Mikä saa ihmisen elämään pinnallista elämää jossa kaikki asiat ovat aina hyvin. Lapsuuden perheessäni asuttiin pienessä talossa joka oli kelvoton asumiseen mutta siinä me asuimme. Talon omisti vanhempani joille talon myynyt henkilö sanoi että rakennus täytyy purkaa koska se on niin huonokuntoinen ja antoi sen ilmaiseksi, tietysti tontista veloitti vähän. Äidilläni nousi ns. kusi päähän tuosta ostosta koska hän oli todella yksinkertainen ihminen, kansakoulukin oli jäänyt kokonaan käymättä. Äiti tunsi arvonsa nousevan koska hän oli nyt omistavaa luokkaa. Sitä hän ei vaan nähnyt että talo oli arvoton. Kaikki oli äidin mielestä hyvin, millekään ei tarvitse tehdä mitään.
Äitini eli ns ongelmatonta elämää jossa on vain siinä hetkessä olevia ongelmia, hän oli sitä tyyppiä, joka sanoi että kaikki on hyvin mutta naama irveessä paini sitten jonkin akuutin ongelman kanssa. Häntä tuli meidän auttaa. Jos kuitenkin ehdotti asioiden parantamista että ne jokapäiväiset ongelmat poistuvat, hän sanoi ettei missään ole mitään vikaa. Hän työnsi ne asiat aina sitten meidän tehtäviksi. Äiti ei kasvattanut meitä mitenkään, ei pitänyt mitään kuria eikä järjestystä, vaan niin vapaa kasvatus kuin vain voi, hän ei välittänyt meistä, jos meillä lapsilla oli ongelma sille ei tehty mitään ja hän sanoi että kaikki on hyvin. Voi sitä kärsimyksen määrää minkä sai kärsiä lapsena siitä ettei kukaan ollut tukena tai antanut neuvoja millään tavalla.
Isäni joka ikävä kyllä kuoli jo melko nuorena, oli toista maata järjestelmällinen ja osaava ja häntä ei kannattanut suututtaa tahallaan. Toisin kuin äitini joka ei suuttunut koskaan, vaikka olisimme tehneet mitä tahansa, tai sanoneet hänelle mitä tahansa. Äitiä ei saanut sattumaan henkisesti vaikka kuinka olisi yrittänyt, hän oli sileä ja kova kuin kivi, joka ei välittänyt niin purkukuntoisessa talossa asumisesta tai siitä mitä ongelmia lapsilla on, tai mitä lapset hänestä hänelle sanovat. Kaikki oli hyvin. Hän ei ollut läsnä, eikä häntä oppinut ikinä tuntemaan millainen hän oikein on, hän vaihtoi suhtautumistaan asioihin alituiseen. Kaikki asiat ja ongelmat vain liukuvat syrjään tuota henkistä sileää ja liukasta kiven pintaa pitkin, yksikään asia ei mennyt sinne sisään.
Asiat ovat hyvin kun ne jätetään hoitamatta
Anonyymi
0
69
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342734Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2642326Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221423- 1151092
- 971050
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041023Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13942Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57841Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.281794Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50781