Suomi varautui myös 1965 torjumaan hyökkäystä.

Anonyymi

Olin silloin Puolustusvoimien palveluksessa ja tiedän asiat omakohtaisesti.
Rajalle vietiin tulivoimaisia joukkoja, ja rajan lähellä olevassa kaupungissa varauduttiin laskuvarjojoukkoihin.
Näillä joukoilla oli kovapanokset.

Itse olin pienen sotilasosaston kanssa sulkemassa kaupunkilaisten pääsyä rannalle, ja määrättyihin muihin paikkoihin.
Meillä oli aseissa kovapanokset, ja ohjeet missä tilanteessa sai, ja piti ampua, ensin varotukseksi, ja jos ei se riittänyt niin sitten kohti.

Tilanne kesti vajaan viikon, eikä kyse ollut harjoituksesta, koska mm. siviilien pääsy rannoille estettiin, niin veneille, kuin matonpesupaikoille ja uimarannoille.

Toimin tuolloin vielä "kentällä", mutta myöhemmin siirryin esikuntaan.
Syytä valmiustilaan en saanut koskaan tietää esikunnassakaan, eikä siellä muutkaan tunnu tietäneen.

EVP

237

2451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huhhuh jopas oli juttu. Voitko kertoa enemmän?

      • Anonyymi

        ei voi unesta herättyä ei muistanut muuta

      • Anonyymi

        Kyllä voidaan kertoa, mutta pitäkää turpanne visusti kiinni, eräänä yönä hälystys ja kuormaudoihin latjasivat kovat ammukset.

    • Anonyymi

      Kyse on ollut tavanomaisesta hälytysharjoituksesta.
      Lisukkeena normaaliin on joukko-osaston komentaja määrännyt harjoittelemaan myös kovien a-tarvikkeiden mukaan oton.
      Se on harvinaisempaa.

      Mitään siviilien liikkumisen rajoituksia tai tulenavausoikeuksia ei tällaiseen harjoitukseen sisälly.
      Sellaiseen voidaan ryhtyä vain pv:n harjoitusalueilla.

      • Anonyymi

        Ei tavanomaisissa hälytysharjoituksissa saa mennä kaupungille rajoittamaan siviilien liikkumista. Kyllä minäkin olen armeijan käynyt 11 kk ja tiedän jotain. Aloittajan kertomus kertoo aivan jostain epätavallisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusvoimilla ei ole oikeutta normaaliaikoina puuttua siviilien liikkumiseen omien alueidensa ulkopuolella.
        Sen voi tehdä vain poliisi.
        Avaajalla on lennokas mielikuvitus.
        Kuvattu toiminta vaatisi valtion johdon päätöksen ja todetun sodan uhan.
        Sellaista ei ollut 1965.

        Olikohan se silloin kun oli Tsekkoslovakian miehitys. Lentokenttien kiitoratojen päissä oli sora-autot valmiina levittämään sorat kiitoradoille kun käsky käy.

        Taisi silloin 57 vuotta sitten olla eri säännökset ja valtuudet armeijalla, ja toden totta olikin.
        EVP.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan se silloin kun oli Tsekkoslovakian miehitys. Lentokenttien kiitoratojen päissä oli sora-autot valmiina levittämään sorat kiitoradoille kun käsky käy.

        Silloinkin armeija varautui.
        EVP

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusvoimilla ei ole oikeutta normaaliaikoina puuttua siviilien liikkumiseen omien alueidensa ulkopuolella.
        Sen voi tehdä vain poliisi.
        Avaajalla on lennokas mielikuvitus.
        Kuvattu toiminta vaatisi valtion johdon päätöksen ja todetun sodan uhan.
        Sellaista ei ollut 1965.

        Mitähän sinäkin tiedät vuoden 1965 ohjeista Puolustusvoimille, jota ajasta aloittaja kertoi.

      • Anonyymi

        Minulla on yli kolmenkymmenen vuoden ura vainovaatteissa ja kaksi tapausta, jolloin on ollut kovat lippaassa. Toinen niinkin yksinkertainen ja nopea, että pankkilakon aikana siirsimme varuskuntamme palkkarahat pankista varuskuntaan.
        Toinen liittyi operaatioon, josta tiesimme varmasti naapurin olevan vähintäänkin kiinnostunut.

        Kovat piipussa on skapparillekin ampumaradan ulkopuolella harvinaista. Toki silloin kun oli vielä PU, niin PU:lla oli virka-aseessa lipas täynnä kovia. Varusmiehenä ollessani vartiomiehillä oli KP:t kovilla panostettuina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusvoimilla ei ole oikeutta normaaliaikoina puuttua siviilien liikkumiseen omien alueidensa ulkopuolella.
        Sen voi tehdä vain poliisi.
        Avaajalla on lennokas mielikuvitus.
        Kuvattu toiminta vaatisi valtion johdon päätöksen ja todetun sodan uhan.
        Sellaista ei ollut 1965.

        Aivan varmasti on jos isänmaan etu sitä vaatii

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan se silloin kun oli Tsekkoslovakian miehitys. Lentokenttien kiitoratojen päissä oli sora-autot valmiina levittämään sorat kiitoradoille kun käsky käy.

        Se miehitys oli vasta 1968. Euroopan hullu vuosi.

    • Anonyymi

      Mihin aikaan vuodesta, siis missä kuussa, tuo tapahtui ? Oliko kaupungista rajalle pitkä matka?

      • Anonyymi

        En kerro kuukautta tarkemmin, mutta kyse oli syyskesästä, ei vielä syksystä.
        Itä- Suomen kaupunki kyseessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kerro kuukautta tarkemmin, mutta kyse oli syyskesästä, ei vielä syksystä.
        Itä- Suomen kaupunki kyseessä.

        Unohdin laittaa nimimerkin.
        EVP.

      • Anonyymi

        Zekkie-lovakian miehitys menellään...........

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Zekkie-lovakian miehitys menellään...........

        Tshekin miehitys oli 1968.
        EVP.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kerro kuukautta tarkemmin, mutta kyse oli syyskesästä, ei vielä syksystä.
        Itä- Suomen kaupunki kyseessä.

        Outoa kun mitään odotettavaa kahinaa ollut tiedossa.Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen oli painatettu jo liikekannalle pano kortteja valmiiksi ja uhkaa pidettiin todellisena?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kerro kuukautta tarkemmin, mutta kyse oli syyskesästä, ei vielä syksystä.
        Itä- Suomen kaupunki kyseessä.

        Jos on tapahtunut vuonna 1965 niin siitä voi kyllä aivan huoletta kaiken kertoa. Fakta on ettei mitään tuollaista ole tapahtunut muualla kuin vilkkaassa mielikuvituksessasi.

    • Anonyymi

      Huh, jopas jotain. Siellä esikunnassa ja muutenkin olet tietysti tavannut paljonkin muita sen ajan varusmiehiä ja upseereita. Oliko tämä varautuminen ollut yhtä kiihkeää koko maassa?

      • Anonyymi

        Ei tosiaankaan ollut aivan yhtä voimakasta, kuin itäisessä osassa.
        EVP.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tosiaankaan ollut aivan yhtä voimakasta, kuin itäisessä osassa.
        EVP.

        Täsmennän vielä, että tiedän ainakin neljän eri ryhmittymän miehiä olleen mukana. Oli tykistöä ja jalkaväkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täsmennän vielä, että tiedän ainakin neljän eri ryhmittymän miehiä olleen mukana. Oli tykistöä ja jalkaväkeä.

