HUS-lääkäri kertoo

Anonyymi

"Sairastettu koronavirustauti tai saatu rokote ei estä Omikron BA.2-muunnoksen tarttumista ja taudin puhkeamista.

– Taudin aiheuttamiskykyyn se ei oleellisesti vaikuta. Koronaviruksen eri variantit voivat peräjälkeen aiheuttaa infektioita, ja aika huonosti syntyy syvää immuniteettia koronaa vastaan. Rokotteet eivät suojaa kovinkaan hyvin limakalvoinfektioita. Se on jo tiedetty valitettava tosiasia, Lehtonen sanoo.

Lehtosen mukaan rokotteet antavat kuitenkin varsin hyvän suojan vakavaa tautimuotoa vastaan.

– Siinä ei ole käsittääkseni mitään eroa omikronin eri varianttien osalta. Kolmen rokotuksen antama suoja vakavaa tautia vastaan on BA.2-muunnoksenkin osalta melkein 90 prosenttia eli erittäin hyvä. On kuitenkin hyvin suuri todennäköisyys, että omikron-tartunnan saa jossain vaiheessa. Jos rokotussuoja on kunnossa, niin on hyvin epätodennäköistä, että silloin sairastuisi vakavaan tautiin, Lehtonen kertoo.

Lehtosen mukaan kansallinen rokotussuoja voi osittain vaikuttaa uuden variantin leviämiseen. Rokotussuojan tartuntoja vastaan arvioidaan olevan kolmesta neljään kuukautta."

Ilta-Sanomat 9.1.2021

71

922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vuoden vanha arvio?
      Toivottavasti eivät tutkimukset ole vuodessa paljon muuttuneet.

      • Anonyymi

        Kirjoitin väärän vuoden, anteeksi sekaannus. Juttu on tietenkin vuodelta 2022
        tammikuulta,
        ei omikronia edes ollut vielä vuosi sitten ja juttu on sitäpaitsi Iltalehdestä.
        Näin se vanhan muisti streikkailee....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vähän sitä ajattelinkin, ja siksi kommentoin. Ajattelin, että informatiosi on paikallaan ajantasalla. :)))

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Vähän sitä ajattelinkin, ja siksi kommentoin. Ajattelin, että informatiosi on paikallaan ajantasalla. :)))

        Olisi voinut mainita että alle 70-vuotiaista koronaan sairastuneista selviää hengissä 99,97%.
        Eri juttu sitten mikäli olet ottanut koronarokotteen. Silloin ennusteesi on huonompi.

      • Anonyymi

        Islantiin ei ole tulossa rokotepassia eikä rokotepakkoja. Kuka tahansa voi rokotuksestaan ​​riippumatta matkustaa maahan ilman testauksia. Rokottamattomat eivät kohtaa minkäänlaista syrjintää tai syrjäytymistä yhteiskunnasta. Islanti on palaamassa takaisin tilaan, jossa se oli ennen Covid-pandemian julistamista.

        Tämä sinänsä olisi tarpeeksi hämmästyttävää, kun otetaan huomioon, että Islanti on keskellä massiivista Covid-tartuntojen tulvaa ja julkaisee tietoja ennätysmääristä. Jos et tiennyt, Islannin rokotusaste on noin 80 % koko väestöstä, mikä tarkoittaa sitä, että noin 90 % aikuisväestöstä on täysin rokotettuja.

        On selvää, että rokotteet eivät ole tehneet yhtään mitään pysäyttääkseen tai edes hidastamaan SARS-CoV-2-viruksen leviämistä. Päinvastoin, rokotukset näyttävät johtaneen tapausmäärien kasvuun.

        Islannin hallitus ei ole vain päättänyt luopua kaikista Covid-rajoituksista ja rokotevaatimuksista, vaan maan terveysministeriö on antanut merkittäviä uusia ohjeita viruksen käsittelystä. Maan terveysviranomaiset ovat neuvoneet islantilaisia nyt, että ”mahdollisimman monien ihmisten on saatava virustartunta, koska rokotteet eivät riitä”. Kuuletko tämän?

        Islannin hallitus kertoo nyt kansalleen, että Covid-tartunnan saaminen on hyvä asia. Toisin sanoen Islannin hallitus on päättänyt käsitellä Covidia luonnollisesta infektiosta johtuvan laumaimmuniteetin avulla. Tämä merkitsee virallisen Covid-narratiivin täydellistä kieltämistä, jonka lähes jokainen hallitus on hyväksynyt ”tavanomaiseksi viisaudeksi” viimeisen kahden vuoden aikana.

