Valitettavasti monet pienyrittäjät on unohdettu ja heitä on hyvin paljon. Mm. esiintyvien taiteilijoiden asiat on huonolla tolalla. Tämä on vain yksi ryhmä, joka on unohdettu täysin. Hyvinvointiyhteiskunta on unohtanut suuren osan ennen koronaa työllistäneitä, joilla on jo ennen koronaa ollut pienet tulot ja he ovat lisätuloilla hankkineet jonkin tasoisen elinkeinon. Kyllä kaupungeissa leipäjonoja on edelleenkin, vaikka ne jonot eivät maalle saakka näy. Samalla tavalla kynttilä saattaa olla asiakkaan pyllyssä, vaikka se ei taksikuskille saakka näy.
Ikaalisten pienyrittäjien ja taiteilijoiden pärjääminen koronakriisissä
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4291906Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1981593- 1091441
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1791423- 451066
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit01050- 63976
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!120968Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s96948Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32906