin vanhempana ettei sen niin sanottu taskubiljardi ollut kohdannut vielä minua. Myöhemmin tajusin. Voi että minulla on vaikeaa..
Mikäli heinämies heiluu niityllä, niin ei pidä mennä sotkemaan sekaan epäilyjä..miten tuo sinun viikate oikein teroitetaan. Minä kysyin jo tenavana sitä. Ei ole minulta onnistunut vieläkään se teroittaminen. Hyvä jos saan 1983 ostetun fileerausveitsen viellä teräväksi puikolla.
Olen asunut Kuhmossa vain vähän , koska olen oppinut muuttamaan. Työ on sen muuttamisen tehnyt, ei virkeät puheet Kuhmon torilla. Ihmistä saa aina epäillä, mutta missään muualla en ole tavannut samanlaista ja ihmisläheistä olemusta kuin Kuhmossa.
Olen ollut jo pitkään Suomi24 sivuista kiinnostunut. Aivan kuin "Kansanradio". Ihmiset pääsevät ääneen. ihan kaikki riippumatta puoluekannasta tai överiksi menevistä kirjoituksista kaupunginjohtajaa kohtaan. Tai sitä helvetin lumiauramiestä kohtaan. Minua ainakin ottaisi otsaan ja lähtisin pois.
Perukan ukkeli
Korona minun kohdallani on kääntynyt parempaan suuntaan. Heissulivei ja notkeat lanteet teille kaikille kuhmolaisille. En näköjään vieläkään tule kuolemaan, olen vasta 68vee.n

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kylähulluista on monesti puhuttu, katovaa kansanperinnettä.
Kuhmolaiset on avoimia ja positiivisia mutta meeppäs kuusamoo nii siell on sisäänlämpeevää jengiii