    • Anonyymi

      Yritin olla huomaavainen "nojatuolilaisille" :)
      Laitoin korona-aiheesta erikseen aloituksen,
      ettei se valtaa "nojatuolia" kokonaan ja aloitukseen voivat osallistua vapaasti kaikki,
      keitä se pohdituttaa.

      • Anonyymi

        Miksei nojatuolissa voi vapaasti pohtia kaikkea ja kaikki halukkaat osallistua? Oletko skillanin käsikassara m-e?

      • "Yritin olla huomaavainen "nojatuolilaisille" :)"

        Tosi hienosti tehty, joten kiitos siitä.

        Lapsenlapseni, kahdesti rokotettu sai tartunnan Turussa, mutta onneksi oli siellä viikonlopun, joten muu perhe välttyi, ainakin toistaiseksi siitä. Tiettävästi on toipunut hyvin, koska tulee taas kotiinsa käymään.

        Itse yritän olla lukematta noita uutisia, paitis päivittäiset uutiset uusista tartunnoista, niin koronasta, kuin muistakin maailman melskeestä, että en menetä yö uniani, mutta eilen lapselleni sanoin lukemat, kuinka paljon on paikkakunnallamme tartuntoja, niin hänkin totesi, että turha vahdata niitä, koska ei se lopu muutamaan vuoteen, joten turhaa piileskelet täällä asunnossasi.

        Toisaalta minusta on mukava saada "palveluja", tietenkin rahaa vastaan, vedoten aina tuohon koronaan, mutta taitaa apu loppua pian, vaikka mitä maksaisin ja kuinkas silloin "muijan" käy, kun on pakko kaapia auto tuolta lumen alta ja mentävä itse kauppaan?

        Nykyisin nämä kotitestit vääristävät lukemia, jos "potee" vain kotona, eikä tarvitse apua vaivoihin, mutta olisi mielestäni toivottavaa, että se todettaisiin myös asiantuntijoiden taholta, jolloin merkintä jäisi sinne Omakantaan.

      • Anonyymi

        Huom! Se on noja-tuoli ei nojatuoli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huom! Se on noja-tuoli ei nojatuoli.

        Onko sinulla mitään muuta murehdittavaa?
        Sota? Covid?
        Huomauttelet tuosta Noja-tuoli, noja-tuoli, nojatuolisyndroomastasi joka ketjussa.
        Eikö kukaan kiinnostu.
        Minä tuen sinua ongelmassasi ja ja toivotan voimia valitsemallasi tiellä. Toivottavasti matkan varrelta löytyy istuimia levähtämistä varten, nojalla tai ilman.

    • Anonyymi
      • Kannattaisikohan suorastaan elää kuten ennenkin, sillä tuskin me kovin innokkaita riekkujia olemme. Elämme yhteisössämme, käymme tilaisuuksissa, ostoskeskuksissa ja matkustamme julkisilla, tapaamme tuttavia. Luottakaamme nyt toisiimme, että rokotukset ja varovaisuus riittävät normaaliin elämään.
        Jos ei, niin annamme sitten tilaa nuoremmille. Johan tässä on pitkään sinniteltykin.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Kannattaisikohan suorastaan elää kuten ennenkin, sillä tuskin me kovin innokkaita riekkujia olemme. Elämme yhteisössämme, käymme tilaisuuksissa, ostoskeskuksissa ja matkustamme julkisilla, tapaamme tuttavia. Luottakaamme nyt toisiimme, että rokotukset ja varovaisuus riittävät normaaliin elämään.
        Jos ei, niin annamme sitten tilaa nuoremmille. Johan tässä on pitkään sinniteltykin.

        En rohkene elää kuin ennen, koska en halua montaa koronaa enkä mieluummin yhtäkään.
        Uudet variantit voivat tarttua, vaikka olisi entisen sairastanut.
        Lievästäkin koronasta voi saada elämää haittaavat pitkäaikaiset jälkioireet,
        esimerkiksi keuhkojen toimintakyky voi huonontua. Väsyy ja on aina väsynyt,
        kun ei saa happea tarpeeksi. Yhtenä esimerkkinä vain.