        Mitä ihmeen ryhmittymää oliko Martat, 4 hH kerho, Lotta Svärd ja Persut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen ryhmittymää oliko Martat, 4 hH kerho, Lotta Svärd ja Persut.

        Et ole näköjään käynyt armeijaa kun et ymmärrä yksinkertaisia ilmaisuja.

    • Anonyymi

      Mikä oli silloin sotilasarvosi?

      • Anonyymi

        Alokas EVP.

      • Anonyymi

        Kauluksessa ja hihassa oli tarpeeksi merkkejä, etä ne valtuuttivat johtamaan tulivoimaista osastoa.
        EVP

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauluksessa ja hihassa oli tarpeeksi merkkejä, etä ne valtuuttivat johtamaan tulivoimaista osastoa.
        EVP

        Etköhän ollut joku vääpelinjämä joka nykyään on juonut aivonsa pilalle, nyt sitten muistaa ihan omiaan. Kyllä tuo varmasti sinulle on aivan täyttä totta, harhat ovat todella todentuntuisia.

    • Anonyymi

      Tuosta tulikin mieleen että olin 1965 Haminassa armeijassa ja elokuun lopulla meitä vietiin viikoksi rajalle pitkin rajaa ja annettiin kovat mukaan. Muistan sen kun perheeseen syntyi poika ja pisti päästä katsomaan, mutta lomat meni silloin kaikilta. Olisiko se sama juttu kerrotko evp.

      • Anonyymi

        Tuossahan ilmiselvästi varauduttiin ennakkoon Tsekkoslovakian miehitykseen 1968.
        Suomi oli saanut tuosta tiedon jo alkukesästä 1965. Ne kovat patruunat ei ollu kovia vaan ihan aitoja puupäitä.

      • Anonyymi

        Kyllä on ollut sama juttu.
        EVP

      • Anonyymi

        Tarkoitin sinulle Haminan varusmies tuon, että on ollut sama juttu.
        EVP

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossahan ilmiselvästi varauduttiin ennakkoon Tsekkoslovakian miehitykseen 1968.
        Suomi oli saanut tuosta tiedon jo alkukesästä 1965. Ne kovat patruunat ei ollu kovia vaan ihan aitoja puupäitä.

        Oliko Suomen siis tarkoitus mennä auttamaan Prahan mellakoiden taltuttamisessa?

        Erkki Toivanen joskus muisteli, että 1968 oli siitä erikoinen, että muualla Euroopassa opiskelijat marssivat vapauden puolesta, Suomessa opiskelijat marssivat ja kantoivat Stalinin kuvia.

    • Anonyymi

      Suomi vallataan nyt eri tavalla, esim. ostamalla. Jotkut hörhöt vielä kaiken lisäksi myyvät isänmaatamme itänaapureille. Kun viimeksi naapuri yritti väkisin kylään, niin sotaveteraanit puolustivat maatamme. Nyt kun maamme valtaaminen tapahtuu eri tavoin, niin kohautetaan vaan olkapäitä.

      • Anonyymi

        Mitä porukkaa meinaat nyt valtaajiksi.

    • Anonyymi

      Tuolloin vanhat Sturmit ajettiin ja / tai kuskattiin lentokenttien kiitoratojen päihin estämään tarvittaessa lentokoneiden laskeutuminen.

    • Anonyymi

      Olikohan puolustusvoimat hyvässä jamassa silloin 60-luvulla?
      Siihen aikaan oli YYA-sopimus voimassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
      Rajoittaen Suomen puolustusvoimia jatkosodan ja toisen maailmansodan tapahtumien takia.
      Siihen aikaan oli menossa suomettumisen aikakausi Suomessa, eli aikana jolloin Neuvostoliitto yritti vaikuttaa Suomen asioihin puuttumalla esim hallitusten muodostamiseen 60-70 luvuilla estäen esim Kokoomuksen pääsemisen hallituksiin vuosikausiksi. Sen Neuvosto kriittisyyden vuoksi.

      Puolustusvoimissa oli varmasti sodan jälkeen suurta painetta Neuvostoliiton suunnalta.
      Joka uhkaili Suomea raivokkaasti kylmä sodan aikana.
      Neukuthan yrittivät jopa saada molempia maita pitämään yhteisiä sotaharjoituksia 70-luvun lopulla, huolimatta siitä että Suomi oli puolueeton valtio siihen aikaan.

      • Anonyymi

        "Neukuthan yrittivät jopa saada molempia maita pitämään yhteisiä sotaharjoituksia 70-luvun lopulla, huolimatta siitä että Suomi oli puolueeton valtio siihen aikaan."
        Nykyäänhän Suomi pitää yhteisiä sotaharjoituksia monien maiden kanssa eikä kismitä yhtään.
        Muunmuassa sellaisen maan kanssa,joka masinoi 2000-luvun alkuvuosina oikeudettoman hyökkäyksen erääseen lähi-idän maahan tuhoten infrastruktuurin ja aiheuttaen yli 600000 siviilin kuoleman.

        Ystävät tulee pyynnöstä, Kremlin riiviöt pyynnöstä huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ystävät tulee pyynnöstä, Kremlin riiviöt pyynnöstä huolimatta.

        Entäs Suomi ja Saksa yhdessä jatkosodassa kun Neuvostoliittoon hyökkäsivät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Neukuthan yrittivät jopa saada molempia maita pitämään yhteisiä sotaharjoituksia 70-luvun lopulla, huolimatta siitä että Suomi oli puolueeton valtio siihen aikaan."
        Nykyäänhän Suomi pitää yhteisiä sotaharjoituksia monien maiden kanssa eikä kismitä yhtään.
        Muunmuassa sellaisen maan kanssa,joka masinoi 2000-luvun alkuvuosina oikeudettoman hyökkäyksen erääseen lähi-idän maahan tuhoten infrastruktuurin ja aiheuttaen yli 600000 siviilin kuoleman.

        Se hyökkäys erääseen lähi-idän maahan, oli kostotoimenpide niiden tornitalojen murentamisesta, siinäkinhän niitä kuoli aika läjä. Mitä siinä olisi pitänyt tehdä? levitellä käsiään? vai kääntää toinen poski.

    • Anonyymi

      1965 Suomi ei ollut vasallivaltio vaan puolustamisen arvoinen maa.

      • Anonyymi

        Puolustushenki oli vahva miehissä.
        EVP

    • Anonyymi

      Kekkonen näytti ruskille että ei tänne kannata tulla, pojat valveil on.

      • Anonyymi

        Tuota minäkin olen ajatellut yhdeksi motiiviksi.
        EVP

    • Anonyymi

      Veljeni oli silloin tykistössä ja kertoi kuinka kovia lastattiin autoihin.

      • Anonyymi

        Siellä oli todellakin tykistö mukana, aika monen patterin voimalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä oli todellakin tykistö mukana, aika monen patterin voimalla.

        Tähän tykistön mukanaolo viestiin unohtui nimimerkki.
        EVP

    • Anonyymi

      Ei ollut mitään uhkaa, oli vain realistinen harjoitus mitä tehtäisiin jos tarve tulisi. Samalla armeijan ylin johto näki missä löytyy petrattavaa.

