Juhlakokous lähestyy. Puolue täyttää 10 vuotta. Ja sen huomaa myös porukan käyttäytymisestä: Kiukutellaan, haukutaan kaikkein läheisempiä, huudellaan ja hutkitaan kaikkea mikä liikkuu.
PerusS:n murkkuikä lähestyy. Oireet ovat sen mukaiset! Kun muissa puolueissa vastoinkäymiset vahvistavat ja tiivistävät joukkoja, meillä alkavet heti hermot pettää ja nähdään harhoja ja mörköjä kaikkialla, kun ensimmäiset todelliset vastoinkäymiset tulevat.
Liikaa on tällä hetkellä niitä, jotka jäävät tuleen makaamaan ja parkuvat tekoja muilta. Vähän on etulinjan kovahermoisia taistelijoita.
Ei sotaa tällä tavalla voiteta. Ei edes poliittista taistelua!
Pettävätkö hermot? Onko PerusSväki rapakunnossa? Nyt jos koskaan tarvitaan yhteen hiileen puhaltamisen taitoa. Ei hysterian lietsomista tai paniikkiratkaiuja.
Toivottavasti Kokkolan puoluekokouksesta ei tule matalaotsaisten hajottajien ja harhautettujen riekkujaiset. Suoneniskuista ollaan ennenkin selvitty. Toivottavasti järkevän rauhallinen ja kypsä tulevaisuuden uskon kyllästämä suhtautuminen asioihin vie puoluekokouksessa voiton!
PerusS käyttäytyy kuin 10 vuotias!
23
1090
Vastaukset
- kannattajat
Hölmömpikin sen jo älyää kun seuraa tämän palstan juttuja ja puheenjohtajan toimia viime vuosina.
Ottakaa lisää menneitä suuruuksia kuten Halme tai Danhammer ehdolle niin päästään teistä nyt lopullisesti.
Ajatusmaailmanne on 70-luvulta ja samoin linjanne.
Jippii sanoi Jakomäki kun Halme lähti parantamaaan köyhien asioita ja makas sitten vuoden saikulla.- lauteilla laulatti
Mihinköhän Viron-Elviksenä ja Ghanan kunniakonsulina tunnettu kultakäätyukko on kadonnut? Dannhammer pörräsi Järvenpään lauteilla kuin vieteriauto, kilo kultaa kaulassa. Sen jälkeen ei ole miestä näkynyt. Onkohan jo myynyt Nykäsen Matin osakkeet? Hänhän kertoi omistavansa masan oikeudet karvoineen kaikkineen.
Tulisikohan Ylöjärven suuresta pojasta Halmeelle hyvä kruununprinnssi? Vaalirahaa kuuluu ainakin olevan omasta takaa. Ei tarvitse ryhmäropoja imuroida. - harkinta-aika
lauteilla laulatti kirjoitti:
Mihinköhän Viron-Elviksenä ja Ghanan kunniakonsulina tunnettu kultakäätyukko on kadonnut? Dannhammer pörräsi Järvenpään lauteilla kuin vieteriauto, kilo kultaa kaulassa. Sen jälkeen ei ole miestä näkynyt. Onkohan jo myynyt Nykäsen Matin osakkeet? Hänhän kertoi omistavansa masan oikeudet karvoineen kaikkineen.
Tulisikohan Ylöjärven suuresta pojasta Halmeelle hyvä kruununprinnssi? Vaalirahaa kuuluu ainakin olevan omasta takaa. Ei tarvitse ryhmäropoja imuroida.Kyllähän Tony ehdokkaaksi lähtee, jos hengissä on. Se nyrkkeilymatsi oli pelkkä tsoukki, ei siitä mitään tule. Herrana on hyvä olla. Halmeenkin.
- sopii kysyä
Kyllä morkkaajia piisaa.Miten lienee teot
- KuuVelli
Nämä poliittiset kansankynttilät jotka viettävät parin källin jälkeen riekkujaisia, ovat suorastaan huvittavia. Ei edes ymmärretä sitä, että puolueen rahat ja eduskunnan kansliamäärärahat eduskuntaryhmille ovat kaksi aivan eri asiaa.
Ei puoluehallituksella ole mitään mahdollisuuksia valvoa kansliamäärärahojen käyttöä. Ne kulkevat omia polkujaan. Ja tällä kertaa solahtivat valitettavasti herra B:n taskuun.
Olen minäkin sen verran hölmö etten tiedä, onko persujen eduskuntaryhmän tilit joskus tarkistettu ja hyväksytty? Jos niin on, silloin nuo tilintarkastajatkin ovat pian kusessa ja mitä ilmeisemmin raastuvassa.joo, on se kumma, jos ei puolueen hallitus tiedä eduskuntaryhmänsä asioista...
Rosvo kun jää kiinni, huutaa: Ottakaa rosvo kiinni!
Ettekai tosissanne ole aina ainoita oikeita oikeassa olijoita ja silti kannatuksenne roikkuu 2 %:n tuntumassa?