        Kyllä se saattaa olla vaikeata itsekullekin, kun kaksi vuotta jo on ollut omassa kuplassaan, monet ihan muita tapaamatta. Minulla on ollut lähiperhe matkan päässä. ihan yksin en ole sinnitellyt, mutta onhan heitäkin, jotka eivät ole ketään läheistään tavanneet kuukausiin.
        Jälkikäteen tehdään varmasti paljon tutkimuksia, miten eristäytyminen on vaikuttanut ihmisten elämään ja asenteisiin.

        Tutkijat ovat ehkä tehneet tutkimuksiaan vankilassa ? Niistä tutkimuksista voisi ottaa
        vertailukohtaa, miten eristäytyneisyys vaikuttaa ihmiseen. Leikki leikkinä, vaikka vakava asia onkin, mutta koronaeristäytyminen on kuitenkin vapaaehtoista ja rajoituksia noudattamalla voi ulkona liikkua, soitella milloin haluaa ja tavatakin ihmisiä rajoitukset huomioiden. Eniten olen tavannut läheisiäni kesäisin ulkona. En tunne missään nimessä vankilassa olevani. Kieltämättä "taisteluväsymystä" alkaa vähän olla, mutta siinä
        kohtaa ajattelen heti, etten sentään (vielä) taistele elämästäni teholla.
        Kaikki on hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei 80-kymppisiä varmaan teholle laiteta, eivät kestäisi niin rankkaa hoitoa.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Kyllä se saattaa olla vaikeata itsekullekin, kun kaksi vuotta jo on ollut omassa kuplassaan, monet ihan muita tapaamatta. Minulla on ollut lähiperhe matkan päässä. ihan yksin en ole sinnitellyt, mutta onhan heitäkin, jotka eivät ole ketään läheistään tavanneet kuukausiin.
        Jälkikäteen tehdään varmasti paljon tutkimuksia, miten eristäytyminen on vaikuttanut ihmisten elämään ja asenteisiin.

        Matkan päässä muillakin lähiperheet ovat. Minulla 300 ja 450 km matkan päässä.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Kannattaisikohan suorastaan elää kuten ennenkin, sillä tuskin me kovin innokkaita riekkujia olemme. Elämme yhteisössämme, käymme tilaisuuksissa, ostoskeskuksissa ja matkustamme julkisilla, tapaamme tuttavia. Luottakaamme nyt toisiimme, että rokotukset ja varovaisuus riittävät normaaliin elämään.
        Jos ei, niin annamme sitten tilaa nuoremmille. Johan tässä on pitkään sinniteltykin.

        Emme matkusta julkisilla. Emmekä luota toisiin enkä varsinkaan koronaan.

    • Anonyymi

      4520 uutta virallista tartuntaa ja THL kertoi tänään myös 29 uudesta
      koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta Suomessa. Eilen ilmoitettiin
      "vain" kaksi uutta koronakuolemaa.

    • Anonyymi

      Ruotsissa 16 000 koronakuolemaa.

      • Anonyymi

        Suomessa 2097 koronakuolemaa.

    • Anonyymi

      Ruotsissa 16244 koronakuolemaa.

    • Anonyymi

      Keuhkojen huonon kunnon vuoksi en halua mitään ylimääräistä, tulee mikä on tullakseen.

    • Anonyymi

      En ole käynyt moneen vuoteen perusteellisessa terveystarkastuksessa. Ei ole otettu verenkuvaa eikä mitään kokeita. Vaikka tunnenkin olevani "iänmukaisessa" kunnossa, niin en tiedä onko jotain piilevää. Pysyttelen pienissä ympyröissä ja odotan lämpeneviä säitä ja vähemmän liukkaita kelejä. Lämpötilan nousun myötä reviirini laajentuu sisältämättä kuitenkaan enempää ihmiskontakteja.
      Omalla napapiirilläni.

      • Anonyymi

        Ei tee mihinkään mieli. Juuri kun tartuntaluku pari kertaa laski,
        tänään on ilmoitettu 12805 uutta tartuntaa eikä se kerro todellista määrää,
        koska kaikkia sairastuneita ei testata.
        Eilisen jälkeen 15 ihmistä on menehtynyt koronaan.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008602418.html

        Ei kyllä tee mieli mihinkään. Hurjia lukemia. Kohta alkaa rokotusten teho hiipua. Minä sain kolmannen joulukuussa.
        Lievä ja oireeton ei sen parempi. Aina riski, että tartuttaa jollekin tietämättään.