      • Anonyymi

        Ei missään tapauksessa ollut harjoitus.
        EVP

    • Anonyymi

      1965, mitä erityistä silloin politiikassa oli ?

      • Anonyymi

        Ei ollut mitään. Täytyi olla pelkkä harjoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut mitään. Täytyi olla pelkkä harjoitus.

        Kuten edellä sanoin, ei ollut harjoitus.
        Ei harjoituksessa viedä miehiä kovapanosten kanssa asemiin.
        EVP

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten edellä sanoin, ei ollut harjoitus.
        Ei harjoituksessa viedä miehiä kovapanosten kanssa asemiin.
        EVP

        Kyseeessä oli harjoitus.

        Tositilanne olisi vaatinut aivan eri toimet maan ja pv:n johdolta.

    • Anonyymi

      On Korkkaripojilla nyt jännää, hui !

    • Anonyymi

      Tuota noin, kenen hyökkäystä Suomi torjui ja hyökkäsikö kun tietoja hyökkäyksestä ei ole. Vai salaako sensuuri vanhat tiedot?

      • Anonyymi

        Ei paljon tarvitse arvailla kuka tänne olisi ollut hyökkäämässä, Ruotsi varmaan.

      • Anonyymi

        Joillain sotilasasiakirjoilla on salausaika 60 vuotta.
        Esikunnassa pyörittelin papereita, ja kirjoittelinkin joihin tuli merkintä pysyvästi salainen.
        EVP

    • Anonyymi

      Kyllä kun tuon lukee niin tajuaa heti ettei ole ollut harjoituksesta kyse.

    • Anonyymi

      Voitko aloittaja kertoa oliko sotilaat itä- vai länsirajalla.

      • Anonyymi

        Lännessä ei ole suurempia varuskuntia, joten myönnän, että itäisessä Suomessa tämä tapahtui.
        EVP.

    • Anonyymi

      Millä varustuksella nyt liikutaan, onko isot kanuunat?

    • Anonyymi

      Koko teservi käytössä?

    • Anonyymi

      Tuhat tykkiä

    • Anonyymi

      Ainakin.....

    • Anonyymi

      Suomella kuulemma Euroopan mahtavin valikoima nykyään osa on piilossa.

    • Anonyymi

      Kauheat jytkyt piipussa

    • Anonyymi

      Eikös se ollut silloin ns."yöpakkasen aikaa" ja se oli kyllä muistaakseni -61 vuonna.En muista kriisiä olleen .65.

      • Anonyymi

        Ne ns. yöpakkaset olivat 1958.

    • Anonyymi

      Kyse oli harjoituksesta,ei valmiuden kohottamisesta ulkoisen uhkan takia.
      Asiaa jauhetaan tavanomaisella täydellä asiantuntemattomuudella.

      • Anonyymi

        Kyllä huomaa, että asiantuntemattomuutta on paljon mukana, kun ei tajuta luettua tekstiä, eikä tunneta sen ajan valtuuksia armeijalla.
        Varsinkin armeijaa käymättömät luulevat toimittavan siten kuin se heistä tuntuu.

        Ei harjoituksessa mennä yllättäen kaupunkien alueille, ja suljeta niistä osia siviileiltä, etukäteen ilmoittamatta.
        Eikä harjoituksessa jaeta sotilaille kovapanoksi, vaan räkäpäitä, se on aivan varmaa.

        Samoin tykistö saa kovat vain ampumaleireillä, ei viedä rajan pintaan ja anneta kovia harjoitusta varten.
        EVP

    • Anonyymi

      Kovapanokset on heikko todiste. 1980-luvun alussa Santiksen siltavartiollekin jaettiin 5 kovaa panosta, samoin kuin saaren itärannan varikkoalueen "sikaväijylle"kin. Ei siinä paljoa seurauksia ajateltu, vrt. Mechelininkadun kassun vartiomiehen aseen ryöstö ja sitä seuranneen takaa-ajon traaginen lopputulema.

      • Anonyymi

        Vartiossa oleville on aina jaettu kovat kaikissa varuskunnissa.
        Kerro yksikin harjoitus tai varuskunta, jossa on järjestetty suuri harjoitus ja kaikille jaettu kovat, ei ole yhtään Itsenäisyyden aikana.

        Entä missä on järjestetty harjoitus muualla kuin ampumaleireillä, joissa tykistö saa kovat?
        Olen ollut aika monessa harjoituksessa mukana, eikä niissä yhdessäkään koskaan ole jaettu kovia.
        Eikä kaupunkialueilla järjestetä koskaan yllätysharjoituksia, vaan niistä ilmoitetaan etukäteen julkisesti.

        Kerroin täällä vain mitä silloin tapahtui, ei tämä ole ainoa jota voisi moni ihmetellä, mutta kaikkea sattuu, ja tapahtuu pitkän linjan sotilaille.

        Joskus on Suomen armeija historiassa ollut vahingon seurauksena syttyvän sodan vaarakin ollut yllättävän lähellä, mutta se jääköön minun, ja asiassa mukana olleiden tietoon.

        Nyt syttyi minunkin mielenkiinto. Milloin Suomi oli joutua sotaan aivan vahingossa?

    • Anonyymi

      1965 vielä osattiin varautua geelitukkien ja läpsyttelijöiden invaasioon.

      50 vuotta myöhemmin vuonna 2015 vietiin varusmiehet Tornioon kantamaan laukkuja.

      • Anonyymi

        Totta puhut. Ennen oli miehet rautaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta puhut. Ennen oli miehet rautaa.

        Ja naiset puuta.

    • Anonyymi

      Hrutshov oli syrjäytetty edellisvuoden lokakuussa ja N-liittoa hallitsi Brezhnevin johtama ns. troikka. Oliko siellä ehkä jotain sisäistä keskustelua Suomen asemasta ja halusiko joku tai jotkut ehkä jopa tukikohtia Suomesta ja Suomi sai tästä jotain vihiä. Haluttiin näyttää, että ei Suomi vastaanpanematta taivu.

      Kesä 1965 oli sitä aikaa kun Vietnamin sota alkoi eskaloitua pahasti.

      • Anonyymi

        Nyt tuohon silloiseen operaatioon tuli jotain järkiperusteita.
        Itse en ollut löytänyt mitään, vaikka vuosikymmenten aikana olen usein miettinyt.
        EVP

      • Anonyymi

        Löytyi sentään yksi asiantuntija jolla oli tietoa, ja muisti tallella.

    • Anonyymi

      Olisiko Mannerheim saatu vielä suostuteltua hommiin Suomea pelastamaan? Eihän siihen kukaan muu olisi kyennyt.

      • Anonyymi

        Ilman muuta.
        Ukkohan oli ollut kuolleena vasta 14 vuotta, Kyllä kunto olisi riittänyt vielä yhden sodan johtamiseen.

      • Anonyymi

        Kohta Ukkoa taidetaan taas tarvita, joko valmistelut hänen tuomisekseen Mikkeliin on aloitettu. Onhan siellä hänen vanha työhuoneensakin täysin entisessä kunnossaan.

    • Anonyymi

      Sellaista jämeryyttä tarvittaisiin nytkin. Oli hyvä tuon asian esiin tuominen. Olit aika rohkea kun uskalsit kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Miusta tuntuu ettei Suomi varaudu nyt millään tavalla. Silloin 1965 on olleet valveilla Venäjän suhteen.