Soisi pysähtyä hetkeksi mietimään muutakin kuin että "Vanhat puolueet vanhat puolueet meitä riekutaan ja meitä haukutaan ja meitä kadehditaan ja vanhat puolueet, vanhat p.."
Olisikohan, että teille nauretaan, tosikkomaisuuttanne ja uskottavuuttanne?- Muistettava sekin
VempelKolli kirjoitti:
joo, on se kumma, jos ei puolueen hallitus tiedä eduskuntaryhmänsä asioista...
Rosvo kun jää kiinni, huutaa: Ottakaa rosvo kiinni!
Ettekai tosissanne ole aina ainoita oikeita oikeassa olijoita ja silti kannatuksenne roikkuu 2 %:n tuntumassa?
Soisi pysähtyä hetkeksi mietimään muutakin kuin että "Vanhat puolueet vanhat puolueet meitä riekutaan ja meitä haukutaan ja meitä kadehditaan ja vanhat puolueet, vanhat p.."
Olisikohan, että teille nauretaan, tosikkomaisuuttanne ja uskottavuuttanne?Perussuomalainen lehdestä näkee kyllä, ketkä kuuluvat puoluehallitukseen. Tony Halme ei kuulu. Eikä hän ole edes puolueen jäsen.
Muistettava sekin kirjoitti:
Perussuomalainen lehdestä näkee kyllä, ketkä kuuluvat puoluehallitukseen. Tony Halme ei kuulu. Eikä hän ole edes puolueen jäsen.
En kysynyt mitään kenestäkään tonysta, joten lue kysymäni uudelleen. Hän on kuitenkin puolueenne eduskuntaryhmän jäsen ja eduskuntaryhmän avustajat ovat varmasti puolueenne nimeämiä!
Entä se, että JKa:t ja muut "riekkujat" ilmoitatte aina ja kaikessa olevanne Ainoat Oikeassa olijat, mutta silti kannatuksenne suomalaisten joukossa vain n 2 % ??
VK voisi yhä ajatella tämän puolueen omakseen, kunhan tyyli muuttuisi. Ei Hyvän Ihmisen tarvitse muita mollata, ei "Aina Oikeassa"-olija saa toisia mukaansa. No ehkä joitain "turpiinmätkijöitä", eli kannatus tulee pysymään noissa lukemissa niillä menetelmillä!- veijareita nähnyt
VempelKolli kirjoitti:
En kysynyt mitään kenestäkään tonysta, joten lue kysymäni uudelleen. Hän on kuitenkin puolueenne eduskuntaryhmän jäsen ja eduskuntaryhmän avustajat ovat varmasti puolueenne nimeämiä!
Entä se, että JKa:t ja muut "riekkujat" ilmoitatte aina ja kaikessa olevanne Ainoat Oikeassa olijat, mutta silti kannatuksenne suomalaisten joukossa vain n 2 % ??
VK voisi yhä ajatella tämän puolueen omakseen, kunhan tyyli muuttuisi. Ei Hyvän Ihmisen tarvitse muita mollata, ei "Aina Oikeassa"-olija saa toisia mukaansa. No ehkä joitain "turpiinmätkijöitä", eli kannatus tulee pysymään noissa lukemissa niillä menetelmillä!Ei puolue nimeä kansanedustajien avustajia. Ei Perussuomalaisissa eikä missään muissakaan eduskuntapuolueissa. Kansanedustaja saa ottaa avustajakseen vaikka sen kuuluisan ukko m...laisen, se ei kuulu puolueelle yhtään mitään. Avustaja on suorassa työsuhteessa eduskuntaan. Hänen työnantajansa ja valvojansa on eduskunta, ei puolue. Jos hän tekee virheen, eduskunta heittää pellolle, ei puolue. Menikö liian vaikeaksi? Voin vääntää ratakiskoa lisääkin jos tarvii.
- JKa
veijareita nähnyt kirjoitti:
Ei puolue nimeä kansanedustajien avustajia. Ei Perussuomalaisissa eikä missään muissakaan eduskuntapuolueissa. Kansanedustaja saa ottaa avustajakseen vaikka sen kuuluisan ukko m...laisen, se ei kuulu puolueelle yhtään mitään. Avustaja on suorassa työsuhteessa eduskuntaan. Hänen työnantajansa ja valvojansa on eduskunta, ei puolue. Jos hän tekee virheen, eduskunta heittää pellolle, ei puolue. Menikö liian vaikeaksi? Voin vääntää ratakiskoa lisääkin jos tarvii.
VempelKollin voi ihan "aikuisten oikeasti" olla vaikea käsittää tuollaista eduskuntaryhmän itsenäistä päätösvaltaa, kun hänen ihannoimillaan
"vanhoilla puolueilla" tiedonvälityskin on toisenlainen. Esimerkiksi sdp:n kansanedustaja-puheenjohtajaehdokkaalle ei ole kerrottu edes sitä, että sdp on hallituspuolue
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000008170988
- työtäkin sopisi tehdä
Kintulle kuseksijat ovat virkeinä. Avohoitopaikkoja ei riitä kaikille nääs.
