haluaisin eristäytyä

Olen viime aikoina tuntenut tarvetta eristäytyä muista ihmisistä. Poistin kaikki sosiaalisen medioiden tilini kun en halua olla missään näkyvillä. Jotenkin tuntuu, että ihmiset nauravat minun päivityksille tai pitävät minun kommentteja outoina. En sen suuntaista palautetta ole saanut mutta on vain sellainen tunne tullut. Merkit on ilmassa ettei minua oikein hyväksytä. Edes omaan sairauteeni kuuluvassa ryhmässä ei päivityksiäni juuri noteerata vaan sielläkin tuntuu, ettei minua hyväksytä vaikka päivitykset on ihan järkeviä. Toinen ongelma on taas se, että välillä teen hyviäkin päivityksiä ja niihin tulee paljon postiivista kommenttia ja tulee seuraajia jne. sitten alkaa ahdistaa kun menetän oman rauhani ja tuntuu että olen liian tunnettu (ihan kuin muka olsiin)

Tuntuu että olisin nyt paremmin turvassa ihmisten arvostelulta kun en ole sosiaalisessa mediassa (lukuunottamatta nyt tätä palstaa) Jotenkin Facebookin puskaradiot varsinkin on ihan hirveitä paikkoja. Parempi kun en enää palaa koko facebookkiin.

Puhelimeen en vastaa jos numero on tuntematon tai en osaa odottaa puhelua. Vastaan kyllä virastojen numeroihin. Ne on helppo tunnistaa. Mutta eipä sieltä kukaan soittele kun olen tk eläkkeellä eikä ole mitään asioita nyt hoidettavana.

Tuntuu että meidän veljesten Whatsappi ryhmäkin on raskas ja tekisi mieli siitäkin lähteä kun minua ei suoraan sanottuna kiinnosta heidän juttunsa enkä itse sinne oikein mitään edes kirjoittele. Haluaisin siitäkin lähteä kun tuntuu että olen siinäkin liian näkyvillä ja saavat minuun yhteyden turhan helposti ihan jonniin joutavissa asioissa. Tekisi itseasiassa mieli poistaa koko whatsap. Eikä siellä kukaan muu sukulainen koskaan mitään kirjoita minulle. Jotenkin on turha appi kun haluaisin olla tavoitettamattomissa.

Olisin tyytyväinen jos ei tarviisi koko puhelinta mutta onhan se melkoisen välttämätön kapistus. En yleensä edes kanssa sitä mukanani vaan jos jonnekin lähden niin puhelin jää kotiin. Puhelin tuo lähinnä stressiä kun se voi soida käytännössä milloin vain.

Olen eronnut kaikista yhdistyksistä joihin olen kuulunut ja kirkostakin erosin kun tuntuu etten halua olla senkään jäsen. En halua kuulua mihinkään kerhoon enkä halua sitoutua mihinkään toimintaan. Haluan olla vain omissa oloissani ja tavata omaa hoitajaani silloin tällöin. Muut ihmiset ei kiinnosta minua juuri ollenkaan.

10

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jepulis. Laitoin veljesten ryhmään viestiä että poistun siitä. Se on pitkän ajan tuntunut niin turhalta. Vähän parempi olo. Samalla poistuin eräästä toisesta ryhmästä jossa on sukulaisia. Lähinnä veljeni avopuolison puolelta. mitä minä siinä ryhmässä muutenkaan teen kun ei ole minkäänlaista tunnesidettä kyseisiin ihmisiin ja siellä olevat päivitykset on lähinnä niiden pennun kuvia edestä ja takaa

    • Anonyymi

      Koska meinaat eristäytyä ja myös täältä Suomi24:ltä ja lopettaa tällaisten turhien aloitusten tekemisen ??

      • Anonyymi

        Ihan samaa kysyn kans. Tyhmien ajatusten takana on ikuinen lapsi, joka ei ole pentuna ole saanut riittävää rakkautta vanhemmiltaan.
        Se on kiitollinen mieluisesta vastauksesta netissä kuin kakara tikkarista.

        Vaikka on pikkunyytissä matkannut evakkokuormassa karjalasta, pois sodan jaloista, se joka päivä alentuu kirjoittamaan olevansa esimurrosikäinen tyttö - isoisän statuksestaan huolimatta.