      • Anonyymi

        Saatujen luotettavien tietojen mukaan Nato aikoi hyökätä Etelä-Suomen kautta neukkuliittoon. YYA-sopimus velvoitti Suomea toimimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatujen luotettavien tietojen mukaan Nato aikoi hyökätä Etelä-Suomen kautta neukkuliittoon. YYA-sopimus velvoitti Suomea toimimaan.

        Ilmankos Suomi valmistautui torjuntaan itärajalla!

        Olette sekopäitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmankos Suomi valmistautui torjuntaan itärajalla!

        Olette sekopäitä!

        Ajatus oli pysäyttää ne viimeistään itärajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatus oli pysäyttää ne viimeistään itärajalle.

        Eipäs kun ne oli siksi, että kun Nato joukot menee rajan yli Venäjän puolelle, niin suomalaiset ampuvat niitä selkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipäs kun ne oli siksi, että kun Nato joukot menee rajan yli Venäjän puolelle, niin suomalaiset ampuvat niitä selkään.

        Sinähän melkoinen sotanero olet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatujen luotettavien tietojen mukaan Nato aikoi hyökätä Etelä-Suomen kautta neukkuliittoon. YYA-sopimus velvoitti Suomea toimimaan.

        Psykiatriltasti saatujen luotettavien tietojen mukaan olet kitsofreenikko.

    • Anonyymi

      Minun isä on ollut Onttolassa silloin ja silloin oli heidätkin viety pois kasarmeilta ja ripoteltu pitkin metsää.

      • Anonyymi

        Oliko jotoksella mukana kovapanokset vaiko pelkkiä räkäpäitä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko jotoksella mukana kovapanokset vaiko pelkkiä räkäpäitä ?

        Isän mukaan tämä oli aika poikkeuksellinen tapaus, ja joka ukolle annettiin kovat rynnäreihin. Vietiin kaikki hyvin lähelle rajaa, ja käsky oli seurata onko yli tulijoita. Viikon pitivät metsässä samoissa asemissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isän mukaan tämä oli aika poikkeuksellinen tapaus, ja joka ukolle annettiin kovat rynnäreihin. Vietiin kaikki hyvin lähelle rajaa, ja käsky oli seurata onko yli tulijoita. Viikon pitivät metsässä samoissa asemissa.

        Elikkä kyseessä oli laajempi juttu kuin on tiedetty. Kiitos EVP kun toit esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elikkä kyseessä oli laajempi juttu kuin on tiedetty. Kiitos EVP kun toit esiin.

        Mitä mieltä olet EVP, onko armeijamme varautunut sotaan jos se alkaa lähialueilla tai kauempana Euroopassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mieltä olet EVP, onko armeijamme varautunut sotaan jos se alkaa lähialueilla tai kauempana Euroopassa?

        EVP sen tosiaan parhaiten tietää.
        Kukapa muu?

        Hänhän tietää ainoana Suomen olleen sotavalmiudessa myös 1965.

    • Anonyymi

      Löysin sukulaismiehen joka on ollut itnissä tuonaa aikana. Nauroi makeaasti koko jutulle ja totesi sen olevan nettihuumoriaa. Ei heillä Kajaanissa ollut mitään epänormaalia ollut.

      • Anonyymi

        Et löytänyt yhtään mitään, kunhan keksit. Eihän EVP sanonutkaan sen koskeneen koko Suomea. Nyt ovat selvinnyt, että ainakin Haminan ja Onttolan varuskunnat olleet mukana. Jos ei Kajaani ollut niin ei ollut.
        Kylläpä sattui somasti, että sukulaismiehesi oli juuri silloin armeijassa, sain hyvät naurut.

        Minun mielestä EVP ei viitannut kumpaankaan noista kahdesta varuskunnasta.
        Olisiko hän ollut Kouvolassa, Mikkelissä, kontiorannassa, Ylämyllyllä tai Lappeenrannassa.
        Voitko EVP kertoa varuskunnan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et löytänyt yhtään mitään, kunhan keksit. Eihän EVP sanonutkaan sen koskeneen koko Suomea. Nyt ovat selvinnyt, että ainakin Haminan ja Onttolan varuskunnat olleet mukana. Jos ei Kajaani ollut niin ei ollut.
        Kylläpä sattui somasti, että sukulaismiehesi oli juuri silloin armeijassa, sain hyvät naurut.

        Jos Suomea olisi uhannut miehitys idästä olisi varautuminen koskenut tasan tarkkaan KAIKKIA varuskuntia. Olet koomikko kun muuta viserrät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et löytänyt yhtään mitään, kunhan keksit. Eihän EVP sanonutkaan sen koskeneen koko Suomea. Nyt ovat selvinnyt, että ainakin Haminan ja Onttolan varuskunnat olleet mukana. Jos ei Kajaani ollut niin ei ollut.
        Kylläpä sattui somasti, että sukulaismiehesi oli juuri silloin armeijassa, sain hyvät naurut.

        Kylläpä sattui somasti, että EVP oli juuri silloin armeijassa, kuten joku oli Haminassa ja Onttolassa, sain hyvät naurut.-----

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä sattui somasti, että EVP oli juuri silloin armeijassa, kuten joku oli Haminassa ja Onttolassa, sain hyvät naurut.-----

        Ai jaa, vai oli Hamina ja Onttola silloin sinun mielestä tyhjinä? EVP taitaa olla entisiä kapiukkoja.

    • Anonyymi

      Turha tuosta on vääntää milloin on ketäkin ollut armeijassa.
      Mielenkiintoista on miksi tuollainen on tapahtunut, sillä en pidä asiaa ollenkaan mahdottomana. Enemmän kiinnostaa maininta "lähes vahingossa oltiin joutua sotaa", mihin se viittaa?

      • Anonyymi

        Siitä on joskus vuosia sitten täällä kirjoitettu, mutta en muista miten se meni. aha oli ollut kuitenkin tilanne ja sota lähellä.

    • Anonyymi

      Onkohan Suomi nyt samassa valmiudessa kuin 1965. On Täällä joskus sentään olleet valveilla politiikan tekijätkin.

      • Anonyymi

        Silloin oltiin valveutuneita paljon enemmän kuin nyt.

    • Anonyymi

      Ei ole uhka ollut mahdollinen, Putin ei ollut Neu-liiton johdossa.

      • Anonyymi

        Kyllä silloinkin iivana yritti nöyryyttä Suomea.

    • Anonyymi

      Onko nyt sotilaita viety rajalle tai jotenkin muuten valmistauduttu?

      • Anonyymi

        Länsirajalla on paljonki Ruottiin mänijöitä. Pohjoosessa Norjaan ja Venäjälle ja myöski idässä on paljolti mänijöitä.

    • Anonyymi

      Eikö tätä voisi joku tutkijatyyppi alkaa vakavissaan selvittämään ? Tokkopa vuoden -65 tapahtumat enää suuria salaisuuksia ovat.

      • Anonyymi

        Eivät ole salaisuuksia eivätkä kovin vanhojakaan, tietäjiä on paljon. Onko kellään esim. tuttua kapiaista, nuorempaa tai eläkeläistä. Ne voisivat tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ole salaisuuksia eivätkä kovin vanhojakaan, tietäjiä on paljon. Onko kellään esim. tuttua kapiaista, nuorempaa tai eläkeläistä. Ne voisivat tietää.