    • Anonyymi

      2126 koronauhria tänään.

      • Anonyymi

        Tähän mennessä.

    • Anonyymi

      Sukulaiseni 70 odottaa sydänleikkaukseen pääsyä. Se on siirtynyt kaksi kertaa.
      Alkaa olla elämän ja kuoleman kysymys, monelle muullekin jonossa olevalle.

      • Anonyymi

        Taas yli 10000 tartuntaa, Haluaisin nähdä luvun laskevan edes 2000:een se antaisi toivoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas yli 10000 tartuntaa, Haluaisin nähdä luvun laskevan edes 2000:een se antaisi toivoa.

        Yli puolta miljoonaa suomalaista rokottamatonta vaanii tartunta.

        "Jos joku rokottamaton on tähän asti onnistunut välttämään sairauden,
        omikron kyllä löytää hänet", toteaa johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi
        HS:ssa 11.2

    • Anonyymi

      2141 koronaan menehtyneitä Suomessa
      16395 koronaan menehtyneitä Ruotsissa

    • Anonyymi

      Luku ei laske. THL: Suomessa todettu perjantain jälkeen 12 410 uutta korona­tartuntaa.
      Uusia kuolemia ei yhtään viikonlopun aikana, mutta viikossa on kuollut kuitenkin
      yli 100.

      • Anonyymi

        Vaikka omikronmuunnoksen aiheuttamat tautitapaukset ovat keskimäärin lievempiä,
        on kuolemantapausten määrä noussut epidemian kiihtymisen myötä.

    • Eiköhän tästä suojautumisesta kuitenkin jo ole tullut toinen luonto. Kyllä osaamme varoa ilman pakotteitakin.
      Virus vain on niin herkästi tarttuva, että varotoimetkaan eivät kaikkien kohdalla ole riittäneet.

    • Anonyymi

      Uusia virallisia tartuntoja taas lähes 6000 ja kuolemantapauksia 27.
      Epävirallisia tartuntoja voi olla liikkeellä 10-kertainen määrä.

    • Anonyymi

      2215 koronaan menehtynyttä Suomessa
      16579 koronaan menehtynyttä Ruotsissa

    • Anonyymi

      2242 koronan uhria Suomessa

      16716 koronan uhria Ruotsissa

      • Anonyymi

        Tänään on ilmoitettu 12 kuolemaa ja yli 4000 tartuntaa, joita todellisuudessa voi olla
        40000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään on ilmoitettu 12 kuolemaa ja yli 4000 tartuntaa, joita todellisuudessa voi olla
        40000.

        Alkuvuodesta yli 70 vuotiaitten koronakuolemaluvut ovat noussee jyrkästi erikoisesti rokottamattomilla, nuoremmilla kääntynyt laskuun.

        HS 18.2.2022 A 14-sivu.

    • Anonyymi

      2265 korona vienyt hautaan Suomessa

      16768 korona vienyt hautaan Ruotsissa

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei hyvältä näytä. Viime perjantain jälkeen 52 koronakuolemaa ja uusia virallisia tartuntoja
        yli 17600.

    • Anonyymi

      2329 koronaan kuolleita Suomessa

      16852 koronaan kuolleita Ruotsissa

      • Näkyy olevan sinulla vielä edellisen päivän lukemat Ruotsista.

        22.pvä noihin aikoihin, kun olet lähettänyt kommenttisi, niin ilmoitettiin 81 kuollutta lisää, elikkä 16 933. Täällä 15:00 Suomen aikaa tulee aina uudet lukemat (paitsi ei la-ma)

        Eikö se ole jo yli kolmen hengen tuntivauhtia täällä vaikka kehutaan miten tartunnat ovat vähentyneet. No onhan ne vähentyneet sitä mukaa kun testaamista vähennetään.

    • Anonyymi

      Eilen Suomessa ilmoitettiin "vain" alle 3000 todettua tartuntaa.

    • Anonyymi

      2351 koronakuolemaa Suomessa

      17064 koronakuolemaa Ruotsissa

    • Anonyymi

      5,92 miljoonaa koronan uhria maailmalla kirjausten mukaan,
      mutta voi vain arvailla mikä onkaan todellinen lukumäärä.

      Virus leviää koko ajan ja uhrimäärä kasvaa, päättyneekö koskaan...

