Paikallisilla vanhemmilla on sydän paikallaan!

Anonyymi

Elän varmasti hyvin eri maailmassa usean tämän palstan kalajokisen käyttäjän kanssa, sillä en ole huomannut tätä paljon parjattua riitaa, räksytystä ja eripuraa lietsovaa "valittajajoukkoa" paikkakunnallamme.

Sen sijaan olen noteerannut erittäin huolestuneiden kuntalaisten sekä vanhempien kritiikin ja keskustelun koskien mm. paikallisia peruspalveluja, eritoten varhaiskasvatuspalveluja. Jos on epäkohtia kuuluu niihin puuttua! Ja tähän jokaisella kuntalaisella on täysi oikeus. On hienoa, että tätä oikeutta uskaltaa tämä "uusi sukupolvi" myös käyttää.

Kun on kyse omista lapsista, tekee heidän turvallisuutensa ja hyvinvointinsa eteen yleensä kaikkensa ja senkin yli. Arvostan suuresti näitä rohkeita vanhempia, jotka uskaltavat meidän muidenkin vanhempien sekä lastemme puolesta pitää ääntä omilla nimillään ja omilla kasvoillaan. Suuri kiitos siis heille, sillä he ovat selvästi avaamassa uudenlaista avoimempaa keskustelukulttuuria Kalajoelle. Jatkakaa samaan malliin, tämä on tervetullut suuntaus!

76

2525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huoh, et sitte parempaa keksiny

      • Anonyymi

        Aloittaja uskalsi kirjoittaa moninkertaisesti paremmin ja rohkeammin kuin sinä koskaan.

      • Anonyymi

        Tämä sinunko oli parempi, huoh?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä sinunko oli parempi, huoh?

        Sulla on vissiin huono kondis, kun koko ajan huohotuttaa. Käy joskus lenkillä ja syö vihanneksia ja jätä makkarat syömättä.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Kiitos niille joille se kuuluu!

    • Anonyymi

      Hei vain sinä aloittaja. Nämä samat juttusi olet kirjoitellut tänne palstoille jo monet kerrat ja sinne teidän himankalaisten palstoille vielä useammin. Tosin tietysti joka kerta pikkuisen erilaisin sanakääntein. Harrastus se on tuokin. Mutta ei ihme, että himankalaiset on saaneet tuon riitelijän maineen. Se ihmetyttää, että asialliset himankaliset ei pistä tätä häirikköporukkaa herrannuhteeseen.

      • Anonyymi

        Ehkäpä Himangalla ollaan sen verran pitemmällä kehityksessä, että annetaan ihmisten vapaasti ilmaista mielipiteensä ja sanoa sanottavansa ja myös kestetään se, vaikka oltaisiin itse eri mieltä. Jos joku on sitä mieltä, että himankalaiset ovat riitaisia ja hankalia, niin se on hänen mielipiteensä ja sitä mieltä saa toki vapaassa maassa olla. Ja aivan yhtä ok on olla sitä mieltä, että Kalajoen päätöksenteossa on paljonkin korjattavaa ja se pitää eri mieltä olevien kestää, ilman että tarvii alkaa toista vaientamaan uhkailemalla, ivaamalla ja pilkkaamalla. Yleensä ristiriitoihin ja kiistoihin löytyy aina joku ratkaisu, jos sitä vain kumpikin osapuoli on halukas kuuntelun ja keskustelun kautta hakemaan. Ja silloin jos ei tätä halua löydy, niin on turha haaveillakaan mistään sovusta.

      • Anonyymi

        Se on kuule 2020-luku, herrannuhteen aika on jo mennyttä.

      • Anonyymi

        Ketähän ne ”asialliset” himankalaiset oikein on, joiden pitäisi toisten sanan - ja mielipiteen vapautta alkaa rajoittamaan ja estämään? Onhan noita ojennuspuheluita soittanut eräskin Puoskarin leiriin kuuluva himankalaistaustainen valtuutettu, mutta eipä niillä ole juuri vaikutusta ollut. Että se siitä sinun ” herrannuhteestasi”.