        Uudenkylän asevarikko eli Asevarikko 2, räjähti elokuussa 1965.
        Tuonne tuotiin raivaus- ja vartiointitöihin reilut 600 miestä.
        Onnettomuuden seurauksena muita asevarikkoja vartioitiin ja seurattiin jonkin aikaa tiiviimmin kuin normaali oloissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudenkylän asevarikko eli Asevarikko 2, räjähti elokuussa 1965.
        Tuonne tuotiin raivaus- ja vartiointitöihin reilut 600 miestä.
        Onnettomuuden seurauksena muita asevarikkoja vartioitiin ja seurattiin jonkin aikaa tiiviimmin kuin normaali oloissa.

        Olisikohan kyseessä ollut venäläisten sabotöörien työtä ja siitä johtui tuo rankka valmius. Nyt taisi löytyä selitys, kun aikakin natsaa. Räjähdys ei ilmeisesti ollut ns. luonnollinen ja ehkä pelättiin venäläisten maahanlaskujoukkoja tai jotain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikohan kyseessä ollut venäläisten sabotöörien työtä ja siitä johtui tuo rankka valmius. Nyt taisi löytyä selitys, kun aikakin natsaa. Räjähdys ei ilmeisesti ollut ns. luonnollinen ja ehkä pelättiin venäläisten maahanlaskujoukkoja tai jotain.

        Räjähdyksen syyksi todettiin a-tarvikkeiden itsesyttyminen. Se on hyvin harvinaisissa tapauksissa mahdollinen.

        Mitään valmiuden nostoa ei tarvittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räjähdyksen syyksi todettiin a-tarvikkeiden itsesyttyminen. Se on hyvin harvinaisissa tapauksissa mahdollinen.

        Mitään valmiuden nostoa ei tarvittu.

        ------Räjähdyksen syyksi todettiin a-tarvikkeiden itsesyttyminen-----

        Tuo on se julkisuuteen annettu selitys tai sitten on niin että syytä ei saatu selville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ------Räjähdyksen syyksi todettiin a-tarvikkeiden itsesyttyminen-----

        Tuo on se julkisuuteen annettu selitys tai sitten on niin että syytä ei saatu selville.

        Räjähdys oli 14. elokuuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ------Räjähdyksen syyksi todettiin a-tarvikkeiden itsesyttyminen-----

        Tuo on se julkisuuteen annettu selitys tai sitten on niin että syytä ei saatu selville.

        Vanhentunut räjähdysaine herkistyy ja saattaa räjähtää itsestään.

        Suomen puolustusvoimilla oli vielä 90 luvun alussa sodanaikaisia tykistönammuksia ja niitä käytettiin aina 80 luoppuun tykistön apumaleireillä lapissa.
        90 luvulla ne todettiin liian vaarallisiksi vanhenemisen takia ja tuhotti räjäyttämällä kasallisia kerralla.

    • Anonyymi

      ilmeisesti räjähdys oli sabotaasi, muuten ei olisi seurannut tuollaista useamman varuskunnan lähes liikekannallepanoa. Taisivat haistaa silloin, että' Venäjällä oli sormensa pelissä.

      • Anonyymi

        Ehkä neukkulandia suunnitteli Etelä-Suomen valtausta ja tuhosi ennakoivana toimenpiteenä aluetta palvelevan ammusvarikon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä neukkulandia suunnitteli Etelä-Suomen valtausta ja tuhosi ennakoivana toimenpiteenä aluetta palvelevan ammusvarikon.

        Vaikuttaa erittäin todennäköiseltä. Onneksi Suomi lähetti viestin, että älkää tulko.

    • Anonyymi

      Muistan alle 10vuotianaana.Pelätin Malmi lapset alkaa sota.Puhuiko aihe kotiväki siitä sitten ? Oliko aika juuri tuo 1965? Sodan pelko oli.Asutiin Malmin lentokentän lähistö ja ampumaradan seutu. Nykyisin alue on HELSINKI 70.JA KEROSTALOJA.

    • Anonyymi

      Ei tuollaiset varikot räjähtele itsestään. Selvästi attentaatti joka laukaisi valmiustilan Suomessa. Hienoa kun EVP kun toit tuon tapahtuman näkyviin.

      • Anonyymi

        On todella upeaa,kun joku neropatti pystyy pelkän hölynpölyn perusteella ratkaisemaan 1965 tapahtuneen asevarikon räjähdyksen tietämättä tapahtumasta tai sen tutkinnasta yhtään tosiasiaa.

        Tässä itse räjähdyksestä ja sen jälkeen tapahtuneesta:
        https://www.nastola.net/kulttuuritori/asevarikko-2/
        RES laivaston korpraali

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä itse räjähdyksestä ja sen jälkeen tapahtuneesta:
        https://www.nastola.net/kulttuuritori/asevarikko-2/
        RES laivaston korpraali

        Tuossa kertomuksessa kin tuli esiin, että epäiltin sabotaasia. Se taisi olla aika selvä asia armeijan johdolle ja siksi tuli tuo alussa kerrottu hälytystila ja valmius itärajalle.

    • Anonyymi

      Muistan tuon Uudenkylän räjähdyksen, vaikka olin vasta viisivuotias. Asuimme 15 kilometrin päässä ja yöllä oli kuin valtava ukkosen jyrinä, vaikka mitään ukkosta ei ollut.

      Seuraavana päivänä ajelimme koko perhe räjähdyspaikan tuntumassa yleistä tietä pitkin. Muistan, että myöhemmin tuo tie suljettiin. Valtavia kivenlohkareita oli lennellyt ja kaatanut metsää sekä vaurioittanut rakennuksia kilometrien säteellä. Maisema oli kuin sodan jäljiltä.

      Erityisempää sodanuhkaa en muista, se oli tuohon aikaan maailmanpolitiikassa arkipäivää muutenkin. Räjähdyssyy eli itsesytytys on selvitetty tarkkaan ja se on kuvailtu tässä ketjussa aiemmin.

      • Anonyymi

        ----Räjähdyssyy eli itsesytytys on selvitetty tarkkaan -----

        Sinne ei jäänyt jäljelle mitään sellaista josta olisi nähty itsesytytyksen tapahtuneen. Keksitty selitys.

      • Anonyymi

        ----Erityisempää sodanuhkaa en muista,-----

        Täysin mahdollista, olithan vasta 5-vuotias. Ne jotka ovat siihen aikaan olleet n. 20-vuotiaita ja Intissä voivat tietää enemmän kuin pikkulapset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Räjähdyssyy eli itsesytytys on selvitetty tarkkaan -----

        Sinne ei jäänyt jäljelle mitään sellaista josta olisi nähty itsesytytyksen tapahtuneen. Keksitty selitys.

        Mitä tapahtui ja mitä kerrotaan julkisuuteen eroavat tässäkin tapauksessa merkittävästi toisistaan.

        Puhut aivan totta, kyllä intissä tiedettiin enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtui ja mitä kerrotaan julkisuuteen eroavat tässäkin tapauksessa merkittävästi toisistaan.

        Julkisuuteen ei anneta mitään sellaista tietoa joka herättäisi yleistä levottomuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkisuuteen ei anneta mitään sellaista tietoa joka herättäisi yleistä levottomuutta.