Täytyy sanoa kuten hesan pojat: Kuri ja järjestys palaavat puolueeseen Kokkolassa. - veijareita nähnyt
Timon jouduttua sairaalaan, hänelle eivät annakkaan puukkoa lääkärit, vaan lähinnä "omat" tuolta savon suunnalta. Onko tämä oikein?
- antaa
ja mistä ...se tiedetään... muttei ainakaan savosta...sen jokainen tietää !
- yllätti
antaa kirjoitti:
ja mistä ...se tiedetään... muttei ainakaan savosta...sen jokainen tietää !
puolueen keula ja imago halme yllätti ainakin soinin totaalisesti suorassa lähetyksessä ilmoittamalla että tekee paskaduunia paskojen tyyppien seassa.
Aika hyvin kertoo puolueen tilasta jossa 3 edustajaa etteivät edes tiedä toistensa työmotiiveista..... - näyttöä on
antaa kirjoitti:
ja mistä ...se tiedetään... muttei ainakaan savosta...sen jokainen tietää !
Savon isopoika päätti tujauttaa Soinia, joka lepää sairaalan petissä. Mitä tarkalleen tapahtui? Se selviää suurelle yleisölle lähiviikkoina.
- I.Dylli
näyttöä on kirjoitti:
Savon isopoika päätti tujauttaa Soinia, joka lepää sairaalan petissä. Mitä tarkalleen tapahtui? Se selviää suurelle yleisölle lähiviikkoina.
Savossa kun isoja on enemmälti, puoluehallituksessakin yks köllykkä ja taksitolpan netissä päivystää toinen. Taustalla harjoittelee kyläsoittaja korvakuulolta vapaa venäjää.
Ota heistä selvää.
Saattaa siinä seota viisaampikin nuppi noiden savolaisten kanssa. - se löytyy
I.Dylli kirjoitti:
Savossa kun isoja on enemmälti, puoluehallituksessakin yks köllykkä ja taksitolpan netissä päivystää toinen. Taustalla harjoittelee kyläsoittaja korvakuulolta vapaa venäjää.
Ota heistä selvää.
Saattaa siinä seota viisaampikin nuppi noiden savolaisten kanssa.Puolueen hajottaja numero 1. Todellinen Uuno!
- pulisihteeri
se löytyy kirjoitti:
Puolueen hajottaja numero 1. Todellinen Uuno!
!!!!!
- puheenjohtajaksi
näyttöä on kirjoitti:
Savon isopoika päätti tujauttaa Soinia, joka lepää sairaalan petissä. Mitä tarkalleen tapahtui? Se selviää suurelle yleisölle lähiviikkoina.
Koska hyväksyy vain Timon ja johdon vastaiset kannattajat.Ja liehkasee komukoitten työnjohtajana.Ei SAVOSSA TÄLLÄ PELILLÄ PITKÄLLE PÖTKITÄ.
- ei johtopaikoille
I.Dylli kirjoitti:
Savossa kun isoja on enemmälti, puoluehallituksessakin yks köllykkä ja taksitolpan netissä päivystää toinen. Taustalla harjoittelee kyläsoittaja korvakuulolta vapaa venäjää.
Ota heistä selvää.
Saattaa siinä seota viisaampikin nuppi noiden savolaisten kanssa.Vaan ihan muista,jotka eivät ole linssiluteita.
- Timolle Savosta
Kukaan vähänkin järissään oleva Savossa ei anna Timolle puukkoa.Ja jos antavat.kannatusta ei tule kuin komukoilta.
- vanhus
Sontasuomalaisethan täyttävätkin tänä kesänä 10-vuotta. Toisaalta kyllä 10-vuotiaatkin käyttäytyvät jo vähän kehittyneemmin. Musta tuntuu, että kun tuossa puolueessa mukana keikkuvilla ei oikeesti oo mitään ihmisläheisiä arvoja lähtökohtana enää, sitä astuu silloin voimaan ns. viidakon lait. Kun puuttuu yhteisvastuu, ihmisarvon ja jokaisen ihmisen kunnioitus yms., silloin astuu voimaan ns. imperialistinen barbaria lopulta.
- kenttätyöntekijän kaima
Kun kissa on poissa, niin hiiret hyppivät pöydällä. Tämä vanha fraasi kävi persuissakin taas toteen. Kun Timo pääsee sairaalasta ja astuu takaisin kehiin, palaa myös kuri ja järjästys torppaan.
Savon komukoitten napana häärivä isopoika epäonnistui vallankaappausyrityksessään. Taitaa käydä kylmät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek236700Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.274180- 333056
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1712993- 101908
- 821754
- 1501624
- 1471622
- 121528
- 221480