      • Anonyymi

        Koronapäivitykset viikonlopulta tulevat huomenna tiistaina 1.3 teknisen vian takia.
        Toivomme hartaasti alenevia lukuja.

    • Anonyymi

      Melkein 20000 uutta tartuntaa on todettu viime perjantain jälkeen
      ilmoitettiin tänään, mutta sensuuri iski palstalle.
      "Moderaattorin" mielestä meidän ei kuulu tietää,
      vaan voimme lähteä siitä tietämättä liihottelemaan ihmisten pariin
      altistumaan terveytemme vaarantaen.

    • Anonyymi

      2380 koronauhria Suomessa

      17242 koronauhria Ruotsissa

    • Anonyymi

      Mika Salminen antoi ymmärtää, että korona on ohitettu.
      Miten niin ?
      Tänään on todettu 6000 uutta tartuntaa ja on paljon potilaita sairaalassa,
      ei ihan stemmaa Mikan ajatuksen kanssa. . .
      Kolme uutta koronaan liittyvää kuolemaa on myös tänään ilmoitettu.
      Eilen ilmoitettiin vain yksi.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008656525.html

      • Anonyymi

        Pitää huomata, että raportoitujen koronatartuntojen määrä ei kuvaa
        todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei testata.

      • Anonyymi

        Luvut saattaisivat olla korkeampiakin ilman rajoituksia.
        Rajoitukset purettiin juuri äsken1.3.
        Jää nähtäväksi oliko Salminen liian optimistinen.
        Ruotsissa rajoituksia on ollut vähemmän ja kaikki rajoitukset on poistettu Suomea
        aikaisemmin ja siellä koronakuolemia voi olla satakin vuorokaudessa.

    • Anonyymi

      Viikonlopun jälkeen on ilmoitettu yli 22000 uutta tartuntaa.

      • Anonyymi

        Eikö korona olekaan ohi ?

    • Anonyymi

      Ei korona ole ohi. Tänään Suomessa on ilmoitettu 8 910 uutta korona­tartuntaa.
      Viikonlopulta ilmoitettiin yli 22000 tartuntaa ja menehtyneitten määrä
      yli 180, mutta miltä ajalta menehtyneitten määrä on ei kerrottu tarkemmin.
      "Uudet kuolemat" luki tilastossa. Ne ilmoitetaan päivittäin ja myös kahden viikon
      jaksoissa.

    • Anonyymi

      2571 koronauhria Suomessa

      17549 koronauhria Ruotsissa

      6. 01 miljoonaa uhria maailmanlaajuisesti

    • Anonyymi

      2.3 koronaan menehtyneitä oli kaikkiaan 2380.
      11.3 menehtyneitä on 2571
      Eli 2.3 jälkeen (yhdeksässä päivässä) on menehtynyt 191 ihmistä koronaan.

    • Anonyymi

      2573 menehtynyttä Suomessa

      17 749 menehtynyttä Ruotsissa

      • Anonyymi

        KORONAVIRUKSEEN liittyvien kuolemantapausten määrä on lähes
        kaksinkertaistunut
        kahden viime kalenteriviikon aikana.

        21. helmikuuta–6. maaliskuuta virukseen liittyviä kuolemia raportoitiin yhteensä 294. Sitä edeltävien kahden viikon vastaava luku oli 152.

        Pitääkö määrän kasvusta huolestua?

        Terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ei olisi erityisen huolissaan.

        ”Totuus on kuitenkin se, että kun tautia on liikkeellä enemmän, kuolemantapauksia tulee”, hän sanoo.

        11.3 eilen kuolemia oli yhteensä 2573.

        Tänään on ilmoitettu uusi luku 2652.

        Eli 79 olisi menehtynyt eilisen jälkeen.

        Mika Salminen "ei olisi erityisen huolissaan".

        Ministeri Linden (SDP) oli huolissaan, muustakin. Siitä kuinka paljon sairauksia
        on jäänyt diagnosoimatta ja ne menevät pahemmaksi, kun ei ole saanut aikaa
        lääkäriin tai ei ole uskaltanut mennä pandemian aikana.

        Yllätys oli lukea (HS:sta), että taudista parantunutkin voi erittää virusta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      6276
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      25
      3797
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      171
      2913
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2830
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1724
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1602
    7. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1583
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      148
      1561
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1298
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      21
      1232
    Aihe