    • Anonyymi

      Esim. skitsofreniaan helposti kuuluu eristäytyminen. Se ei ole välttämättä hyväksi ihmiselle olla pelkästään erakkona.

    • Anonyymi

      Väsynyt ihminen ei jaksa välttämättä olla muiden ihmisten seurassa. Tai hakeutua heidän seuraan.

      Kaikki asiat elämässä, kuten vetäytyminen pois ihmisten keskuudesta, ei ole välttämättä mitään varsinaista mielisairautta, tai kuulu sairauden oireeseen. Monet käytökseen liitettävät asiat on selitettävissä myös jokaisen, eli kunkin ihmisen yksilöllisillä persoonallisuuden ja luonteenpiirteillä ja ominaisuuksilla.

      On varsin yleinen harhakäsitys, tai liioittelua pitää introverttiutta, tai epäsosiaalisuutta mt-sairauteen kuuluvana oireena.

      • Anonyymi

        Totta. Itse tykkään olla kotona puolisoni kanssa tai yksin. Ei näin vanhempana kiinnosta yhtään mihinkään meno. Olen muualta muuttanut paikkakunnalle vuosia sitten, mutta en tunne oikeastaan ketään täältä.
        Eikä minua kiinnosta kenenkään juoruilut minulle tuntemattomista ihmisistä, enkä myöskään halua omia asioitani selvittää kenellekään.
        Somessa en ole missään yhteisöissä ollut koskaan.
        Olen täydellinen introvertti, eikä minua kukaan pidä mt-potilaana, eikä ole diagnoosia mistään sinne päinkään.
        Luen todella paljon, tv:a en katso, aika kuluu kuin siivillä.


    • Anonyymi

      Toimit oikein kuin lähdit some pois. F.B. on pelkkä keinotekoinen maailma. Joka vie monen ihmisen mielenterveyden kun tuntitolkulla kytää päivtyksiä ja katselee muiden kuvia pekutuksia ja pika viestejä kuin menee hyvin. Todelisuden munos on heidän elämä helvetiä neljän seinän sisällä muokatunein otoksin. moni mene nin pitkälle,kuva kaapus loma matkalla muka on ja sinä kadehdit. Alat arvosta omaa elämäsi kun olet pois F.B.ripuvus suhtestasi. Olet arvokas ihminen koulussa työtön tai työssä.jää aikaa kuitenkin aiton elämän.Oneksi olkon elämäsi fiksuin teko sirtyä pois keinotekoinen valhelinen netti maailma F.B

    • Anonyymi

      Kuitenkin kirjoittelet rekisteröityneenä käyttäjänä täällä? Siinä on ristiriita. Kirjoitat muuten aika hyvin, ja siitä tulee mieleen tyylillisesti joku novelli. Sinä voisit ihan hyvin kirjoittaa jotain kaunokirjallistakin, ellet sitä jo tee.

      Eristäytyvä olen itsekin, ja kammoan sosiaalista mediaa. Silti on aika hemmetinmoinen kärsimys ollut tämä korona-aika, kun mihinkään ei ole päässyt. Sosiaalisuuteni on aiemmin perustunut yhteisiin tapahtumiin ja harrasteisiin, ei niinkään henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin. Joten aika tyhjää ja turhaa elämää ovat viimeiset pari vuotta olleet. Et sinäkään täysin erakko ole. Sinulla käy esim. se hoitajasi.

      • Anonyymi

        Se "hoitaja" muuten on vaimo 55 vuoden ikäisessä avioliitossa; edelleenkin.


    • Anonyymi

      No mulla on vähän sama vaihe menossa. En enää vastaa ihmisille jotka toistavat samoja kuvioitaan sokeasti ja valehtelevat itselleen kaikenlaista. Yök. Yksin pysyn paremmassa kunnossa, ja ehkä joskus löytyy vielä itsensä tiedostavaa ongelmatonta seuraa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      20
      2257
    2. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      28
      2108
    3. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1657
    4. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      59
      1651
    5. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      79
      1594
    6. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      113
      1450
    7. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      52
      1422
    8. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      83
      1139
    9. Martina haluaa tasoisensa miehen

      Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol
      Kotimaiset julkkisjuorut
      240
      1007
    10. Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä

      Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom
      Suomalaiset julkkikset
      21
      895
    Aihe