        Silloin oli sota vielä niin lähellä, että se olisi ollut hyvin raju juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Räjähdyssyy eli itsesytytys on selvitetty tarkkaan -----

        Sinne ei jäänyt jäljelle mitään sellaista josta olisi nähty itsesytytyksen tapahtuneen. Keksitty selitys.

        Nimenomaan ei löydetty mitään sabotaashiin tai laiminlyöntiin viittaavaa.
        Itsesytys jäi ainoaksi mahdollisuudeksi.
        Luolissa oli paljon vanhoja venäläisperäisiä kranaatteja sekä erilaisia räjähdysaineita..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan ei löydetty mitään sabotaashiin tai laiminlyöntiin viittaavaa.
        Itsesytys jäi ainoaksi mahdollisuudeksi.
        Luolissa oli paljon vanhoja venäläisperäisiä kranaatteja sekä erilaisia räjähdysaineita..

        Mitähän siitä rauniokasasta kukaan muka pystyi selvittämään kun kokonainen vuori oli lentänyt ilmaan. Eikä siihen aikaan ollut tekniikkaakaan. Tuo itsesytytys on keksitty peitetarina kun kansaa haluttiin rauhoitella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän siitä rauniokasasta kukaan muka pystyi selvittämään kun kokonainen vuori oli lentänyt ilmaan. Eikä siihen aikaan ollut tekniikkaakaan. Tuo itsesytytys on keksitty peitetarina kun kansaa haluttiin rauhoitella.

        Armeija varmasti tiesi totuuden, mutta ei sitä ilmoittanut kansalle, vaan vei sotilaat rajalle.

    • Anonyymi

      Ei se ollut ainoa 60- luvun erikoisjuttu. 1962 oli samanlainen, ja silloin Kontiosta oli viety porukka rajalle.

      • Anonyymi

        Lehdille ei armeija kertonut ja niin niistä ei tullut julkisia.

    • Anonyymi

      Hei sinä EVP voisitko kertoa hieman enemmän siitä jutusta, natsaako aika siihen räjähdykseen.

      • Anonyymi

        Ainakin Haminasta joukkojen vienti rajalle natsaa täysin.

    • Anonyymi

      Ainakin Haminassa tapahtunut joukkojen rajalle vienti natsaa täysin.

    • Anonyymi

      Kylä nyt saisivat tehdä saman.

    • Anonyymi

      Eiköhän nytkin varauduta, siitä vain ei puhuta.

    • Anonyymi

      Suomi seisoo housut kintuissa kuten aina.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuo elokuun puoliväli sattunut aika tarkkaan.
      EVP.

      • Anonyymi

        Suomi on aina ollut tarkkana.

      • Anonyymi

        Näin on!
        RES laivaston korpraali

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on!
        RES laivaston korpraali

        Oliko laivastokin valmiina 1965 sitäkö tarkoitat.

    • Anonyymi

      Tietääkö joku muita vastaavia tapauksia eri aikoina?

    • Anonyymi

      Silloin Neuvostoliitto hajosi niin ainakin Kajaanissa porukkaa vietiin rajan pintaan aika tavalla, en tiedä muuta Suomea.

      • Anonyymi

        Tuo on totta. Minä oli Kajaanissa sissinä ja me oltiin rajalla yhteen toviin viikkoja, ja kovat oli mukana.

    • Anonyymi

      Palvelii 1965 Rakuunoissa Lappeenrannassa ja muistan tapauksen. Meidät vietiin rajan pintaan yli viikoksi, ja kovat oli aseissa.
      Kenttä keittiö tuotiin myös sine ja tykistö oli myös paikalla.
      Ryhmäni tehtävä oli suojata yhtä tykistön patteria.
      Silloin oli Lappeenrannassa tykistörykmentti joka tuli myös rajalle.

      • Anonyymi

        Kuinkahan paljon on tapahtumia joita on salattu tavalliselta kansalta.

    • Anonyymi

      Mikähän se juttu on josta EVP mainitsi että oli vahingossa syttyä sota.

      • Anonyymi

        Veikkaan että liittyy rannikkopatteriston tapaukseen, Ysekkosslobakian miehityksen aikaan venäjän sotalaivat lähestyivät Suomen ulkorajaa, rannikkotykistön johtaja olisi ampunut venäläislaivan mutta tämä kääntyi viime tipassa pois

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008720368.html
        Linkki

    • Anonyymi

      Jos joku tietää niin kertokaa ihmeessä, tai se jää satujen ryhmään.

      • Anonyymi

        Siitä on joskus täällä kerrottu, mutta en yhtään muista miten se meni.

    • Anonyymi

      Aika outo juttu miten tuosta 1965 tapauksesta lähi historia vaikenee.

      • Anonyymi

        Ei valmiusharjoituksissa ole mitään outoa. Niitä on vuosittain.
        Tässä tapauksessa harjoitus on ulotettu yhteistoimintaan siviiliviranomaisten kanssa.
        Mitään ulkoista vaaraa ei 1965 ollut.

        Koko saitti on tavanmukaista asiantuntematonta pöpinää.

        Ei siihen aikaan sanomalehdet huutaneet joka juttua. Kumma juttu kun tuo valtavaa ammusvaraston räjähdys sattui samaan aikaan. Suomen sotilasjohto taisi nähdä siinnä jotain sellaista jota ei nyt 57 vuotta myöhemmin nettikirjoittajat näe.

        Silloin toimittiin eri tavalla kuin nyt.

    • Anonyymi

      Täällä nyt yrittää viisastella ihmiset joiden isät tai äidit eivät olleet syntyneet vielä1965 ja luullevat nämä penskat tietävänsä jotain.

    • Anonyymi

      Olin silloin Lappeenrannassa Kantakoulun koulutuskomppaniassa. Rajalle mentiin ja oltiin viikko ja mukana ei ollut räkäpäät vaan kovat.

      • Anonyymi

        Eihän Lappeenrannassa ole mitään Kantakoulua se on niin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No kyllä' näkyy olleen tapahtumarikas vuosi.

    • Anonyymi

      Onkohan nyt tykit viety rajalle?

    • Anonyymi

      Onko aloituksen tarkoitus pelotella, ja jos on niin häivy.

    • Anonyymi

      Tuo aloitus pitää kyllä paikansa vanhojen sen ajan lappeenrantalaisten muistin mukaan.

    • Anonyymi

      Tuosta tapauksesta voisit ottaa yhteyttä johonkin historioitsijaan koska sinulla on omakohtaista kokemusta, tarkoitan sinua EVP. Historioitsijoita voisi kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Meiltä Niinisalosta ei viety ketään, mutta tykit seisoi ulkona vetoautojen perässä, ja lomat peruttiin. Oli silloin tykistössä kersanttina. Tunnelma oli että jotain oli tekeillä, mutta meille ei kerrottu. Se oli kohta tuon ammusvaraston räjähdyksen jälkeen.

    • Anonyymi

      "Kuinkahan paljon on tapahtumia joita on salattu tavalliselta kansalta."
      Kaikki vähänkään tärkeä on salattu kansalta.
      Tai ainakin esitetty muokattuna muotoon joka sopii viralliseen totuuteen.
      Tänäkin päivänä meillä on pieni eliitti joka saa jonkin verran tietoja kokeakseen olonsa tärkeäksi, mutta salaus on pääsääntö.
      Kun lähdette oletuksesta että kaikki tiedotus on väärennetyä ja suodatettua ette paljoa erehdy.
      Rahvaalle on parempi olla liikoja tietämättä.
      Mitä ei tiedä, sitä ei voi murehtia.