    • Anonyymi

      Aivan näin on asian laita. Himankalaiset ovat selvästikin rohkeampia kuin Kalajokiset eivätkä ole tuohon ivaamalla ja mustamaalaamalla hiljentämiseen alistuneet. Hyvä niin. Tällä palstalla taitaa räksyttää eräs monen tuntema entinen iäkäs poliitikko. Ei tätä nuorempaa sukupolvea enää tuolla tavoin vaienneta. Muutos on tullut jäädäkseen ja se on hyvä.

      • Anonyymi

        En ole muuttamassa mihinkään, mutta kyllä monta kertaa kun lukee näitä juttuja, niin hävettää olla kalajokinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole muuttamassa mihinkään, mutta kyllä monta kertaa kun lukee näitä juttuja, niin hävettää olla kalajokinen.

        Tapio laittaa nyt netin pois päältä ja rauhoittuu. Tulee pian stressi ja veritulppa tuollaisesta koohottamisesta.

    • Anonyymi

      Ettäkö vois mennä kirjottamaa tollasta sontaa sinne Himankalaisten omalle ryhmäpalstalle keskenänne

      • Anonyymi

        Täytyyhän sitä järjen ääntä käydä välillä tällekin palstalle kantamassa, ettei keskustelu mene pelkästään puoskarilaisten keskinäiseksi hymistelyksi. Niin että koeta vaan kestää. Voimia ja jaksamista!

        Voimia ja jaksamista myös sinnekin. Valittaminen ja riitely se vasta raskasta onkin.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä ennen meillä Kalajoella oli kaikki niin hyvin, Jyrinki johti valtuutosta voimallisella otteella Myllylän kanssa ja kaikki oli samaa mieltä. Asiat etenivät nopeasti ja kukaa ei tohtinut sanoa mitään, todella hienoa aikaa meille kanta-kalajokisille.

        Nyt on tulleet mukaan viheliäiset himankalaiset, hankalia kaikki. Kyllä nyt tarvitaan meidän komean ja erittäin vahvan kunnanjohtaja Puoskarin esimerkkiä. Pitäisi laittaa hiljaisuuteen nämä himankalaiset ja porttikielto Hiekkasärkille. Se on vain meidän oikeamielisten paikkka!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimia ja jaksamista myös sinnekin. Valittaminen ja riitely se vasta raskasta onkin.

        Sinulla taitaakin olla asiasta omakohtaista kokemusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla taitaakin olla asiasta omakohtaista kokemusta?

        Sillä on jäänyt ahdistaan kun ei enää onnistu entiseen mätään malliin pienellä porukalla asioiden kähmintä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä on jäänyt ahdistaan kun ei enää onnistu entiseen mätään malliin pienellä porukalla asioiden kähmintä.

        Onhan se ymmärrettävää, että alkaa ahdistamaan. Ties vaikka vaikuttaa hänen omiin etuuksiin.

    • Anonyymi

      Tarkoittaako aloittaja että vanhemmat jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä ovat sydämettömiä. Ilmeisesti.

      • Anonyymi

        Lukutaito on jalo taito.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukutaito on jalo taito.

        Kirjoitustaito on vielä jalompi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitustaito on vielä jalompi.

        Ja sinulta puuttuu ne molemmat.

      • Anonyymi

        On nämä himankalaiset kummallisia. Kalajoen keskustassa kaikki on samaa mieltä, ei ole mitään ongelmia. Ne on vain keksittyjä juttuja nämä ongelmat.

        Meillä on vain sydämellisiä vanhempia täällä Kalajoen keskustassa. Himangalla kehtaavat tuoda asioita julki, ei tämä kyllä sovi meidän kulttuuriin.

    • Anonyymi

      Ethän tietenkään huomaa kun kuulut itse siihen lietsovaan valittajajoukkoon, sehän nyt on aivan selvää!

      • Anonyymi

        Minä olisin ylpeä jos kuuluisin lietsovaan valittajajoukkoon. Kuulostavat aivan merkittäviltä suunnannäyttäjiltä!

      • Anonyymi

        Olen kyllä samaa mieltä! Kaikki himankalaiset kuuluvat lietsovaan valittajajoukkoon. Kyllä nyt pitää vahvan ja karismaattisen johtajan Jukka Puoskarin ottaa tämä porukka käsittelyyn ja nuhteeseen. Kalajoen hieno maine venäläisten turistien keskuudessa menee, eikä se ole hyvä asia.

