ensimmäisen koirani koulutin alkuun kotona, jonka jälkeen aloitimme pelastuskoiratoiminnan. rauniokentällä otimme välillä tottista, mutta muuten en tottiskoulutusta ryhmässä harrastanut. opin kentällä käyttäytymisen matkimalla toisia. pian sain huomata että kentällä ei haistella muita koiria, varotaan sotkemasta muiden suorituksia, kakat korjataan, piirissä kävellessä saa ohittaa varovasti jos oma koira vaatii nopeampaa tahtia kun muut jne. muutaman kerran alussa muut joutuivat vihjaisemaan minulle "sanattomista pelisäännöistä", mutta otin oppia näistä vihjeistä" (ainakin luulisin että melkein heti tajusin)
nyt olen vienyt toisen koirani tottiskentälle kun pelkäsin sen olevan vaikeampi tapaus. kauhukseni olen huomannut miten kentällä käyttäydytään. vetäjät eivät ollenkaan neuvo uusille koiranomistajille käytöstapoja, vaan tuoreet koirankouluttajat antavat koirien nuuskuttaa toisiaan kesken suorituksen, vaellella päämäärättömästi kentällä ja häiritä muita. kyseessä on toki penturyhmä, eikä varsinkaan penturyhmässä pidä ottaa asioita turhan vakavasti, mutta odottaisin silti jotain opastusta yhteisiin pelisääntöihin. Kaiken huippu oli että eilen keskellä kenttää oli suuri tuore torttu, jonka joku pentu oli siihen vääntänyt. olisin odottanut omistajilta edes kakankorjaamisen verran vastuuntuntoa kentällä. siinä sitten väistelimme miinaa koko harjoitusten ajan.
kun kyseessä on noin 50 koiran penturyhmä, jossa uskon olevan noin 3-5 omistajaa, joilla on ennenkin ollut koira, ihmettelen että mistä nämä uudet omistajat saavat mallia kenttäkäyttäytymisestä, jos ei joku heitä perehdytä sanattomisen sääntöjen maailmaan. lisäksi turhan monella on tapana kiskoa narusta ja huutaa koiralleen jos koiraa ei kiinnosta. tähänkin kouluttaja harvoin puuttuu. (ehkä) kyseessä on liian suuri ryhmä ja liian kokematon kouluttaja.
tietysti voisin itse vihjaista kouluttajalle näiden pelisääntöjen kertomisesta, mutta pelkään vaikuttavani ylimieliseltä niin tehdessäni. pitäisikö minun?
ehdotankin seuroille että pitävät ensin lyhyen koulutuksen kenttäkäyttäytymisestä uusille omistajille ennenkuin päästävät ne kehiin. ei vatmasti tekisi pahaa minullekkaan, sillä kukaan ei ole täysinoppinut.

Vastaukset 9
Vanhimmat
No huh huh... Enpä ole ennen kuullut penturyhmästä, jossa olisi 50 koiraa (ja monta koulutusta olen nähnyt)! 20 on mielestäni ehdoton maksimi yhdelle ohjaajalle. Eihän yksi ohjaaja millään voi seurata 50 koiraa yhtä aikaa ja antaa jokaiselle vielä edes jonkintasoista henkilökohtaista ohjausta. Mutta käy vaikka ystävällisesti kertomassa ohjaajalle, että pieni "valistusluento" kentän käytössäännöistä voisi olla hyödyllinen. Kenenkään henkilökohtaiseen ohjeukseen kun ei noin suuressa ryhmässä voi millään puuttua. Kysy myös, josko vaikka olisi mahdollista saada kentälle toinenkin ohjaaja...
Siis piti minunkin lukea pari kertaa ennenkuin tajusin, että ilmeisesti kaikki 50 pentua ovat samassa ryhmässä...eihän tuossa ole mitään järkeä!
Kun minä menin pentuni kanssa koulutukseen, ryhmässä oli noin 8-10 pentua, en muista tarkkaan, ja siinä oli mielestäni ihan tarpeeksi. Me myös saimme hyvän evästyksen heti alussa siitä, miten kentällä/hallilla tulee niin koirien kuin omistajienkin pyrkiä käyttäytymään. Ilmeisesti koirakerhoja on niin monenlaisia, että taso on kirjava. Noin isoon ryhmään en edes koirani kanssa lähtisi, siinä on aivan liikaa häiriötekijöitä.
jeps, sitä minäkin olen ihmetellyt... ja lisää porukkaa tulee joka kerta. tosin katokin on huomattava... eipä siinä ehdi tunnissa paljon tehdä kun koirat pujottelevat yksi kerrallaan ringin läpi... oon kyllä ryhmässä omatoiminen ja puuhaan omiani kun huomaan koirani kyllästyvän odotteluun, mutta moni koira kyllä turhautuu sielä.
kouluttaja ei oo mulle sanonnu mitään muuta kun että hyvä, joten hyötyä koko koulutuksesta ei paljon ole. mutta tuleehan kuitenkin totuttua muihin koiriin.
mitä liikaan häiriöön tulee, mielestäni sitä ei koskaan voi olla liikaa, kunhan en vaadi koiraltani vaikeita temppuja häiriötilanteissa. olen lisäksi onnekseni huomannut että koirallani on uskomaton keskittymis- ja kontaktikyky, joten häiriöstä olen vaan mielissäni.