      • Anonyymi

        Siinnä oli tosi asiallinen kirjoitus.

      • Anonyymi

        Tuota se on nykyäänkin, ei haluta pelästyttää rahvasta, niin ei kerrota liikoja.

      • Anonyymi

        Suomessa on maailman paras sananvapaus.

        Se suvaitsee jopa tuollaisia vääristelyjä.

        Tiedotusvälineet ovat joka päivä täynnä tosiasioita maailman tapahtumista.

        Tietnkin täytyisi vaivautua niihin perehtymään.

        Aina on toki helpompaa uskoa Kremlin propagandaa,niin ei tule turhaa ahdistusta liiasta tiedosta.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä että kyse oli ammusvaraston räjähdyksestä johtuva. Ehkä sen tiedettiin olevan sabotaasi.

    • Anonyymi

      Oli syy moiseen mikä hyvänsä, mutta aivan selvästi valtionjohdon mielestä tilanne on ollut vakava.
      EVP

      • Anonyymi

        Sinulla taitaisi olla monta mojovaa juttua, mutta entisenä kapi ukkona on ilmeisesti monesta asiasta vaitiolovelvollisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla taitaisi olla monta mojovaa juttua, mutta entisenä kapi ukkona on ilmeisesti monesta asiasta vaitiolovelvollisuus.

        Niillä on elinikäinen vaitiolovelvollisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niillä on elinikäinen vaitiolovelvollisuus.

        Ei ole minkäänlaista, mutta palvelusasioista ei ole suositeltavaa kertoa.

    • Anonyymi

      Niin mitä hyökkäystä, kuka hyökkäsi ja mistä ?

      • Anonyymi

        Onko joku puhunut hyökkäyksestä, vai onko tuo normaalia sekoiluasi?

    • Anonyymi

      Tämä aloitus osoittautuu entistä tärkeämmäksi Tiilikaisen jutun luettuani.

      • Anonyymi

        Aloittaja sotkee normaalin valmiusharjoittelun ja sodanuhka-ajan.

        Mitään välittömään hyökkäykseen varautumistilannetta ei ole sotien jälkeen ollut.

        Mitä järjettömämpi väite,sen suurempi uskovaisten joukko.

        Mitä tähän liittyy uskovaiset, oletko aivan dille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tähän liittyy uskovaiset, oletko aivan dille?

        Eikö dille ymmärrä,että tarkoitetaan väitteisiin uskovia?

        Tuon tason ymmärryksellä uskoo mihin vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö dille ymmärrä,että tarkoitetaan väitteisiin uskovia?

        Tuon tason ymmärryksellä uskoo mihin vain.

        Käy joku kielellisen ilmaisun kurssi, niin ehkä opit ilmaisemaan jotenkuten ajatuksesi teksteillä.
        Onnea opinnoille Sinulle Pikku dille.

    • Anonyymi

      Kohta Suomi joutuu torjumaan todellista hyökkäystä Venäjän taholta.

    • Anonyymi

      Onkohan tuo aloituksen EVP juuri kyseinen Tiilikainen, joka kerää mainetta kirjansa julkaisua varten.

      • Anonyymi

        Ei Tiilikainen noin tyhmä ole.
        Pätevä upseeri ja kirjallinen kyky

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Tiilikainen noin tyhmä ole.
        Pätevä upseeri ja kirjallinen kyky

        Mistä tiedät millainen Tiilikainen on, minä tunnen miehen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät millainen Tiilikainen on, minä tunnen miehen.

        Tiilikainen on arvostettu rt-upseeri,tutkija ja kirjailijakin.

        Tämä "EVP" on toimiupseeri-evp,joka laskettelee omia kuvitelmiaan muka tosiasioina. Riittävän asiantuntemattomat uskovat niihin. Se on tavallista tällä palstalla,kun tieto ja arvostelukyky puuttuvat.

        EVP on luutnantin arvoinen toimiupseeri, joka sai koulutuksen Lappeenrannan AUK:ssa kanta-aliupseerin tehtäviin. Hän ei ollut kaaderiainesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVP on luutnantin arvoinen toimiupseeri, joka sai koulutuksen Lappeenrannan AUK:ssa kanta-aliupseerin tehtäviin. Hän ei ollut kaaderiainesta.

        Näkee ettet tunne, etkä tiedä minusta mitään, et edes arvaa.
        EVP

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät millainen Tiilikainen on, minä tunnen miehen.

        Et arvaakaan kuinka "läheisesti" Tiilikainen liittyy elämääni.
        EVP

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkee ettet tunne, etkä tiedä minusta mitään, et edes arvaa.
        EVP

        Haa. jonne on wannabe evp, hih!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et arvaakaan kuinka "läheisesti" Tiilikainen liittyy elämääni.
        EVP

        Ettet vain itse olisi Tiilikainen, mutta täällä et käytyä oikeaa nimeäsi. Tiedät liikkaa tavalliseksi tallaajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettet vain itse olisi Tiilikainen, mutta täällä et käytyä oikeaa nimeäsi. Tiedät liikkaa tavalliseksi tallaajaksi.

        Sama epäilys minullakin heräsi, että Tiilikainen itse kirjoittelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVP on luutnantin arvoinen toimiupseeri, joka sai koulutuksen Lappeenrannan AUK:ssa kanta-aliupseerin tehtäviin. Hän ei ollut kaaderiainesta.

        EVP ei ollut edes B-mies tasoa eli kruunun raakkina ei kelvannut varusmiespalvelukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVP ei ollut edes B-mies tasoa eli kruunun raakkina ei kelvannut varusmiespalvelukseen.

        Sinä et päässyt älynlahjojesi (niiden puuttumisen vuoksi) armeijaan edes rättivarastolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVP ei ollut edes B-mies tasoa eli kruunun raakkina ei kelvannut varusmiespalvelukseen.

        Pojjaat, pojjaat, kyllä tuo EVP on korkea-arvoinen upseeri. Puolustusvoimien pysyväismääräyksen mukaan keskustelupalstoille saa osallistua vain esiupseerit sekä kenraalit.
        Määräys koskee myös evp-upseeristoa. EVP on vähintään kenraalimajuri. Hänen asiantuntevat kirjoituksensa ja terävät kommenttinsa tukevat tuota arviota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVP ei ollut edes B-mies tasoa eli kruunun raakkina ei kelvannut varusmiespalvelukseen.

        Olivatko hevosmiehet sodan aikoina Mannergeimin tapaisesti b miehiä?
        Entäs sitten myöhemmi 50 ja 60 luvuilla?
        Tietäjä EVP osanee julkituoda tietolaaristansa totuuden mukaisesti vastauksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pojjaat, pojjaat, kyllä tuo EVP on korkea-arvoinen upseeri. Puolustusvoimien pysyväismääräyksen mukaan keskustelupalstoille saa osallistua vain esiupseerit sekä kenraalit.
        Määräys koskee myös evp-upseeristoa. EVP on vähintään kenraalimajuri. Hänen asiantuntevat kirjoituksensa ja terävät kommenttinsa tukevat tuota arviota.

        EVP on tiedoiltaan selvästi huttiloisten tasoa parempi. Heistä poiketen hän yrittää pysyä totuudessa,mutta ei ymmärrä eroa rauhanajan valmiusharjoitusten ja kriisitilanteen valmiuden kohottamisen välillä.
        Toiminnallisestihan ero on pieni,mutta juridisesti suuri.
        Edellisistä määrää sotilasjohto,jälkimmäisen valtionjohto. Viimeisin on ollut 1948.

        Ny se evp miättii kuuppa punasena sopivaa vastausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVP on tiedoiltaan selvästi huttiloisten tasoa parempi. Heistä poiketen hän yrittää pysyä totuudessa,mutta ei ymmärrä eroa rauhanajan valmiusharjoitusten ja kriisitilanteen valmiuden kohottamisen välillä.
        Toiminnallisestihan ero on pieni,mutta juridisesti suuri.
        Edellisistä määrää sotilasjohto,jälkimmäisen valtionjohto. Viimeisin on ollut 1948.

        Ajatelkaas vuotta 2079, siihen on 57 vuotta tästä eteenpäin. Jos silloin jotkut älypäät alkaisivat väittää varmaksi asioita mitä on voinut tapahtua 2022.
        Kuitenkin jos joku teistä eläisi ja muistaisi mitä tänäkin vuona on tapahtunut Venäjän toimien vuoksi, ja sitä kuitenkin tehtäisiin tyhjäksi 57: vuoden kuluttua.
        Voisiko sellaista väittäjää pitää täysijärkisenä ja pätevänä tietämään totuutta, verrattuna tilanteissa eläneeseen.
        Jos joku täällä on uskottava vuoden 1965 tapahtumista niin hän on EVP.

        Taitaa nyt nuo suunsoittajat miettiä kuuppa punaisena miten selittää tuo tilanne.

        Oli kyllä todella hieno analyysi noiden suunpieksäjien pätevyydestä ja järjestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa nyt nuo suunsoittajat miettiä kuuppa punaisena miten selittää tuo tilanne.

        Eivät löydä järkevää selitystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVP on tiedoiltaan selvästi huttiloisten tasoa parempi. Heistä poiketen hän yrittää pysyä totuudessa,mutta ei ymmärrä eroa rauhanajan valmiusharjoitusten ja kriisitilanteen valmiuden kohottamisen välillä.
        Toiminnallisestihan ero on pieni,mutta juridisesti suuri.
        Edellisistä määrää sotilasjohto,jälkimmäisen valtionjohto. Viimeisin on ollut 1948.

        Hienosti keksitty, ei vain ole alkuunkaan totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olivatko hevosmiehet sodan aikoina Mannergeimin tapaisesti b miehiä?
        Entäs sitten myöhemmi 50 ja 60 luvuilla?
        Tietäjä EVP osanee julkituoda tietolaaristansa totuuden mukaisesti vastauksen.

        Oletko venäläinen, ilmeisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienosti keksitty, ei vain ole alkuunkaan totta.

        Kuten sanoin,et ymmärrä eroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten sanoin,et ymmärrä eroa.

        Juttusi n vain onttoa kuminaa. Olikohan isäsikään syntynyt vielä 1965 ja nyt tiedät muka kaiken mitä sinä vuona on tapahtunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juttusi n vain onttoa kuminaa. Olikohan isäsikään syntynyt vielä 1965 ja nyt tiedät muka kaiken mitä sinä vuona on tapahtunut.

        Ei noille turhan inttäjille kannata vastata. EVP puhuu asiaa, eikä trollit sitä muuksi muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noille turhan inttäjille kannata vastata. EVP puhuu asiaa, eikä trollit sitä muuksi muuta.

        Näin on näppylät. EVP on luotettavan tuntuinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on näppylät. EVP on luotettavan tuntuinen.

        Luulen hänen toimineen esikunnassa. Jotenkin tuntuu teksteistä siltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen hänen toimineen esikunnassa. Jotenkin tuntuu teksteistä siltä.

        Ilmeisesti everstiluutnantti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti everstiluutnantti.

        Suomi on ollut ilmeisesti silloin sodan partaalla, kuten nytkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti everstiluutnantti.

        Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää enemmän tuosta tapauksesta.
        EVP onko sattunut muita ihmeellisiä juttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää enemmän tuosta tapauksesta.
        EVP onko sattunut muita ihmeellisiä juttuja.

        Voisiko EVP kertoa kummalta, Kekkoselta vai Kosyginiltä, pääsi suurempi kala karkuun Hiittisissä lokakuun alussa 1968?

    • Anonyymi

      Missä varuskunnassa olit silloin kun nuo tapahtumat tapahtui?

    • Anonyymi

      "EVP on vähintään kenraalimajuri."

      Jos EVP on vielä palstalla, onko tämä totta?

      • Anonyymi

        Vähintäänkin saunamajuri

    • Anonyymi

      Suomen on paras taas varautua hyökkäyksen varalta.

      • Anonyymi

        "Suomen on paras taas varautua hyökkäyksen varalta."
        Niin,sen hyökkäyksen johon Nato-Suomi joutuu osallistumaan uusine hävittäjineen,kun jenkki-isäntä käskee.
        Muussa tapauksessa tulee vähän enemmänkin sanktioita kuin pelkkä mainehaitta...

        Jahas Pietarin trolli heräsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahas Pietarin trolli heräsi.

        Juu, meitin täytyy terästäytyä kun tuo voitonpäiväkin lähestyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahas Pietarin trolli heräsi.

        Ne riehu nykyään monilla palstoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne riehu nykyään monilla palstoilla.

        miksi ne tätäkin vanhaa juttua vainoavat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi ne tätäkin vanhaa juttua vainoavat?

        Venäjän trollit ei halua kansan tietävän kuinka tehokas armeija meillä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomen on paras taas varautua hyökkäyksen varalta."
        Niin,sen hyökkäyksen johon Nato-Suomi joutuu osallistumaan uusine hävittäjineen,kun jenkki-isäntä käskee.
        Muussa tapauksessa tulee vähän enemmänkin sanktioita kuin pelkkä mainehaitta...

        NATO on puolustusjärjestö.

        Vain Putistan voi hyökkäillä minne Vladimri Verisen miekka kulloinkin sattuu osoittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän trollit ei halua kansan tietävän kuinka tehokas armeija meillä on.

        Johtuu varmaan siitä.

    • Anonyymi

      Mitä tyhmempi avaus,sen pitempään jauhetaan.

      Valmiuden kohottamisesta käskee valtioneuvosto eduskunnan suostumuksella.
      Laki ei mahdollista tässä keskutelussa kuvattuja valmiustoimia salaisina.

      Eri asia ovat puolustusvoimien sisäiset valmiusharjoitukset.
      Niitä pidetään jatkuvasti.

      • Anonyymi

        ...Laki ei mahdollista tässä keskutelussa kuvattuja valmiustoimia salaisina.........

        Joo mutta hätä ei lue lakia. Ei ole lukenut ennenkään ja jos ja kun valtaapitävät yksissä tuumin lakia rikkovat niin kuka niitä siitä syyttäisi.

        Ei ole ollut sellaista hätää.Jos olisi, ei tarvitsisi salata.

        Höpöjuttuihin uskovat vain riittävän heikot tiedot omaavat.
        Niitä riittää tällaisillä palstoilla.

        Mihin tahansa uskotaan,kunhan se on valetta.

        Onneksi ei päättävissä portaissa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe