Kuljettaja laittoi kätensä Tiinan reidelle ja vaati Snapchat-kaveruutta.
Kuljettaja laittoi kätensä Tiinan reidelle ja vaati Snapchat-kaveruutta
Turkulainen Tiina*, 23, tuli Yango-kuskin ahdistelemaksi kesken kotimatkan kaksi vuotta sitten.
Yökerhosta kotiin matkalla ollut Tiina päätti silloin kokeilla Yangoa ensimmäisen kerran.
– En oikeastaan tiennyt Yangosta muuta kuin sen, että olin kuullut sen olevan halpa.
Tiina kertoo kuskin tuijotelleen häntä matkan aikana ja tunnelma kyydissä oli epämiellyttävä.
– Hän saattoi jopa minuutin tuijottaa minua eikä liikennettä. Noin puolessa välissä matkaa hän alkoi kysellä minulta, onko minulla poikaystävää ja asunko yksin, onko asuinalueeni turvallinen. Tunnelma oli todella pelottava.
Tiina muistaa valehdelleensa kuljettajalle, että hän asuu poikaystävänsä kanssa ja että heillä on koira.
– En tiedä miksi sanoin niin, mutta kai minusta tuntui, että koira toisi jotenkin lisäturvaa.
Tilanteen painostavammaksi teki se, että hän oli jo antanut rappunsa tiedot kuljettajalle, joten hän ei voinut pyytää kuljettajaa jättämään häntä kotinsa lähettyville ja poistua taksista tilanteessa.
– Hän myös piti kättään koko ajan lähellä minua, vaihdekepin oikealla puolella. Yhdessä risteyksessä hän kääntyi voimakkaasti ja silloin hän siirsi kätensä reidelleni. Sanoin hänelle vihaisesti, ettei koske minuun, mutta kuljettaja ei siirtänyt kättään pois, tuijotti minua ja jatkoi ajamista, Tiina kertaa järkyttäviä tapahtumia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.