tuntuu vaan että kouluttaja pitää minua hiukan ylimielisenä kun puuhailen omiani ja teen välillä joitain asioita erilailla kuin muut, jos se sopii mielestäni paremmin koiralleni. (olenko hirveä opetettava) en siis haluaisi mennä vielä neuvomaan kouluttajaa.
kertokaahan vielä näistä pelisäännöisä, joita teille on opetettu, tai joihin olette itse tottuneet, jolloin voin vielä täydentää tietojani, etten ole ihan tyhmä neuvoessani ohjaajaa... kun tuntuu vaan välillä että ohjaaja on kyllä osannut itse kouluttaa koiransa, mutta ei oikein osaa muita opettaa...
onneksi olen kentällä vaan saadakseni kokemusta muista koirista ja häiriöstä, opetus tapahtuu pääasiassa kuitenkin kotona. säälittää vaan ne jotka tarvitsisivat apua, mutta joita kouluttaja ei osaa ohjata...
No meille ainakin teroitettiin heti alkuun, että koira ulkoilutetaan kunnolla ennen hallille tuloa (olimme ryhmässä enimmäkseen talvella) vahinkojen välttämiseksi. Jos vahinkoja sattui niin tarjolla oli suihkepullo, jossa oli Toluvettä ja paperia ja jokainen korjasi jäljet heti.
Myös se, että hallille tullaan nimenomaan koulutukseen, ei leikkimään, ja käyttädytään sen mukaisesti eli ei riehuta, eikä kiskota kohti toisia koiria. Itse huomasin pentuni käyttäytymisen muuttuvan huomattavasti "arvokkaammaksi" aina kun tulimme halliin, se tiesi, että täällä ei ole lupa riehua. Toki pieniä rentoutumishetkiä pidettiin välillä.
Tunti alkoi aina sillä, että olimme rivissä ja kouluttaja yksitellen tervehti jokaisen koiran ja koiran tuli istua rauhallisesti paikallaan ja antaa esim. katsoa hampaat. Sitten paljon kontaktiharjoituksia, toisten koirien ohittamista ym., kaikki tietysti pienten pentujen ehdoilla.
Kerran vakituisen ohjaajan poissaollessa meillä oli tuuraaja, joka aivan ilmeisesti oli osannut oman koiransa (PK-rotu) kouluttaa moitteettomasti, mutta erilaisten, hyvinkin vilkkaitten pentujen ohjauksesta hänellä ei ollut hajuakaan - oma pentuni pitkästyi ja menetti hermonsa puolessa välissä tuntia (muulloin ei ollut mitään ongelmia).
Olen ollut useammankin seuran reeneissä eripuolella maata ja aina ja kaikissa on yhteistä ollut se, että 1)koirat pitää käyttää tarpeillaan ennen koulutusalueelle tuloa,omistaja siivoaa mahdolliset vahingot 2)koirat eivät tule koulutusalueelle leikkimään toisten koirien kanssa vaaan oman omistajansa/ohjaajansa kanssa, 3) ryhmät ovat yleensä olleet alle 10koirakon vakiporukoita (melkein lajista riippumatta). Jotkut seurat kieltävät kelataluttimen käytön harjoituksissa, mikä on mielestäni hyvä asia.
Olen muuten itsekin törmännyt näihin ryhmänvetäjiin, jotka kyllä pärjäävät oman koiransa kanssa, mutta jotka eivät osaa neuvoa muita. Siis jos ryhmänvetäjällä on itsellä aktiivinen kontaktinottaja, hän ei ole osannut opastaa flegmaattisemman koiran ohjaajaa, jolloin koulutuksesta ei ole tälle flegukoiralle&ohjaajalle mitään hyötyä.
50 koiraa ryhmässä..... tuon on pakko olla vitsi!
Eihän tuollaisella porukalle pysty opettamaan yhtään mitään, ei edes kentällä olemisen perussääntöjä. Sopiva ryhmäkoko on 5-7 koirakkoa.
Ja toinen asia mikä jäi taas kerran vaivaamaan näissä kommenteissa on koulutusohjaajien arvosteleminen. Me teemme palkatonta työtä, suurin osa meistä ei saa edes minkäänlaisia kilometrikorvauksia, eli me jopa maksamme siitä, että saamme käydä teitä kouluttamassa. Nämä suuret ryhmäkoot johtuvat juuri koulutusohjaajien puutteesta..... ja kukapa viitsii hommaan ruveta, kun kiitosta työstä on turha odottaa....
Itse olen toko- ja agilityryhmiä vetänyt, juuri sellaisia pieniä 5-8koirakkoa ryhmässä ja aina reenien päätteeksi porukka on kiittänyt, monet jopa tulleet myöhemmin nykäisemään hiasta ja kiittämään jostain pitemmän ajan neuvosta kun on alkanut tulosta syntymään.
Tiedän kyllä että koulutusohjaajat, varsinkin HYVÄT sellaiset ovat kiven takana, mutta useat seurathan kyllä palkitsevat koulutusohjaajia. Itse olen saanut ilmaisia halli-&kenttämaksuja, kisata ilmatteeksi virallisissakin kisoissa, huomattavia alennuksia seuratuotteista. Se palkitsemissysteemi kyllä kuuluisi seuran hoitaa!
Taidanpa vaihtaa seuraa, ei meillä tuollaisista eduista ole kuultukaan.