"Oikeusministerin valtiosihteeri halusi estää pääkirjoituksen julkaisun, väittää lehti – valtiosihteeri sanoo vitsailleensa"
"Kokkola–Pietarsaaren lentoasema on yksi niistä viidestä kentästä, joille Finnair jäädytti lennot ainakin syksyyn saakka. Se sijaitsee Kruunupyyn kunnassa. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on kotoisin Pietarsaaresta. Malin Brännkärr puolestaan on virkavapaalla Kruunupyyn kunnanjohtajan tehtävästä saatuaan kutsun valtiosihteeriksi."
"Myntti kertoo kysyneensä Brännkärriltä puhelussa, mitä tämä haluaa, ja tämä oli sanonut toivovansa, ettei pääkirjoitusta julkaista lehdessä. Muun muassa Vasabladetin haastattelussa(siirryt toiseen palveluun) Brännkärr sanoo heittäneensä ajatuksen vitsinä.
Hän sanoo halunneensa keskustella kirjoituksessa olleista asiavirheistä. Kenneth Myntti kiistää tämän: hänen mukaansa Brännkärr ei nostanut esiin asiavirheitä, vaan moitti tekstiä useaan otteeseen vinoutuneeksi ja sanoi toimittajan unohtaneen, kuinka paljon työtä Henriksson on tehnyt lentoyhteyksien puolesta."
"Myntti ei myöskään kokenut, että ehdotus pääkirjoituksen julkaisematta jättämisestä olisi ollut vitsi.
– Se ei todellakaan tuntunut siltä. Kello oli 22.18, kun hän soitti – ei sellaiseen aikaan soitella vitsin vuoksi."
https://yle.fi/uutiset/3-11375450
Kuka siis on kansan puolella kun oikeusministeriökin hyökkäilee vapaan median kimppuun? No tämähän on tuttua toimintaa RKP:ltä. Se ei tarkoita että tämä voi jatkua loputtomasti. Joku päivä joku mokaa niin pahasti että seurauksia tulee 😂
Oikeusministeri pistää koiransa median kimppuun
4
165
Vastaukset
Mitenköhän monessa sivstysmaassa oikeusministeriö soittelee mediaan uhkauspuheluja? 😂
- Anonyymi
Häpeällistä
- Anonyymi
Oikeusvaltioperiaatteen vastaista menettelyä kokonaisuudessaan tämä suomen kielipolitiikka , ahvenanmaalaisille kaiken kukkuraksi annettu vielä lisää erivapauksia kaikkien entisten päälle .
- Anonyymi
Varmaan suomen laissa eriarvoistaminen on kielletty nuin niinkuin periaatteessa , suomenkielistan asettaminen huonompaan asemaan on kuitenkin hiljaisesti hyväksytty .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2793485Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211933Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.341578- 841451
- 1381103
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.711049- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91908Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.199761Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61737