        Kuinka me saamme Kalajoelle palaamaan vanhan hyvän ajan, jolloin kaikki oli yksimielisiä. 1990-luku oli kyllä kultaista aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olisin ylpeä jos kuuluisin lietsovaan valittajajoukkoon. Kuulostavat aivan merkittäviltä suunnannäyttäjiltä!

        Sinähän jo kuulut!

    • Anonyymi

      On ollut hienoa huomata kuinka vanhemmat Kalajoella, Himangalla ja muilla sivukylillä osaavat vetää yhtä köyttä huolimatta asuinpaikasta. Huoli lapsista ja heidän palveluistaan on yhtä suuri ihan koko Kalajoen alueella. Useimmat päiväkodit ovat tulleet aikansa päähän, ovat epäterveitä, liian pieniä tai isomman remontin tarpeessa. Valitettavasti väliaikaiset ratkaisut tehdään edelleen pohtimatta niiden aiheuttamia kustannuksia tai vaikutuksia henkilöstöön, lapsiin tai perheisiin. Toivottavasti näistä asioista puhutaan rehellisesti lapsiperheille, jotka suunnittelevat tai harkitsevat muuttoa paikkakunnalle.

    • Anonyymi

      Nössöt on facebookisa

      • Anonyymi

        Kovat luut täällä. Anonyymit pullistelijat.

    • Anonyymi

      Todellakin! Sydän paikallaan ja rohkeutta. Onneksi jatkuvasti useampi ja useampi rohkaistuu myös avaamaan suunsa tärkeiden asioiden puolesta!

      • Anonyymi

        Tarkoitatko asioista pihalla olevia kitisijöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko asioista pihalla olevia kitisijöitä.

        Kyllä kaikki kitisijät on ihan pihalla. Ennen oli kyllä kaikki paremmin, Kalajoki kukoisti ja loi elinvoimaa ympärilleen. Me yhdenmieliset saimme sen aikaan. Ei ollut ongelmia.
        Onneksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja on selvästi siirtynyt meidän puoskarilaisten leiriin ja osaa pistää kaikki himankalaiset kuriin. Hyviä aikoja tiedossa, kun kohta kaikki vaikenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko asioista pihalla olevia kitisijöitä.

        Hyvin asiantuntevaa porukkaa vaikuttavat olevan. Osaavat perustella mielipiteensä erittäin hyvin ja pohjaavat asiansa selviin faktoihin. Tuovat julki tarvittavat asiakirjat ja tutkimukset. Tulevaisuuden tekijöitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin asiantuntevaa porukkaa vaikuttavat olevan. Osaavat perustella mielipiteensä erittäin hyvin ja pohjaavat asiansa selviin faktoihin. Tuovat julki tarvittavat asiakirjat ja tutkimukset. Tulevaisuuden tekijöitä!

        Höpö höpö ei niillä mitään tietoa oo,mutu tietoa vain. Sitten kitistään kun kuvitellaan tietävän vaikka olevat aivan hakoteillä. Jos vähänkään ottaa selvää asioista huomaa että kitisevät ja rääkkyvät tyhjästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö ei niillä mitään tietoa oo,mutu tietoa vain. Sitten kitistään kun kuvitellaan tietävän vaikka olevat aivan hakoteillä. Jos vähänkään ottaa selvää asioista huomaa että kitisevät ja rääkkyvät tyhjästä.

        Sinun pitäisi lukea enemmän jotta saisit sanavarastoasi vähän laajenemaan. Kitinä, kitistä, kitisevät, kitistään ja rääkkyä toistuvat joka kommentissasi.

    • Anonyymi

      Kylläkai tämä puutarhalehti vetää viimeisiään

      • Anonyymi

        Todellakin kovin yksipuoliseksi lehti on mennyt. Mutta niinhän ne ennen sanoivat, että ne häristä puhuu, jotka härillä kyntää. Mutta kun palkan edestä lehteen juttuja tehdään, niin.....

        Kalajokiseudulla ei ole mitään hätää, jos muutama puoskarilainen irtisanoo lehtitilauksensa, ei sillä ole mitään merkitystä. Suurin osa tilaajista jatkaa lehden tilaamista ja lukemista, aivan siitä riippumatta miten kovasti puoskarilaiset agitaattorit lehteä ja sen journalistista linjaa haukkuvat.

    • Anonyymi

      Kyllä ainaiset valittajat taas jostain kitisee ja rääkkyy!

      • Anonyymi

        Onko Alpo?

    • Anonyymi

      Kovasti ihmettelen miksi Pahkalan koulu pitäs aidata vaikka koulu on kaukana hiljasesta maantiestä ja enskarilaisia vähän ja väliaiksesti. Tyngän aluekoulu rakennettiin 2010 ja kahden maantien väliin kapella tontille ja toinen maanteistä vilkasliikenteinen Ylivieskan tie. Kukaan eskarilaisten vanhemmista tietääkseni
      ole vaatinut tähänmennessä koulun ympärille aitaa.

      • Anonyymi

        Eihän kyse olekaan oikeasta asiasta. Nyt on löytynyt mainio konsti riidellä ja samalla haukkua Kalajoen päättäjiä. Sehän on tietysti niin, että ei kukaan vastusta lasten etua. Sen puolesta on aivan ihanaa riidellä. Ja se on satavarmaa - jos se aita tehdään, niin kyllä nämä himankalaiset parissa päivässä keksii uuden riitelyn aiheen - ovat ne niin fiksua porukkaa.

        Jos kerran kaikki ovat lasten turvallisuudesta yhtä mieltä, rakennettakoon aita sitten vaikka kaupungin piikkiin! Ei siitä nyt ainakaan mitään haittaa ole, jos maksaa 15 000 tai 30 000 euroa, niin sitten maksaa! Kyllä tässä kirotussa käpykylässä näyttää rahaa riittävän miljoona tolkulla paljon turhempiinkin investointeihin. Ja jos kaupungin viranhaltijat ovat tuollaisia jästipäitä niin ansaitkoot palkkansa sitten tyytymättömien kansalaisten haukkuja korvat punaisena kuunnellen. Siinäpä saavat juuri sitä huutia jota ansaitsevat.

        Eikös sen päätöksen, että aita ei rakenneta, tehnyt yksimielisesti lautakunta eikä viranhaltija. Haukut väärää puuta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös sen päätöksen, että aita ei rakenneta, tehnyt yksimielisesti lautakunta eikä viranhaltija. Haukut väärää puuta!!

        Samaa puoskarilaisten kuppikuntaa virkamiehet ja valtuutetut, ei ole valtuustossa kuin kourallinen rohkeita ja oikeudentuntoisia ihmisiä, kaikki loput Puoskarin sätkynukkeja valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat pahimpina. Ei rohkeus riitä edes yhden aidan rakentamiseen, on siinä meillä johtajat! Olette surkeampia kuin Donald Trump Meksikon aitoineen!

        Muuta merijärvelle.

      • Anonyymi

        Tarkista faktat ennen kuin kommentoit. Pahkalassa ei ole vain esiopetusikäisiä. Nuorimmat siellä ovat neljä vuotiaita lukuvuoden alkaessa, sillä siellä toteutetaan myös kaksivuotinen esiopetuskokeilu sekä täydentävää varhaiskasvatusta. Kyseenalaistaisin myös väliaikaisuuden sillä yksikkö on vuokrattu käyttöön suoraan kolmeksi vuodeksi. Tämä kolme vuotta tuskin edes riittää, lisää vuosia on luvassa. Lapsia on siellä parhaillaan 45. Minusta se ei ole vähän. Aika lauma pieniä ja kallisarvoisia lapsia. Eivät toki millään tavalla tuottoisia kaupungille. Tästä syystä heihin ei panostetakaan. Turvallisuuden pitäisi toteutua ilman tällaista taistelua. Surullista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kyse olekaan oikeasta asiasta. Nyt on löytynyt mainio konsti riidellä ja samalla haukkua Kalajoen päättäjiä. Sehän on tietysti niin, että ei kukaan vastusta lasten etua. Sen puolesta on aivan ihanaa riidellä. Ja se on satavarmaa - jos se aita tehdään, niin kyllä nämä himankalaiset parissa päivässä keksii uuden riitelyn aiheen - ovat ne niin fiksua porukkaa.

        Ainakin fiksumpaa porukkaa kuin sinä, joka et näytä pitävän lapsia minään. Mikä olisi sinusta "oikeampi asia" taistella kuin lastemme turvallisuus ja hyvinvointi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin fiksumpaa porukkaa kuin sinä, joka et näytä pitävän lapsia minään. Mikä olisi sinusta "oikeampi asia" taistella kuin lastemme turvallisuus ja hyvinvointi?

        Taistelkaa Himanka itsenäiseksi kunnaksi niin ei tarvii riidellä muiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistelkaa Himanka itsenäiseksi kunnaksi niin ei tarvii riidellä muiden kanssa.

        Parempi on pysyä osana Kalajokea ja yrittää tehdä siitä parempi paikka kaikille, myös kanta- kalajokisille ja rautiolaisille samoin kuin himankalaisille. Ei tässä ongelmana ole kaupunkilaiset vaan päättäjät ja heidän tapansa toimia. Valtuutettujen ja virkamiesten on syytä miettiä missä on vika kun hallintoalamaiset eivät koe päättäjien olevan heitä ja heidän tarpeitaan varten, vaan ajamassa valtuustossa ja virkakunnassa vain harvojen ja valittujen etuja ja päämääriä. Marssijärjestys on näissä asioissa hyvin suora ja selkeä, päättäjät ja virkamiehet ovat olemassa kaupunkilaisia varten, ei toisin päin.

        Puhu vain omasta puolestasi, ei niitä Himankalaisia kitisijöitä kovin montaa oo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhu vain omasta puolestasi, ei niitä Himankalaisia kitisijöitä kovin montaa oo!

        Totta ei oo monta. Ja tuo porukka luulee, että demokratiaa on se, että pitää tehdä niin kuin he sanovat ja ajattelevat. Vasta valitun valtuuston päätökset on kevyttä kauraa. Vain tämä porukka tietää miten pitää äänestää, kuunnella, kirjoittaa, toimia, rakentaa, viestiä jne jne
        Ja jos hommat ei mene niinkuin he haluavat, alkaa hirveä räksytys asiasta kuin asiasta. Katsoin viime valtuuston kokouksen. Olin pöyristynyt erään valtuutetun sanoista. Onneksi puheenjohtaja muistutti asiallisesta käytöksestä. Valtuutetunn vastaesitys oli asiallinen mutta sanavalinnat ei. Missä menee raja, mitä voi suustaan päästää valtuuston kokouksessa?

        Samaa olen ihmetellyt. Vanhat äijän käppänät saavat kokouksissa mm. eukotella ja päästellä sovinistista sammakkoa suustaan ilman minkäänlaista huomautusta. Olisi aika vähän huomautella yhtä sun toista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistelkaa Himanka itsenäiseksi kunnaksi niin ei tarvii riidellä muiden kanssa.

        Eihän tässä edelleenkään kukaan riitele. Muuta kuin sinä ihan väen vängällä. Rautalangasta saisi tätäkin vääntää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa olen ihmetellyt. Vanhat äijän käppänät saavat kokouksissa mm. eukotella ja päästellä sovinistista sammakkoa suustaan ilman minkäänlaista huomautusta. Olisi aika vähän huomautella yhtä sun toista.

        Ketähän ne käppänät oikein on kun tunnut niin hyvin tietävän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taistelkaa Himanka itsenäiseksi kunnaksi niin ei tarvii riidellä muiden kanssa.

        Älä unta nää. Ei himankalaiset niin tyhmiä ole, että ne hyväksyisi missään oloissa itsenäisen Himangan. Nehän joutuisi sillon itse hoitamaan asioitaan ja ei olisi kenen kanssa voisi riidellä.

    • Anonyymi

      VanhaErkki meinaa ratkaista kriisin, lähtöön valmistautuu papparainen rasvaamalla kanstapäänsä päivittäin, eikun pulkariajaan taas.

