Homojen vastustaminen on ihan eri asia kuin homoseksuaalisuuden vastustaminen. Tuntuu että monilla nämä käsitteet menevät sekaisin pahasti.
Homot ja homous
Anonyymi
2212219
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 122 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 221
Vanhimmat
Mantila ja Toiviainen ainakin ovat ihan kuutamolla asiasta.
😬
Kerro yksikin syy, miksi kumpaakaan pitäisi vastustaa. Kysehän on noiden ihmisten laillisesta yksityisyydestä.
Homoseksuaalisuus on poikkeava seksuaalisuus, ja siksi mielenkiintoista.
Mielenkiintoinen peruste. Pitääkö kaikkea valtavirrasta poikkeavaa (kuten vaikkapa Päivin tapaista suhtautumista homouteen) vastustaa?
Kleptomaniakin on joidenkin ihmisten yksityisyyttä.
Mutta ei laillista.
Äänestetään, että on laillista.
Homoagenda ei siedä moniäänisyyttä.
😬
Venäjällä kleptokratia on. Liekö äänestetty?
Kerro yksikin syy, miksi kumpaakaan pitäisi vastustaa. Kysehän on noiden ihmisten laillisesta yksityisyydestä.
Jeesus käskee vastustamaan kaikkea syntiä ja siveettömyyttä. Synti on paha asia. Poistakaa paha keskuudestanne.
No sitten vedätte sen mukaan marttyyrisakkoa. Eihän tuossa muuta, ellei aihetta kovempiin sanktioihin ilmene.
Keneltä se on pois jos ei haittaa ketään?
Vastustatko eläimiin sekaatumista?
Kerro usko.vainen tarkemmin, millaista mahtaa olla kleptomania joka ei haittaa ketään. Ilmeisesti sivistymättömyytesi teki taas tepposet.😄
Jos eläin kärsii niin kyllä. Näin ajatteli myös lainsäätäjä.
En muuten, ja työlästä olisikin partioida öisiä navettoja eläimeensekaantumisen vastustamisen merkeissä.
Uskontonne mukaan muuten Jumalakin ehdotti Aatamille ensin eläimeen sekaantumista ennen kuin älysi luoda tälle saman lajin naaraan.
Homous ei ole pahan tekemistä. Tiedä edes se.
Selvä, pidät eläinseksiä hyväksyttävänä jos eläin ei kärsi.
"Herra Ankka, olette nero, saatte paikan!"😅
Suomessa homouskin oli rikollista vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten. Ja se on rikollista tänä päivänäkin monissa maissa.
Mitä rikollista homous sitten on? Taitaa käsitteet menneet sekaisin.
Kyllä. Yhteistä noille maille on voimakas uskonnollisuus.
Siellä ei kukaan työssä käy vieläkään.
Jos joku taho yhtäkkiä hoksaa kuinka kleptomanit kärsii siitä kun eivät saa varastaa tai pyromaanit polttaa taloja niin eiköhän joku ala puolustamaan heidänkin ihmisoikeuksia.
Toki heidän tulee saada asianmukaista hoitoa, jotta tarve tehdä rikoksia vähenee. Onhan tämä hoksattu.
Mutta jos he eivät voi taipumukselleen mitään. Kun tullaan siihen tulokseen, että se ei ole sairaus tai synti, niin miksei heidänkin pitäisi saada olla sellaisia kuin ovat. Täytyy vain hyväksyä, että meitä ihmisiä on moneksi, ja jokaiseilla pitää olla jakamaton ihmisoikeus olla oma itsensä ja toteuttaa itseään. Että eiköhän joku järjestö ottaisi heidänkin asiat valtakunnassa hoitaakseen. Tietenkin kaupoissa ja taloissa pitäisi olla panssarisuojukset varkauden varalta ja talot pitäisi rakentaa palaamattomasta materiaalista, jos haluaa omaisuutensa suojata. Mutta kyllähän enemmistö tekee sen mitä vähemmistö vaatii. Pitäähän sitä suvaitsevainen olla.
Olet ilmeisesti aitouskovainen, kun et tunnu ymmärtävän juurikaan mitään.
Viestejäsi lukiessa lähinnä kokee myötähäpeää.
Pointtina siis ei ole että "kaikilla on oikeus toteuttaa itseään haittasi se muita vai ei" mutta siitä että ihmisillä on oikeus olla itsensä ja toteuttaa itseään niin kauan kuin se ei poista oikeuksia muilta.
Esim. psykopaatti ei välttämättä välittäisi muiden elämästä, mutta ei se laitonta ole. Mutta toisaalta mikäli on uhkana että tietty tämänkaltainen ihminen uhkaisi muiden elämää nyt tai tulevaisuudessa... Tällöin on valtiolla vastuu pitää tämä henkilö pois paikoista joissa tämä voisi satuttaa muita, koska muilla on oikeus jatkaa elämäänsä.
Toisaalta esimerkki rikollisuudesta jossa on aina uhri ei liity mitenkään homoseksuaalisuuteen, sillä nämähän tekevät mitä tahtovat kotonaan ilman että kumpikaan kumppaneista olisi uhri millään tavalla tai menettänyt mitään lain takaamia oikeuksia.
Muista sitten tämäkin, että fundamentalistisen uskon vastustaminen on ihan eri asia kuin uskovien vastustaminen.
Fundamentalistit, kristityt ja muslimit ovat täysin samanlaisia. Molemmat ovat homovastaisia. Muutakin yhteistä on paljon.
Tähtien kaa tansseissa rakkaus ei niin ole rakkautta vastassa kuin eilispäivän julkaisuista voisi kuvitella tänään. Eihän
Homot vihaavat apostoli Paavalia mutta he eivät yleensä tajua, että Paavali ei niinkään arvostele heidän seksuaalisuuttaan vaan monia muita ominaisuuksia. Varsinkaan valehtelemista Paavali ei hyväksynyt. Paavali kuitenkin julisti homoille evankeliumia niinkuin muillekin ihmisille ja hänen kokouksissaan homoja tuli uskoon ja samalla he muuttuivat uudestisyntymisen kautta uusiksi luomuksiksi niin kuin muutkin uudestisyntyneet.
Roomalaiskirje:
1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
totta puhut.
Ketkä ovat niitä, jotka ovat muuttaneet Jumalan kirkkauden ihmisen ja muiden eläinten kaltaiseksi?
Paavalia ei pysty vihaamaan, mutta voi kovasti ihmetellä.
Aivan, samalla tavoin varastamista ei saisi vastustaa, koska varkaat siitä loukkaantuisi.
Homot eivät ole mikään syrjitty ryhmä vaan niskan päälle nousseita syrjijöitä, joilla on patologinen huomiontarve.
Päivi Räsänen on tullut kuuluisaksi homopuheistaan.
Minusta hän on tullut kuuluisaksi kansanedustajana ja ministerinä.
Kansanedustaja on enemmän tai vähemmän näkymätön.
Päivi on tullut näkyväksi ja kuuluisaksi homopuheistaan. Nyt hän on jo oikeudessa. Olisi ollut vaan kiltisti kansanedustaja.
Kelle kostetaan ja mitä?
On jäänyt pimentoon.
Tosiaan olet täysin pimeässä.
Tai aurinkoisessa paikassa.
Tai että pitää tehdä mitä on tehtävänä.
Ei vaan Iaiskottelua siellä.
Ja valehtelemisen tarve.
Homouden vastustaminen liittyy heillä myös itseensä tietenkin.
Homouden houkutukset vaivaa joitakin heteroita enemmän ja vähemmän
😁
Sinulla varmaan noin onkin.
😬
Usein teini-iässä valinneet heterouden ja biseksualismista opittu pois.
Joskus kääntyvät lujaa jopa homoiksi!
😁
Heh
Höpsistä.
Mummonmuorin mukaan kaikki pysyy samana, ei muutu ihmisten seksuaalisuus.
mummomuorihan se varsinainen oraakkeli onkin. itseasiassa hän on mummovaari.
Heteroita pelottaa muutoksen mahdollisuus, kieltäminen helpottaa vaaran tunteita.
😁
Eiköhän tuollaisten asioiden käsittely pitäisi tehdä ihan muualla kuin Kristinuskon palstalla.
Kirkolliskokouskin jauhaa tätä.
Joo, homoja ei pidä vastustaa, vaan rakastaa.
Vain seksuaalista kanssakäymistä samaa sukupuolta olevan kanssa pitää vastustaa ja jakaa tärkeä neuvo asiasta myös eteenpäin, jotta ihmiset eivät mene harhaan ja päädy lopulta kadotukseen.
Kerro minkälaista seksuaali käytöstä se on?
Bepasex?
Oraali hyvä?
Kaks kaluu tai pillua?
😁
Ota kuitenkin huomioon, että kahden samaa sukupuolta olevien seksissä ei ole mitään pahaa. Ei edes sinua kohtaan.
Että älä turhaan vastusta.
Jumala näkee kuulee ja tiedostaa kaiken kaikkivaltiudessaan omassa luomakunnassaan.
Voin ymmärtää niitä kärsimyksiä samagenitaalisten seksistä hänellä.
😁
3.Mooseksen kirja:
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset
Jumalan mielestä siinä on jotain hyvin pahaa.
Biologia kertoo, ettei kaksi miestä tai kaksi naista voi yhtyä toisiinsa.
Eipä niin. Silti kaksi miestä tulee paremmin toimeen keskenään kuin mies ja nainen.
Naiset hakeutuvat toistensa seuraan kuten miehetkin.
Mitä väliä. Jumala käskee kivittämään kuoliaaksi jopa tottelemattomat pojat.
Todellisuudessa kahden miehen seksissä ei ole mitään pahaa tekoa, joka aiheuttaisi vahinkoa.
Genitaaliuskossa olevien subjektiivinen mielipide!
😁
Biologia kertoo, ettei kahdella samanlaisella sukupuolielimellä voi yhtyä keskenään.
Kumpi voittaisi, Robert vai Elina? No siinäpä vasta vastusta jommassakummassa.
"Homojen vastustaminen on ihan eri asia kuin homoseksuaalisuuden vastustaminen."
Aamen. Homoseksuaalisuutta ei voi vastustaa. Vastustakaamme siis homoja!
Oletteko varmoja, että homot itsekään kannattavat tätä homoagendaa.
En tiedä mikä on homoagenda, mutta pääosin homot ovat tyytyväisiä, kun voivat mennä avioliittoon ja olla vaikka presidentti.
Sodomassa ei ole kerrottu olleen homoja.
Esimerkiksi vain "kaikki Sodoman miehet". "Koko väki teki pahaa Herran silmissä". "Olivat itsekkäitä, eivät auttaneet köyhiä ja orpoja". Hyökkäsivät Lootin kimppuun, koska hän oli muuttanut sinne muukalaisena.
Olen katsonut telkkaria, ja joka ohjelmassa on heteroja niin ja näin päin. Miksi sitä lietsotaan sellaisella voimalla?
Mutta sinun viestisi on negatiivinen esitys homoseksuaalisista.
"Esimerkiksi vain "kaikki Sodoman miehet". "
Ymmärsithän sinä että kaikki Sodoman miehet janosivat verisesti yhtyä vieraisiin miehiin.
"Myös päiväkodeissa ja kouluissa homoagendaa lietsotaan lapsiin, jotka sitten lapsellisuuttaan ja viattomuuttaan ajautuvat lisäopintoihin kovan pornon pariin netissä ja groomaajien, pedofilien ja sokerideittailijoiden ystävällisellä ja auliilla avustuksella. "
Tämä lapsiin kohdistuva voimakas seksuaalityö, millä on karmeat mielenterveyteen vaikuttavat vaikutukset on ehkä se suurin ihmistuhonnan työ mitä nyky-yhteiskunta tekee kaikkinaisen massiivisen "homotuksen" lisäksi. Lapsethan ei saa enää kasvaa terveiksi ja työkykyiseksi aikuisiksi ollenkaan tämän ihmistuhonnan takia kuten media myös tuo esiin, että hoitotyön tekijöitä ei ole enää riittävästi lasten mielensairauksien takia.
Eivät yhtyneet.
Mutta koska Raamatussa on monta kirjoittajaa, niin toinen sanoi Sodoman miesten aikomuksena olleen tämä: "Olisimme pidelleet pahoin ne kaksi miestä".
Mutta homot eivät ole väkivaltaisia.
Onko heterous sellaista, että sitä saa kaikille lapsille lietsoa? Heterona elämä on ihanaa?
Náismainen homoutesi hyväksytään täysin.
"Mutta koska Raamatussa on monta kirjoittajaa, niin toinen sanoi Sodoman miesten aikomuksena olleen tämä: "Olisimme pidelleet pahoin ne kaksi miestä"."
Hyvä kun toit tämän esiin, että jos himo ei tyydyty niin väkivalta alkaa. Myös Suomessa olemme jo kansakuntana matkalla tähän pisteeseen.
Olet älytön.
Sodoman miehillä ei ollut muuta asiaa kuin pidellä pahoin ne kaksi miestä. Mutta päätyivät hyökkäämään Lootin kimppuun. Hän oli muuttanut sinne muukalaisena. Tämä tapahtui tarinassa.
Oletko sinä sellainen, että jos himo ei tyydyty, niin olet väkivaltainen? Sellainen lienee aika harvinaista.
"...jos himo ei tyydyty niin väkivalta alkaa. "
Tämän vuoksiko maahanmuuttajia eli muukalaisia, kuten tässä Raamatun tarinassa tarkoitetaan, käyttätydytään väkivaltaisesti? Onko näillä "nationalisteilla" siis NIIN kovat himot?
Ne maahanmuuttajathan ne ovat yliedustettuina esimerkiksi raiskaustilastoissa.
”Homojen vastustaminen on ihan eri asia kuin homoseksuaalisuuden vastustaminen. Tuntuu että monilla nämä käsitteet menevät sekaisin pahasti.”
Tuntuu ettei ehkä sinullekaan ole kovin selviä?
Homoseksuaalien vastustaminen on siis eri asia kuin homoseksuaalisuuden vastustaminen?
Ei ehkä ole. Sillä homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus, ja näitä joilla on tällainen seksuaalisuus kutsutaan homoiksi. Tähän homoseksuaalisuuteen kuuluu että seksuaalinen kiinnostus, romanttiset ajatukset, tunteet tai molemmat kohdistuvat pelkästään tai ensisijaisesti hänen omaan sukupuoleensa.
Jos taas tarkoitit vain seksiaktia, missä kaksi samaa sukupuolta harrastavat seksiä, niin tämä eroaa tuota mm. siinä, että tällaista seksiä voi harrastaa muutkin kuin homoseksuaalit, kuten vaikka heteroseksuaalit.
Kun aletaan vastustamaan tiettyjä tapoja harrastaa seksiä, niin saahan niitä toki vastustaa. Näihin ei kukaan ketään pakota.
Tässä yhteydessä voi myös miettiä, miksi ei vastusteta muita tapoja harrastaa seksiä, kuten ryhmäseksiä, kinkyseksiä – eli sadomasokismia, piiskoja, kahleita tai pissa- ja kakkaseksileikkejä.
"Sillä homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus, ja näitä joilla on tällainen seksuaalisuus kutsutaan homoiksi."
No tämä on se maallisen nyky-yhteiskunnan tapa lähestyä syntiä.
Kristinuskossa ei ole suuntauksia, on saman sukupuolen kesken tapahtuvaa syntiä ja on vain miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella tapahtuvaa syntiä. Ei tämä koske pelkästään homoseksuaaleja vaan Jumala antaa aina ilmoituksensa kaikille ihmisille. Myös heterot usein syyllistyvät ei-aviollisen seksin syntiin ja myös heterot voivat harjoittaa homoseksiä, mikä on synti.
Tällä foorumilla aina tarkastelemme asioita kristinuskosta käsin, koska luterilaisuus määritelmällisesti on osa kristinuskoa vaikka nykykirkko ei olekaan enää kristillinen, vaan liberaalinen.
Homopropagandassa tivataan nimenomaan uskovilta homoseksin synnittömyyttä, vaikka liberaalit teologit mielihyvin suoltavat päivät päästään tätä homoseksin synnittömyyttä. Miksi siis vihata uskovia ja heitä vastaan argumentoida, kun vapaus synnintekemiseen on jo suotu?
"Oleellista tässä on kuitenkin se, että näiden lukemattomien seksimuotojen edustajat eivät "homottajien" lailla vaadi uskovilta erivapautta syntiin..."
Eli ne jotka pitävät homoseksuaalien puolta, ovat sinusta "homottajia". Juu...
Ensinnäkään ei kukaan vaadi muilta ihmisiltä mitään synnittömyyden lupauksia, toisekseen aivan samalla tavalla heterojenkin avioliittoissa tehdään näitä erilaisia seksisyntejä - joille on ilmeisesti jotkut antaneet sen "synninpäästön", joten ehkä ei kenekään tarvise enää sitä edes pyydellä...
”Kristinuskossa ei ole suuntauksia…”
:D Kyllä vain niitä on.
”Myös heterot usein syyllistyvät ei-aviollisen seksin syntiin ja myös heterot voivat harjoittaa homoseksiä, mikä on synti. ”
Mutta sadomasokismi ei ole tai pissa- kakkaleikit, tai vaikka ruoskiminen, jos vain siinä ollaan keskenään avioliitossa?
Saako joku sitten vain katsella avioparin harrastamaa villiä seksiaktia, jos ei tee mitään?
”Tällä foorumilla aina tarkastelemme asioita kristinuskosta käsin, koska luterilaisuus määritelmällisesti on osa kristinuskoa vaikka nykykirkko ei olekaan enää kristillinen, vaan liberaalinen.”
Niin, mutta myös tämä on avoin palsta, johon saavat kommentoida kaikki, jopa muut kuin luterilaiset tai jopa toisen uskonnon edustajat.
>Kristinuskossa ei ole suuntauksia
Tietenkin on ja paljon. Esimerkiksi omasi on Helluntaikirkko, jota olen kuullut jopa muiden helluntailaisten pitävän harhaoppisena.
Kun tiedämme että olet naisen kanssa naimisissa oleva nainen, sopii ihmetellä mitä Hittoa te aviovuoteessanne oikein puuhastelette.🤔
"”Kristinuskossa ei ole suuntauksia…”
:D Kyllä vain niitä on."
No sinun ymmärtämässä kristinuskossa on suuntauksia jotka jopa sotivat toisiaan vastaan ja parhaimmillaankin riitelevät verisesti, mutta heidän kohdallaan jotka Jeesukseen uskovat ei ole suuntauksia koska on vain yksi henki.
"Mutta sadomasokismi ei ole tai pissa- kakkaleikit, tai vaikka ruoskiminen, jos vain siinä ollaan keskenään avioliitossa?"
No tämä on vain sinun maailmaasi joko livenä tai mielikuvatasolla, mutta ei kuulu kristinuskoon.
"Niin, mutta myös tämä on avoin palsta, johon saavat kommentoida kaikki, jopa muut kuin luterilaiset tai jopa toisen uskonnon edustajat."
Ja varsinkin uskovat kommentoivat aina kristinuskosta käsin!
Tietenkin muut saavat täällä kommentoida, sehän on juuri meidän uskovien tarkoitus että maalliset tulevat ja saavat tuta aitoon kristinuskoon. Hyvä siemen meidän on käsketty kylvää ja sitähän me täällä teemme koska Jeesus käski.
>myös tämä on avoin palsta, johon saavat kommentoida kaikki, jopa muut kuin luterilaiset tai jopa toisen uskonnon edustajat.
Kun viimeksi katsoin islam-palstaa, sitä näyttivät hallitsevan islamia ankarasti vihaavat lahkokristityt.
Ei kai tämä nyt menisi niin, että Korkkiruuvin ja hänen harvalukuisten mutta hyperaktiivisten hengenheimolaistensa mielestä kaikilla muillakin palstoilla tulisi aina "tarkastella asioita kristinuskosta käsin"?🤔
Onko sinulla kenenkään nimi, joka tivaa uskovilta homoseksin synnittömömyyttä?
Syntejä on niin paljon, ettei niitä viitsi vaatia miksikään.
"Onko sinulla kenenkään nimi, joka tivaa uskovilta homoseksin synnittömömyyttä?"
Pelkästään tällä foorumilla on elävälle kristinuskolle vastahakoisia ihmisiä kymmenittäin!
Suurin syy on että elävät uskovat emme homota kuten nykymaailma käskee.
Ikävä kyllä en ymmärtänyt mitä sepostit.
Kukaan ei käske homottamaan. Voit olla ihan hiljaa vaan.
Et ymmärrä mitään muutakaan.
”No sinun ymmärtämässä kristinuskossa on suuntauksia jotka jopa sotivat toisiaan vastaan ja parhaimmillaankin riitelevät verisesti,”
:D Ei, vaan sen kertoo jo se, miten paljon eri kirkkokuntia sekä yhteisöjä meillä kristityillä on. Tässä meidän krisittyjen eri suuntaukset ovat:
Idän assyrialainen kirkko, Katolinen kirkko, Idän katoliset kirkot (mukaan lukien ns. unioidut kirkot), Lännen katolinen eli latinalainen tai roomalaiskatolinen kirkko, Orientaaliortodoksiset kirkot ja Ortodoksinen kirkko sekä Vanhakatolisuus
Sitten on meitä protestantteja eli Adventistit, Anabaptistit (hutteriitit, mennoniitat ja amishit). Anglikaanit, Baptistit, Helluntailaiset, Luterilaiset, Metodistit, Presbyteerit, Reformoidut (kalvinismi).
Jopa luterilaisissa on suuntauksia eli herätysliikkeitä; Rukoilevaisuus, Herännäisyys (körttiläisyys), Lestadiolaisuus, Evankelisuus, Viides herätysliike ja Luterilainen karismaattisuus
Sitten on liikkeitä, jotka eivät kuulu perinteisiin suuntauksiin: Evankelikaalisuus, Karismaattisuus, Lähetysliike, Pelastusarmeija
”…mutta heidän kohdallaan jotka Jeesukseen uskovat ei ole suuntauksia koska on vain yksi henki.”
Eli lasket vain oman seurakuntasi kristityiksi :D
"Mutta sadomasokismi ei ole tai pissa- kakkaleikit, tai vaikka ruoskiminen, jos vain siinä ollaan keskenään avioliitossa?"
”No tämä on vain sinun maailmaasi joko livenä tai mielikuvatasolla, mutta ei kuulu kristinuskoon. ”
Ahaa, siis tällainen seksuaalimoraali on siis hyväksyttyä, koska se ei kuulu kristinuskoon, mutta se ei, jos sattuu olemaan homoseksuaali. :D :D Toisin sanoen, mielestäsi heteroille kaikki on sallittua, kunhan vain ovat aviossa.
”… sehän on juuri meidän uskovien tarkoitus että maalliset tulevat ja saavat tuta aitoon kristinuskoon. ”
Ei, ei meidän uskovien tarkoitus ole väännellä ja panetella. Eikä edes käännyttää valheellisin keinoin ketään.
"...hyperaktiivisten hengenheimolaistensa mielestä kaikilla muillakin palstoilla tulisi aina "tarkastella asioita kristinuskosta käsin"?"
Näitä tuntuu olevan. Eikä heille toki kelpaa kristinusko sellaisenaan vaan vain ja ainostaan se heidän "oma oikea" näkemys.
Ymmärrän kyllä, että elämä on rajallinen.
"”No sinun ymmärtämässä kristinuskossa on suuntauksia jotka jopa sotivat toisiaan vastaan ja parhaimmillaankin riitelevät verisesti,”
:D Ei, vaan sen kertoo jo se, miten paljon eri kirkkokuntia sekä yhteisöjä meillä kristityillä on."
Juuri näin, sinun ymmärtämässäsi kristinuskossa on riitoja jopa sotiin saakka eli kirkkokunnissa, mutta elävässä kristinuskossa eli uskossa Jeesuksen on vain yksi henki.
"Sitten on meitä protestantteja eli Adventistit, Anabaptistit (hutteriitit, mennoniitat ja amishit). Anglikaanit, Baptistit, Helluntailaiset, Luterilaiset, Metodistit, Presbyteerit, Reformoidut (kalvinismi)."
Joilla kaikilla on vain yksi usko, usko Jeesukseen!! Kyllä luterilaisissakin on ihmisiä jotka uskovat yksinomaan Jeesukseen.
"Eikä heille toki kelpaa kristinusko sellaisenaan vaan vain ja ainostaan se heidän "oma oikea" näkemys."
Juuri näin, tätä se usko Jeesukseen ja siinä uskossa eläminen on, Jumalan voimastaa.
Sinä et voi tätä ymmärtää, mutta jos otat vastaan aidon uskon Jeesukseen ja tässä realiteetissa elämisen niin tulet ymmärtämään.
Tuotakin lainausmerkit tässä meinasivat. Kristinuskohan tarkoittaa äärilahkoille vain laitalahkolaisuutta tai ylipäätään sellaista suuntaa, johon kuuluu keskeisenä ideana homoseksuaalisuuden kammoaminen.
Nyt kannattaa ymmärtää, että Korkkiruuvi tarkoittaa aina joko omaa Helluntaikirkkoaan tai muuta sellaista lahkoa, jossa fokuksessa on kammo ja inho homoseksuaalisuutta kohtaan.
Tämä on tietysti kovin hämmentävää sitä taustaa vasten, että rouva itse on naisen kanssa naimisissa.
"Lempo heistä selvän ottakoon", kuten Juhani Peltosen alter ego Arvid Klevö kirjoitti eräässä valioaineessaan.
"... jossa fokuksessa on kammo ja inho homoseksuaalisuutta kohtaan."
Tämä on vain sinun näkemyksesi, mutta todellisuudessa kristinusko on AINA ollut pelastusoperaatio, missä ketään ei jätetä pahuuden armoille vaan meitä sitoo Jeesuksen rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan.
"Kristinuskohan tarkoittaa äärilahkoille vain laitalahkolaisuutta tai ylipäätään sellaista suuntaa, johon kuuluu keskeisenä ideana homoseksuaalisuuden kammoaminen."
Ihmeellistä tuo kammosta puhuminen homoseksuaaleista, ei Jeesus meitä kammoon käskenyt, vaan rakkauteen ja evankeliumin julistamiseen kaikelle kansalle. Homoseksuaalit ovat osa tätä kaikkea kansaa ja siksi myös heille kerromme totuuden mukaisesti Jumalan tahdon. Jeesus käski meitä rakkauteen ja totuuteen, homoseksuaaleillakin on oikeus pelastukseen uskossa Jeesukseen.
Enimmäkseen vain uskovat eivät kykene tykkäämään himoista. Sen olen selvästi nähnyt. Sen takia homot eivät helposti tule uskoon.
Ymmärsinkö oikein: homoseksuaalisuus on mielestäsi pahuutta?
Tunnusta nyt suoraan ja kiertelemättä, niin katsotaan voisiko sinusta olla sakkomarttyyriksi. Eihän palsta-anonyymius ole virkavallalle mikään henkilöyden selvittämisen este.
Rohkeutesi taitaa loppua, kun sinun pitäisi tiivistää kymmenen palstavuotesi tuhansia kertoja samoina toistuneet ajatuksesi näihin viiteen sanaan:
Homoseksuaaliset teot ovat aina pahuutta.
"Ymmärsinkö oikein: homoseksuaalisuus on mielestäsi pahuutta?"
Ymmärsit väärin, koska seksi saman sukupuolen kanssa on syntiä ja siis pahuutta Jumalan ilmoituksen mukaan. Ei väliä harjoittaako tätä hetero tai homo, syntiä jokatapauksessa.
Eli siis allekirjoitat lauseen: Homoseksuaaliset teot ovat aina pahuutta. Näinkö?
"Eli siis allekirjoitat lauseen: Homoseksuaaliset teot ovat aina pahuutta."
Seksi saman sukupuolen kanssa on Jumalan ilmoituksen mukaan synti ja häpeä ja myös kauhistus kaikkien tällaista harjoittavien ihmisten kohdalla, ovat sitten tekijät heteroita tai homoja. Jumalahan antaa aina ilmoituksensa kaikille ihmisille, koko ihmiskunnalle, koska Hän on niin huolissaan siitä, että ihmiset eivät kadotukseen joutuisi.
Kyllä ovat.
On vain yksi oikea näkemys. Mikä sinun näkemyksesi sitten on?
Pelkäät selvästi rikosilmoitusta, kun et uskalla vastata suoraan. Ihan hyvä juttu. 😏
Uskonlahkoissa on tosiaan vain yksi oikea näkemys eikä muita hyväksytä, ja siksi te olette menettäneet pelin.
Kyllä ovat, vastasin jo!
No ei sitä hetero harrastakaan.
Eikös juuri se erota homon ja heteron? ainakin niin olen ymmärtänyt. Vai millä se ero saadaan selvitettyä?
Jumalan ilmoituksen mukaan nainen ei ymmärrä mistään mitään.
En itse luota Jumalan ilmoituksiin.
Jumala ei mieti kadotusta: jos joku tekee väärin, niin hänet pitää surmata. Ja jos syö hiiriä, niin saa mädäntyä kadulle.
Ihan omaa skeidaasi taas suollat!
Tunne Raamattu, niin ei joudu huijatuksi.
Ihmeen huonosti tunnet Raamatun. Minä olen tehnyt siitä jopa muistiinpanoja.
"Pelkäät selvästi rikosilmoitusta, kun et uskalla vastata suoraan. "
Vastasin siten kuin Jumala ilmoittaa kaikelle kansalle.
Eikö vastaus oikein tyydyttänytkään?
Oliko sinulla kenties joku muu motiivi kuin saada vain vastaus kysymykseen?
:))
Myös heterot sortuvat seksiin saman sukupuolen kanssa! Onhan tälläkin foorumilla tästä esimerkkejä. Muuttuvat sitten ainakin väliaikaisesti omasta mielestään homoseksuaaleiksi.
"Jumalan ilmoituksen mukaan nainen ei ymmärrä mistään mitään."
Tämä on vain sinun oma mielipiteesi naisista, Jumala ei ole tällaista ilmoittanut, että nainen ei ymmärrä mistään mitään.
Jumala ei ole ilmoittanut mitään muutakaan, jos nyt suorastaan rehellisiksi heittäydymme. Juutalaiset toki kirjoittelivat ylös kaikenlaista tarinaa.
Mummomuori on eri mieltä. Mikset koskaan kyseenalaista hänen sanomisiaan?
Raamattu on kuulemma Jumalan ilmoitus ihmisille.
Ota tai jätä.
Koko juttu kuluu, että nainen on houkka, joka ei mitään ymmärrä.
Tarkka ote 1938 Raamatusta:
"Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä".
San. 9:13. Tämä on Jumalan ilmoitus.
Ei sellaista olekaan. Mutta 1933/1938 kyllä on.
Älä saivartele.
Jumalan ilmoitus ihmisille on jokseenkin järkyttävää.
Onko mielestäsi riidan haastaminen jokin itsetarkoitus, usko.vainen? Ystävillä, jollaiseksi mummomuorin mielelläni tässä erityisessä ympäristössä luen, on aina myös erimielisyyksiä, joista ei silti tarvitse tehdä mitään numeroa puolin eikä toisin, kun yhdistävät tekijät ovat paljon painavampia.
Sinä taas, no, mahtaakohan sinulla oikeita ystäviä edes olla? 🤔
"Tarkka ote 1938 Raamatusta:
"Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä"."
Mutta tässä ei sanota kuten ehdotit, että ""Jumalan ilmoituksen mukaan nainen ei ymmärrä mistään mitään.""
Siinähän sanotaan, että tyhmyys on levoton ja yksinkertainen nainen, joka ei mistään mitään tiedä. Siis nainen joka on levoton ja yksinkertainen, niin ei tiedä mistään mitään. Ei siinä sanota että nainen on levoton ja yksinkertainen!
No et ymmärtänyt eroa - ei se mitään, viisaus ei ole sinun leipälajisi ilmeisesti? Yritä kuitenkin pärjäillä!
"Sinä et voi tätä ymmärtää, mutta jos otat vastaan aidon uskon Jeesukseen ja tässä realiteetissa elämisen niin tulet ymmärtämään."
Juu, tuli ymmärretttyä, ettei sinun mielestäsi muut ole kristittyjä kuin sinä ja sinun kaverisi. :D
Ei kukaan ihminen voi arvoida toisen uskoa! Sen tekee yksin Jumala.
Mutta kapeassa ja ahtaassa maailmassa elät.
Oli miten oli, rakkautta ei voi estää eikä ohjata.
Mutta et ymmärrä kuin omia ajatuksiasi.
Tyhmyyttä verrataan naiseen. Tyhmyys on peräti nainen.
Ei vain levoton nainen. Turhaa saivartelet.
Raamattu sanoo toisin. Ja se on Jumalan ilmoitus.
Sinun ilmoitus on yhtä tyhjän kanssa.
Ryhmäseksin ainakaan ei pitäisi tulla kuuloonkaan uskovalle. Seksi on kahden keskenään avioliitossa olevan miehen ja naisen välinen asia. Eivät nuo muutkaan viimeisessä kappaleessa esitetyt seksin toteuttamistavat kovin kauniita ole.
Voi avioliitossakin olla syntiä seksuaalisuuden alueella. Ei seksuaalisuus avioliitossakaan ole aina ihan sitä miksi Jumala sen tarkoittanut.
Ei kuulu keskeisenä, vaan yhtenä pienenä, mutta tietysti merkittävänä osana, kun homostelu ilman parannusta vie kerran kadotukseen. Sitä tulee varoa ja siitä varoittaa.
Mitä muuta synninteko olisi. Kaikki me olemme syntisiä ja pahoja, Helvetin ansainneet. Vain armosta voimme pelastua.
Joistain asioista voi olla perustellusti eri näkemyksiä, mutta ei kristinuskon ydinasioista, pelastukseen liittyvistä asioista, eikä selkeimmistä opetuksista.
On Latekin vankilaympäristössä kokeillut, vaikka on ihan hetero.
Onko Late mielestäsi siis homo tai bi? Itse pitää itseään heterona, eikä pitänyt homoseksi-kokemuksestaan.
Rakasta, mutta älä elä tarkoituksella synnissä. Syntisten himojen perässä meno ei kuulu rakkauteen.
Silti niitä on, etkä voi asialle mitään.
Ukraina on todistanut, miten valtavasti ihmisissä on hyvyyttä, kun pitää auttaa äärimmäisen pahuuden hyökkäyksen kohteeksi joutuneita naisia ja lapsia.
Mitä hyötyä homon varoittamisesta on? Homomies ei kiinnostu naisista, vaikka varoittelisit niin kiihkeästi että lopulta hampaasi ovat kurkussasi.
Psalmit: 1:1- tässä ei mainita niitä lainkaan.
Jeesus eli Vanhan Testamentin aikana ja Hän kunnioitti Mooseksen lakia. Siihen aikaan homot eivät hilluneet.
Homous on hyvin vakava rikos Raamatun mukaan. Siitä ei päästä yli eikä ympäri.
Vaikka armo tuli myös homojen osaksi Jeesuksen kautta, ei se silti muuttanut syntiä sallituksi.
1.Mooseksen kirja:
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
Näin sanoi Jeesus.
Matteuksen evankeliumi:
5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Papit kusevat liberaalien silmiin jolloin ne pysyvät kirkon jäseninä!
😁
Homoudessa ei kyllä ole mitään rikosta.
Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hullu ajatuskin.
Eikö ole hyvä asia, jos joku makaa miehenpuolen kanssa kuten naisen kanssa maataan? Onko miehenpuoli jonkinlainen lapsi?
En jaksa tällaista niiden kanssa, jotka eivät ole minua edes nähneet.
En jaksa noin kuurojen kanssa. Turhaan kaikki.
Tarpeesi on huomattu mutta kiellät vielä ainakin kahdesti.
Pietarikin kielsi Jeesuksen kolmasti.
😁
Ja pappeuden vastustaminen on ihan eri asia kuin papin vastustaminen 🤣
Pojat eivät usein kykene vastustamaan hengellistä isäänsä tarpeiden auttamiseksi.
😁
Katoliset pojat seuraavat miehiä auktoriteetteja syteen ja saveen.
Uskonnolliset.
😁
Niin vaan näyttää olleen, viimeaikaisten ilmitulleiden tapahtumien valossa, katolisen kirkon pappispalvelijoisen sekaankin oli soluttautunut homoja, jotka poikia, jotka oli vielä lähes lapsia käyttivät hyväkseen.
Jehovissa nuoret tyttöset uhreja, Amerikan pääkonttori kieltäytyy antamasta pedofiilien tietoja viranomaisille.
😁
32 viestiä poistettu ja kaikki kahdelta ”sielulta”. Saavutus sekin. 🥱
Vanhaan hyvään aikaan kun kristillisyys oli vielä voimissaan niin eläimiin sekaantuminen oli varsin yleistä munkki- ja nunnaluostareissa sekä tietenkin talonpoikien keskuudessa.
Olen kuullut pohjanmaan laiduneläin kasvattajista inhaa juttua.
😁
Jumalalla on valta armahtaa hyvinkin syntisiä ihmisiä mutta kun ihminen on tullut uskoon, sen jälkeen ei enää ole sallittua pysyä synnin orjana.
Roomalaiskirje:
6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
6:2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
Miten se on?
Paavalin mukaan hän tekee sitä pahaa mitä ei tahdo tehdä. Onko se synnin tekemistä? Toisaalta Paavali sanoo jotenkin niin, että synti hänessä tekee syntiä.
Älyttömän sekava ukko.
Syntiä tuleekin vastustaa kaikin voimin.
Eevan jälkeläisten viekottelua vieheuistimineen korvissa.
😁
Omia syntejä, ei muiden niinkuin uskovat tekevät.
Osa kiukkuisista uskovista väittää että homous leviää liberalismin myötä.
😁
Kiukkuisia uskovia ei olekaan.
Muitakin tulee opastaa ja nätisti ojentaa, mutta omista synneistä on tietysti suurin vastuu.
Ainakin liberalismin lisääntymisen myötä yhä useampi bi valitsee kumppanikseen samaa sukupuolta olevan, kun ennen olisi pyrkinyt löytämään vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin. Yhä useampi tuntee olevansa bi. eikä niin vahvasti hetero, kuin aiemmin.
Kristillishomous tulee menneistä ja nykyisistä utopioista ja fantasioista yhdistelemällä eli on yhdenlaista demokratiaa. Tämä selvä.
Olen ihan tavallinen kristitty maallikkosaarnaaja, ja homoseksuaali. Ei minulla ole mitään homoja vastaan.
Juu, ja minä olen Sauli Niinistö.
🤣🤣🤣
Patrick Tiainen paljastui, muut ovat jonossa.
😁
Juu. Helluntaipiireissä ei homoja suvaita. Patrick tosin eli kaksoiselämää parisuhteessa, joten se siitä.
Minä olen muuten Kiinan keisari! Mitäs tästä sanotte?
Et voi määrätä meitä. Muista se.
Heh. En ole pannut ketään vankilaan, joka on minua vastaan. En ole aloittanut sotaa.
OIet samanIainen kieroiIija ja vaIehtelija kuin Putin.
Virtsa-aukkoon siellä?
Kuulin kauan aikaa sitten että poikiin menevä pedo!
😁
Kaikkea sinäkin luulet.
Kerro yksi vale minulta.
99 prosenttia viesteistäsi, joten turha käydä erittelemään.
En Iuule mitään, vaan kerron faktoja.
Totuus kaikkeen.
Turre himoitsee VIadimiria.
Tuo on kyllä äärimmäisen epäuskottavaa. Sinä uskot vain omia ajatuksiasi.
Miksi luulet minun luulevan?
Totuus todella kaikkeen. Jokaiseen asiaan.
LuuIosi jatkuvat ja oIet VaIheen orja.
Totuus kaikkeen on mottoni, älä yritä varastaa sitä, kieroiIija.
Uskovaisten totuus perustuu primitiivisten juutalaisten tarinoihin suurelta osin pronssikaudelta.
😁
En ole uskovainen, joten teoriasi kaatui.
Omituinen kommentti.
😁
Haluatko tämänkin nikkisi jäähylle?
"Miksi luulet minun luulevan", ei ole bannnin paikka.
Luulet aivan liikaa.
Evankeliumi ei sovi Jezebelin korville. Maailmassa oikeuspaikoilla jopa puolustellaan kaikkea sitä mitä maailmassa on. Sitä kaikkea, josta Tim.2.3 kertoo suoraan hermolle
https://youtu.be/huUvWPmEG5A
Käsikynkkää nuo aitouskovaisten mielessä menevät ja onhan se tavallaan jopa jollakin tavalla loogista homoilla kun on tapana homostella 😏
Joka tapauksessa ihan joutavaa hommaa sillä ei heteron tarvitse mitenkään erityisesti homoseksuaalisuutta vastustaa se ei siis ole ihan kymmenen kärjessä top kiusaukset .
Homojen vastustaminen taas on vähän kuin vastustaisi vaikka kaikkia punatukkaisia tai valkosipulinsyöjiä tai sitä voisi verrata apartheidiin tosin sillä erotuksella, että tuohan ei välttämättä näy naamanahasta.
Onnettomia vertauksia jälleen kerran.
On uskovia, joilla on homoseksuaalisia taipumuksia tai muita taipumuksia, joista pidättäytyvät, kun haluavat elää uskossa uskovalle sopivammalla tavalla.
Homo voi ymmärtää Jumalan ilmoituksen kuten heterokin. Ei homostelu ole välttämätöntä.
Miten Jehovan opettavat homoudesta?
Jehovien opetuksia ei kyllä kannata tutkia.
Näinpä ja ihmetellä täytyy sitä vimmaa millä lahkot tuosta homoudesta kuumenevat.
Tuosta pitäisi melkein tehdä kenttätutkimus, että onko asia siellä jotenkin sisäsyntyinen
ja siksi niin voimakkaasti jatkuvasti tapetilla. Toisaalta tuo vaikuttaisi jotenkin kovin epäloogiselta, että juuri heidän piiriin olisi hakeutunut homoja tunkuun asti koska noin yleisesti ihminen ei ryhmäydy porukkaan jossa häntä inhotaan.
Loogisempana pitäisin sitä, että homous on sellainen helppo yhdistävä tekijä jota vastaan voi taistella pahinkin elämänsä sössinyt aina rikoksiin asti. Kun tiedetään, että helluntailaisissa on paljon "entisiä" pahantekijöitä niin siellä ei ehkä saarnat varastamisen vääryydestä ota samalla tavalla tulta alleen.
Niin mikä nyt sitten katsotaan välttämättömäksi. Ihan samalla logiikalla voitaisiin ajatella, että heteroidenkin tulee elää selibaatissa , eihän se heillekään välttämättömyys ole.
Joka tapauksessa selibaatissa eläminen on jokaisen henkilökohtainen valinta eikä sitä voi tietty ihmisryhmä vaatia.
Elä, kuka kieltää?
Juurikin.
Ei mikään ole välttämätöntä. Ei edes heterostelu.
Näköjään niin, että eivät saa asua homojen naapurissa.
Kokemusta on tästäkin.
Seksin samaa sukupuolta oleva; kanssa ymmärtävät kuitenkin synniksi.
Synti on kuitenkin eri asia kuin tehdä pahaa. Seksi samaa sukupuolta olevien kanssa ei tee pahaa kenellekään.
Ei voi samalla logiikalla, sillä Jumala ei ole kieltänyt sanassaan heterostelua. Toki sitäkin voi toteuttaa monella tapaa syntisellä tavalla. Homosteluun taipuvainen voi pyrkiä pidättäytymään taipumuksensa toteuttamisesta, kuten muutkin erilaisia syntisiin tekoihin johtavia taipumuksia omaavat ihmiset. Sen mukaan meneminen ei ole välttämätöntä ja se voi olla näin ollen olla synti, kuten Herra sanassaan ilmoittaa.
Syntiä tekemällä tehdään pahaa lähtökohtaisesti jo Jumalalle, ei kunnioiteta Hänen tahtoa.
Jumalaa tulisi rakastaa yli kaiken ja lähimmäistä kuten itseä, unohtamatta edellistä.
Herttaiselle ja hyväntahtoiselle kansanedustajallemmekin tehtiin pahaa, kun uskalsi ilmaista kristillisen vakaumuksensa ja Jumalan sanan totuuden. Tarkoitti hyvää, mutta vastattiin pahalla, kun homostelusta ei saa joidenkin ääripäiden mielestä olla eri mieltä.
Jotkut lapset jäävät ilman isää tai äitiä, kun homostelu ja oma itsekäs tahto menee lapsen luonnollisten oikeuksien ja tarpeiden edelle.
Sille on aivan sama.
Jumala ei tajua mikä on pahaa. Sen mielestä puiden kerääminen vääränä päivänä ja pahat ajatukset ovat pahaa. Siitä seuraa surmaaminen.
Ei Jumalaa pidä ihannoida.
Tarkoitti hyvää, vaikka puhui pahaa?
Puhui toisista, että ovat rikkinäisiä, syntiä, häpeä, heillä on psykoseksuaalinen kehityshäiriö, heille ei kuulu avioliitto, ovat kuoleman ansainneet.
Miten siinä näkyy, että tarkoitus oli hyvä?
Syntiä on kristinuskon mukaan se, minkä Jumala sanassaan on synniksi ilmoittanut, riippumaton mielipiteistämme. Jos Sanassa päinvastoin annettaisiin lupa homosteluun, kunnioittaisimme sitä, mutta ilmoitus on onneksi tältä osin hyvin selvä.
Näinhän se on. Mutta pahan tekeminen on siis eri asia.
Onko Raamatussa annettu lupa saunomiseen?
Miksi provoat? Tiedät hyvin, ettei asia ole noin miten väität.
Ketkä uskovat ovat esimerkiksi homojen vihaamisen kannalla?
Niin. Kyseessä on paremmin inhoaminen.
Onko noin.
Sinulla on varmasti vankkaa todistelua.
Onko sinulla jokin muistisairaus vai miten olet noin pihalla ja kysyt yksinkertaisuuksia?
Voisit miettiä itsekin, etenkin noin yksinkertaiset asiat.
Lukuisien homoparien adoptoimat lapset ovat jääneet lähtökohtaisesti ja tarkoituksella ilman äitiä tai isää.
Adoptio on juuri sellainen.
Pikkujoulu on vain kerran vuodessa.
Ei kait se mikään mielipide kysymys ole, ellei sitten Räsänen itsekin ole sinnepäin kallellaan.
Suurin osa hylätyistä lapsista on kyllä ihan heteroiden tekemiä.
Turrella iso maha ja pieni piIi.
Sinullakin.
😁
Ei sen paremmin kuin vihaaminenkaan. Homosteluun liittyvää syntiä tulee karttaa, mutta ihmisinä ei tule inhota tai karttaa sen enempää homoja kuin muitakaan.
Pahan tekemistä pitää karttaa.
Homostelu ei ole pahan tekemistä.
Syntejä, joita on keksitty, voi omakohtaisesti karttaa, jos siltä tuntuu. Television katselu ja pyykinpesukone, jos alushousut näkyy, on syntiä.
Marraskuussa oli rajoituksia ravintoloissa, mutta nyt ei enää. Pidettiin sitten työpaikan pikkujoulut.
☺️ 🥰 😘 Suomi 🏳️🌈 NATON kun aanestatte kokoomuksen! 🥰 👍
Putouksessa ei nähtykään huutavaa kiveä tai Keniä ratsastamassa aasilla. Mantila sinne siis.