    • Anonyymi

      V:ut himankalaisista, mutta merenojan poppaukko, joka sano olevansa yhteiskunnallisesti valveutunut, tietää Suomen liittyvän natoon jo 2.3. On taas kerran väärässä. Tapansa mukaan.

      • Anonyymi

        Entä Askotti!

    • Anonyymi

      Sitten kun Putin raahataan joku kaunis päivä kansainvälisen sotarikostuomioistuimen eteen vastaamaan tekosistaan, on huolehdittava että oikeustaistelija toimii hänen puolustusasianajajana. Erkki hoitaa puolustuksen niin hyvin, että Putin saa vähintään 6 kuolemantuomiota, 1500 vuotta vankeutta ja vielä pikku sakot päälle. Erkki taas saa oikeutta ja muhkeat korvaukset valtiolta palkkioksi hyvin hoidetusta työstä.

    • Anonyymi

      Jahas,potun siemenien noston aika taas.

    • Anonyymi

      Se Pahkalan koulun aita on siis yhä tekemätä. Tullee hakemata mieleen, että jos tuommonen tilanne olis Rautiossa niin miten ne olisi sielä tehneet. Vuorenvarmasti ne olisi talkoilla parissa päiväsä tekasseet sen aidan lastensa turvaksi. Eikä olisi edes kyselleet kaupungin porukoita sen tekemiseen, kun ymmrtävät hyvin, että se vie aikaa turhan paljon. Mutta nythän ollaankin Himangalla, se on ihan eri asia.

      • Anonyymi

        Alpotapio on hyvä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alpotapio on hyvä!

        Kuka se on tuommoinen Alpotapio?

      • Anonyymi

        Hiljaseksi on menny kirjottelut tuossa aitajutusa. Mikä lie tilanne joko se on tehty vai eikä sitä tarvita.

    • Anonyymi

      Tässä kun vertailee tämänkin palstan aloituksia niin kyllä se taitaa olla niin, että järkevin porukka siellä Kalajoen päässä on tämä paljon parjattu "valittajajoukko". Osaavat ainakin argumentoida fiksummin kuin nämä himankalaisia haukkuvat anonyymit kalajokiset näillä palstoilla. Lisäksi nämä himankalaisethan ovat vielä rohkeita sillä keskustelevat omilla nimillään sosiaalisessa mediassakin. Toivottavasti jatkavat sinnikkäästi peruspalveluiden puolustamista. Isosti peukkua heille!

      • Anonyymi

        Jaa peukutat sitte itseäsi!

      • Anonyymi

        Argumentointisi on todella fiksua ja osaavaa - kieliopillisesti. Mutta missä on se oikea ja järkevä asiasisältö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Argumentointisi on todella fiksua ja osaavaa - kieliopillisesti. Mutta missä on se oikea ja järkevä asiasisältö?

        Sinä siis päätät mikä on oikeaa ja järkevää. Luulet liikoja itsestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä siis päätät mikä on oikeaa ja järkevää. Luulet liikoja itsestäsi.

        Oletko sinä yksinvaltias päättämään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä yksinvaltias päättämään?

        Niin se näkkyy olevan. Vain nämä himankalaiset valittajat ja riitelijät tietää mikä on oikein ja mikä on väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä yksinvaltias päättämään?

        En ole, mutta sinä näytät olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä yksinvaltias päättämään?

        Vain Puoskari on! Valtuuston kokouksetkin on saatu vähennettyä minimiin ja hyvä niin. Vielä kun lopettavat kaupunginhallituksen kokoukset, niin annetaan valta virkamiehille ja -naisille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

    • Anonyymi

      Nyt näyttää siltä että minun on otettava tämäkin asia hoitaakseni,eli nuoriso on niin Himangalla kuin Kalajoella erittäin asiallista ja kunnollista noh isossa porukassa kun liikutaan niin sattuuhan sitä niinkuin eräänä viikonloppuna joku vietiin sirralla mutta lienee yksittäistapaus.Poliisi on toiminut nuorison suhteen täysin väärin mikä osoittaa sen että poliisin varsinkin poliisijohtajien palkat ovat aivan liian korkeat niitä siis voidaan huoletta laskea olin taas oikeassa kuten aina.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe